Tavattoman surkea toiminnassaan. Veli vasten veljeä...
Miksi Rappari-Manner on niin kynnetön puolustajana?
10
89
Vastaukset
- 2+12
Ihan hyvinhän hän puolustustyötä on tehnyt. Anneli käskyttää Manneria ja Lehtoa. On dokumenttia ja kirjaa, jotka täydentävät toisiaan, näin tulee kassaan enemmän rahaa. Anneli kirstua vahtii, ja heittelee roposia Mannerille ja Lehdolle, joiden leipä on Annelin bisnekseksi muuttunueessa elämässä. Mutta Manner ja Lehto ovat tiukasti liekassa, rahaa saavat, mutta niin saavat myös Annelin lapset, tosin oikeuden määräyksestä :D
Manner jatkaa valitsemallaan tiellä. Se mitä Minfon Rantakoski (rappari?) tekee seuraavaksi, siinä vasta pulma! - ei väärintekijä
Manner on tehnyt erinomaista työtä. Hän on todistanut Anneli Auerin syyttömyyden lukemattoman monilla lisäpöytäkirjoilla, jopa niin näppärästi, että Anneli Auer vapautettiin välittömästi hovioikeuskäsittelyistunnon jälkeen ja jo ennen päätösen antamista ja yksimielisesti.
Syyttäjä on kyllä saattanut spekuloida saatananpalvonnalla ja myymälävarkauksillta ja millä lie, mutta kyseessä lienee psykologinen juttu tällaisissa (vain) spekuloinneissa, joissa ihminen ikään kuin peilaa omaa sisäntään toiseen ihmiseen. Valkamahan sanoi, että se on niin ku sellanen tunnetila miten asiat näkee.
Sama ilmiöhän on näissä keskusteluissa nähtävissä, kyseessä on se vanhan kansan sanontan, että vain varas varasta pelkää.
Ja jos mennään näihin myymälävarkauksiin tai saatananpalvontaa, ja jos niitä ei ole tehnyt, niin syyttömyyden todistaminen on pahuksen vaikeaa, joten Mannerilla ei ole mitään työtä/tehtävää edes näiden suhteen.
Yleisesti ottaen on aivan mielettömän vaikeaa yrittää puolustaa ihmistä, joka ei ole tehnyt mitään väärin.- Kaunotar ja Kulkuri
"On vaikea puolustaa ihmistä joka ei ole tehnyt mitään väärää."
Pysäyttävä väite, eikö totta?
Jotenkin pysäytti myös Auerin kantelu hovioikeudelle, joka oli ihan ok. Ja kantelijana oli myös Manner joka moitti käräjäoikeuden päätöstä jossa Mannerille annetun palkkion määrää oli sorkittu käräjäoikeudessa. Miten tällaisat parivaljakkoa voi ymmärtää? "Kaunotar ja Kulkuri"? - Kulku*ulkku
Kaunotar ja Kulkuri kirjoitti:
"On vaikea puolustaa ihmistä joka ei ole tehnyt mitään väärää."
Pysäyttävä väite, eikö totta?
Jotenkin pysäytti myös Auerin kantelu hovioikeudelle, joka oli ihan ok. Ja kantelijana oli myös Manner joka moitti käräjäoikeuden päätöstä jossa Mannerille annetun palkkion määrää oli sorkittu käräjäoikeudessa. Miten tällaisat parivaljakkoa voi ymmärtää? "Kaunotar ja Kulkuri"?Kaunottaresta Ja Kulkurista
muistu mieleeni, että kun nyt syyttäjät ovat huijaamalla Korkeinta oikeutta, saaneet murhaoikeudenkäynnin uudelle kierrokselle, niin kun nyt sitten vastoin kaikkia todisteita tai vääristetyillä todisteilla, Annelille nuijitaan se elinkautinen, niin tämä farssi muuttuu kerta heitolla sensaatioksi? Eikö vaan?
Suomi pääsee hetkessä maaiman kartalle ja kaikki tähän caseen osalliset ja heidän panoksensa, ikuistetaan Hollywoodissa kinofilmille, niin aattelin, että Annelia itse oikeutetusti näyttelisi, kukapas muu kuin Angelina Jolie?
Onhan se Lotta Hintsakin siellä rooleja kärkkymässä, mutta taitaa olla liian kokematon näytteleen näin vaikeeta roolia? - yksi iso perhe
Kulku*ulkku kirjoitti:
Kaunottaresta Ja Kulkurista
muistu mieleeni, että kun nyt syyttäjät ovat huijaamalla Korkeinta oikeutta, saaneet murhaoikeudenkäynnin uudelle kierrokselle, niin kun nyt sitten vastoin kaikkia todisteita tai vääristetyillä todisteilla, Annelille nuijitaan se elinkautinen, niin tämä farssi muuttuu kerta heitolla sensaatioksi? Eikö vaan?
Suomi pääsee hetkessä maaiman kartalle ja kaikki tähän caseen osalliset ja heidän panoksensa, ikuistetaan Hollywoodissa kinofilmille, niin aattelin, että Annelia itse oikeutetusti näyttelisi, kukapas muu kuin Angelina Jolie?
Onhan se Lotta Hintsakin siellä rooleja kärkkymässä, mutta taitaa olla liian kokematon näytteleen näin vaikeeta roolia?Niin voisi luulla, mutta kun kaikki maailman lehdet ja mediatalot ovat ihan määrätyn tahon hallussa - esimerkiksi Italiassa Berlusconin - ja sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Muistan muutaman vuoden takaa kun Suomessakin Lehtitalossa vähän väliä kärähti tai tapahtui muita vahinkoja, kunnes toimittajat oppivat kirjoittamaan oikein.
Ja nykyään jo kaikki mediakytkennät ovat ihan samassa sotkussa ja johdossa, joten - riippuen nyt Ulvilan merkityksistä - tuskin tulee kukaan kuulemaan mitään, tuskin edes me. - Managinger
yksi iso perhe kirjoitti:
Niin voisi luulla, mutta kun kaikki maailman lehdet ja mediatalot ovat ihan määrätyn tahon hallussa - esimerkiksi Italiassa Berlusconin - ja sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Muistan muutaman vuoden takaa kun Suomessakin Lehtitalossa vähän väliä kärähti tai tapahtui muita vahinkoja, kunnes toimittajat oppivat kirjoittamaan oikein.
Ja nykyään jo kaikki mediakytkennät ovat ihan samassa sotkussa ja johdossa, joten - riippuen nyt Ulvilan merkityksistä - tuskin tulee kukaan kuulemaan mitään, tuskin edes me.Money makes the world go round,
the world go round, the world go round, money makes the world go round,...
Et taida oikein tajuta?
Tähän asti Ulvila on ollut farssi, mutta hovioikeuden elinkautistuomion jälkeen Ulvila on sensaatio.
Tajuatko?
- Mahdoton tehtävä
Kaikilla on oikeus oikeusavustajaan, mutta ei kai oikeusavustajan tehtävä ole varsinaisesti PUOLUSTAA esim. törkeisiin lapsiin kohdistuneisiin väkivalta-ja seksuaalirikoksiin syyllistynyttä asiakasta?
- pedokortti
Juu, tämä salaistakin salaisempi kortti on tässä kohdin jälleen hyvä vetää esille - ja salailuhan todistaa ilmiselvästi syyllisyyttä - ihan kuten uudet sepukoivat väitettä, että AA oli murhaaja, kun Anneli Auer kävi lasten kanssa myymälävarkaissa ja KKO palautti jutun näillä perusteilla takaisin käräjäoikeuteen.
Vaikea kait oli myymälävarkauksiinkaan osoittaa syyttömyyttään - ja varmasti Anneli Auerin syyllisyyttä lisä sekin, ettei Joutsenlahti pystynyt osoittamaan syyttömyyttään ex-tyttöystävänsä puheisiin koskien noin kymmenen vuotta sitten tapahtunutta puhelua.- PUOLUSTUS
"Kaikilla on oikeus oikeusavustajaan, mutta ei kai oikeusavustajan tehtävä ole varsinaisesti PUOLUSTAA esim..."
No, ei ainakaan Anneli Auerin tapauksessa, kun ei ole ollut mitään puolustettavaa, koska syyttäjä on sanonut vain spekuloivansa.
Tässä on PUOLUSTUSasianajajan tehtävänä ollut syyttömyyden todistelu - siis ihan virallisestikin.
- tosielämä
"On vaikea puolustaa ihmistä joka ei ole tehnyt mitään väärää."
Pysäyttävä väite, eikö totta?
Todetaan edellä.
Tämä väite on live-elämästä. Minua syytettiin väärin tekemisestä, mutta en saanut selville, että mistä väärin tekemisestä oli kyse, joten käännyin asianajajan puoleen.
Tämä totesi perehdyttyään asiaan, ettei hän pysty tekemään mitään, koska ei ole koskaan puolustanut henkilöä, joka olisi tehnyt oikein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729