Hianoo että ongelmaiset poistettiin palstalta!

Nyt toivotaan tänne mielenkiintoisia avauksia! Jotain muuta kuin apurahaongelmia tai DDR- sontaa ja "nimimerkin takaa"- jutut, koska täähän nimenomaan on anonyymipalsta! Ja jättäkään jo vihdoin ne tylsät maneerit keskusteluista pois!
Täähän on taiteen mielipidepalsta ja jokainen mielipide ihan kaikesta- ja kaikkien taiteesta on yhtä arvokas! Niistä ei kannata vetää hernettä nenäänsä ja varsinkaan "rakentavasta" mielipiteestä, sillä sellainen kertoo vain yhden ihmisen fiiliksistä sillä kertaa. Et nimittäin voi vaatia että kaikki tykkää sinun taiteestasi!

Niin että jos alettaisiin tältä pohjalta tällä kertaa ja kukaan ei valita että häntä vainotaa jos joku ei pidä hänen töistään. Sovitaanko niin?
98144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

...että paltan nimimerkkien suojasta ampuvat raukkikset jättävät ne taiteen todelliset tekijät ja lahjakkuudet rauhaan, eivätkä vainoa vuosikausia heitä palstalla raukkamaisesti nimimerkkiensä suojasta. Tämähän taitaa olla jo kolmas päivä kun tällä palstalla yksi huippulahjakas saa olla rauhassa yli seitsemän vuoden aikana. Onhan tuo nyt suunnattoman raukkamaista vainota nimimerkkien suojasta yhtä huippulahjakasta päivittäin useita kertoja yli seitsemän vuoden ajan!

Tottakai pitää ottaa tietenkin huomioon, ettei pienessä maassa huippulahjakkuuksia mahdu kuin muutama korkeintaan ja hyvässä lykyssä, kuten olemme nähneet, ei niitä ole kuin yksi ainoa ja siksi onkin tärkeätä että tällaiset huippulahjakkuudet jätetään rauhaan ja he saavat keskittyä siihen huipputaiteeseensa täysillä!

Herättäähän huippulahjakkuus ennennäkemätöntä kateutta, kuten olemme palstalla nähneet, mutta muiden taiteilijoiden kannattaisi ajatella, ettei se yhden huippulahjakkuus ole heiltä pois ja yrittää päästä samaan. Suomalainen mentaliteetti, että kun naapuri ostaa uuden auton, on että miten se saataisiin naapurilta pois tai rikottua jotenkin, pitäisi vaihtaa siihen mentaliteettiin, että jumalauta me teemme enemmän ja paremmin töitä ja ostamme työmme tuloksilla vielä hienomman auton!

On tosin hienoa nähdä ettei vain taloudellinen pärjääminen tuota taidealalla virallisella puolella suunnatonta kateutta, kuten Juhani Palmun kohdalla. Vaan myös ylivoimainen osaaminen ja ideallinen lahjakkuus tuottavat samanlaista kateutta siellä taiteen virallisella puolella, ja aiheuttavat vuosikausien vainoamisia, kuten Palmun kohdalla taloudellinen pärjääminenkin!

Äänestä
  • Tarkoitin kyllä että siinä olisi mukana mennyt myös toi kyseinen ja narsistinen "huippulahjakaskin" vainoharhaisine teemoineen joka on ainoo joka käyttää noita "maneereja".

    Äänestä

  • Keskustelija n:o 56 kirjoitti:

    Tarkoitin kyllä että siinä olisi mukana mennyt myös toi kyseinen ja narsistinen "huippulahjakaskin" vainoharhaisine teemoineen joka on ainoo joka käyttää noita "maneereja".

    ...tämä huippulahjakas ihmemies jota kateelliset ja katkerat raukkikset palstalla nimimerkkiensä suojasta syyttelevät narsistiksi ja muiksi kateuttaan, ei ole palstalla vainoamassa ketään vaan puolustautumassa, siksi onkin hyvä jos tällaisen huippulahjakkaan annetaan olla rauhassa, eikä puututa hänen tekemisiinsä!

    Tottakai poikkeuksellinen lahjakkuus pienessä maassa herättää kovaa kateuttaa ja katkeruutta, koska niitä lahjakkaita ei pieneen maahan mahdu määräänsä enempää ja kuten olemme nähneet ei niitä joissain tapauksissa ole yhtä kappaletta enempää. Mutta ei se huippulahjakkaan osa silti oikeuta kateellisia ja katkeria ammattiveljiä ja -sisaria vuosikausien vainoamisiin!

    DDR oli maa jossa huippulahjakkaita toisinajattelijoita vainottiin ja heidän työtänsä yritettiin estää kaikin keinoin, aivan kuten olemme nyt nähneet omassa maassammekin käyneen huippulahjakkaalle toisinajattelijalle. Eikä tämä kovinmoinen ihme ole, koska onhan tällä vainoamisella ollut korkein mahdollinen suojelija, joka myös tiedetään entiseksi DDR:n vakoojaksi. Vaikka hänen Stasi menneisyytensä onkin yritetty salata, salaamalla nämä listat joista hänen Stasi menneisyytensä kävisi ilmi!

    Hienoa jos tämä DDR meininki loppuu tällä palstalla ja huippulahjakkaalle annetaan työrauha ja vielä hienompaahan olisi mikäli hänen oikeutensakin palautettaisiin täysimääräiisinä ja hänelle annettaisiin samat mahdollisuudet ja edellytykset harjoittaa ammattiaan, kuin muillakin alan toimijoilla on. Tosin tämä taitaa olla liikaa vaadittu, koska sehän edellyttäisi systeemin tunnustavan olleensa väärässä ja sitä kai ei tällainen DDR yhteiskunta koskaan kykene tekemään!?

    Se taitaisi olla myös liian kova paikka näille virallisille vainoajille, jotka valta-asemaansa hyväksikäyttäen ovat häntä yli vuosikymmenen vainonneet ja esittäneet törkeitä vääriä ja valheellisia syytteitä häntä vastaan kateuttaan ja alemmuudentunnettaan, kun eivät ole kyenneet kilpailemaan hänen kanssaan avoimesti samoilla ehdoilla ja säännöillä itse taiteellaan, vaan ovat joutuuneet käyttämään kaikki törkeimmätkin kepulikonstit häntä vastaan!

    Äänestä

  • Mutta koska... kirjoitti:

    Painu helvetttiin saatanan mielisairas kullinlutkuttaja

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    ...vainoaminen siirtyy aivan uudelle tasolla, tällaista ei aikaisemmin ole näkynytkään!

    Äänestä

...ddrrässä ehkä on ollutkin jokunen "huippulahjakas" mutta tällä palstalla sellaisia ei ole ollut yhtäkään niin että kaukaa haet oikeutusta noille itkuillesi!
Ja kerro hyvä mies missä sä muka olisit huippulahjakas? Kiinnostaisi kovasti?

Äänestä
  • ...arvioidaan aina vertaisarvioina, eli jonkun osaamista, ideoita tai taitoa suhteessa muihin. Joten jos sinulla olisi kanttia näyttää sitä omaa osaamistasi tai taitoasi taiteen saralta, niin voisimma arvioida sinun lahjakkuuttasi suhteessa huippulahjakkaaseen. Mutta koska jo etukäteen tiedämme molemmat, ettei sinusta ole tällaiseen avoimeen vertailuun, ovat höpinäsi aivan turhia ja sitä samaa kateellista hörinää mitä palstalla on vuosikausia tehty huippulahjakasta kohtaan!

    Huippulahjakas vertaa koska tahansa lahjakkuuuttaan ihan kenen tahansa kanssa, tämähän on ollut palstalla tiedossa vuosikausia ja siksihän häntä on vainottukin kuin DDR:ssä, koska kenelläkään ei ole ollut kanttia verrata sitä lahjakkuutta avoimesti huippulahjakkaan kanssa. Joten ainoa keino yrittää kilpailla huippulahjakkaan kanssa kateellisilla ammattiveljillä ja -sisarilla on ollut vainota huippulahjakasta raukkamaisesti nimimerkkien suojasta ja esitellä hänestä vuosikausia vääriä ja valheellisia väiittteitä!

    Ja koska tällä vainoamisella ja perättömistä syyttelemisillä on ollut korkein mahdollinen suojelija, DDR:n tiedustelupalvelun Stasin entinen agentti, maansa myynyt petturi joka korkeaa asemaansa hyväksikäyttäen on salllinut ja suosinut tätä huippulahjakkaan vainoamista, aivan DDR:n malliin, on tätä voitu jatkaa näinkin kauan! Tiedetäänhän myös että tässä on pääarkkittehtina ollut heitä, jotka kutsuivat itseään Stalinisteiksi aikoinaan, kunnes yhden yön aikana käänsivät takkinsa, kun DDR ja entinen Neuvostoliitto kaatuivat omaan mahdottomuuteensa! Ja vaikka he käänsivätkin takkinsa, eivät he muuttaneet tapojaan, samat konstit lahjakkkaiden toisin- tai heidän mielestään väärinajattelijoiden vaientamiseksi jäivät voimaan.

    Nämä lahjakkaat toisinajattelijat leimattiin, yleensä vielä nimettöminä ja siten ettei näillä lahjakkailla ja edistyksellisillä toisinajattelijoilla ollut mitään rehellistä mahdollisuutta puolustatua. Aivan kuten olemmme tälläkin palstalla nähneet yhdelle huippulahjakkaalle tapahtuneen! Vuosikausien vainoamista, leimaamista, työn estämistä ja syyttelyitä asioista ja viesteistä joihin huippulahjakkaalla ei ole ollut mitään osaa eikä arpaa! Mutta koska teoksilla ei ole kyetty kilpailemaan, on tämä DDR tyyppinen toiminta ainoa millä on kyetty vastaamaan hänen lahjakkuuteensa kateellisten ja katkerien ammattiveljien ja -sisarien puolelta!

    Jos meillä, kuten muissa entisissä itäblogin etupiirien maissa, olisi aikanaan poistettu nämä DDR:n ja entisen Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä tehneet maanpetturit viroistaan ja vakansseistaan, olisi maamme muuttunut enemmän länsimaisen demokraattisen oikeusvaltion suuntaan. Mutta koska meillä Stasilistat ja Rozenholz aineistot ovat salattuja ja samat henkilöt, näiden hirmuvaltioiden entiset agentit vain käänsivät takkinsa ja jatkoivat maamme johtamista, olemme nyt tässä tilanteessa. DDR on siirtynyt omaan maahamme ja vainot mitä DDR aikanaan valtiona teki, ovat nyt meidän valtiomme tapa yrittää vaientaa huippulahjakkaat toisinajattelijat!

    Saapa nähdä kykeneekö valtiomme ottamaan teoistaan vastuun ja palauttamaan yhden huippulahjakkaan oikeudet täysimääräisinä, vai jatkaako se huippulahjakkaan ammatillista syrjimistä, työn estämistä ja vainoamista salatuimmilla keinoilla? Tätä oikeuksien palauttamistahan on pyydetty tältä vainoamisen suojelijalta, eli korkealta DDR:n entiseltä agentilta, mutta hän ei kyennnyt asemastaan huolimatta kuin jatkamaan huippulahjakkaan vainoamista. Mutta kun asia viedään parlamentin kaikkien jäsenten tiedoksi, onkin mielenkiintoista katsoa kykeneekö valtiomme ottamaan vastuun vainoamisestaan, työn estämisestä ja oikeuksien viemisistä ja palauttamaan kaikki huippulahjakkaan oikeudet täysimääräisinä?!

    Äänestä

  • Lahjakkuutta... kirjoitti:

    ...arvioidaan aina vertaisarvioina, eli jonkun osaamista, ideoita tai taitoa suhteessa muihin. Joten jos sinulla olisi kanttia näyttää sitä omaa osaamistasi tai taitoasi taiteen saralta, niin voisimma arvioida sinun lahjakkuuttasi suhteessa huippulahjakkaaseen. Mutta koska jo etukäteen tiedämme molemmat, ettei sinusta ole tällaiseen avoimeen vertailuun, ovat höpinäsi aivan turhia ja sitä samaa kateellista hörinää mitä palstalla on vuosikausia tehty huippulahjakasta kohtaan!

    Huippulahjakas vertaa koska tahansa lahjakkuuuttaan ihan kenen tahansa kanssa, tämähän on ollut palstalla tiedossa vuosikausia ja siksihän häntä on vainottukin kuin DDR:ssä, koska kenelläkään ei ole ollut kanttia verrata sitä lahjakkuutta avoimesti huippulahjakkaan kanssa. Joten ainoa keino yrittää kilpailla huippulahjakkaan kanssa kateellisilla ammattiveljillä ja -sisarilla on ollut vainota huippulahjakasta raukkamaisesti nimimerkkien suojasta ja esitellä hänestä vuosikausia vääriä ja valheellisia väiittteitä!

    Ja koska tällä vainoamisella ja perättömistä syyttelemisillä on ollut korkein mahdollinen suojelija, DDR:n tiedustelupalvelun Stasin entinen agentti, maansa myynyt petturi joka korkeaa asemaansa hyväksikäyttäen on salllinut ja suosinut tätä huippulahjakkaan vainoamista, aivan DDR:n malliin, on tätä voitu jatkaa näinkin kauan! Tiedetäänhän myös että tässä on pääarkkittehtina ollut heitä, jotka kutsuivat itseään Stalinisteiksi aikoinaan, kunnes yhden yön aikana käänsivät takkinsa, kun DDR ja entinen Neuvostoliitto kaatuivat omaan mahdottomuuteensa! Ja vaikka he käänsivätkin takkinsa, eivät he muuttaneet tapojaan, samat konstit lahjakkkaiden toisin- tai heidän mielestään väärinajattelijoiden vaientamiseksi jäivät voimaan.

    Nämä lahjakkaat toisinajattelijat leimattiin, yleensä vielä nimettöminä ja siten ettei näillä lahjakkailla ja edistyksellisillä toisinajattelijoilla ollut mitään rehellistä mahdollisuutta puolustatua. Aivan kuten olemmme tälläkin palstalla nähneet yhdelle huippulahjakkaalle tapahtuneen! Vuosikausien vainoamista, leimaamista, työn estämistä ja syyttelyitä asioista ja viesteistä joihin huippulahjakkaalla ei ole ollut mitään osaa eikä arpaa! Mutta koska teoksilla ei ole kyetty kilpailemaan, on tämä DDR tyyppinen toiminta ainoa millä on kyetty vastaamaan hänen lahjakkuuteensa kateellisten ja katkerien ammattiveljien ja -sisarien puolelta!

    Jos meillä, kuten muissa entisissä itäblogin etupiirien maissa, olisi aikanaan poistettu nämä DDR:n ja entisen Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä tehneet maanpetturit viroistaan ja vakansseistaan, olisi maamme muuttunut enemmän länsimaisen demokraattisen oikeusvaltion suuntaan. Mutta koska meillä Stasilistat ja Rozenholz aineistot ovat salattuja ja samat henkilöt, näiden hirmuvaltioiden entiset agentit vain käänsivät takkinsa ja jatkoivat maamme johtamista, olemme nyt tässä tilanteessa. DDR on siirtynyt omaan maahamme ja vainot mitä DDR aikanaan valtiona teki, ovat nyt meidän valtiomme tapa yrittää vaientaa huippulahjakkaat toisinajattelijat!

    Saapa nähdä kykeneekö valtiomme ottamaan teoistaan vastuun ja palauttamaan yhden huippulahjakkaan oikeudet täysimääräisinä, vai jatkaako se huippulahjakkaan ammatillista syrjimistä, työn estämistä ja vainoamista salatuimmilla keinoilla? Tätä oikeuksien palauttamistahan on pyydetty tältä vainoamisen suojelijalta, eli korkealta DDR:n entiseltä agentilta, mutta hän ei kyennnyt asemastaan huolimatta kuin jatkamaan huippulahjakkaan vainoamista. Mutta kun asia viedään parlamentin kaikkien jäsenten tiedoksi, onkin mielenkiintoista katsoa kykeneekö valtiomme ottamaan vastuun vainoamisestaan, työn estämisestä ja oikeuksien viemisistä ja palauttamaan kaikki huippulahjakkaan oikeudet täysimääräisinä?!

    Ne sun ideasi...jos nyt viittaat noihin "maapallotöihisi"- "edskuntatalon piru"- aiheisiisi ovat kulunutta kliseistä paskaa ja lapsellisia itsestäänselvyyksiä taideteoksen "ideaksi"! Niilla sun ei kuule kannattaisi ylvästellä. Jos ne nyt niin huippuideoita olisi niin nehän tuolla youtubellakin keräisi miljoonia vierailijoita! Vai ovatko kaikki ihmiset maailmassa niin kateellisia sinulle että sen vuoksi eivät sua noteeraa ollenkaan edes siellä?

    Ja IDEA taiteessa!!! Ei taide ole mitään KEKSINTÖKILPAILUA!!!! Vain sinä käytät tuota retoriikkaa taiteessa!
    Katsoisit nyt vaan totuutta suoraan silmiin! Sinä et taiteilijana ole kovinkaan kummoinen ja siitä löytyy todisteita yllin kyllin!

    Äänestä

  • Voi kuule! kirjoitti:

    ....ei ole kanttia esitellä teoksiasi ja verrata niitä avoimesti, niin jatkat toisen itseäsi lahjakkaamman taiteilijan raukkamaista vainoamiista nimimerkkisi suojasta! Joten esittele teoksesi tai vaikene ja lopeta itseäsi lahjakkaamman taiteilijan vainoaminen suunnaton raukkis!

    DDR oli ja meni, lahjakkaimpien pitää saada olla rauhassa kaltaisiltasi raukkiksilta ja saada keskittyä työhönsä, joka on moninverroin arvokkaampaa kuin tuollaisen raukkiksen mitättömät teokset. Sait vainota jo vuosikausia itseäsi lahjakkaampaa, nyt on aika lopettaa DDR toiminta, maakin kaatui jo aikaa sitten!

    Äänestä

  • Jos sinulla... kirjoitti:

    Kuse kouraasi ja hörppää siitä helvetin mielenvikainen imbesilli!

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Kuse kouraasi ja hörppää siitä helvetin mielenvikainen imbesilli!

    ...kestäkään totuutta?

    Äänestä

  • Eikö pää... kirjoitti:

    ...kestäkään totuutta?

    Mitä totuutta sä vielä haet!? Todelliset faktat löi jo pöytään "Voi kuule!" nimimerkki! Etkö oikein kestä oikeaa totuutta? Miten selität nuo hänen esittämänsä faktat?
    Äläkä höpise mistään ddr: stä kun et pysty esittämään mitään esimerkkejä!
    Oikea totuus kuitenkin on että olet tuntematon suomessa ja koko maailmassa! Et voi iänkäiken verhoutua keksimäsi jutun taakse että sua muka vainotaan salaperäisesti. Tuohan on jo vainoharhaisuutta!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Älytöntä! kirjoitti:

    ...sitä mitä yrität epätoivoisesti selittää nimimerkki suojasta kateellisen katkerana toisen itseäsi lahjakkaamman taiteilijan menestyksestä! Ehkä sinunkin kannattaisi keskittyä siihen omaan taiteeseesi, niin voisit joskus olla edes murto-osan yhtä hyvä, lahjakas ja tunnettu kuin vainoasi kohden?!

    Onhan tuo toimintasi aivan selvää vainoamista, yrität sitten selittää mitä tahansa ja kun olet jatkanut samaa jo yli seitsemän vuotta, on tekosi todella häpeällistä koko taidemaalarien ammattikunnalle!

    Jos sinulla ei ole kanttia verrata lahjakkuutta, osaamista ja tunnettavuutta avoimesti omilla teoksillasi ja omalla nimelläsi, on jokainen viestisi vain kateellisen ja katkeran raukiksen ajojahtia ja vainoamista itseään lahjakkaampaa taiteilijaa kohtaan! Samaa tehtiin DDR:ssä aikanaan vastaavien raukkisten toimesta kuin sinä olet!

    Tämä yhden taiteilijan vainoaminen on kuin suoraan DDR:stä otetulla esimerkillä tehty. Sielläkin huippulahjakkaiden toisinajattelijoiden lähipiiri ja jopa sukulaiset ja oma perhe yritettiin saada näitä huippulahjakkaita toisinajattelijoita vastaan! Samaahan tälläkin palstalla vainotulle taiteilijalle on tehty ja vieläpä syytteillä jotka häneltä on täysin salattu, eikä hänellä bole ollut mitään mahdollisuutta puolustautua!

    Ja kun tällä toiminnalla on ollut suojelija, joka on ollut DDR;n entinen agentti ja korkeimmassa mahdollisessa asemassa tässä maassa, on toiminta ollut äärimmäisen törkeätä! Samoin koska toiminnan takana on ollut henkilöitä jotka ovat aikanaan aivan avoimesti olleet Stalinisteja, voidaan suoraan sanoa että DDR:stä ja entisestä Neuvostoliitosta tutut konstit huippulahjakkaan toisinajattelijan vaientamiseksi ovat olleet ahkerassa käytössä!

    Kun eduskuntakausi alkaa, lähetetään huippulahjakkaan kirja kaikille kansanedustajille ja heiltä pyydetään kaikkien huippulahjakkaan oikeuksien täydellistä palauttamista! Katsotaan sitten onko valtiollamme kanttia ottaa vastuuta tekemisistään ja palauttaa yhden huippulahjakkaan oikeuksia täysimääräisinä? Vai yrittääkö valtio luistaa kuin koira veräjästä, aivan kuten tämä korkeimmassa mahdollisessa asemassa ollut Stasin entinen agentti! Onko valtiomme aivan yhtä selkärangaton luikuri kuin tämä ihmisoikeuksien puolustajana itseään tituleeraava helveksittava maanpetturi, joka ei koskaan olisi päässyt asemaansa, mikäli Stasilistat olisivat olleet julkisia!

    Mutta tällaista on huippulahjakkaan toisinajattelijan elämä maassa jota hallitsi maanpetturi ja Stasin entinen agentti, aikana jona lähes koko valtio on tuhottu! Tulevat sukupolvet tulevat kiroamaan tätä aikakautta ja tämän Stasin entisen agentin alimpaan mahdollisen helvetttiin. Toivottavasti hänen jälkeläisensä joutuvat vastaamaan hänen teoistaan ja kansa näyttää esimerkkiä ettei tulevaisuudessa kenenkään kannata myydä omaa kotimaataan, koska vaikka ei itse joutuisi siitä vastaamaan, joutuvat jälkeläiiset ainakin vastuuseen! Tämä olisi paras keino ehkäistä tämän ylemmän roskaväen rikoksia omaa kotimaataan ja sen kansalaisia kohtaan!

    Äänestä

  • Tuo on... kirjoitti:

    Et edelleennkän pysty osoittamaan yhtäkään yksittäistä esimerkkiä ddr:stä! Johan sen järkikin jo sanoo että höpiset satuja ihan niinkuin vainoharhaisella on tapana. Tuossa sun "satulussasi" ei ole mitään järkeä! Muka "stasin entinen agentti"!! heh! Ymmärrätköhän oikein itsekään miltä toi kaikki oikein näyttää? Henkisesti sairaan ihmisen avunhuudolta toi näyttää!
    Mielestäni sun tarttisi hakeutua ajoissa hoitoon ennenkuin keksit sinäkin ryhtyä veritöihin niinkuin Breivik aikanaan. Sellaiseen sinulla ei näytä olevan enää pitkäkään matka!! Tuollainen on ennenkuulumatonta tällä palstalla!

    ....ketä tarkoitat kun puhut "Stasin entisestä agentista" ja teemme kaikkemme että hän tulee tästä sun kirjoituksestasi tietoiseksi.
    Mielestämme alat olla jo ympäristöllesi vaarallinen ja alat olla arvaamaton ja sen vuoksi asioihin on puututtava ennen kuin on myöhäistä. Sinun ei pidä luulla että pakkokoitoon otto ei olisi enää nykysuomessa mahdollinen! Et voi esiintyä ja toimia niin kuin suomen lait ja asetukset eivät koskisi sinua!
    Ja minkä vuoksi kaikki tämä, tunnet että sinun ylpeyttäsi on loukattu ja sen vuoksi pilaat koko loppuelämäsi!

    Äänestä

  • Odotan edelleen! kirjoitti:

    ...esimerkit ovat nähtynä tällä palstalla, vuosikausien vainoamisina yhtä huippulahjakasta kohtaan. Ja jos täältä halutaan etsiä henkisesti sairaita, niin kyllä niitä löytyyy näistä vainoajista eikä heidän uhristaan!

    DDR:ssä tehtiin juuri samaa mitä täällä yritetään, laimata huippulahjakas vainottu siksi jota hänen vainoajansa ovat. Tehdä ja käyttää kaikki halppamaisimmatkin keinot hänen leimaamisekseen jja syylliseksi saamiseen edes johonkin. Ensin on keksitty syyllinen ja nyt tarvitaan vain rikos johon syyllinen saataisiin syylliseksi, koska huippulahjakkuutta ei voida pitää syyllisyytenä tai vaihtoehtoisesti muiden lahjattomuutta ei voida katsoa huippulahjakkaan syyksi!

    Peli on juuri yhtä sairasta kuin entisessä DDR:ssä konsanaan, virallinen roskasakki näyttää kyntensä ja voimansa, huippulahjakas täytyy keinolla millä tahansa saada hiljennettyä tai vaiennettua, koska hänen kanssaan ei virallinen roskasakki kykene muuten kilpailemaan tasa-arvoisesti ja samoilla ehdoilla itse taideteoksillaan!

    Äänestä

  • Tiedämme tasan... kirjoitti:

    ....ketä tarkoitat kun puhut "Stasin entisestä agentista" ja teemme kaikkemme että hän tulee tästä sun kirjoituksestasi tietoiseksi.
    Mielestämme alat olla jo ympäristöllesi vaarallinen ja alat olla arvaamaton ja sen vuoksi asioihin on puututtava ennen kuin on myöhäistä. Sinun ei pidä luulla että pakkokoitoon otto ei olisi enää nykysuomessa mahdollinen! Et voi esiintyä ja toimia niin kuin suomen lait ja asetukset eivät koskisi sinua!
    Ja minkä vuoksi kaikki tämä, tunnet että sinun ylpeyttäsi on loukattu ja sen vuoksi pilaat koko loppuelämäsi!

    ...että tiedätte ketä huippulahjakas tarkoittaa Stasin entisellä agentilla ja on myös hienoa että teette kaikkenne jotta tämä halveksittava Stasin entinen agentti ja maansa myynyt maanpetturi tulee tietoiseksi kirjoituksesta!

    Tämä on juuri sitä toimintaa jota DDR:ssäkin aikoinaan harrastettiin ja josta kaikki on alkanutkin. eli sen sijaan että asiat selvitettäisiin alusta lähtien ja huippulahjakkaan oikeudet palautettaisiin täysimääräisinä, häntä aletaan uhkailemaan ja vainoamaan palstalla entistä enemmän, aivan kuten DDR:ssäkin oli tapana!

    Huippulahjakasta ei teidän mitättömien lahjattomien uhkailut pelota pätkääkään ja hän nauraa teidän sairaille jutuillenne ja halveksii teitä raukkiksia entistä enemmän! Eikä huippulahjakasta haittaa vaikka teette mitä tahansa huippulahjakasta vastaan, koska hän tietää jo olevansa voitolla niin teistä raukkiksista kuin tästä entisestä DDR:n agentista joka valta-asemaansa väärinkäyttäen on hyväksynyt hänen vainonsa!

    Uskoisin että kun kansa saa tarpeekseen ja tajuaa totuuden, se herää ja laittaa aivan samanlailla tällaiset huippulahjakkaan kiusaajat ja vainoajat entiset DDR:n agentit vastuuseen kuin Ceausescu, Saddam Hussein tai Gaddafi laitettiin aikanaan. Kansan vuosikausia saama kohtelu annettiin takaisin niin näille itselleen kuin heidän jälkikasvulleenkin!

    Tämän takia sen kenellä on valta, pitäisi osoittautua valtansa arvoiseksi ja käyttää valtaansa myös sen mukaisesti. Jos valtaa käytetään väärin, pitää siitä olla myös asianmukaiset sanktiot! Ei minkään kansakunnan pidä hyväksyä DDR tyyppistä hirmuvaltaa ja kansan oikeuksien polkemista, tällainen elitistinen roskasakki saa aina ennepitkää sitä mitä on muille syöttänyt!

    Ja sitten yksi juttu, ei teidän kateellisten ja katkerien tarvitse tehdä mitään jotta nämä viestit tulisivat tämän maanpetturin entisen DDR:n agentin tietoisuuteen, nämä menevät automaattisesti tälle tiedoksi!

    Valtio velkaantuu rajusti koko ajan ja kun totuus maan tilasta valkenee kansalle, uskoisin että on täysin selvää että kansalaiset alkavat etsiä syyllisiä mistä tahansa. Kun velkaantuminen loppuu siihen ettei kukaan enää suostu antamaan velkaa ja maasta lopetetaan sosiaaliturva, työttömyysturva ja eläkkeet samaan aikaan kun valtion, kuntien ja kaupunkien virkamiesten määrä joudutaan minimoidaan, uskoisin että on täysi kapina edessä!

    Siihen muuten loppuu apurahat, taiteilijaeläkkeet ja muutkin julkiset tuet taiteilijoille, ja uskoisin että myös valtaosa taiteilijoista ryhtyy kapinaan! Koska ei heillä enää muuta mahdollisuutta ole, kun valtion tuottava omaisuus, luonnonvarat ja kansallisvarallisuus on myyty pilkkahinnalla! Silloin viimeinenkin Stalinisti kääntää takkinsa ja ryhtyy toimiin entisiä johtohahmojaan vastaan!

    Koska DDR:n entinen halveksittava agentti ei ole suostunut palauttamaann huippulahjakkaan oikeuksia, lähettää huippulahjakas kirjansa luettavaksi kaikille kansanedustajille ja pyytää oikeuksiensa täydellistä palauttamista sitä kautta. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä tekee DDR tyylinen rikollisvaltio, palauttaako oikeudet vai jatkaako yhden huippulahjakkaan oikeuksien polkemista. Onko paskamaalla kanttia ottaa vastuu teoistaan ja palauttaa oikeudet täysimääräisinä, vai jatkuuko DDR tyyppinen meininki huippulahjakasta vastaan!

    Se mikä tässä ketjussa on hienoa, on se että nyt paljastettiin ketkä ovat huippulahjakkaan vainnoamisen takan koko ajan olleet tällä palstalla. Samat tyypit jotka jo kouluaikana veivät huippulahjakkaan oikeudet, se on hyvä tietää ja ehkäpä nämä kateelliset ja katkerat nyt tietävät joutuneensä perusteellisen jallituksen kohteeksi, kun joutuivat paljastamaan itsensä!

    Äänestä

  • On hienoa... kirjoitti:

    Niin ja toivotaan muuten että DDR:n entinen halveksittava agentti, ottaa myös selville keitä ovat huippulahjakkasta vainoavat vastakirjoittajat ja tekee selvät johtopäätökset olemassaolevien tosiasioiden perusteella!

    Äänestä

  • Pikku jatko! kirjoitti:

    ...senkin tekee mutta ennen kaikkea hän kiinnittää huomiota noihin sun järkeä vailla oleviin vainoharhaisiin ja narsistisiin teksteihisi. Verratessa muiden- ja sinun kirjoituksia täällä, ei voi tulla muuhun tulokseen että alat olla jo aikamoinen riski ympäristöllesi ja toivottavasti viranomaiset toimivat ajoissa että historia ei toistaisi itseään.
    Kai tiedät jo nyt että olet tarkasti viranomaisten "luupin alla" tuon skitsoilusi ansiosta eikä varmaan mene kauaakaan kun oveesi koputetaan se on varmaa!
    Sinä ilmiselvästi tarvitset ammattiauttajaa!!!

    Äänestä

  • Taatusti hän... kirjoitti:

    ...samaa epätoivoista vainoamista ja nimimerkkien suojasta yrittämistä saada itseään lahjakkaampi huippulahjakas toisinajattelija epäsuotuisaan valoon. Psykologista sodankäyntiä raukkiksilta, jolla yritetään epätoivoisesti vaikuttaa palstan lukijoihin, kun muutakaan ei voida. Millään muulla ei kateellinen ja katkera taiteen roskasakki kykene kilpailemaan, kuin DDR:stä otetuilla tyyleillä ja esimerkeillä!

    Voi teitä reppanoita, kateus ja katkeruus ovat saaneet aivan uudet mittakaavat ja merkitykset, kahdeksatta vuotta kestäneellä vainoamisella. Jota suojellaan DDR:n entisen agentin toimista, joka on korkeassa asemassa maassamme! Tämä on huippulahjakkuuden hinta, maassa missä kukaan ei saa olla toistaan parempi tai osata jotain mitä keskinkertainen virallinen roskasakki ei osaa!

    Lahjakkuus on kova sana, koska sitä ei voi mennä ostamaan millään rahalla kaupasta, sitä ei voi myöskään varastaa pois keneltäkään itselleen, jos ei satu omaamaan lahjakkuutta, niin sitä ei kertakaikkiaan voi saada itselleen mitenkään! Mutta koska lahjakkuuden voi tuhota systemaattisella vainoamisella, oikeuksien viemisillä ja työn estämisillä, on se ainoa keino yrittää vastata huippulahjakkaan lahjakkuuteen, kun oma lahjakkuus ei riitä kilpailemaan työllä ja teoksilla!

    Ja tällä palstalla näemme esimerkin miten vuosikausien vainoamisella yritetään tuhota yhden huippulahjakkaan toisinajattelijan lahjakkuus, DDR teki samaa. Eli malli ja käytäntö on otetttu sieltä suoraan! Ja vaikka huippulahjakkaan elämä eii ole helppoa keskinkertaisuuksien paskamaassa, ei se elämä varmasti ole helppoa näillä keskinkertaisilla vainooajillakaan, kun tietävät vainoavansa huippulahjakasta joka itse haluaisivat olla!

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    Näitä teidän vääntöjänne täällä on ollut kertakaikkisen viihdyttävää seurata tähän saakka! Tosin tämä "yksi huippulahjakas" käy hiukan tylsäksi kun se vain kopioi niitä aikaisempia tylsiä jatunoitaan näihin vastauksiin. :( Olen kuitenkin alkanut ajattelemaan "huippulahjakkaan" mielenlaatua ja hänen "ulosantiaan" suhteessa asioihin mistä tässäkin kirjoitetaan.
    Ainakin näistä tulee sellainen mielleyhtymä se että aikuiset kiusaavat tässä lasta tai lapsen asteelle jäänyttä erittäin vihaista ja katkeraa ihmisrauniota!
    Onkohan tässä nyt käynyt niin että tämä "huippulahjakas" onkin joku kersa joka vedättää teitä!? Ainakaan noita "ajatelmia" ei voi olla ainakaan täysijärkinen aikuinen mies kirjoittanut. Tai sitten tämän ihmisen täytyy olla todellakin henkisesti sairas niinkuin joku tuolla jo mainitsikin.
    Eikö jo kannattaisi hiukan höllätä jos noin todella on!!! Mieshän kärsii ihan suunnattomasti asioista joille hän ei voi mitään!!!!! Ainakaan tämä ihminen ei voi olla "oikeustoimikelpoinen". Lopettakaa ihmeessä jo tuon raukan kiusaaminen!!!!! Sitä toivon todella ja ihan vilpittömästi!!!!!!

    Äänestä

  • Ai että... kirjoitti:

    Turhaa on tälle imbesillille takoo järkeä päähän! Toihan on Robotti joka jauhaa samoja asioita!
    On kai jo siinä viimeisimmässä vaiheessa ennen lopullista romahtamistaan. Mitään järkevää se ei enää saa kommunikoiduksi. Samoja vanhoja fraaseja jotka se on tallentanut kovalevylleen ja kopioi niitä tänne.
    Veikkaan että kohta sen parhaita kavereita ovat valkotakkiset joille se seuraavaksi esittelee noita teesejään. Vahinko, miten me sitten tällä palstalla viihdytään! Ei millään jaksaisi seurata noita "taiteilijahakuja" jotka nekin tosipuheessa oli lähtöisin tältä imbesilliltä. En vain ymmärrä miksi?

    Äänestä

  • Oikeastaan totta! kirjoitti:

    ...ja huippulahjakkaan vainoaminen jatkuu entiseen tapaan raukkamaisten pelkurien toimista. Lahjattomat ressukat siellä taas kateuden auringonpistoksen saaneena mustamaalaavat ja vainoavat hellepäivänä itseään lahjakkaampaa, kuten DDR:ssä konsanaan!

    Ja viranomaiset antavat huippulahjakkaan toisinajattelijan vainon jatkua päivästä toiseen, kahdeksatta vuotta! Aivan kuten DDR:ssäkin! Huippulahjakkuus on kyllä kova sana, kun ei niitä huippulahjakkaita mahdu pieneen maahan kuin yksi kuvataidealalla ja siksi kateelliset raukkamaiset ressukat vainoavat itseään lahjakkaampaa huippulahjakasta!

    Huippulahjakas on lähettänyt poliisille ja oikeusministeriöön 70 sivua tätä vainoamista ja perättömistä viesteistä syyttelyä, jotka on kerätty muutaman viime vuoden ajalta, mutta koska DDR on siirretty suomeen maanpetturien toimin, voidaan tätä silti jatkaa aivan kuten DDR:ssäkin! Samoin huippulahjakkaan keskeneräinen kirjakin on lähetetty samoihin instansseihin ja kun syksy tulee, lähetetään se kaikille kansanedustajille, joilta pyydetään kaikkien huippulahjakkaan oikeuksien palauttamista ja vainoamisen lopettamista ja vainoajien saattamista oikeuslaitoksen eteen tuomittaviksi!

    Huippulahjakkaan osa DDR tyylisessä valtiossa on sama kuin DDR:ssäkin aikanaan. Virallinen roskasakki vainoaa kahdeksatta vuotta!

    Tuliko "jumi"? Ei sua kukaan mitään vainoa!
    Höpötät "keskeneräisestä kirjasta" jota olet jo jakanut? Mikähän nimi sillä "mestariteoksellasi" on? Noh, uskoo ken tahtoo! Noilla kognitiivisilla kyvyillä se on mahdotonta!

    Äänestä

  • Jauhat paikallasi! kirjoitti:

    Tuliko "jumi"? Ei sua kukaan mitään vainoa!
    Höpötät "keskeneräisestä kirjasta" jota olet jo jakanut? Mikähän nimi sillä "mestariteoksellasi" on? Noh, uskoo ken tahtoo! Noilla kognitiivisilla kyvyillä se on mahdotonta!

    ...kirjan nimeksi tulee -Lahjakkuuden hinta- tai -Lahjakkuuden hinta DDR suomessa- ja mitä tulee tuohon mainitsemaasi vainoamiseen, niin tämäkin ketju on siitä loistava esimerkki. Se että sinä et ole sitä huomaavinasi, kertoo kateellisesta ja katkerasta asenteestasi huippulahjakasta kohtaan, samoin kuin omasta käsityskyvystäsi, joka ei ole kummoinen antamiesi näytteiden perusteella!

    Äänestä

hohhoijaa..

Äänestä

...täys-idiootti samassa kuoressa. XDXDXD

Äänestä
  • ...nämä täysidiootit vainoavat huippulahjakasta kateellisena ja katkerana hyvin raukkamaisesti, aivan kuten DDR:ssä oli tapana myös tehdä huippulahjakkaille toisinajattelijoille!

    Myös siellä vainoamista tehtiin huippulahjakkaille toisinajattelijoille valtion virallisten piirien toimista ja maan ylimmän johdon suojeluksessa, aivan kuten nyt huippulahjakasta DDR suomessa!

    Äänestä

  • Ei kyllä... kirjoitti:

    ...nämä täysidiootit vainoavat huippulahjakasta kateellisena ja katkerana hyvin raukkamaisesti, aivan kuten DDR:ssä oli tapana myös tehdä huippulahjakkaille toisinajattelijoille!

    Myös siellä vainoamista tehtiin huippulahjakkaille toisinajattelijoille valtion virallisten piirien toimista ja maan ylimmän johdon suojeluksessa, aivan kuten nyt huippulahjakasta DDR suomessa!

    ...pilvessä ja perse savessa etkä ymmärrä omaa henkistä tilaasi. tohon tilaan olet itse itsesi ajanut ja siinä näemmä tulet myös pysymään. en ota osaa mutta nautin suunnattomasti kun perseesi ei irtoa savesta vaan uppoaa koko ajan lisää. ymmärrätkö? itse lähdit aikanaan tälle tielle jossa päätä ei näy. ymmärrätkö?

    Äänestä

  • sullon pää..... kirjoitti:

    ...kiitos että tunnustit olevasi yksi "heistä", se todistaa että teet vainoamistasi hyvin pitkäaikaisesti. On se kova paikka toisen taiteilijan paremmuus, kun yli vuosikymmenen jaksat häntä vainota raukkamaisesti nimimerkkiesi suojasta!

    DDR:ssä toimittiin samalla tavalla, sielläkin lahjakkaita toisinajattelijoiita vainottiin vuosikymmeniä kaltaistesi keskinkertaisten raukkisten toimista!

    ...jos nyt oikein muistan niin epäilit mua taannoin kyllä ihan joksku muuksi! =O koeta nyt hyvä mies päättää!
    sulla ei ole varaa puhuu mistään "paremmuudesta"!

    Äänestä

  • no mutta.... kirjoitti:

    ...jos nyt oikein muistan niin epäilit mua taannoin kyllä ihan joksku muuksi! =O koeta nyt hyvä mies päättää!
    sulla ei ole varaa puhuu mistään "paremmuudesta"!

    ...sinä rappana tulet tänne öisinkin jattkamaann vainoamistasi, eikö lahjattomuus jätä silloinkaan rauhaan ja häiritsee jopa yöunia?

    Keneksi muuten kuvittelet minun sinua luulleen tai luulevan tällä kertaa?

    Ja paremmuudestahan tässä juuri on kyse, et kai sinä nyt mitään mitätöntä tai täysin lahjatonta vainoaisi kahdeksatta vuotta? Sehän tekisi sinusta täyden hullun, kateellisen ja katkeran raukkiksen lisäksi! Tottakai tässä on kyse toisen taiteilijan paremmuudesta ja suuremmasta lahjakkuudesta, jota täysin mitätön alemmuuskompleksista kärsivä kateellisen katkera raukkis tekee nimimerkkiensä suojasta!

    Ja koska huippulahjakas on myös toisinajattelija joka ottaa esille poliitikkojen, virkamiesten ja poliisien rikollisuutta kirjoituksissaan muualle, antaa valtio tehdä tätä vainoamistasi rauhassa, aivan kuten DDR:ssä! Teet siis raukkamaista vainoamistasi DDR:n tyyliin valtion suojeluksessa ja itse valtion entisen päämiehen, halpamaisen maansa myyneen DDR:n entisen agentin suojelemana!

    Tämä on -Lahjakkuuden hinta DDR suomessa-!

    ...väittää että kysymys on paremmuudestasi kun mitä ilmeisimmin et edes tiedä kuka mä oon? sen voi sulle kertoo että minulla on cv ja se on todella pitkä! kuinkas esimerkiksi on sun laitasi?
    kaiken lisäksi avasin juuri toissa viikolla näyttelyn brasiliassa- tai 'agenttini' sen asian hoiti ja sieltä kuuluu kertakaikkisen hyvää! näppäränä miehenä tietenkin sä tuossa tuokiossa otat selvää kuka avasi taidenäyttelyn brasiliassa, mutta ei se haittaa! minä en ole sua 'vainonnut' eikä minulla ole mitään omalla tunnollani sinua silmälläpitäen. nolottaa vain sun itsesi takia kun yrität olla sitä mitä sä et todellakaan ole.

    varmaan tajuut että brasilian kontaktit toimivat silloin kun meillä on yö. joten eiköhän toikin yrityksesi mennyt metsään. ;)

    no, varmaan sua toi "ddr:n- agentti" harmittaa jo senkin takia kun sinä silloin aikanaan 'kenkkäsit' jonkun kopion (lue 'oheistuotteen') omasta 'kaupunkikokoelmastasi' hänelle jonkun muun toimiessa asiamiehenäsi silloin kun hän oli meidän presidenttinä. sitä sä silloin aikanaan jaksoit mainostaa vähän jokaisella anonyymisaitilla että "taidettani on hankittu jopa maamme presidentille".
    sekö sua nyt risoo että hän ei edes kiittänyt sua siitä vaan nakkasi koko "tuotoksen" suoraan roskakoriin? äläkä väitä että en tiedä asiasta mitään!!!! tuohan kulkee "hassuna legendana" korvasta korvaan meidän joka'ikisen hesalaistaiteilijan keskuudessa. etkä muutoinkaan ole kovin mairittelevaa tyyppiä keskustelumme aiheena! toisin sanoen olet hauska vitsi ja varsinkin nyt ton ddr: kampanjasi kynnyksellä. joten jatka sinä vaan 'maineesi' kartuttamista ja meillä on hauskaa!

    Äänestä

  • kuinka sä voit... kirjoitti:

    ...valehtelet niin että korvasi heiluvat, jos sinulla olisi minkäänlaiisia meriittejä, ei sinun tarvitsisi kateellisen katkerana vainota toista taiteilijaa nimimerkkiesi suojasta!

    Voi reppanaa kun esittää niin tekijää nimimerkkiensä suojasta, ja jos itse uskot omiin juttuihisi edes vähänkään, kannattaa mennä samantien psykiatrille kertomaan vastaavat jutut kuin palstalla kerrot itsestäsi. Kyllä ne harhakuvitelmat oikealla pillerikuurilla saadaan kuriin, siinä on vain riski että kestätkö sen mitä olet oikeasti, siksi onkin ehkä parempi että elät harhoissasi!

    Hienoa kuitenkin että toit esille nuo harhasi kaikkien nähtäville, jotta lukijat voivat suhtautua kaltaiseesi raukkamaiseen vainoajaan oikealla tavalla! Minulle on koko ajan ollutt selvää, että hoidon tarpeessahan sinä olet, ei kukaan terve vainoa yli seitsemää vuotta toista taiteilijaa! Ja nyt sen näkevät muutkin lukijat!

    ....tähän:
    "no, varmaan sua toi "ddr:n- agentti" harmittaa jo senkin takia kun sinä silloin aikanaan 'kenkkäsit' jonkun kopion (lue 'oheistuotteen') omasta 'kaupunkikokoelmastasi' hänelle jonkun muun toimiessa asiamiehenäsi silloin kun hän oli meidän presidenttinä. sitä sä silloin aikanaan jaksoit mainostaa vähän jokaisella anonyymisaitilla että "taidettani on hankittu jopa maamme presidentille".
    sekö sua nyt risoo että hän ei edes kiittänyt sua siitä vaan nakkasi koko "tuotoksen" suoraan roskakoriin? äläkä väitä että en tiedä asiasta mitään!!!! tuohan kulkee "hassuna legendana" korvasta korvaan meidän joka'ikisen hesalaistaiteilijan keskuudessa. etkä muutoinkaan ole kovin mairittelevaa tyyppiä keskustelumme aiheena! toisin sanoen olet hauska vitsi ja varsinkin nyt ton ddr: kampanjasi kynnyksellä. joten jatka sinä vaan 'maineesi' kartuttamista ja meillä on hauskaa!"

    -niin otaksun että asia on sinulle todella kipeä! ;) voin linkittää tänne noita täällä kirjoittamiasi kehuja kyseisistä "presidentin hankinnoista" jos tahdot? sinä- ja me kollegat kyllä tiedämme tuonkin "hankinnan" todellisen laidan, joten totta kai sinä 'väistät' asiasta keskustelua!
    joko sinä muuten lopetit ton ddr: kampanjasi kun edellisessä ei ollut siitä sanaakaan?

    Äänestä

  • koska et vastannut.. kirjoitti:

    ...kyllä sinua sitten harmittaa toisen itseäsi lahjakkaamman taiteilijan huippulahjakkuus ja menestys! Tämä huippulahjakas muuten vertaa koska tahansa teoksiaan ja menestystään kanssasi, jos sinulla vain on kanttia verrata niitä teoksia ja menestystä?!

    Puheita kyllä raukkikselta löytyy, mutta teot ovat jääneet näyttämättä ja tokihan tiedämme siihen syynkin! Eihän raukkis kykene kilpailemaan huippulahjakkaan kanssa avoimesti, koska häviäisi kilpailussa! Siksi hän vuosikausia vainoaa huippulahjakasta raukkamaisesti nimimerkkiensä suojasta!

    Voi reppanaa, hoitoon kannattaisi hakeutua, mutta kun tosiasioiden tultua ilmi, sieltä tuskin pääsisi koskaan pois, siksi ei uskalleta hakea ammattiapua! Kateus, katkeruus ja raukkamaisuus, voivat näköjään kehittyä valtavaksi sairaudeksi, kun ymmärttä ettei millään kykene siihen mihin joku toinen!

    VOITTAJA on siis löytynyt!! Etkä se ole sinä "Heh heh..."

    Äänestä

  • Hih hih..... kirjoitti:

    VOITTAJA on siis löytynyt!! Etkä se ole sinä "Heh heh..."

    ...jo neljäs viesti tänään, ajojahti ja vainoaminen vain kiihtyy taas jälleen kerran. Mutta vieläkään itsetunto ei ole kohdillaan, etkä uskalla avoimesti kilpailla kateutesi kohteen kanssa, vaan jatkat katkeraa vainoamistasi edelleen!

    Voi ressukka kun laikkii kovaa taiteilijaa ilman mitään näyttöä sellaisesta! Reppana on reppana!

    ... tarttee kilpailla miehen kanssa joka on jo valmiiksi luuseri? No mutta ok. Esitä teoksesi johon tuon omani vertailuksi! Vai menikö vaikeeksi taas? Vai keksitkö taas jonkun "virapelijutun" jotta sun ei tarvitsisi "vertailla"? Tuota pelkään.

    Etkö sä tajuu että susta ei edes ole tuollaiseen kilpailuun! Vai olinko väärässä?
    Siinä tapauksessa kuvaa kehiin!

    Äänestä

  • Miksi edes.... kirjoitti:

    ...kyllähän sinää raukkis tiedät kenen kanssa kilpailet ja voit toki tuoda kanssakilpailijasi ja omat teoksesi rinnakkain esille, kateutesin kohteella ei ole mitään sitä vastaan!

    Tosin tuskin uskallat esitellä omia teoksiasi kateutesi kohteen teosten rinnalla, koska kärsisit valtavan tappion! Mutta odotan kovasti!!!

    .....Sä uhoot kuin viisivuotias. XDXDXDXDXD "Valtavan tappion" Taiteessako? Sekö onkin kilpailua!!!???

    Äänestä

  • Hihhih..... kirjoitti:

    .....Sä uhoot kuin viisivuotias. XDXDXDXDXD "Valtavan tappion" Taiteessako? Sekö onkin kilpailua!!!???

    ...vainoat kateutesi kohdetta kuin mielisairas, eikä sinulla reppanalla kaikesta pullistelusta huolimatta ole kanttia verrata niitä teoksia, koska tiedät ressukka häviäväsi!

    Äänestä

  • Ja sinä... kirjoitti:

    ...vainoat kateutesi kohdetta kuin mielisairas, eikä sinulla reppanalla kaikesta pullistelusta huolimatta ole kanttia verrata niitä teoksia, koska tiedät ressukka häviäväsi!

    Lopeta jo helvetissä tuo vertailu/kilpailuintosi! Puhut taiteesta ääliö! Ei taidetta tehdä kilpailumielessä verenmaku suussa. Toiset tykkää sun taiteestasi ja toiset hänen taiteestaan ja niin se on tarkoitettukin!

    Ainakin mä olen saanut sen käsityksen tässä ketjussa että kysymys onkin vallan ihan muusta kuin esimerkiksi kirjoittelijoiden älykkyydestä ja ensikäden havainto minulla on että sä ainakaan et ole vahvoilla tossa vertailussa. ;)
    Sinulla on paha tapa toistella tekstejäsi jokaisella "vastakirjoituksella" ikäänkuin sinulla oikeasti ei leikkaisi pollassasi. Tiedätkö, tässä kontekstissa Sun- jos kenenkään ei kannattaisi nimitellä vastakirjoittelijoitasi "mielisairaaksi"!
    Sen näköjään olet oppinut tässä että nuo höpötykset ja vertailut DDR -ään olet sentään ymmärtänyt jättää pois aivan älyttöminä. Liekö häveliäissyistä?

    Äänestä

  • T@iteilij@ kirjoitti:

    ....sitä raukkamaista ressukkaa, kun tietää että taiteessa käydään kilpailuja joka vuosi, eräät näistä ovat jopa erittäin arvostettuja. Sen takiahan taide ei ressukan takia ole kilpailulaji, koska ressukka tietää häviävänsä huippulahjakkaalle. Siksihän hän huippulahjakasta vainoaakin palstalla!

    Äänestä

  • Voi... kirjoitti:

    Koska olet täysin hakoteilla, tyydyn tässä vain toistamaan tuon minkä edellä sanoin.

    "ja ensikäden havainto minulla on että sä ainakaan et ole vahvoilla tossa vertailussa. ;)" (koskee tuota älykkyyttä)

    Nyt oli vuorossa "ressukka" ;)

    ...suojasta on helppo huudella, kun ei tarvitse alistua rehelliseen vertailuun!

    Voi ressukka, tuollako sitä itsetuntoa yritetään nostattaa?

    Äänestä

  • Nimimerkin... kirjoitti:

    ...suojasta on helppo huudella, kun ei tarvitse alistua rehelliseen vertailuun!

    Voi ressukka, tuollako sitä itsetuntoa yritetään nostattaa?

    Usko jo! Älytöntä vaatia mihinkään "vertailuun" ketään kun kysymys on ihan muusta! Tässä keskusteltiin mm. sun lapsellisuudestasi ja kauniimmin sanottuna sun "syyntakeettomuudestasi".

    Äänestä

  • T@iteilij@ kirjoitti:

    Usko jo! Älytöntä vaatia mihinkään "vertailuun" ketään kun kysymys on ihan muusta! Tässä keskusteltiin mm. sun lapsellisuudestasi ja kauniimmin sanottuna sun "syyntakeettomuudestasi".

    ...sitä ressukkaa, kun ei ressukasta ole kuin raukkamaiseen vainoamiseen nimimerkkiensä takaa. Ressukka puhuu lapsellisuudesta tai syyntakeettomuudesta ja kuinkahan aikuisena tai syyntakeelliisena raukkamainen puskasta vuosikausia huutelija kuvittelee itse olevansa?

    Voi ressukka kun ensin haluaisi kovasti kilpailla taiteilijana, muttta kun siihen ei ole, niin sitten ressukka alkaa solvaamaan kateutensa kohdetta vieläpä sellaisista asioista ja ominaisuuksista jotka itse omaa!

    Kaikkea se kateus ja katkeruus teettää!!!

    Joko muuten kusit kouraasi ja hörppäsit siitä?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Joko muuten kusit kouraasi ja hörppäsit siitä?

    ...näyttävät muuttuvan koko ajan epätoivoisempaan suuntaan!

    Äänestä

  • Keskustelutaitosi... kirjoitti:

    ...näyttävät muuttuvan koko ajan epätoivoisempaan suuntaan!

    ...kummoset sullakaan! ;) :D XD! Musta se oli varsin aiheellinen kysymys jonka hän asetti. Et näytä ymmärtävänkään muuta kieltä.

    Äänestä

  • Noh, eipä ole.... kirjoitti:

    ...kummoset sullakaan! ;) :D XD! Musta se oli varsin aiheellinen kysymys jonka hän asetti. Et näytä ymmärtävänkään muuta kieltä.

    ...ai tulit taas toisella nimimerkillä jatkamaan kateellista ja katkeraa vainoasi!

    Voi ressukkaa!

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    ...ai tulit taas toisella nimimerkillä jatkamaan kateellista ja katkeraa vainoasi!

    Voi ressukkaa!

    Nomutta katso kuinka itse toimit!
    Koska aloitukseni toimi noin hyvin niin puolestani myös lopetan tämän ketjun keskustelut.
    Ne typerät DDR- höpinät ja vertaukset loppuivat jostain syystä kuin seinään ja se oli ainakin minulle tavoite.
    Koeta nyt mahtua housuihisi! kerran se vain kirpaisee. ;) Keksit varmaan uusia mielestäsi älykkäitä "maneereja"

    Äänestä

  • Keskustelija n:o 56 kirjoitti:

    Nomutta katso kuinka itse toimit!
    Koska aloitukseni toimi noin hyvin niin puolestani myös lopetan tämän ketjun keskustelut.
    Ne typerät DDR- höpinät ja vertaukset loppuivat jostain syystä kuin seinään ja se oli ainakin minulle tavoite.
    Koeta nyt mahtua housuihisi! kerran se vain kirpaisee. ;) Keksit varmaan uusia mielestäsi älykkäitä "maneereja"

    ...mielisairashan sinä olet, ei kukaan tervejärkinen vainoa kateellisen katkerana vuosikausia toista taiteilijaa eri nimimerkkiensä suojasta! Taitaa se lahjattomuus ottaa todella koville ja toisen huippulahjakkuus!

    Sama meininki kuin DDR:ssä!

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    ...mielisairashan sinä olet, ei kukaan tervejärkinen vainoa kateellisen katkerana vuosikausia toista taiteilijaa eri nimimerkkiensä suojasta! Taitaa se lahjattomuus ottaa todella koville ja toisen huippulahjakkuus!

    Sama meininki kuin DDR:ssä!

    Vielä kerran: Suurkiitokset niin kepeistä nauruista! Toimit juuri niinkuin sätkynukke. Kun narua vetäisee niin aina liikkuu. XD!

    Äänestä

  • Keskustelija n:o 56 kirjoitti:

    Vielä kerran: Suurkiitokset niin kepeistä nauruista! Toimit juuri niinkuin sätkynukke. Kun narua vetäisee niin aina liikkuu. XD!

    ...vaikka sinä väität kerääväsi kepeät naurut, joku toinen kerää julkisuuden ja maineen voittamattomana taiteilijana, jolle muut taiteilijat ovat niin kateellisia että vainoavat häntä kahdeksatta vuotta! Kun eivät kykene kilpailemaan hänen kanssaan teoksilla!

    Uskoisin muuten että naurusi on hyytynyt jo ajat sitten, koska itsekin tiedät loppupelissä olevasi vain kateellisen katkera ja raukkamainen itseään lahjakkaamman taiteilijan vainoaja! Sitten kun sinä tiedät joutuvasi samanlaisen kohtelun kohteeksi kuin vainoamasi taiteilija, tiedät olevasi NIMI, tiedät tekeväsi jotain mistä muut voivat vain unelmoida! Tosin tuskin tätä sinun kohdallesi sattuu ja molemmat tiedämme miksi. Eiväthän mitättömät teoksesi herätä kenenkään huomiota!

    Äänestä

  • Ei haittaa... kirjoitti:

    ....toi NIMI putkahtanut esille missään vaiheessa.....ei edes tässäkään keskustelussa joten kuinka perustelet ton ylvästelysi? Ainakaan vielä se ei ole NIMI hih! Saman toteat itsekin kun kokeilet vaikkapa hakukonetta. Ja tuskin edes se "keskeneräinen kirjasikaan" tuo helpotusta tuohon odotteluusi! hihi

    Äänestä

  • Eipä ole.... kirjoitti:

    ...eipä sinusta ole ollut avoimeen vertailuun ei teosten tai julkisuuden ja tunnettavuudenkaan kanssa, joten olet vain mielisairas raukkamainen vainoaja!

    Jos sinulla oikeasti olisi jotain meriittejä, niin olisithan jo tuonut nuo esille, samoin kuin jos pärjäisit googlen osumissa!

    Huipputekijälle ei vain löydy vastusta, siksi kateellisena vainoat kateutesi kohdetta! Toisen lahjakkuus ja oma lahjattomuus, ottaa sitten koville! Jokainen ymmärtää että kahdeksatta vuotta kestävä toisen taiteilijan vainoaminen on mieleltään sairaan ihmisen tekoja!

    Jo viisi viestiä tänään, moneenko kykenet kateuksissasi?

    Äänestä

  • Ei haittaa... kirjoitti:

    ...vaikka sinä väität kerääväsi kepeät naurut, joku toinen kerää julkisuuden ja maineen voittamattomana taiteilijana, jolle muut taiteilijat ovat niin kateellisia että vainoavat häntä kahdeksatta vuotta! Kun eivät kykene kilpailemaan hänen kanssaan teoksilla!

    Uskoisin muuten että naurusi on hyytynyt jo ajat sitten, koska itsekin tiedät loppupelissä olevasi vain kateellisen katkera ja raukkamainen itseään lahjakkaamman taiteilijan vainoaja! Sitten kun sinä tiedät joutuvasi samanlaisen kohtelun kohteeksi kuin vainoamasi taiteilija, tiedät olevasi NIMI, tiedät tekeväsi jotain mistä muut voivat vain unelmoida! Tosin tuskin tätä sinun kohdallesi sattuu ja molemmat tiedämme miksi. Eiväthän mitättömät teoksesi herätä kenenkään huomiota!

    ...teet sellaista "josta muut voivat vain unelmoida"?? voisitko edes hiukan raottaa tota salaperäisyyden muuria? oletko esimerkiksi iskenyt kätesi kultaan?
    jokainenhan sen näkee että teoksillasi sä et pärjää tunnettavuudessa mutta jos sinulla on joku "salainen ase"....vaikkapa ddr-ltä josain vaiheessa kaapattu ja seuraavaksi hyödynnät sitä!!?? ddr on sinulle niin kovin rakas asia! voit aina vedota siihen kun paukkusi loppuvat.
    tiätkö "mister puolihullu", sinä olet jo kalunnut noi 'maneerisi' ihan loppuun. enää niillä ei ole muuta virkaa kuin esimerkiksi meidän viihdyttäminen...kuten olet huomannut. mutta älä yritä päteä sanomalla että sä olisit muka joku "nimi" kun et pysty millään sellaista näyttämään toteen!! teet vain itsesi entistäkin naurunalaisemmaksi. mutta itsehän vedät "kivirekesi", joten anna vain palaa! onnea matkaan!

    Äänestä

  • ja mitähän sä.... kirjoitti:

    ...viesti tänäään jossa vainoat kateutesi kohdetta, alkaako mopo karata käsistä ja mielisairaus ottaa lopullisen otteen, kun kahdeksatta vuotta kestävä vainoamisesi ei olekaan tuottanut muuta kuin itsellesi mielisairauden, joka on kaikkien nähtävillä!?

    Huippulahjakasta naurattaa entistä enemmän, kun hän kerää kaiken julkisuuden ja maineen, tekijänä jota vainotaan muiden taiteilijoiden toimista, koska eivät kykene kilpailemaan teoksillaan!

    Maine ylivertaisena tekijänä kasvaa päivä päivältä!

    Äänestä

  • Jo kuudes... kirjoitti:

    ...kun mies joka kehuu olevansa hiuppulahjakas ja vielä "nimikin" ja silti vain päivystää tällaista mitätöntä anonyymipalstaa aamusta iltaan ja vuodesta toiseen! nuo faktat eivät oikein käy yksiin todellisuuden kanssa!
    ethän sinä raukka jouda edes 'piirustuslaudallesi'!
    vielä tässä taannoin kuulutit että ottaisi muotokuvamaalaustöitä vastaan! höh! missä helvetin välissä sä sellaista ehtisit edes tekemään!?

    se nyt on ainakin selvää että olet liemessä....ja suoraan sanottuna kusessa! jos vielä unelmoit joistakin 'tutkintapyynnöistä' ja 'rikosilmoituksista' niin unohda pois! sinun itsesi 'syntisäkki' palstalla on täyttynyt jo ajat sitten ja sen sä itse tiedätkin. joten voit varmaan jo unohtaa ne vainoharhaiset jutut niistä 'pressan suojeluista' - ja muistakin vainoharhaisista älyttömyyksistäsi! olet pudonnut ihan pohjalle! kukaan ei sua sieltä nosta muut kuin sinä itse katsomalla totuutta silmiin ja nöyrtymällä tiettyihin anteeksipyyntöihin.
    lienet kai huomannut että olet täydellisen tuntematon "huippulahjakas" ;) jos olen väärässä niin kerro? mutta perustele!
    odotan sinulta nyt kerrankin täydellistä vastausta ja puolustelua väittämiini. jos käytät edelleenkin tuota samaa retoriikkaa kuin muihinkin näihin viesteihin, niin tiedät itsekin sen että olet täysin tyhjä niin päästäsi kuin taiteilijanakin! kaikkea et voi jättää kommentoimatta kun kuitenkin ne luet! mietippä sitä!

    Äänestä

  • jotenkin överiä on.. kirjoitti:

    haluan vielä painottaa sinulle M että kaikki noi 'temppusi' myöskin tällä palstalla ovat kaikkien niille tärkeiden ihmisten tiedossa ja sinulla jatkossa on vain hävittävää....ei ollenkaan voitettavaa ja varmaan sä itsekin ymmärrät mitä tarkoitan.
    minä kuule en ole ensi kertaa 'seppää kyydissä' niin sanotusti!

    Äänestä

  • pieni lisäys!!!! kirjoitti:

    ...ovat niitä mainitsemiasi kateutesi kohteen temppuja, joista raukkamaisesti syyttelet häntä nimimerkkisi suojasta? Kai sinulla on kanttia kertoa niistä enemmän ja ihan omalla niimelläsi? Vai syytteletkö taas kerran nimimerkkiesi suojasta raukkamaisesti kateutesi kohdetta?

    Ja sitten kun selittelet ettet mainitse ketään nimeltä, niin annat hyvät tuntomerkit jotka kaikki palstaa pidempään seuranneet tietävät ketä taas syyttelet raukkis!

    Olet tänään tehnyt jo kahdeksan vainoamisviestiä kateutesi kohdetta kohtaan, tokihan pystyt parempaan ja enempään, vai mitä mielisairas ressukka?!

    Äänestä

  • Ja mitkähän... kirjoitti:

    Olet täys idiootti!!!!

    Äänestä

Ei voi olla totta että täällä sama p:n jauhanta jatkuu. En ole pariin vuoteen viitsinyt edes käydä täällä kun kyllästyin...

Keskittykää positiivisiin ajatuksiin. Itsensä kehuminen on typerää ja hedelmätöntä - suorastaan vahingollista...

Äänestä
  • Itsensä kehuminen ole keneltäkään pois, paitsi niiltä jotka tuntevat olevansa huonompia kuin kehuja?! Suomessahan perinteisesti pitäisi kynttilä pitää vakan alla ja joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. Vastaavia itsensäalennussananlaskuja on pilvin pimein, koska suomessa ei saa sanoa että, hei minä osaan työni, ei saa olla muita parempi tai ainakaan sitä ei ääneen saa sanoa. Tasapäistävä yhteiskuntamme alkaa jo koulusta lähtien, jos olet jossain huonompi kuin muut, pääset tukioppilaaksi ja saat kaikki avut ja tuet, mutta jos olet jossain keskivertoa huomattavasti parempi, et saa muuta kuin kampituksia ja kateutta osaksesi.

    Suomessa ei siis saa sanoa, hei minä osaan työni, älä tule minulle selitttämään. Eli ei saa kehua itseään, mutta se mitä saa tehdä, on haukkua ja mustamaalata muita ja mitä enemmän sitä tekee selän takana, sitä suomalaisempi on. Onhan tästä palstalla esimerkkejäkin, yksi jopa vuosikausia kestänyt!

    Turhapuro kansaa ei loukkaa mikään muu niin paljon kuin toisen osaaminen. Verkkopaita päällä päivästä toiseen kännissä pyörivä rapajuoppo on kaikkien kaveri, hän ei uhkaa kenenkään itsetuntoa omalla osaamisellaan, jokainen voi tuntea olevansa häntä parempi!

    Kun suuressa maailmassa naapuri ostaa uuden auton, ajatellaan että perkele minäpä teen töitä hieman enemmän ja ostan vielä paremman auton. Kun meillä taas vastaavassa tilanteessa ajatellaan että perkele kun saisi naapurin auton jotenkin rikottua tai pois naapurilta ja uhrataan siihen kaikki energiat ja resurssit!

    Kateellinen alistettu paskakansa, ei koskaan saa itsetuntoaan kuntoon ja hyväksy naapurilla olevaa korkeampaa lahjakkuutta, osaamista tai pärjäämistä! Kuvataidealalla yritteliäältä osaajalta, jos ei muuta, niin pitää viedä keinolla millä hyvänsä osaamisen taito, vaikka sitten estämällä ja eväämällä häneltä samat edellytykset ja mahdollisuudet toimia ammatissaan, kuin muillakin alan toimijoilla on! Vainota, kiusata ja mustamaalata häntä kaikin keinoin vuosikausia, jotta hän varmasti tietäisi paikkansa ja lopettaisi osaamisensa ja lahjakkuutensa näyttämisen, josta muut ovat niin kateellisia!

    Pahimmissa tapauksissa korvaamattomat lahjakkuudet rikotaan ja vammautetaan pysyvästi kateellisen virallisen roskasakin toimesta ja vasta vuosikymmenien päästä heidät nostetaan esille, sukupolvien vaihduttua! Sitten kun on unohdettu miten he loukkasivatkaan osaamisellaan, taidoillaan ja lahjakkuudellaan!

    Äänestä

  • Ei kai? kirjoitti:

    Itsensä kehuminen ole keneltäkään pois, paitsi niiltä jotka tuntevat olevansa huonompia kuin kehuja?! Suomessahan perinteisesti pitäisi kynttilä pitää vakan alla ja joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. Vastaavia itsensäalennussananlaskuja on pilvin pimein, koska suomessa ei saa sanoa että, hei minä osaan työni, ei saa olla muita parempi tai ainakaan sitä ei ääneen saa sanoa. Tasapäistävä yhteiskuntamme alkaa jo koulusta lähtien, jos olet jossain huonompi kuin muut, pääset tukioppilaaksi ja saat kaikki avut ja tuet, mutta jos olet jossain keskivertoa huomattavasti parempi, et saa muuta kuin kampituksia ja kateutta osaksesi.

    Suomessa ei siis saa sanoa, hei minä osaan työni, älä tule minulle selitttämään. Eli ei saa kehua itseään, mutta se mitä saa tehdä, on haukkua ja mustamaalata muita ja mitä enemmän sitä tekee selän takana, sitä suomalaisempi on. Onhan tästä palstalla esimerkkejäkin, yksi jopa vuosikausia kestänyt!

    Turhapuro kansaa ei loukkaa mikään muu niin paljon kuin toisen osaaminen. Verkkopaita päällä päivästä toiseen kännissä pyörivä rapajuoppo on kaikkien kaveri, hän ei uhkaa kenenkään itsetuntoa omalla osaamisellaan, jokainen voi tuntea olevansa häntä parempi!

    Kun suuressa maailmassa naapuri ostaa uuden auton, ajatellaan että perkele minäpä teen töitä hieman enemmän ja ostan vielä paremman auton. Kun meillä taas vastaavassa tilanteessa ajatellaan että perkele kun saisi naapurin auton jotenkin rikottua tai pois naapurilta ja uhrataan siihen kaikki energiat ja resurssit!

    Kateellinen alistettu paskakansa, ei koskaan saa itsetuntoaan kuntoon ja hyväksy naapurilla olevaa korkeampaa lahjakkuutta, osaamista tai pärjäämistä! Kuvataidealalla yritteliäältä osaajalta, jos ei muuta, niin pitää viedä keinolla millä hyvänsä osaamisen taito, vaikka sitten estämällä ja eväämällä häneltä samat edellytykset ja mahdollisuudet toimia ammatissaan, kuin muillakin alan toimijoilla on! Vainota, kiusata ja mustamaalata häntä kaikin keinoin vuosikausia, jotta hän varmasti tietäisi paikkansa ja lopettaisi osaamisensa ja lahjakkuutensa näyttämisen, josta muut ovat niin kateellisia!

    Pahimmissa tapauksissa korvaamattomat lahjakkuudet rikotaan ja vammautetaan pysyvästi kateellisen virallisen roskasakin toimesta ja vasta vuosikymmenien päästä heidät nostetaan esille, sukupolvien vaihduttua! Sitten kun on unohdettu miten he loukkasivatkaan osaamisellaan, taidoillaan ja lahjakkuudellaan!

    Voisitko antaa esimerkin tällaisesta "osaajasta" kenestä on mahdollisesti kysymys?

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    Puhukoon puolestaan!

    Äänestä

  • Ketju kirjoitti:

    Puhukoon puolestaan!

    Esitän jatkokysymyksen tuosta "osaamisestasi".
    Mitkä ovat ne ansiot joiden perusteella olet päätynyt päättelemään itsestäsi että olet "Huippulahjakas" ja "osaava" kuvataiteessa?
    Mistä voisimme esimerkiksi lukea jotain ansioluetteloa ja huippuarvosteluja sinusta?
    Onko sinun taiteestasi ehkä jotain katkelmia jossain painotuotteessa? Missä?

    ...antaa sulle vastauksen kun hänet niin hyvin tunnen.
    Hänellä ei ole mitään "Ansioita"! Tosin hän joskus yritti ylvästellä että hänen taidettaan on "hankittu jopa maamme presidentille". Lopulta sekin osoittautui joksikin kopiotulosteeksi jonka ilmeisesti hän tai joku muu pressalle lähetti "lahjoituksena".
    Ei tullut kutsua linnaan ei! ;)
    Ilmeisesti siitä sydämistyneenä hän alkoi tuon palstalla tunnetun pressan parjauskampanjan johon lopulta pistettiin stoppi palstan ylläpitäjien taholta.

    Missään lehdessä mun tietääkseni ei ole koskaan ollut mitään juttuu hänen taiteestaan kuten ei hänestä itsestään taiteilijan ominaisuudessa.
    Hänellä ei ole mitään "ansioluetteloa" mistään taiteeseen liittyvästä.
    Kaikki jutut hänen "huippulahjakkuudesta" ovat lähtöisin häneltä itseltään koska muilla ei ole aihetta kehua hänen aikaansaannoksiaan.
    Tuo on hänet katkeroittanut ja naulinnut hänet lopullisesti tälle palstalle jossa hän haukkuu niin taidekoulutukset, toiset taiteilijat kuin nykytaiteenkin hyvin ilkeään sävyyn. Hänen taiteilijan kykynsä ei riitä mihinkään kuvataideseuraan saati taiteilijaliittoonkaan. Sen vuoki nekin ovat saaneet tuta ja todella raskaalla kädellä.
    Riittää kun vaan seuraat tällä palstalla hänen kirjoitteluaan. Opit tunnistamaan hänet todella helposti. ;)

    Äänestä

  • Minä voin.... kirjoitti:

    ...kun ressukka taas kateellisena ja katkerana vääristelee nimeltä tiedetyn asioita. Helppohan se on kiusata ja esitellä vääriä ja valheellisia tietoja nimimerkin suojasta raukkamaisesti ja vainota kateutensa kohdetta nyt kahdeksatta vuotta!

    Mutta teeppä sama omalla nimelläsi rohkeasti, niin silloin näyttäisit olevasi aikuinen ihminen ja sanojesi takana. Mutta eipä tuollaisella ressukalla siihen ole kantttia!

    Pikku kiusaaja ja vainoaja on vain halveksittava raukkis, ei mitään muuta. Nyt kun on kampanja tätä kiusaamista vastaan koululaisiilla, pitäisi sama saada keskenkasvuisille aikuisille. Parasta olisi tietenkin laittaa sinut vastuuseen raukkamaisesta toiminnastasi ja julkistaa nimesi kaikkien tiedoksi! Se ehkäisisi tuollaisen raukkiksen toimintaa tulevaisuudessa parhaiten!

    Tokihan me palstaa pidempään seuranneet, tiedämme tämän harrastelijataiteilijan nimenkin!

    ...kiusaamista ja valheita vaan tosiasioita! Palstaa seuranneet tietävät sen vallan hyvin.
    Etkö juuri sinä esitellyt tällä palstalla sitä häväistysvideoo presidentistä jossa itse olit joulupukkina pitäen pumpattavaa "seksibarbaraa" sylissäsi?

    Oletko jossain kuvataideseurassa? Oletko taidemaalariliitossa? Onko sinua kehuttu esimerkiksi jossain taidesaavutuksistasi?
    Ei, ei ja ei! Nuo eivät ole valheita!

    Äänestä

  • Ei ne ole.... kirjoitti:

    ...parhaat ja menestyneimmät taidemaalarit eivät ole liitossa tai muissakaan taiteilijajärjestöissä, joten mitä merkitystä tai tekemistä näilllä poliittisilla taidejärjestöillä on oikean osaamisen ttai lahjakkuuden kanssa?

    Kehuja on saatu enemmmän ja parempia kuin kukaan toinen suomalainnen taidemaalari, yli viiden vuoden ajan ja jokaisella suomalaisella nettitaidepalstalla, ovat useat taiteilijat väittäneet teoksia ettei sellaisia teoksia kukaan kykene käsin maalaamaan kuin minä maalaan. Tälläkin palstalla näitä väitteitä on tehty ja on jopa väitetty että yksi näistä väitteiden tekijöistä olisii maamme tunnetuin taidekriitikko, alaston kriitikko!

    On pyydetty televisioon teosten kanssa, on ennenkuin on edes opiskeltu päivääkään taidetta, teos ostettu jopa tasavaltamme presidentille lahjaksi ja kun palstalla on ollut valheellisia ja vääriä kateellisten esittämiä valheita tästä jutusta, niin kerrotaanpa totuus tästäkin.

    Hakaniemen kauppahallissa on postukorttikauppias Käyhkä, joka myi vuosia helsinkiaiheisia postikorttejani ja hän pyysi että maalaisin kauppahallista taulun. Vuonna 2000 kesällä sain teoksen valmiiksi ja loppukesästä vein teoksesta otetun kuvan postikorttipainoon ja koska siihen aikaan ei ollut digipainatusta, kesti korttieni saaminen noin kuukauden.

    No koska korttien painatus kesti niin kauan, otin kokeeksi prittejä teoksesta, joista muutaman itse kehystin ja kun kävin näyttämässä Käyhkölle kuvaa hallista, otin muutaman kehystetyn printin mukaan. Käyhkö halusi samantien näitä kehystettyjä printtejä myyntiin ja annoinkin hänelle muutamia kappaleita!

    Muutaman viikon päästä Käyhkö soitti ja pyysi tuomaan kehystettyjä printtejä lisää ja ihmettelin että hän oli myynyt noin nopeasti kaikki hänelle viemäni kehystetyt printtini. No viedessäni hänelle niitä lisää, juttelimme ja yhtäkkiä hän kysyi, tiesinkö minne ensimmäinen printti teoksesta meni. Vastasin ettei minulla ollut hajuakaan!

    Nyt Käyhkö kertoi että vastavalittu tasavaltamme presidnetti halonen, oli tehnyt ensimmäisen viralliisen visiitin Hakaniiemen kauppahalliin. Tässä tilaisuudessa hallin toisen kerroksen kahvilaan vihittiin presidentin pyöreä pöytä. No hallikauppiaiden puheenjohtaja, jota minä en tunne lainkaan, oli ajatellut että hallikauppiaiden pitäisi antaa haloselle joku lahja tässä tilaisuudessa!

    Hallikauppiaiden puheenjohtaja oli kiertänyt kaikki hallin myymälät läpi ja etsinyt sopivaa lahjaa presidentille. No nähdessään minun itse kehystämäni printin hallin teoksesta, oli puheenjohtaja päättänyt, etteivät hallikauppiaat sen parempaa lahjaa tässä tilaisuudessa presidentille voisi antaa. Joten hallikauppiaat ostivat kehystämäni printin maalaamastani kuvasta ja lahjoittivat sen presidentille, presidentin pyöreän pöydän vihkimistilaisuudessa!

    Näitä printejä muuten myin useita kymmeniä, tapahtuman jälkeen! Tässä tämä tarina kokonaisuudessaan!

    Nykyään maalausvideoitani on katsottu 87:ssä eri maassa ja blogiani luettu 45:ssä eri maassa. Eräs blogikirjoitukseni on saanut facebookin kautta yli 30 000 tykkääjää. joten minun kanssani te palstan kateelliset voitte kyllä kilpailla avoimesti tunnettavuudesta, minulla ei ole mitään sitä vastaan!

    Mutta tätä minun kateellista ja katkeraa vainoamistani nimimerkkien suojasta ja jatkuvia valheellisia ja vääriä väitteitä minulla kyllä on vastaan! Minä kilpailen avoimesti ihan kenen tahansa taiteilijan kanssa maailmassa, minulla ei ole tähän itsetunto eikä taitoesteitä, kuten teillä palstan raukkiksilla!

    Äänestä

  • Suomen... kirjoitti:

    ...sain taidetyöntekijän toimen roihuvuoren vanhainkodista ja ensimmäinen tehtävä oli maalata kopio tästä Hakaniemen kauppahallin kuvasta. Jokainen voi miettiä, kuka työpaikan minulle järjesti ja miksi hallin kuvasta haluttiin kopio?

    Omasta mielestäni tämä tehtiin kokemieni vääryyksien takia taidealalla, joka juontaa opiskeluaikaani taidelalla. olin meinaan ensimmäinen joka koulutettiin KELA:n toimesta uudelleenkoulutuksena taidemaalariksi. Tämä koulupaikka oli aivan varmasti presidenttimme järjestämä ja vielpä paskakoulussa joka osoittautui täydeksi huijaukseksi!

    Tästä minulla on keskeneräinen kirja tekeillä, 169 A4 sivua on jo kirjoitettuna valmiiksi ja vielä puuttuu jotain 30-40 sivua. mutta jo nyt olen lähettänyt kirjani oikeusministeriöön luettavaksi ja pyytänyt kaikkien oikeuksieni täydellistä palauttamista ja asioiden tutkimista alusta lähtien, koska minua vastaan tehdyt toimet täyttävät täysin murhayrityksen tunnusmerkit! Seitsemäntoista ihmisen salaliiton ja murhayrityksen!

    Kun saan kirjani valmiiksi, lähetän sen kaikille kansanedustajille ja nykyiselle tasavaltamme presidentille ja pyydän vastaavia asioita kuin nyt olen pyytänyt oikeusministeriön kautta!

    Aikaisemmin olen jo lähettänyt kirjani entiselle presidentillemme, jolle teokseni ostettiin lahjaksi, mutta tämä ihmis- ja perusoikeuksien puolustajana julkisesti esiintynyt presidenttimme osoittautuikin vain feikiksi nahjukseksi. Hänellä ei ollut auktoriteettia palauttaa oikeuksia täysimääräisinä, mutta se mihin hänestä oli, oli polkea oikeuksia pyytäneen taiteilijan ihmis- ja perusoikeuksia. Laittaa tälle taiteilijalle poliiisin seuranta vuodeksi, koska tämä taiteilija oli rohjennut lähettää hänelle kirjansa ja pyytää oikeuksiensa palauttamista!

    Yksityiskohtaisempi tarinan kerronta tulee esille kirjassa, joka varmaan on ensi vuoden alussa valmis ja tarjotaan painotaloille kustannettavaksi! Samalla se annetaan käännettäväksi ja sille aletaan etsiä sen jälkeen englanninkielistä julkaisijaa!

    Äänestä

  • Vuonna 2007... kirjoitti:

    Painotaloille sun täytyy esittää faktatiedot jokaisesta väittämästäsi kirjassa kun esität asiasi tapahtuneena totena. Ilman "taustoituksia" voit suoraan sanoen pyyhkiä kirjalla persettäsi. Samasta syystä mitkään lehdet eivät huoli noita juttujasi julkaistavaksi...ei edes ns. skandaalilehdet. Valitettavasti olet tehnyt aivan turhaa työtä sen kirjasi kanssa useamman vuoden!

    Väität että "maalausvideoitasi" on katsottu 87 eri maassa. No miksiköhän sua ja niitä sun maalausvideoitasi ei edes google tunnista kun äsken koetin googlettaa? Yritin myös etsiä sitä kautta että käytin taiteen hakusanoja mutta et edes putkahda sieltä kautta esille niinkuin ei ne videosikaan!?

    Valetta mikä valetta! Olet täysin tuntematon "kuvataiteilija".

    Äänestä

  • Painotaloille!!! XD! kirjoitti:

    Sinähän juuri "kilpailetkin avoimesti" ja tulokset näkyy googlessa! Voiko tuon avoimemmin enää kilpailla!?

    Äänestä

  • Suomen... kirjoitti:

    ...parhaat ja menestyneimmät taidemaalarit eivät ole liitossa tai muissakaan taiteilijajärjestöissä, joten mitä merkitystä tai tekemistä näilllä poliittisilla taidejärjestöillä on oikean osaamisen ttai lahjakkuuden kanssa?

    Kehuja on saatu enemmmän ja parempia kuin kukaan toinen suomalainnen taidemaalari, yli viiden vuoden ajan ja jokaisella suomalaisella nettitaidepalstalla, ovat useat taiteilijat väittäneet teoksia ettei sellaisia teoksia kukaan kykene käsin maalaamaan kuin minä maalaan. Tälläkin palstalla näitä väitteitä on tehty ja on jopa väitetty että yksi näistä väitteiden tekijöistä olisii maamme tunnetuin taidekriitikko, alaston kriitikko!

    On pyydetty televisioon teosten kanssa, on ennenkuin on edes opiskeltu päivääkään taidetta, teos ostettu jopa tasavaltamme presidentille lahjaksi ja kun palstalla on ollut valheellisia ja vääriä kateellisten esittämiä valheita tästä jutusta, niin kerrotaanpa totuus tästäkin.

    Hakaniemen kauppahallissa on postukorttikauppias Käyhkä, joka myi vuosia helsinkiaiheisia postikorttejani ja hän pyysi että maalaisin kauppahallista taulun. Vuonna 2000 kesällä sain teoksen valmiiksi ja loppukesästä vein teoksesta otetun kuvan postikorttipainoon ja koska siihen aikaan ei ollut digipainatusta, kesti korttieni saaminen noin kuukauden.

    No koska korttien painatus kesti niin kauan, otin kokeeksi prittejä teoksesta, joista muutaman itse kehystin ja kun kävin näyttämässä Käyhkölle kuvaa hallista, otin muutaman kehystetyn printin mukaan. Käyhkö halusi samantien näitä kehystettyjä printtejä myyntiin ja annoinkin hänelle muutamia kappaleita!

    Muutaman viikon päästä Käyhkö soitti ja pyysi tuomaan kehystettyjä printtejä lisää ja ihmettelin että hän oli myynyt noin nopeasti kaikki hänelle viemäni kehystetyt printtini. No viedessäni hänelle niitä lisää, juttelimme ja yhtäkkiä hän kysyi, tiesinkö minne ensimmäinen printti teoksesta meni. Vastasin ettei minulla ollut hajuakaan!

    Nyt Käyhkö kertoi että vastavalittu tasavaltamme presidnetti halonen, oli tehnyt ensimmäisen viralliisen visiitin Hakaniiemen kauppahalliin. Tässä tilaisuudessa hallin toisen kerroksen kahvilaan vihittiin presidentin pyöreä pöytä. No hallikauppiaiden puheenjohtaja, jota minä en tunne lainkaan, oli ajatellut että hallikauppiaiden pitäisi antaa haloselle joku lahja tässä tilaisuudessa!

    Hallikauppiaiden puheenjohtaja oli kiertänyt kaikki hallin myymälät läpi ja etsinyt sopivaa lahjaa presidentille. No nähdessään minun itse kehystämäni printin hallin teoksesta, oli puheenjohtaja päättänyt, etteivät hallikauppiaat sen parempaa lahjaa tässä tilaisuudessa presidentille voisi antaa. Joten hallikauppiaat ostivat kehystämäni printin maalaamastani kuvasta ja lahjoittivat sen presidentille, presidentin pyöreän pöydän vihkimistilaisuudessa!

    Näitä printejä muuten myin useita kymmeniä, tapahtuman jälkeen! Tässä tämä tarina kokonaisuudessaan!

    Nykyään maalausvideoitani on katsottu 87:ssä eri maassa ja blogiani luettu 45:ssä eri maassa. Eräs blogikirjoitukseni on saanut facebookin kautta yli 30 000 tykkääjää. joten minun kanssani te palstan kateelliset voitte kyllä kilpailla avoimesti tunnettavuudesta, minulla ei ole mitään sitä vastaan!

    Mutta tätä minun kateellista ja katkeraa vainoamistani nimimerkkien suojasta ja jatkuvia valheellisia ja vääriä väitteitä minulla kyllä on vastaan! Minä kilpailen avoimesti ihan kenen tahansa taiteilijan kanssa maailmassa, minulla ei ole tähän itsetunto eikä taitoesteitä, kuten teillä palstan raukkiksilla!

    Luin suurella mielenkiinnolla noi sinun kaksi kirjoitustasi.

    Väitteesi: "Suomen parhaat ja menestyneimmät taidemaalarit eivät ole liitossa tai muissakaan taiteilijajärjestöissä," -tuntuu nyt kyllä todella paksulta, anteeksi vain!
    Mihin ihmeeseen perustat tuon väitteesi?
    Koska selvisi kuka lopultakin olet, tuntuu uskomattomalta noi juttusi.
    Totta kai jokainen täällä voi- ja saakin kehua itseänsä ja jopa valehdella suut ja silmät täyteen niin paljon kuin itse haluaa. Mutta netissä tällaisista itsekehuista ja valheista jää kovin herkästi kiinni.
    Jos olisit noin hyvä ja tunnettu taiteen alalla niin se todellakin näkyisi täällä verkossa! Eikä vaan pelkästään Googlessa!

    En viitsi enempää ruveta tulkitsemaan noita kirjoituksiasi koska ne vaikuttavat kovin vainoharhaisilta ja alan vähitellen ymmärtää mistä tässä oikeasti on kysymys.
    Ilmiselvästi sinua suututtaa että et taiteilijana ole saanut kovasti kaipaamaasi julkisuutta koska olet mitä ilmeisimmin rankannut lahjakkuutesi ja kuvataiteilijan taitosi pahasti liian yläkanttiin ja yrität tuollaisilla valheilla pönkittää pahasti loukkaantunutta egoasi.
    Sun kannattaisi arvioida uudelleen tuo lahjakkuutesi ja nöyrtyä tosiasioiden edessä. Tuolla tavalla et voita itsellesi mitään!

    Äänestä

  • Pieni lisäys!! kirjoitti:

    Sinähän juuri "kilpailetkin avoimesti" ja tulokset näkyy googlessa! Voiko tuon avoimemmin enää kilpailla!?

    ...vai tuollaisia väitteitä taas nimimerkin suojasta raukkamaisesti esitettyinä! Et mitenkään rohkenisi tehdä noita omalla nimelläsi, jotta sanoillasi olisi jotain painoarvoakin?

    Äänestä

  • Heh heh... kirjoitti:

    ...vai tuollaisia väitteitä taas nimimerkin suojasta raukkamaisesti esitettyinä! Et mitenkään rohkenisi tehdä noita omalla nimelläsi, jotta sanoillasi olisi jotain painoarvoakin?

    ...ja sitten mitä tuohon kirjaani tulee, niin sen voi julkaista myös netissä kuten tiedät. Ja tietänet myös että jos yrität sen estää, niin et kykene siihen. Olethan yrittänyt estää noita minun joidenkin videoideni julkaisemistakin estää, mutta miten on käynyt? Samoin olet uhkaillut minua tutkintapyynnöillä ja sanktioilla videoideni takia, mutta miten on niidenkin käynyt?

    Joten minua sinä et voi uhkailla, etkä kirjani julkaisemista estää! Ja saattaa jopa olla että asiat tutkitaan alusta lähtien perusteellisesti, kukaan ei loputtomasti suojele tuollaista raukkista!

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    Luin suurella mielenkiinnolla noi sinun kaksi kirjoitustasi.

    Väitteesi: "Suomen parhaat ja menestyneimmät taidemaalarit eivät ole liitossa tai muissakaan taiteilijajärjestöissä," -tuntuu nyt kyllä todella paksulta, anteeksi vain!
    Mihin ihmeeseen perustat tuon väitteesi?
    Koska selvisi kuka lopultakin olet, tuntuu uskomattomalta noi juttusi.
    Totta kai jokainen täällä voi- ja saakin kehua itseänsä ja jopa valehdella suut ja silmät täyteen niin paljon kuin itse haluaa. Mutta netissä tällaisista itsekehuista ja valheista jää kovin herkästi kiinni.
    Jos olisit noin hyvä ja tunnettu taiteen alalla niin se todellakin näkyisi täällä verkossa! Eikä vaan pelkästään Googlessa!

    En viitsi enempää ruveta tulkitsemaan noita kirjoituksiasi koska ne vaikuttavat kovin vainoharhaisilta ja alan vähitellen ymmärtää mistä tässä oikeasti on kysymys.
    Ilmiselvästi sinua suututtaa että et taiteilijana ole saanut kovasti kaipaamaasi julkisuutta koska olet mitä ilmeisimmin rankannut lahjakkuutesi ja kuvataiteilijan taitosi pahasti liian yläkanttiin ja yrität tuollaisilla valheilla pönkittää pahasti loukkaantunutta egoasi.
    Sun kannattaisi arvioida uudelleen tuo lahjakkuutesi ja nöyrtyä tosiasioiden edessä. Tuolla tavalla et voita itsellesi mitään!

    ...itsekin totesit, netissä jää hyvin helposti kiinni vääristä ja valheellisista väitteistä ja siksipä sinä kirjoitteletkin nimimerkkisi suojasta nimeltä tiietämällesi. Et uskalla omalla nimelläsi kirjoittaa, koska jäisit kiinni valheistasi joita esität nimeltä tietämästäsi taiteilijasta!

    Äänestä

  • Ai niin... kirjoitti:

    ...ja sitten mitä tuohon kirjaani tulee, niin sen voi julkaista myös netissä kuten tiedät. Ja tietänet myös että jos yrität sen estää, niin et kykene siihen. Olethan yrittänyt estää noita minun joidenkin videoideni julkaisemistakin estää, mutta miten on käynyt? Samoin olet uhkaillut minua tutkintapyynnöillä ja sanktioilla videoideni takia, mutta miten on niidenkin käynyt?

    Joten minua sinä et voi uhkailla, etkä kirjani julkaisemista estää! Ja saattaa jopa olla että asiat tutkitaan alusta lähtien perusteellisesti, kukaan ei loputtomasti suojele tuollaista raukkista!

    Ja tietänet myöskin että se mitä minä juurii haluan, olisi että sinä yrittäisit estää kirjani julkaisemisen tai tekisit siitä tutkintapyytöjä ja yrittäisit aiheuttaa minulle joitain sanktioita tosiasioiden kertomisesta! Sitä minä juuri eniten haluaisinkin!

    Tietänethän että totuus on jo niin monen tiedossa, ettei sitä voi enää salata ja mitä suuremmat sanktiot minä tosiasioiden kertomisesta saisin, sen suurempi nimi minusta tulee, kun tosiasiat selviäväät!

    Tiedätkö jos minä olisin sinä, ottaisin lusikan kauniisti käsiini, tunnustaisin tekoni ja pyytäisin anteeksi perusteellisesti. Vain se pelastaisi sinut historian armottomalta tuomiolta! Mutta tähänhän sinulla ei riitä järki eikä rohkeus, sinulla ei kertakaikkiaan ole kykyä ajatella nenääsi pidemmälle!

    Äänestä

  • Vielä vähän! kirjoitti:

    ...se on kuule niin että sinä itse estät sen ns "kirjasi" julkaisun täällä netissä niinkuin muissakin instansseissa, eiköhän se ole jo selviö. Et nimittäin edes saa sitä kirjaasi valmiiksi jota olet tuhertanut jo seitsemän vuotta.
    Toisekseen myös netissä on tietyt säännöt olemassa mitä saa blogeissa ja muissakin julkaista. Nekin jutut on "taustoitettva" ja niillä on oltava ehdoton totuuspohja jos aiot kirjoitella niin että henkilöt jutun sisällä ovat tunnistettavia. Muutoin joudut tiilenpäitä lukemaan vaikka oletkin tiettävästi mieleltäsi sairas. Se ei anna silti lupaa rikkoa olemassa olevia lakeja!
    No mutta sinä päätät mitä teet jos nyt ensinnäkään saan sitä oopustasi valmiiksi...mitä epäilen pahasti. XD!

    Äänestä

  • Kyllähän... kirjoitti:

    ...väitit joistakin videoistani, mutta miten kävikään? Kuten sanoin, minua sinä et voi uhkailla, etkä saada uhkailuillasi hiljaiseksi! Minä saan aikaa myöten kirjani valmiiksi ja myös julkaisen sen, joko kirjana tai nettikirjana ja sitä sinä et voi estää, kuten et voinut estää videoidenkaan julkaisemista!

    Ja ajatteleppa kun teet tutkintapyynnöt kirjani julkaisemisen jälkeen ja minulta löytyykin todistajat esittämääni väitteisiin kirjassa. Kuka silloin joutuu tiilenpäitä lukemaan?

    Olet tehnyt pahoja virheitä, eikä nämä viestisi tälle palstalle ja tähän ketjuun ole niitä pahimpia, mutta nämäkin otan talteen mielelläni!

    Ja sitten viimeinen juttu, minä en pelkää vankilaa, varsinkaan syyttömänä, Mutta entäpä sinä syyllisenä!?

    Joten kuten sanoin, minua sinä voit uhkailla ihan rauhassa, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta minuun! Minä teen vain sen, mihin minut on pakoitettu sinun ja kaverisi toimista!

    Äänestä

  • Samaahan... kirjoitti:

    Koska sinuun on iskenyt tuollainen selvästi nähtävissä oleva paniikki tulevan kirjani takia, niin otanpa viestisi talteen, jotta ne ovat tallessa silloin kun tarvitaan todisteina!

    Heh heh ja DDD

    Äänestä

  • Pikku jatko! kirjoitti:

    Koska sinuun on iskenyt tuollainen selvästi nähtävissä oleva paniikki tulevan kirjani takia, niin otanpa viestisi talteen, jotta ne ovat tallessa silloin kun tarvitaan todisteina!

    Heh heh ja DDD

    ...ihan paniikki. hihhih Ei syytä mihinkään paniikkiin sellaisesta mitä ei ole eikä tule! Ja tällä meinaan sitä kuuluisaa "kirjaasi". Sinä olet seitsemän vuotta jauhanut tosta kirjastasi että se on vain vähää vaille valmis mutta paskat! Aina vain tuo sama laulu! alkaa jo kyllästyttämään toi uhoaminen tyhjästä. Jokainen palstaa lukeva tajuu että sinä et saa aikaiseksi mitään kirjaa kun sinulla ei riitä älliä sellaiseen. Ne on kuuleppas eri ihmiset jotka pystyy tekemään kirjoja. Ei tuollaiset jotka vain aikovat ja aikovat. Minä todella tahtoisin nähdä sen vaikkapa täällä netissä.
    Se on vain toiveajattelua sen minä tiedän.
    Paniikki pah! Voi kun tietäisit kuinka malttamattomana minäkin sitä kuuluisaa "kirjaasi" odottelen ja naureskelen sisäänpäin sun tyhmyydellesi. Voi raukkaa!!!

    ...jo ajatuksena että sun kuvittelema kirjasi aiheuttaasi kelleskähän mitään paniikkia. Sitä ei edes ole ja tuskin saat aikaaseksikahan! Älä uhoo asialla mitä et koskaan edes saa aikaaseksi helevetin idiootti! Oot jo kymmenen vuotta kehunu jotta sulla on se kirjasi melekeen valamis! Mene kasvamahan idiootti!

    Äänestä

  • Aika naurettava... kirjoitti:

    ...jo ajatuksena että sun kuvittelema kirjasi aiheuttaasi kelleskähän mitään paniikkia. Sitä ei edes ole ja tuskin saat aikaaseksikahan! Älä uhoo asialla mitä et koskaan edes saa aikaaseksi helevetin idiootti! Oot jo kymmenen vuotta kehunu jotta sulla on se kirjasi melekeen valamis! Mene kasvamahan idiootti!

    ...vai ei paniikkia muka ole ja siitä huolimatta uhkaillaan jopa vankilalla jos kirja julkaistaan!

    Äänestä

  • Vai ettäkö... kirjoitti:

    ...ihan paniikki. hihhih Ei syytä mihinkään paniikkiin sellaisesta mitä ei ole eikä tule! Ja tällä meinaan sitä kuuluisaa "kirjaasi". Sinä olet seitsemän vuotta jauhanut tosta kirjastasi että se on vain vähää vaille valmis mutta paskat! Aina vain tuo sama laulu! alkaa jo kyllästyttämään toi uhoaminen tyhjästä. Jokainen palstaa lukeva tajuu että sinä et saa aikaiseksi mitään kirjaa kun sinulla ei riitä älliä sellaiseen. Ne on kuuleppas eri ihmiset jotka pystyy tekemään kirjoja. Ei tuollaiset jotka vain aikovat ja aikovat. Minä todella tahtoisin nähdä sen vaikkapa täällä netissä.
    Se on vain toiveajattelua sen minä tiedän.
    Paniikki pah! Voi kun tietäisit kuinka malttamattomana minäkin sitä kuuluisaa "kirjaasi" odottelen ja naureskelen sisäänpäin sun tyhmyydellesi. Voi raukkaa!!!

    Menee aikas härskiksi toi tapa millä te olette ryhtyneet kiusaamaan tätä ihmisraukkaa!!! Aion puolestani tehdä kaikkeni että toi tällä palstalla loppuu ja olen jo tehnyt valituksen ylläpidolle tästä touhusta. Ihmettelen vaan että noita postauksianne ei ole kuitenkaan poistettu niinkuin toivoin!
    Ettekö tosiaankaan huomaa tämän ihmisen "ongelmia"!!!!? Olette täyssokeita tai vain todella ilkeitä ja tunteettomia ihmisiä kun ette huomaa lähimmäisenne hätää. Olen käsittänyt että te vieläpä tunnette tämän raukan henkilökohtaisesti!
    Sanon vielä kerran että olette sokeita kun ette huomaa mistä tässä on kysymys. Minun naisen/ädinvaistoni kertoo että tällä ihmisraukalla on todellinen hätä jota te ymmärtämättömät kusipäät ette ymmärrä!!!!!! Lopettakaa ihmeessä!!! >-(

    Äänestä

  • T Suorsa kirjoitti:

    ...raukkaa! Sä et itse ole kärryllä tän äijän toilauksista! On tosin meidänkin tiedossa että sillä ei ole kaikki "muumit himassa", mutta toi tyhmänylpeys ja luulot itsestään että kykenis kirjoittamaan jonkun skandaalikirjan ja vielä julkaisemaan sen jossain, on herättänyt mielenkiinnon että noinkohan hän pystyisi sen jossain julkaisemaan kun opus sisältää taustoittamatonta ja vääristeltyä- täysin valheellista sekä vainoharhaista tietoo. Minä haluaisin nähdä sen täällä netissä!
    Tällä jätkällä tosin on ollut muitakin vastaavia "projekteja" lukuisia kertoja täällä mutta nekin ovat jääneet uhoilun asteelle. Muun muassa tätä "kirjaansa" se on punnertanut jo seitsemän vuotta ja aina se on ollut vain "muutamaa sivua vaille" valmis. Jospa se nyt vihdoinkin saisi sen julkaisuvalmiiksi jotta se pääsisi tekemään niitä "tutkintapyyntöjään" uudelta pohjalta. Nääs kun ne tutkintapyynnöt ovat sille muutoinkin niin tuttua kauraa. hih.
    Niin että sääli sinä vain häntä! Siitä hän saakin sopivasti taas polttoainetta ja intoutuu täällä valittamaan kaikesta ja syyttelemään suurinpiirtein kaikkea liikkuvaa nimimerkin takaa ahdistelevia.
    Kuitenkin hän itse on tällaisten videoiden takana ja esiintyy itse tässäkin videossa "morsiamensa" kanssa: http://www.youtube.com/watch?v=R4zuCbM9Rdc
    Samaa "produktiota" on tässäkin: http://www.youtube.com/watch?v=TBvMnVDigrs
    Mieti vielä kerran kannattaako sääliä tällaista! ;)

    Äänestä

  • No voi sitä... kirjoitti:

    ...raukkiksen nimimerkin suojasta tekemää vainoamista, siihen rohkeus riittää, mutta ei sitten muuhun!

    Voi reppanoita, tässäkö ne meidän rohkeat viralliset taidekentän toimijat sitten ovat ja näyttävät esimerkkiä miten kateellisia ja katkeria ovat huippulahjakkaille!

    https://www.youtube.com/watch?v=TBvMnVDigrs

    Tässä näitä rohkeita taidekentän toimijoita on, jotka nimimerkkiensä suojasta raukkamaisesti vainoavat ja ajojahtaavat itseään lahjakkaampaa taiteilijaa!

    Tämmöisessä keskinkertaisten raukkisten maassa, tällainen vuosikausia kestänyt noitavaino on on lahjakkuuden hinta ja noitavainon lisäksi uhkaillaan noitaoikeudenkäynneillä, jos totuus paljastetaan!

    ..iteäsi niinkuin aina ja jatkuvasti: "Voi reppanoita, tässäkö ne meidän rohkeat viralliset taidekentän toimijat sitten ovat ja näyttävät esimerkkiä miten kateellisia ja katkeria ovat huippulahjakkaille!"

    Kerron sinulle nyt pienen salaisuuden. Minulla todellakaan ei ole mitään tekemistä "virallisten taidekentän toimijoitten" kanssa!!!
    Minä olen vain vittuuntunut tuohon sun ylivikkaaseen mielikuvitukseen ikäänkuin sinä olisit joku taideguru jolle kaikenlainen palstalla normaalisti kielletty olisi sallittua.
    Mutta ymmärrän ylläpitäjien ratkaisut sinun kohdallasi. Sinähän itse olet se joka sinua kiusaa ja vainoaa kaikista pahimmin. OK, sinä et ainakaan vielä sitä tunnu ymmärtävän.

    Älä please yritä vetää tähän mitään "virallista taidekenttää" koska se todellakaan ei ole totta! Minä olen se iänikuinen "perskärpäsesi" jonka olet aikanaan omalla toiminnallasi "liimannut" itseesi. Voit vain aravailla kuka olen kun niitä sinulla onkin aika mittava määrä! Teepäs piruillaksesi arvaus kuka niistä monista ehkä voisin olla??

    Mutta älä sentään luule itsestäsi liikoja!

    Äänestä

  • Yliarvioit pahasti.. kirjoitti:

    ...olet se harrastelijataiteilija rovaniemeltä, joka on vainonnut kateuttaan minua nyt kahdeksatta vuotta. Kyllä on ottanut koville kun väitteesi minun teoksistani eivät pitäneetkään paikkaansa, vaan jouduit nöyrtymään ja tunnustamaan että ne olivatkin maalattuja. Menetit kuulemma paikkakunnallasi maineesi, kun olet yrittänyt siellä päteä ja esiintyä jonain taideguruna!

    Se että vainoat itseäsi lahjakkaampaa taiteilijaa näinkin pitkään, kertoo kaiken ja kun teet sen vielä nimimerkkisi suojasta raukkamaisesti, kertoo se myös minkälaisen hyypiön kanssa olen joutunut lahjakkuutttani tekemisiin!

    Käsittämätöntä on se että saat noinkin avoimesti tehdä toimintaasi julkisella palstalla, ilman kenenkään asioihin puuttumista. Vaikka itse presidenttikin on tällä hetkellä huolissaan maassamme tehtävästä kiusaamisesta, niin sinä saat vain jatkaa toimintaasi!

    Äänestä

  • Niin sinä... kirjoitti:

    ...kunniasta! Etköhän vaan taaskin tehnyt selväksi kuka on sun suurin uhkasi!
    Valitettavasti vain taaskin meni metsään niinkuin aina. hihihi. Nämä sun juttusi täällä aina paljastaa kenelle oikeesti olet helvetin kateellinen. Sorry vaan mutta voisitko ihan kertoa ketä rovaniemeläistä taiteilijaa oikein tarkoitat? Se kiinnostaa!
    Sitä on kyllä vaikea sisäistää kun kerrot että koko juttua verrataan sinun lahjakkuuteesi. Sinä tiedät että silloin ammutaankin hehtaaripyssyllä!! Hihihi.

    Yritä nyt jo vihdoinkin ymmärtää että Me ollaan ihan tuttuja keskenämme! Voi kun tietäisit Markku!
    Lopettaisit jo tuon itsesi kiusaamisen ja toteaisit sen tosiasian että sinua poloista ei kiusaa kukaan muu kuin sinun oma ylpeytesi. Olet tavallaan itsesi vanki ja kierrät kehää niin kauan kun tällä palstalla pyörit vartioimassa kaikkia kirjoituksia. Mielestäni olet niin kovin sairas mieleltäsi!

    Teepäs piruuttasi toinen arvaus minusta kun äsken menit metsään niin pahasti? pienenä vihjeenä voin paljastaa että asun 12- kilometrin säteellä sinusta. En välttämättä noin kaukana mutta sen "sirkkelin" sisään mahdun. Hox Hox! Saat luvallani sanoa jopa minun nimeni. ;)

    Äänestä

  • Kiitos vaan.. kirjoitti:

    ...mainostaa itse itseäsi, minulta et ilmaista mainosta saa, vaikka kuinka haluaisit!

    Mutta koska mainostamalla itseäsi palstalla, tulisi kaikkien tietoon miksi vainoat kateutesi kohdetta, niin et sitä uskalla tehdä!

    Äänestä

  • Voit... kirjoitti:

    Mutta näin ulkopuolelta. Tuota "logiikkaa" en ymmärrä? Mitä se tarkoittaa suomeksi?

    Äänestä

  • Sorry vain! kirjoitti:

    Mutta näin ulkopuolelta. Tuota "logiikkaa" en ymmärrä? Mitä se tarkoittaa suomeksi?

    ...sitä tyypin omaa logiikkaa jota vain hän itse ymmärtää. :D Toi osoittaa vain että tällä tyypillä ei todellakaan ole kaikki "muumit kotona".
    Olethan varmaankin huomannut että hän ei ole ollenkaan johdonmukainen noissa kirjoituksissaan. Ja tällaiseltako pitäisi muka kirja ilmestyä johonkin!? Ei tuu kesää!

    Äänestä

;-o

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keskustelija n:o 56 kirjoitti:

Nyt toivotaan tänne mielenkiintoisia avauksia! Jotain muuta kuin apurahaongelmia tai DDR- sontaa ja "nimimerkin takaa"- jutut, koska täähän nimenomaan on anonyymipalsta! Ja jättäkään jo vihdoin ne tylsät maneerit keskusteluista pois!
Täähän on taiteen mielipidepalsta ja jokainen mielipide ihan kaikesta- ja kaikkien taiteesta on yhtä arvokas! Niistä ei kannata vetää hernettä nenäänsä ja varsinkaan "rakentavasta" mielipiteestä, sillä sellainen kertoo vain yhden ihmisen fiiliksistä sillä kertaa. Et nimittäin voi vaatia että kaikki tykkää sinun taiteestasi!

Niin että jos alettaisiin tältä pohjalta tällä kertaa ja kukaan ei valita että häntä vainotaa jos joku ei pidä hänen töistään. Sovitaanko niin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu