Olen nähnyt sellaisen unen, jossa yliluonnollinen Kuolema aikoo tappaa/vahingoittaa ihmisiä. Olin kerrostalotyyppisessä koulussa ja katsoin ilmoitustaulun muitten ihmisten kanssa. Listalla oli uhreja, mutta siinä mainittiin, että olen ainoa, joka jäisin kokonaan henkiin, joten en välttämättä kuuluisi Kuoleman listalle, mutta muut kuolisivat. Kaikki olivat peloissaan ja huolissaan, erityisesti minun kohdalla. Listassa mainittiin, että joku viimeinen tuntematon henkilö kuolisi ja oli ehkä silti mahdollista, että jäisin yhä henkiin, vaikkei asiasta oltu vielä varma. En tiedä, miksi juuri minä.
Voi hyvänen aika!
Mikä minulle tuli?!
191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Unennäkijä on jossain vaiheessa (valvemaailmassa) tullut pohtineeksi omaa rajallisuuttaan ja se tällä tavoin heijastui alitajunnan käsiteltäväksi kyseisen sisältöisen ( ilmoitustaululla kuolevien lista) unen kautta.
Usein katastrofit, kuten nyt ukrainassa sattunut lentokone onnettomuus aiheuttavat ihmisissä juuri tämän sisältöisten unien lisääntymisen.