Radio Dei 3.10. Patmos lähetys-säätiön Taivaan ja maan väliltä -ohjelma.
Pasi Turunen muisteli uusinta Ristin voitto -lehteä, jossa oli seuraavanlainen kertomus. Arabialainen mies tuli uskoon irtaantuessaan ruumiistaan ja kohdatessaan Jeesuksen, joka kysyi, "Oletko valmis antamaan anteeksi?". Miehen vanhemmat olivat joutuneet kärsimään juutalaisten toimista. Arabin palatessaan ruumiiseensa, hän ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajana.
Mies lähti messiaanisten juutalaisten yhteisöön, kohtaa vanhan miehen ja kertoo tapauksen. Juutalainen laskeutuu toisen polvensa varaan ja koskettaa arabiveljensä jalkaa ja sanoo, "Anna anteeksi minulle minun kansani synnit." Näin syntyi ihmeellinen sovituksen ilmapiiri kahden eri kansallisuuden välille Jeesuksen nimessä.
Kuten Paavali kirjoittaa, Jeesuksessa ei ole juutalaista ei kreikkalaista vaan kaikki tulevat Kristuksessa yhdeksi uudeksi ihmiseksi.
Heikki Kangas Radio Deissä 11.10.2004
Islamilainen ajatusmaailma perustuu lakiin ja oikeuteen, joka vaikuttaa koko ihmisen elinkaareen. Jeesus opetti lain täyttämistä, joka perustuu hänen rakkauteensa. Hän kehotti opetuslapsiaan rakastamaan lähimmäisiään ja jopa vihollisiaan. Jeesuksen opetus oli kumouksellista, sillä hän kehotti seuraajiaan myös rukoilemaan niiden puolesta jotka heitä vainoavat ja tällä tavoin olemaan Taivaallisen Isän lapsia.
Jumalan anteeksiannon vuoksi anteeksiantaminen kuuluu erottamattomasti kristilliseen etiikkaan. Kristinuskossa Jumalan rakkaus ja ehdoton armo ovat elämän johtavia periaatteita. Islamissa laki ja oikeus ovat ajattelun ja käytöksen perusta. Jokainen synti ja virhe ansaitsee kostotoimen ja rangaistuksen. Vanhassa Testamentissa anteeksianto oli mahdollista vain eläinuhrien kautta. Muslimit eivät ymmärrä uhrin tarpeellisuutta, he eivät myöskään ymmärrä sitä, että kaikki oikeuden vaatimukset Jumalan laissa täyttyivät Jeesuksen kautta.
Islamissa verikosto on allahin laki. Olisi epäoikeudenmukaita antaa virhe anteeksi ikäänkuin ohimennen. Koska islamissa Jeesuksen sovitus Jumalan kanssa kiistetään, verikoston periaate säilyy. Niin kauan kun ehdotonta anteeksiantoa pidetään islamissa epäoikeudenmukaisena, armo ei syrjäytä oikeutta vaan niin sanottu oikeus hallitsee ajattelua ja tekemisiä.
Islam nimittää valta-alueitaan "rauhan taloiksi". Vaikka näissä on vain vähän toisuskoisia, muslimeilla on jatkuvasti jopa lähisukulaisten kesken vihollisuuksia ja koston vaatimuksia. Islamin henki on levoton ja väkivaltainen. Mooseksen kirjan ennustukset Aabrahamin ensimmäisestä pojasta Ismailista ovat toteutuneet tähän päivään asti. "Hänen kätensä on kaikkia vastaan ja kaikkien käsi on häntä vastaan."
Muslimien huoli oikeuden ja lain puolesta on juurtunut syvälle. Se pohjaa heidän käsitykseensä allahista itsestään. Profeetta Muhammedin saamassa ilmoituksessa, joka on kirjattu koraaniin, allah käski puolustaa islamia asein, toteuttaa jihadin eli pyhän sodan ennen muuta toisuskoisia vastaan. Toisaalta kuolemanrangaistus koskee myös käännynnäisiä jotka jättävät islamin.
Hedelmistään heidät tunnetaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ovatko mielestäsi kristikunnan hedelmät olleet tähän mennessä sellaiset, mitä tarinasi kuvaa?
tarkoitti, että ovatko kristikunnan hedelmät samanlaisia kuin mitä kerroin islamista. Tuohon vastaan, että älähän nyt iske ristiretki -jutuilla. Voitko antaa minulle anteeksi kristikunnan julmuudet? Kristuksen nimessä minä voin antaa anteeksi sinulle islamin julmuudet.