Mitä omistusasuminen oikeasti maksaa?

asumisura edessä

Kohuotsikoissa väitetään, että asunnon voi joutua maksamaan jopa neljästi. Tiedostan kyllä, että remontti- ym. kuluja tulee, mutta ei kai ihan noin paljoa. Tässä kun nuorena työuraa aloittelevana harkitsen asumisvaihtoehtoja, niin kiinnostaisi saada asiasta vähän laskelmia.

Jos siis hankkisin velaksi kaupunkikaksion n. 55 neliötä ja asuisin siinä samassa 60 vuotta, niin mitä kaikkea se tulisi maksamaan? Vaikka ostaisin uuden (joka tietysti on lähtöhinnaltaan kalliimpi), niin kyllä tuossa ajassa tulisi eteen jo putkiremontti ja julkisivuremontti ja paljon kaikkea pienempää remonttia myös. Ja hoitovastikkeet päälle. Ja kun velaksi alun perin ostaisin ja velkaa joutuisin ottamaan noihin remontteihinkin, niin pankkikin vie koron muodossa osansa.

Lainojen korkotaso tietysti vaihtelee sekin, nythän on ollut matalat korot. Jos koettaisi saada laskelmaan realismia valitsemalla esim. keskimääräisen koron viimeisen 30 vuoden ajalta, niin mitähän se olisi?

4

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et tiedä huomista

      Viimeisen 30 vuoden aikana korot on vaihdelleet noin 0,2 - 12% välillä. Joten siitäpä miettimään, miten maailma toimii.

    • Velaton asukas

      Minulla on pikkukaupungin vanhassa talossa kaksio, jonka ostin vuonna 2001. Tänä aikana talossa on tehty huomattavia korjauksia, tärkeimpinä putki-, piha- ja julkisivuremontit. Noiden kustannukset olen maksanut pois eikä pankkilainaakaan enää ole. Kaikkiaan olen käyttänyt asumiseeni rahaa jokseenkin tarkkaan saman verran kuin kaksion vuokra olisi ollut näiltä 13 vuodelta. Sillä rahalla olen kuitenkin saanut myös velattoman asunnon, ja talokin on paremmassa kunnossa kuin alussa.

      Seuraavaan suureen remonttiin asti mennään hoitovastikkeella eikä mitään sellaista korjausta ole tulossa viiteen vuoteen. En väitä että tämä olisi kaikista edullisin asumisvaihtoehto, mutta vuokralla asuminen jää kyllä puhtaasti toiseksi. Asuinpaikasta ja sen hintasuhteista tietenkin riippuu, miten sinulle käy ja miten mikäkin kannattaa.

    • ei realihinta

      > Kohuotsikoissa väitetään, että asunnon voi joutua maksamaan jopa neljästi.

      Joo, jos lasketaan ala-asteen matematiikalla eli unohdetaan rahan arvon muuttuminen.

      Esim. 70-luvun lähiökaksion ostohinta 125 000 € (2 500 €/m²)
      - vastike nyt 250 €/kk, nousua 4 %/vuosi -> 60 vuoden vastikkeet 625 000 €
      - putkiremppa läihvuosina 800 €/m² = 40 000 €
      - putkiremppa saatta 60 vuoden jaksolla tulla jo toistamiseenkin eteen väliin kevyempää keittiön uusimista, julkisivuremppaa yms. päälle vielä se, että joskus 2060 remonttikustannukset ovat vielä paljon korkeammat kuin nyt -> remontteihn uppoaa sama 2 500 €/m² mitä asunto maksoi, eikä välttämättä piisaakaan

      Eli kyllä ne 60 vuoden kokonaiskulut menee helposti miljoonan pintaan ja ovat siis 8x asunnon ostohinta!

      Vaan se vaihtoehto...?

      Vuokra nyt 700 €/kk, nousua 3,5 %/vuosi

      - 10 vuoden vuokrat 98 500 € (0,8 x asunnon hinta)
      - 20 vuoden vuokrat 237 500 € (1,9 x asunnon hinta)
      - 40 vuoden vuokrat 710 000 € (5,7x asunnon hinta)
      - 60 vuoden vuokrat 1 413 000 € (11x asunnnon hinta)

      Eli vain 400 000 € enemmän joutuu vuokralainen asunnostaan maksamaan. Toisaalta ei tarvi kerran 10 vuodessa ostaa 600 € hintaista jääkaappia ;-D

      • ei realihinta

        Lisäksi pitäisi ottaa huomioon, että 2074 omistusasujalla on 400 000 € arvoinen asunto ja vuokraloisella pino kuitteja. Jolloin ero asumiskuluissa kasvaakin 800 000 euroon.

        Toki kaikki summat on plus miinus kymmeniä, jopa satoja, tonneja riippuen inflaatiosta yms. mutta vuokralla tuhnuttamista ei silti saa käännettyä kannattamattomaksi kuin täysin todellisuudesta irrallaan olevilla oletuksilla, esim. vuokra ei nouse ikinä omistusasuntoon joudutaan tekemään täydellinen remontti kerran 10 vuodessa tms. Tai verrataan pelkästään ensimmäisen asumisvuoden kustannuksia. Tai "sossu/iskä maksaa", mikä kieltämättä onkin todellisuutta useimpien palstan talousasiantuntijoiden kohdalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      150
      3745
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3622
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3163
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2182
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1377
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      95
      1221
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1018
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      999
    Aihe