MiaP, koska

et ole vahvistanut mulle sitä historiaasi ja sinua itseäsi täysin henkilökohtaisesti ilman yhtään mitään välikäsiä ja suoraan sanoilla, sillä ei ole samanlaista merkitystä kuin jos olisit tehnyt niin. Millään muulla kuin 100% täysin henkilökohtaisella suoralla viestillä ei ole samanlaista vaikutusta eikä sulla ole minkäänlaista oikeutta olettaa muuta.

Ihmissuhteet hoidetaan suoraan sen kanssa ketä ne koskee - ennen, nyt ja aina. Niin ja vielä ihan omalla nimellä - ei käyttäen keksittyjä tai muiden ihmisten nimiä - kuten se eräs saamani kirje, jonka palautin avaamattomana postin käsiteltäväksi joskus silloin 1990-luvun puolivälin tienoilla. Lienee se kirje jäänyt jonnekin nykyisen Itellan nurkkiin tai sitten tuhottu jos laki sen sallii. Kaikella todennäköisyydellä se kirje oli sulta - oli niin outoja nimityksiä siinä vastaanottajana (mm. tais olla pieneläinhoitaja kun tiesit siitä kissasta...)
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Periaatteessa ihan hyviä ajatuksia, jos ne kohdistuu omaan itseen. Voisi vaikka kuvitella, että Juha kirjoittaa alter egolleen Mialle tms. Toi kirjejuttu on vaan vähän outo, ei siitä ota selvää. Paitsi suurella mielikuvituksella ehkä. :))

Äänestä
  • Tottakai. Tai kirjoittaa kuten arvelee toisen henkilön ajattelevan itsestään.

    Tuossa aloituksessa on kuitenkin olennaisin: millään muulla ei ole arvoa eikä väliä kuin suoralla kanssakäymisellä toisen ihmisen kanssa. Toista ihmistä, oli hän sitten ystävä tai rakas, pitäisi arvostaa niin paljon, että kävisi keskustelut kahdestaan. Ei anonyymina, vaikka tilanne olisi mikä.

    Äänestä

  • JepjepEtSilleen kirjoitti:

    Tottakai. Tai kirjoittaa kuten arvelee toisen henkilön ajattelevan itsestään.

    Tuossa aloituksessa on kuitenkin olennaisin: millään muulla ei ole arvoa eikä väliä kuin suoralla kanssakäymisellä toisen ihmisen kanssa. Toista ihmistä, oli hän sitten ystävä tai rakas, pitäisi arvostaa niin paljon, että kävisi keskustelut kahdestaan. Ei anonyymina, vaikka tilanne olisi mikä.

    Aivan, olen erittäin paljon samaa mieltä sun kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JuhaR68 kirjoitti:

et ole vahvistanut mulle sitä historiaasi ja sinua itseäsi täysin henkilökohtaisesti ilman yhtään mitään välikäsiä ja suoraan sanoilla, sillä ei ole samanlaista merkitystä kuin jos olisit tehnyt niin. Millään muulla kuin 100% täysin henkilökohtaisella suoralla viestillä ei ole samanlaista vaikutusta eikä sulla ole minkäänlaista oikeutta olettaa muuta.

Ihmissuhteet hoidetaan suoraan sen kanssa ketä ne koskee - ennen, nyt ja aina. Niin ja vielä ihan omalla nimellä - ei käyttäen keksittyjä tai muiden ihmisten nimiä - kuten se eräs saamani kirje, jonka palautin avaamattomana postin käsiteltäväksi joskus silloin 1990-luvun puolivälin tienoilla. Lienee se kirje jäänyt jonnekin nykyisen Itellan nurkkiin tai sitten tuhottu jos laki sen sallii. Kaikella todennäköisyydellä se kirje oli sulta - oli niin outoja nimityksiä siinä vastaanottajana (mm. tais olla pieneläinhoitaja kun tiesit siitä kissasta...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu