Joutsenen poikueet

Livojoki

Viime viikonloppuna bongasimme Pudasjärvellä joutsenpariskunnan jolla oli mukanaan 3 poikasta.
a)Onko tämä miten tavallista?
b)Voiko joutsen omia toisten poikasia?

10

2678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuso

      Laulujoutsenilla taitaa poikasten tavanomaisin lukumäärä olla 3 - 4. Itse olen kerran nähnyt 5 poikasta ja useinkin yhtä tai kahta poikasta.


      Siitä päätellen kuinka agressiivinen joutsenpari on puollustaessaan reviiriään toista joutsenparia vastaan, lienee hyvin harvinaista, että joutsenpari "adoptoisi" vieraan poikasen.

      Syksyllä muuttoaikana saattaa emostaan eroon joutunut lyöttäytyä toisen poikueen mukaan ja kun ei olla enää omalla reviirillä, ei sitä ehkä häädetä pois.

    • Erämies

      Itse olen nähnyt kolme vuotta sitten Taivalkoskella noin 10 ha metsälammella laulujoutsenparin jolla oli seitsemän poikasta. Ajankohta oli elokuun loppua ja poikaset vielä lentokyvyttömiä. Uskon että kaikki poikaset olivat samalta emolta koska niin pienellä lammella ei varmasti pesi monta joutsenparia.

      Joki oli kyllä lähellä mutta muille järville ja lammille oli aika pitkä matka. Tosin joutsen kyllä käveleekin aika pitkiä matkoja. Joten jätän pienen varauman mutta 99% olen varma että kyseessä oli yksi seitsemän linnun poikue.

    • Juuso

      Pudasjärven, Taivalkosken, Posion ja Ranuan seuduilla on nykyään joutsenpari likimain jokaisella elinkelpoisella reviirillä. Ja ilmeisen hyvinvoivana kantana, päätellen näistäkin vastauksista. Livojärven tuntumasta tuo minunkin 5 poikasen pari on bongattu.

      Minkä kokoisia poikueita kyhmyjoutsenella on? Luultavasti isoja, koska lisääntyminen on nopeaa.
      (Kyselen kun asun ja retkeilen itse kyhmyjoutsenrajan pohjoispuolella eikä omia havaintoja juuri ole).

      • joutsenet

        Olis hyvä saada tietoon kaikki joutsenen pesinnät Suomessa. Että jos viitsit pienen vaivan nähdä nii meeppäs www.birdlife.fi ja siitä etusivulla ylimmäisenä on semmonen linkki pikkulomakkeeseen. Ja tiedot menee ihan vaan tutkimuskäyttöön eli tänä vuonna selvitetään kuinka monta laulu- ja kyhmyjoutsenparia Suomessa oikein pesii. Ei siis tule käymään niin että koko järvi suojellaan jos siellä joutsen on.. Niinku vaik valkoselkätikalla..


    • hondah rules

      Itse näin tänä kesänä Isojoella Etelä-Pohjanmaalla yhdellä isolla metsäjärvellä 8 poikasta joutsen parin mukana. Kuitenkin näistä poikasista käsittääkseni puolet oli toisen joutsenen hautomia. Järvellä hautoi kaksi naarasta, mutta yhteensä näin muutamilla käynneilläni vain 3 aikuista. Tiedä sitten millä tavalla on reviirit järvellä järjestetty kun toisen naaraan poikaset kelpasivat samaan joukkoon. Näin kyllä myös erillisinä joukkoina nämä poikaset (parilla 4 poikasta ja yksinäisellä 4 poikasta mukanaan).
      En ole mikään asiantuntija, mutta ehkä toinen koiras oli ajettu järveltä pois ja sen vuoksi ehjä pari hyväksyi toisen naaraan pennut joukkoon...?

    • tirkistelijä13

      Eilen näin Asikkalan Vesijärven rannalla laulujoutsenen, jolla oli 9 poikasta. Olivat vielä tosi pieniä, pull:eja. Yritänkin katsoa netistä mikä on laulujoutsenen suurin havaittua poikaskoko.

      • Anonyymi

        Urjalassa ollut joskus 12 poikasen pesue, sanoo iltapäivä-lehti


    • Anonyymi

      Tänään (25.6.24) Raahessa 7 poikasta joutsenparilla Siniluodonlahdella.

    • Anonyymi

      Minäpä oon nähny joutsenen, jolla ei ollu poikasia!

    • Tänä keväänä Luvialla laulujoutsenella 7 poikasta mutta tällä hetkellä 6 jäljellä.
      Kyhmyjoutsenella 1 poikanen.
      Laulujoutsenella tuntuu tärkein asia olevan Kyhmyjoutsenten läksytys ja yritys tappaa niiden ainoa poikanen, omat poikasensa se jättää keskenään meren aukealle jopa tunniksi keskittyessään Kyhmyjoutsenten kiusaamiseen.! Onneksi ei vielä ole saanut kyhmypoikasta hengiltä. Kyhmypari ei tappele vaan ainoastaan yrittävät suojella poikastaan.
      Kyhmyjoutsen antaa muiden olla ja on sopuisa mutta Laulujoutsen on paska lintu ja ajaa muut pois, saisi itse häipyä. Harmi ettei saa ampua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5285
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1790
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1355
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1240
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1219
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe