Onko ohjeita aloittelijalle? Ikääkin on jo yli kolmenkymmenen viiden? Pitääkö liittyä kirkkoon jo ennen kuin olen löytänyt mahdollisen partnerini? Onko vl:llä samoja oireita?
rauha olkoon kanssanne, siunausta heteroillekin
rauha olkoon kanssanne, siunausta heteroillekin
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuon positiivisen toteamisesi lisäksi positiivista on myös se ettet ole pedofili. Jos maamme uskonnollisissa piireissä pyörisi ainoastaan helluntailaisia sirkuspellejä, tilanne olisi kaoottinen! Kauhulla katson näitä sairaita helluntailaisia kirjoituksia täällä. Toisaalta heitä pitäisi myös ymmärtää, sillä elämä helluntaipedofilien, muiden vankien ja tyhjien valtakunnanSalemsalien sisäpiirissä on kauhea jo ajatuksena ja yksinmulkoilu tylsistyttää koko elämän. Sirkuspellen rooli ei ole helppo.
Kun katselee tai lukee noiden helluntailaisten, esim melperin ja sen toisen version klovni Kesiin aivopieruja palstalla, niin helposti herää kysymys, että epäonnistuiko Jumala ihmisen kohdalla ja Hänelle sattui joku suunnitteluvirhe? Toki, on muutki, mutta jotenkin tuossa kaksikossa kulminoituu ihmisen loputon ahdistus ja kärsimys, hirvittävä tuska ja siitä kärsii eniten ympäristö. Narsismia.
Ihminen on kummallinen, paitsi että usein ihminen kärsii, mutta kaksinverroin aiheuttaa kärsimystä toisille, jopa viattomille lapsille.
Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.
Nosto alhaalta:
Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.
Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.
Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa