Vanha valtuusto

Heidän päätökset on laittomina purettava kokonaan sairaalahankkeen osalta.

Ei kunnan kalleinta asiaa voi päättää neuvoksen kauniilla puheilla, ottaen huomioon että kyseinen henkilö on jäävi koko asiassa.

Aiheesta on kirjoiteltu paljon. Mutta vieläkään ei koko prosessi ole selvillä.

On alkanut vaikuttaa että Suoratamo onkin hallinnollinen keskus sote ja hype touhulle.
Ihmiset tarvii selviä, todenmukaisia tietoja eikä mitään Larikan pilvilinnoja.
28168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Riittää kun lukiopäätös kumotaan järjettömänä!

Äänestä

Sataviisikymmentä miljoonaa täytyy perustella. Hyvin. Eikä mitään soopaa pohjolan nykyaikaisinmasta sairaalasta.

Uudet menettelytavat, ? henki pois, seuraava.

Äänestä
  • Päätös on purettava. Elämme eri aikaa taloudellisesti kuin kokouspäivänä.

    Painostamalla saatu päätös on noussut 85 miljoonasta 150 millin yli (Epänormaalia) Tarkoittaa käytännössä että valtuusto narrattiin mukaan.
    Tuokaan summa ei riitä.

    Sairaalalle oli älykkäämpiä tontteja. Valtuusto erehtytettiin siinäkin asiasta.
    Valinta oli Sdp ja kokoomuksen härskiä peliä

    Äänestä

Onpa näissä keskusteluissa eri paikoissa moni jopa omalla nimellään kirjoitellut siten että on saanut jo yleisesti kylähullun maineen. kovasti puoltavat Ratamoa ja hakkuvat kun kulkukoirat tahoja jotka puhuvat asiaa Ratamon tyhmyydestä. Itse eivät saa mitään järkevää lausetta asiasta kun tuota pelkkä suu vaahdossa esitettyä tyhjänpäiväistä louskutusta, kun heille joku esittää asiallisia kysymyksiä niin vaikenevat heti tai jopa typerimmät uunot vastaa ettei heidän tarvitse vastata.

Ratamo saa aikaan tunteita ja tuoksuja mutta moni jostain syystä haluaa menettää asian vuoksi kaiken uskottavuutensa, no halunsa kullakin.

Äänestä

Hassua tässä keskustelussa kuitenkin on se, että se käydään pari vuotta päätöksenteon jälkeen. Eikä ne Larikan perustelut ole olleet hänen omiaan, vaan niitä perusteluja, joiden pohjalta valtuusto on kahdesti päätöksensä tehnyt. Sunisen omille perusteluille ei ole muuta faktaa kuin hänen oma todistuksensa, mikä ei perustu mihinkään totuuteen, vaan oman politiikan tekemiseen.

Äänestä
  • Valtuuston päätös tehtiin ensin, ihmisillä ei mitään kokonaistietoa aiheesta.
    Larikka puolustaa valtuustoa, hänhän oli eräs vaatija päätökselle. On ymmärretävää että puolet valtuustosta ei ymmärrä asiasta mitään niin seuraavat Larikan puheita ja neuvoksen syöttämiä ihanuuksia.

    Sunisen perustelut pohjaa esim. tontista tehtyyn pohjatutkimukseen, sekä useisiin vertailukohteisiin missä "suuri on tehokasta" on hylätty muutamien miljoonien tuhon jälkeen. Näitä voi pitää totuutena, ovat käytännössä tapahtuneet.
    Aivan maallikkopohjalta on todettavissa että kallio on tukevampi perusta kuin suohetteikkö eli 22 metrinen liejumonttu.

    Valtuusto aikoinaan päätti mitä pyydettiin. Ilman todellisia tietoja kustannuksista. 85 miljoonaa on paljon, mutta sekin on tuplannut jo. Yhä edelleen Larikka panttaa tietoa että missä potilaat hoidetaan, kehuu ainoastaan että ei ratamon kalliissa sängyssä. Ei myöskään ole selvittänyt 13 miljoonan vuotuisia säästöjä. Eli valehtelee tietoisesti.

    Äänestä

  • kova on jallitus kirjoitti:

    Valtuuston päätös tehtiin ensin, ihmisillä ei mitään kokonaistietoa aiheesta.
    Larikka puolustaa valtuustoa, hänhän oli eräs vaatija päätökselle. On ymmärretävää että puolet valtuustosta ei ymmärrä asiasta mitään niin seuraavat Larikan puheita ja neuvoksen syöttämiä ihanuuksia.

    Sunisen perustelut pohjaa esim. tontista tehtyyn pohjatutkimukseen, sekä useisiin vertailukohteisiin missä "suuri on tehokasta" on hylätty muutamien miljoonien tuhon jälkeen. Näitä voi pitää totuutena, ovat käytännössä tapahtuneet.
    Aivan maallikkopohjalta on todettavissa että kallio on tukevampi perusta kuin suohetteikkö eli 22 metrinen liejumonttu.

    Valtuusto aikoinaan päätti mitä pyydettiin. Ilman todellisia tietoja kustannuksista. 85 miljoonaa on paljon, mutta sekin on tuplannut jo. Yhä edelleen Larikka panttaa tietoa että missä potilaat hoidetaan, kehuu ainoastaan että ei ratamon kalliissa sängyssä. Ei myöskään ole selvittänyt 13 miljoonan vuotuisia säästöjä. Eli valehtelee tietoisesti.

    Vaikea niellä, että se enemmistö valtuustosta olisi ollut väärässä, joka tehtyjen selvitysten jälkeen oli Terveyspalveluiden uudistamisen ja Ratamon kokonaisuuden rakentamisen kannalla.

    Sunisen esittämät vertailukohteet ja "tieteelliset " tutkimukset eivät ole verrattavissa Uuden Kouvolan tarpeisiin ja mahdollisuuksiin. Kouvolasta lopetetaan puolet terveyspalvelupisteista ja työntekijät sijoitetaan tehokkaammalla tavalla alueelle. Uuden Kouvolan tarpeisiin sopivasti ja 13 miljoonaa säästäen käyttökustannuksista joka vuosi.

    Asiota minun ei tarvitse valehdella, tehdyt selvitykset ovat tietolähteenäni. En edes keksi omiani, kun ei tarvitse. Jätän keksimisen muille.

    Äänestä

  • Jari Larikka kirjoitti:

    Pohjatutkimuksen tehnyt yhtiö pitää tonttia erittäin huonona rakennuspohjana.
    Mitenkäs sinä sen hyväksi ?

    Äänestä

Aijaijai kyllä nyt Persua sattuu!! Nää vastuunpakoilijat saa älämölöä aikaiseksi níin valtakunnapolitiikassa kuin paikallisessakin. Korpivaara, Suninen, Tossavainen, Soini onhan näitä pellejä vaikka koko sirkukseen. Oliks ne taikapäivät jo??

Äänestä
  • Aikoinaan Kari Soininen erosi vanhan Kouvolan kokoomuksen valtuustoryhmästä. Hän luonnehti silloista kokoomusporukkaa Pousin johtamaksi mafiaporukaksi. Missä nyt mennään Kouvolan kokoomuksessa? Ohjaako vanha rakennusneuvos edelleen pikku-Kouvolan kokoomusporukkaa?

    Äänestä

Hyvä kunnioitettu Jari Larikka kerro meiile ensin säästöt kaikkin muihin tontteihin nähden tuosta suosta, se ei ilmeisesti ole ainoa mahdollisuus rakentaa.

Jari Larikka: "Vaikea niellä, että se enemmistö valtuustosta olisi ollut väärässä, joka tehtyjen selvitysten jälkeen oli Terveyspalveluiden uudistamisen ja Ratamon kokonaisuuden rakentamisen kannalla."

Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus paljastaa lukuineen nuo tehdyt selvitykset. Vai onko ne salaisuus meiltä tavalliselta kansalta.

Jari Larikka: "Sunisen esittämät vertailukohteet ja "tieteelliset " tutkimukset eivät ole verrattavissa Uuden Kouvolan tarpeisiin ja mahdollisuuksiin."

No nyt asetit juuri Sunisen "tieteelliset" vertailukohteet jotka löytyy asiakirjoista ja aivan normaalista ymmärryksestä ja omat tehdyt selvitykset vastakkain. Saisko hiukan täsmennystä hiukan muutenkin kun että musta tuntuu.

Jari Larikka: "Uuden Kouvolan tarpeisiin sopivasti ja 13 miljoonaa säästäen käyttökustannuksista joka vuosi."

Ja nyt sitten ihan puhdasta tietoa tuosta, kun kuitenkin väität ettei nykyisen hoidon saannin kapasiteetti riitä mikä on ihan totta..

Jari Larikka: "Asiota minun ei tarvitse valehdella, tehdyt selvitykset ovat tietolähteenäni. En edes keksi omiani, kun ei tarvitse. Jätän keksimisen muille."

Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi niin mitkä on nuo tietolähteet ja niiden perustelut.

Äänestä
  • Miten ihmeesä te Persut ette ymmärrä mitään, kaikki muut ymmärtää että pystytään hoitamaan kasvava sairaanhoito niin Ratamo on järkevin vaihtoehto. Pakkohan meidän on kasvattaa mahdollisuuksia päästä ja saada asianmukaista hoitoa kuten säästä samalla kustannuksia.

    Kaikista paras järkevin vaihtoehto on tuo saavuttaa täällä keskustassa eikä missä korvessa että saadaan palkattua paras henkilökunta. Nyt se on järkevällä päätöksellä helppoa. Sairaalanmäelle on vaikea saadaa osaavia lääkäreitä kun paineet kotiuttamiseen on ahtauden vuoksi suuret, Ratamossa täällä keskustassa ei ole samoja ongelmia.

    Vaikka asian esittää kuinka selkokielellä niin ei piru se mene tyhmimpien kaaliin eli Persujen. Kukaan normaali ei edes ajattele kyseenalaistaa asiaa on niin vankat faktat esitetty.

    Äänestä

  • http://www.kouvola.fi/index/uutiset/2011/05/ratamo-hanke.html

    Aloita tuosta, loputhan olet saanut valtuustomateriaalin mukana.

    Kyse ei ole tontista, vaan siitä, että se sijaitsee lähellä Kouvolan keskustaa, jolloin voimme lopettaa vanhan Kouvolan alueelta vanhat perusterveydenhuollon toimipisteet keskittämällä ne yhteen paikkaan.

    Tieteellisiin tutkimuksiisi tartuin, koska ne ovat eri tarpeisiin tarkoitetut ja eri alueen mahdollisuudet huomioon ottavat. Kouvolan suunnitelmat ovat olleet esimerkkinä eri seminaareissa oikeaoppisesta terveydenhuollon kehittämisestä.

    Tietenkään ei ole esittää tarkkoja lukuja tulevista säästöistä. Tietenkin kaikki on suunnitelmaa ja arviota mitä tapahtuu, kun toimintoja yhdistetään, toimitiloja yhdistetään ja toimintaa tehostetaan.

    Edelleen jätän valehtelemisen muille. Aivan samalla tavalla kuin olen jättänyt valtuutettujen haukkumisenkin, sillä se ei tuota tulosta. Politiikka kun on yhdessä tekemistä, haukkumisen voi aloittaa kun on menettänyt muiden luottamuksen. Silloin sillä ei ole enää väliä, päätökset tehdään muualla.

    Ei auta vaikka välillä käyttää nimerkkiä, ainakaan kun copy pastaa kolmatta vuotta samoja jorinoita.

    Äänestä

  • Jari Larikka kirjoitti:

    http://www.kouvola.fi/index/uutiset/2011/05/ratamo-hanke.html

    Jos tarkoitat minua niin en saa mitään valtuustomateriaalia kun en kuulu valtuustoon.

    Olen toki ollut tätä samaa mieltä varmasti ehkä tuon kolmatta vuotta mutta jotenkin luulen että herra Larikka sotkee minut johonkin toiseen.

    Ja sitten ihan tiedoksi että en ole Perussuomalainen ja en ole edes koskaan heitä äänestänyt, mutta sekin päivää saattaa koittaa ja jopa itselleni tulla yllätyksenä kuinka nopeasti näin käy kun ajattelee asioita taakse päin.

    Äänestä

  • Uskottavuus kyseessä kirjoitti:

    Ja mitä Kotiharjun tonttiin tulee, Se on kaupungin omistama tontti. Eli ei ylimääräisiä kustannuksia.

    Äänestä

  • Jari Larikka kirjoitti:

    Ja mitä Kotiharjun tonttiin tulee, Se on kaupungin omistama tontti. Eli ei ylimääräisiä kustannuksia.

    Koskas kunta on ostanut ja millä hinnalla ja reunaehdoin.

    Äänestä

  • luikurit perk... kirjoitti:

    Koskas kunta on ostanut ja millä hinnalla ja reunaehdoin.

    Kyllä on Kouvolan omistama tontti, se on varmaa.

    Äänestä

  • Jari Larikka kirjoitti:

    Ja mitä Kotiharjun tonttiin tulee, Se on kaupungin omistama tontti. Eli ei ylimääräisiä kustannuksia.

    No rakentakaa siihen asuntoja ja myykää niitä kalliilla lähellä keskutaa sijaitsevina. Sairaalan voisi rakentaa sille järkevämpään paikkaan, siis sairaalan ei mitään Ratamon kaltaista.

    Äänestä

  • ottakaa raha pois kirjoitti:

    No rakentakaa siihen asuntoja ja myykää niitä kalliilla lähellä keskutaa sijaitsevina. Sairaalan voisi rakentaa sille järkevämpään paikkaan, siis sairaalan ei mitään Ratamon kaltaista.

    Eihän kenenkään yksityisen pussi kestä sitä sähkölaskua mitä kellariin asetettavat suurtehopumput kuluttuvat.

    Samoin ei kenenkään pussi kestä jatkuvia kosteusvaurioita.

    Nythän valtuusto pääti tuon tontin kohdalta että kaikki tuo mene veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

  • Insinööri kirjoitti:

    Kyllä on Kouvolan omistama tontti, se on varmaa.

    Mutta Pousille on annettu etuostooikeus jos sattuu sairaala tarvitsemaan.
    Eli ei tarjouskilpailua. Pousi haluaa kunnan miljoonat.

    Äänestä

  • lopeta jo olet yksin kirjoitti:

    Miten ihmeesä te Persut ette ymmärrä mitään, kaikki muut ymmärtää että pystytään hoitamaan kasvava sairaanhoito niin Ratamo on järkevin vaihtoehto. Pakkohan meidän on kasvattaa mahdollisuuksia päästä ja saada asianmukaista hoitoa kuten säästä samalla kustannuksia.

    Kaikista paras järkevin vaihtoehto on tuo saavuttaa täällä keskustassa eikä missä korvessa että saadaan palkattua paras henkilökunta. Nyt se on järkevällä päätöksellä helppoa. Sairaalanmäelle on vaikea saadaa osaavia lääkäreitä kun paineet kotiuttamiseen on ahtauden vuoksi suuret, Ratamossa täällä keskustassa ei ole samoja ongelmia.

    Vaikka asian esittää kuinka selkokielellä niin ei piru se mene tyhmimpien kaaliin eli Persujen. Kukaan normaali ei edes ajattele kyseenalaistaa asiaa on niin vankat faktat esitetty.

    Että pystytään hoitamaan kasvava sairaanhoito. Miten on mahdollista kun ratamo on liki puolta pienempi.

    Muutoikin koko kirjoituksesi viittaa johokin höperyyteen.

    Äänestä

Meinaatteko että mennään Tämän Hullu-Sunisen ja Jeesus pelastaa Korpivaaran ehdoilla??
Juu, ei kiitos!!

Äänestä
  • Ja nää muut kusipääpersut päälle. On kyllä Kouvolaa siunattu melkosella PerusSuomalaisella orkesterilla. Ainoa mitä voi toivoa että psykiatrinen sairaala säilyy lähellä tuon joukkion pouluetoimistoa. Tunkua tulee olemaan!!

    Äänestä

  • Pårsy kirjoitti:

    Ja nää muut kusipääpersut päälle. On kyllä Kouvolaa siunattu melkosella PerusSuomalaisella orkesterilla. Ainoa mitä voi toivoa että psykiatrinen sairaala säilyy lähellä tuon joukkion pouluetoimistoa. Tunkua tulee olemaan!!

    Eikös sulle jo ole useammassa ketjussa suositeltu pikaista hoitoon ohjautumista.

    Äänestä

Kyllä Korpivaara on järkevä ja fiksu ihminen Tän Larikan rinnalla, vai mikä suopeikko se ny onkaa.

Äänestä

Vanhan valtuuston päätöksestä on aikaa. Kuulemma tehtiin oikein asiakirjojen pohjalta.

Ihme ettei kukaan valtuutettu ole kertonut mitä meille nyt myydään.

Kehuja kyllä Uusi iso sairaala joka kattaa kunnan tarpeet. Sinne myös kyrkekään kaikki palvelut, niinsanottu yhden luukun toiminta.

Nyt on selvinnyt että puolta pienempi eikä mitään lisäetuja.

Äänestä

Ratamo osoittaa että valtuutetut on kykenemättömiä tekemään itsenäisiä päätöksiä.

Äänestä

Ompeluseura jolla ei mitään tajua rakentamisesta ja miljoonista.

Helppo puhua pyörryksiin, onhan pohjatyötä jo tehty pitkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuuden eteen kirjoitti:

Heidän päätökset on laittomina purettava kokonaan sairaalahankkeen osalta.

Ei kunnan kalleinta asiaa voi päättää neuvoksen kauniilla puheilla, ottaen huomioon että kyseinen henkilö on jäävi koko asiassa.

Aiheesta on kirjoiteltu paljon. Mutta vieläkään ei koko prosessi ole selvillä.

On alkanut vaikuttaa että Suoratamo onkin hallinnollinen keskus sote ja hype touhulle.
Ihmiset tarvii selviä, todenmukaisia tietoja eikä mitään Larikan pilvilinnoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu