15/50

50 avausta etusivulla, niistä 15 samalta jannulta. Mahtaakohan jonkun elämä täyttyä liikaa kuusi vuotta vanhan rikoksen jauhamisesta?
37137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Muistanhan minä, kuinka tällä palstalla heilui winkkarin propaganvastaavia ja kaiken maailman disinformaation tyrkyttäjiä. Toisesta suupielestä huudeltiin, että nyt käännetään kaikki kivet ja etsitään totuus. Toisesta suupielestä supatettiin ohjeita, kuinka viranomaisille pitää lyödää kapuloita rattaisiin.

Vastenmielistä ja nilkasta pikkurikollisten ketkuiluahan se vain oli.

Minulle yritettiin laittaa jauhot suuhun monella tavalla; viestejäni poistetiin, nikkejäni nusaistiin, viestiketjut spämmätiin täyteen lietelantaa, mielenterveysohjeita annettiin oikein urakalla.

Siinä kiivaimmain länkytyksen keskellä tulin pöljyyttäni luvanneeksi, että seuraanpa sitten tämän tapauksen loppuun saakka. Jos EIT-valitukset toteuvat, jokusen vuoden lisääkin tämä väijy kestää. No luvattu, mikä luvattu.

Kas, opin jo nuorena mummoltani, että se tehdään, mikä luvataan. Lapissa autiotuvalla yövyttäni siivoan tuvan, hakkaan halkoja seuraavalle tulijalle, poltan muiden jättämät roskat ja vien omat roskani mukani. Jotkut asiat on vaan tehtävä, jotta itsekunnioitus säilyisi – ymmärsitkös. ;)))

Eihän täällä paljon kävijöitä enää ole – minä ja katkeroitunut Humppa-Einari. Mutta yritetään pysyä puheväleissä, niin aikakin kuluu rattoisammin. ;)))

Äänestä
  • PS. Meinaisin kokonaan unohtaa ystäni Cluson. Hän oli ulkoilemassa Punavuoressa ja ystävällisesti antoi raportinkin asiasta. ;)))

    PPS.
    Cluso,
    Nyt kävelit onnesi ohi, kun noin tylysti torjuit aikuisen naisen rakkauden. ;))))

    Äänestä

  • Sinustako avauksessa olikin puhe? Mistä tunnistit itsesi?

    Äänestä

  • UPDATE_9716852 kirjoitti:

    PS. Meinaisin kokonaan unohtaa ystäni Cluson. Hän oli ulkoilemassa Punavuoressa ja ystävällisesti antoi raportinkin asiasta. ;)))

    PPS.
    Cluso,
    Nyt kävelit onnesi ohi, kun noin tylysti torjuit aikuisen naisen rakkauden. ;))))

    """"""PPS.
    Cluso,
    Nyt kävelit onnesi ohi, kun noin tylysti torjuit aikuisen naisen rakkauden. ;))))

    Niinhänminä taisin tehä no kuitenkin saattelin Tuksun hänen kotinsa lähelle
    oltiin niin witun hulluna päissään että ei siitä polkemisesta olisi tullut yhtään mitään
    olis vaan tullut poljettua kuin tulpatonta mopoa=)

    Äänestä

ja suutelin päissäni tuksua ravintola huvipurressa ja pidin häntä kädestä kiinni=)

oli kovat menot tuksun, kalinaisen mukana monessa miekin olen ollut mukana mutta näin kovassa rajussa menossa en ole ennen ollut=)

kuviakin otettiin paljon saas nähä mistä ne putkahtaa esiin

Äänestä

jotenkin mulle on täysin luonnollista "soluttautua" piireihin sisälle ne jopa itse
mua pyytävät ei minun tarvi yrittää itse mitään tämä on aina ollut näin
onko se luonnon lahjakkuus=)? Nytkin Tsekkeihin huomenna lento
sielläkin kovat menot heti ekana päivänä, myöhemmin niistä raporttia tulee
mutta nyt homma on alamaailman tyypeissä eikä Glamour staroissa=)

mutta todettakoot julkkikset on oikeasti paljon mukavampia mitä heistä on saanut kuvan lehdistä. Hyviä tyyppejä..

Äänestä

SIllä henkilöllä on yhteinen mielenterveys onglema cluso 624;n kanssa.

Äänestä

no mitä sitten vaikka oliskin mielenterveysongelmia minkä minä sille voin?
elämä kuitenkin jatkuu... Lääkkeet nykysin on hyviä ja eipä tarvi tehä töitä
täytyy ajatella positiivisesti. kuitenkaan en ole huijari, roisto ym se on pääasia

Äänestä
  • "no mitä sitten vaikka oliskin mielenterveysongelmia minkä minä sille voin?"

    Voisit olla hiljaa ja poissa näkyvistä, kuten mielenterveysongelmaisen on parempi. Pakkoko sitä on framille pyrkiä, kun lantussa kipunoi tolkuttomia.

    Äänestä

Toivoisin sinun - ystäväni Cluso- säilyttävän itsesi puhtaana ja polkevan sitä mopoasi vasta papin aamenen jälkeen. Näin sivusta seuraaja neuvoisin myös, että kannaisiko katsella hieman tuoreempaa mopoa. Tuonikäisestä Soliferista maalit jo rapisee ja puristukset voivat olla täysin hukassa. ;)))

Äänestä

Totta vallu puhut mutta mulla oli oikeasti TOSI hauskaa noissa piireissä
Henna teki ruokaa Kanaa vartaassa grillattiin ananasta ym minä tein mansikka boolia pilkoin mansikoita yhdessä me hänen keittiöissä kokkasimme ja soittelimme hyviä biisejä siis chillausta parhaimmillaan, sain rentoutua todellakin
Henna on ihana ihminen ja Tuksu on kanssa arvostan nykysin paljon sitä minkälaisia ihmiset ovat sisimmistään ja sen tämmönen sairas mies vaistoaa helposti=) en ollutkaan muute´´´

Äänestä

Oikeastaan mä nyt olen vallu ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen=)
ikinä ei asiat ym ole olleet näin hyvin=)

se onni näytti löytyvänkin paljon lähempää mitä olin osannut etes odottaa
matkustelu, hotelleissa asuminen on kivaa varsinkaan kun itse ei tarvitse maksaa

toivon sydämmessäni että myös nämä ketkut löytävät onnen=)

ps, se ei löydy valuuttakaupasta sieltä tulee vaan suruja

Äänestä
  • Pidä huoli itsestäsi, äläkä unohda sitä papin aamenta. ;)))

    Äänestä

tottakai pidän aina huolta itsestäni, onni kulkee kanssani vaikka vaeltaisin pimeässä laaksossa=) niin tuo biletys oli puolen vuoden ryyppy taon jälkeen
kerran pari nykysin vaan vuodessa.. Kuntoilu voittaa viinan juonnin

Äänestä

Parempi se on, että sinä kuntoilet ja ryyppäät kuin että pelkästään ryyppäät.
( Tahko Pihkalan ajatuksia). ;)))

Äänestä

Kuntoilu on uusi intohimoni salilla rautaa 5 krt vkossa

se on myös hienoa tietää, että olen isä Jumalan hienointa viljaa;)

ps, uskon myös vallun olevan

Äänestä

Olette te Vallu ja Cluso sellaista hienoa ainesta, että samaan koppiin joutaisitte. Jutut on samanlaiset ja voisitte siellä kopissa viihdyttää toisianne varmasti vuosikausia, eikä miedän muiden tarvitsisi teitä muistaa. Cluso opettaisi Vallulle matematiikkaa ja Vallu kuvaisi Clusolle kumikanan käyttötapoja. Aina väliin veisaisitte EOK-virren ja hartaana kiliittäisitte Hennan kuvaa. Uskon, että teillä pojila olisi kopissanne rattoisat oltavat sillä tapaa.

Äänestä
  • Mistit sentään vielä kumikanan, ystävä kallis. ;)))

    Äänestä

  • Hauska kommentti.

    Äänestä

  • Heh! kirjoitti:

    Hauska kommentti.

    Tietyt asiat pysyy ja paranee vuosien saatossa. Kumikana ja Tessu ovat niitä. ;)))

    Äänestä


  • UPDATE_9716852 kirjoitti:

    Mistit sentään vielä kumikanan, ystävä kallis. ;)))

    "Mistit sentään vielä kumikanan, ystävä kallis. ;))) "

    Kaikista kirjoittamistasi asiosta on Suuren Piikeskustelun ohella tuo Tessu se mieleen muistuva ja sekin lähinnä sen vuoksi että haikailit väkivaltaisia toimia ystävälliseen koiraan.

    Ei sinulta jää tuhansien tuntien ja A4-sivujen kirjoittelustasi tälle palstalle tuon kummempaa perintöä. Punainen nokka piikeskustelusta ja käteesi räkäinen kumikana. Aivan Cluso-tason vipeltäjä.

    Äänestä

  • Vaikutuksesi meihin kirjoitti:

    "Mistit sentään vielä kumikanan, ystävä kallis. ;))) "

    Kaikista kirjoittamistasi asiosta on Suuren Piikeskustelun ohella tuo Tessu se mieleen muistuva ja sekin lähinnä sen vuoksi että haikailit väkivaltaisia toimia ystävälliseen koiraan.

    Ei sinulta jää tuhansien tuntien ja A4-sivujen kirjoittelustasi tälle palstalle tuon kummempaa perintöä. Punainen nokka piikeskustelusta ja käteesi räkäinen kumikana. Aivan Cluso-tason vipeltäjä.

    Kirja -ystävä kallis - kirja.

    Tuhansia sivuja aineistoa on nyt kasassa klubilaisista, jotka sikana yrittävät valehdella viimeiseen saakka. ;)))

    Äänestä

  • Vaikutuksesi meihin kirjoitti:

    "Mistit sentään vielä kumikanan, ystävä kallis. ;))) "

    Kaikista kirjoittamistasi asiosta on Suuren Piikeskustelun ohella tuo Tessu se mieleen muistuva ja sekin lähinnä sen vuoksi että haikailit väkivaltaisia toimia ystävälliseen koiraan.

    Ei sinulta jää tuhansien tuntien ja A4-sivujen kirjoittelustasi tälle palstalle tuon kummempaa perintöä. Punainen nokka piikeskustelusta ja käteesi räkäinen kumikana. Aivan Cluso-tason vipeltäjä.

    "Punainen nokka piikeskustelusta"

    Melkoinen perintö todella! Kluso voisi auttaa.

    Äänestä

Ei sitä hommaa järellä voiteta, vaan sinnikyydellä ja periksiantamattomuudellä, silojaan ei saa pudottaa ja jos joskun niin käykin, pitää ne nostaa aina uudelleen.

Äänestä

"...silojaan ei saa pudottaa..."

Minä tässä ajattelin edustaa sitä kuuluisaa Talvisodan henkeä. Montusta ei lähdetä, tulipa sitä piippalakkia enemmän tai vähemmän. Nykyisin tuntuu, että vähemmän. Olisiko nuo puolustusrintaman soturit ammuttu jo näin vähiin. Eihän niistä ole jäljellä kuin tuo kajahtanut politrukki, seniili Humppa-Einari.

OTT, yleisen oikeustieteen dosentti Petter Kavonius oli muutama vuosi sitten talvisodan veteraanien asialla myös. Että virkaveljiä tässä ollaan, ellei peräti napalankoja. ;)))

Äänestä
  • Muovailuvaha.

    Äänestä

  • Muovailuvaha. kirjoitti:

    Muovailuvaha.

    En mää täs muovailuvaha kaippaa, konepistolin panoksia mää kaippa.;)))
    ( alikersantti Hietanen)

    Äänestä

Puhutaanko tässä vallusta ???? Jos puhutaan niin tiedossahan on se että hän tykkää melkosesti itsestään ja omista jutuistaa.

Äänestä

”…hän tykkää melkosesti itsestään ja omista jutuistaa…”

Tässä olemme kerrankin samaa mieltä. Pidän itsestäni ja pyrin elämään sovinnossa itseni kanssa. Tällaiseen harmoniaan tulisi muidenkin pyrkiä. Ehyt minäkuva on aivan perusedellytys sille, että pystyy luomaan positiivisia kontakteja kanssaihmisiinsä.

Tokihan pidän omista jutuistanikin. Aika pätevästi osasit arvioda.

Kiitoksia palautteestasi, oli tosi mukava jutella. ;)))

Äänestä

Paljon kiitoksia pikadiagnoosista. Jälleen kerran palvelu oli erinomaista.

Terveyskeskuksessa ne usein arpovat, että otappas pari Buranaa ja tule kuukauden päästä näyttämään sitä kipeää kylkeä. Täällä se palvelu pelittää. ;)))

Tällä palstalla klubilaiset paiskaavat tiskiin heti ja pyytämättä ainakin mielenterveyteen liittyvät diagnoosit. Olen huvikseni mapittanut niistä parhaimmat. Tämä tämänpäiväinen oli valitettavasti pelkkää standardikamaa eikä aiheuttanut sen kummempaa arkistointiryntäystä. ;)))

Äänestä
  • "pyytämättä ainakin mielenterveyteen liittyvät diagnoosit. Olen huvikseni mapittanut niistä parhaimmat. Tämä tämänpäiväinen oli valitettavasti pelkkää standardikamaa eikä aiheuttanut sen kummempaa arkistointiryntäystä. "

    Mielenkiintoista, miten kun ympäri käydään niin yhteen tullaan. Niinhän sitä sanotaan, että natseilla ja kommunisteilla ei ole oleellista eroa, totalitaristeja ytimeltään molemmat. Nytkin näemme miten palstan kaksi ääripäätä oikeastaan ovat samaa lihaa ja henkeä. Muistammehan miten palstalla vaikuttanut Akhmedkin (ilmeisesti Risto Hentunen) myös tulosti ja mapitti palstan kirjoituksia. Etenkin Cluson viestit olivat tarkkaan tallella mapeissa. Vallu on selvästi samasta puusta veistetty kuin Akhmed.

    Äänestä

Se on hienoa että kohdistamattomatkin viestit löytävät oikeeseen osoitteeseen eli koira älähtää jos siihen kalikka kalhataa.

Äänestä
  • Sikäli oli niin standardikamaa, että eipä näistä jaksaisi oikein älähtäkää.;)))

    Äänestä

  • Kyllä jannu tunnisti itsensä ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Vt. hyvin sanottu kirjoitti:

    Kyllä jannu tunnisti itsensä ja hyvä niin.

    Olisiko ollut neljäs kerta sama viite, ei oikein jaksa innostua. ;)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


No jopas! kirjoitti:

50 avausta etusivulla, niistä 15 samalta jannulta. Mahtaakohan jonkun elämä täyttyä liikaa kuusi vuotta vanhan rikoksen jauhamisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu