Oma lapsi ei välitä

Yksi lapsistani on täysin eristäytynyt ei pidä yhteyttä muuhun sukuun. Viisi vuotta sitten näin hänet viimeeksi puolisoineen ja lapsineen hautajaisissa.
Taloudellisesti hänellä menee hienosti, rahaa on ja menestystä sekä vaikutusvaltainen tuttavapiiri.
Onnellisuudesta en ole varma. Masennukseen on tarvittu lääkäreitä, sillä paineet ovat kovat koreissa kulisseissa.

Voisitteko jutella asiasta, naamakkain? Voihan olla kyse vaikka jostain väärinkäsityksestä.

Täällä varsinkaan rekatuista harva puhuu muusta kuin elämänsä ihanuudesta.
Panee vähän lisää, jos ei ole ihan täydellistä.

Olen pahoillani puolestasi. Oletko kertonut hänelle miltä sinusta tuntuu kun tunnet ettei hän välitä sinusta? Puhuminen auttaa yllättävän usein, kannattaa kokeilla.

Helppo sanoa, että puhuminen auttaa. Mites puhut, jos ei ole yhteyttä.
Kuvittelisin, että aloittajaa enempi lohduttais, jos vois jakaa kokemuksensa jonkun samoja kokeneen kanssa, mutta niitähän ei tältä palstalta löydy, kun kaikilla menee niin helvetin hyvin. Itse en usko sinun olevan ainoa.

Ei kai kaikilla välttämättä (aina) mene hyvin, mutta ei uskalleta avautua
väärinymmärryksen tai muun ikävän palautteen pelossa.
Omat lapset voivat tietoisesti tai tietämättään haavoittaa todella pahasti. sen tietää jokainen. Vertaistukea ja erilaisia keskusteluryhmiä on kuitenkin olemassa, entä jos hakeutuisit niihin, aloittaja ?
Muistan kyllä, että täälläkin on ollut keskusteluja, joissa aloittaja on tullut kuulluksi, saanut tukea ja apua muilta. Toivottavasti sitä löytyy sinullekin.

Tierä sitten kulisseistakaan mut elämä on tämmöstä,toisel tytön ajatukset tajusin askeleen äänistä.
Toinenon selkeästi etäisempi,monesti syitä miettiny,olisko niin mun kohralla et herkimpinä vuosina en ollut tarpeeksi lähellä.
Vai olisko niin et koulutus ja sitä kautta tulleet ystävät on tyystin eri yhteiskunta luokasta.
Jotain kumminkin on meiän välillä,lastenlasten kanssa on taas läheisempi tunne,kumma juttu.
Sen tyttö kumminkin tietää et mistä mun tavoittaa jos apua kaipaa.

Ei sinussa ole vika vaan lapsellasi on paha olla, ja hän karttaa sinua ettet huomaisi hänen oloaan kun ei halua rasittaa sinua ongelmillaan. Ehkä taustalla masennus elämänhallintaa kohtaan, ja jos pettymyksiä kun ei ole saavuttanut niitä asioita joita on asettanut itselleen tavoitteeksi, tai joita luulee muiden häneltä odottavan.

Kynnys on niin korkea mennä hakemaan apua joka auttaisi varmaan, mutta luonne ehkä sen verran vetäytyvä, ettei saa aikaiseksi mennä hakemaan apua. Jotkut pelkäävät että määrätään lääkkeitä jotka saattavat lihottaa kymmeniä kiloja.

Varauduin vanhuuteeni jo lastentekoiässä ja hankin varmuusvarastoa. Useampi lapsi kun on, niin aina jonkun kanssa jotain jutun juurta. Se vaan on pahempi juttu, kun ovat kuin sian jalat. Jos mulla on poikkipuolista sanottavaa yhdestä, niin kaikki on sen puolella ja mua vastaan. Siinä tuli kasvatusvirhe.

Välit on poikki, mutta syytä en tiedä, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, että yhteyttä ei enää pidetä. Minulla on ollut aina vähän etäiset välit vanhempieni kanssa, mutta olen yrittänyt pitää yhteyttä soittamalla pitkän välimatkan takia. Noin kymmenen vuotta sitten vielä kävin heillä, mutta tunsin, etten ollut tervetullut.

Saa sitten ihmetellä, kun vanhukset kitisee, että lapset pidä heihin yhteyttä. Olen saanut huomata, että en ole mikään poikkeus, näin on käynyt muillekin.

Ihmisiksi olen elänyt ettei siinäkään pitäisi olla syytä. Ehkä en ole onnistunut nousemaan yhteiskunnassa niin, että se heitä tyydyttäisi, siinä voi olla syy.

toivottavasti en häntä näe enää ikinä,



on yksi jälkeläinen, hänen kanssaan en ole jutellu kymmeniin vuosiin,
yritetty on mutta ovi on lyöty nokanedessä kiinni,
mihinkään asian toimittamiseen ei koskaan ole saanu minkäänlaista vastausta,
en tiedä onko hänellä omia jälkeläisiä en tiedä yhdikäs mitään hänen elämästään,
silti hän esiintyy kuin suuriki omistaja, ja suuriki asiantuntia,
tietää vanhempiensa asioista enemmän kuin vanhemmat iste, heh,

mitäs tähän sanonette ,,,

rakstimme suurella sydämellä lapsenlapsia, saimme suureksi onneksemme hoivata heitä silloin kun he olivat pieniä,
mutta yksi on pannu välit täydellisesti poikki isovanhempiinsa,
mummilla ja papalla on suuri suru asian johdosta, kun ei ymmärretä mitä ihmettä on tapahtunu,
hän on korkeastikoulutettu kuten hänen omat vanhempansakki on,
hän on ero-lapsi,
joten suuri epäily on että hänen toisen vanhempansa akresiivisen käytöksen vuoksi hän on pannu välit poikki isovanhempiinsa,
siis täytyy olla jotain pahoja ristiriitaisia juttuja jonka seurauksena olemme menttäneet yhden ihanan lapsenlapsemme,
toisiin lapsenlapsiin saamme normaalisti puheyhteyden,

Et varmasti ole ainoa. Minulla on sama tilanne ja pitkään podin syyllisyyttä. No vähitellen olen päässyt yli, koska ymmärrän ettei mikään, minkä sanon tai teen muuta asiaa.

Joku sanoi että pitää katsoa itseään peiliin. Omista lähtökohdistani olen kuitenkin tehnyt sen minkä olen kyenneyt ja enempäähän ihminen ei voi...

Yksin me tänne tulemme ja yksin me lähdemme...

Tämä ei kai auttanut mitään., onpahan pohdiskelua.

Näin se menee....emme omista lapsiamme. Vapaus on tärkeintä.....lapsi valitsee tiensä.

lapsen kohdalla pahasti pieleen, jotain solmua ei ole pystyny aukomaan, vaan on tehny ratkaisun,
eristäyy omasta suvustaan, omaksi vahingokseen,





juuu,
noin olen asian ymmärtäny, lapsi joka hylkää omat vanhempansa tai iosvanhempansa jää paljosta paitsi elämän rikkaudesta,
voi olla että myös taloudelisesta avusta jää ulkopuolelle, koska ei saa mitenkää yhteyttä ,
ikävintä on jälkeläisen kannalta tuo tilanne,
mikä varmasti on hyvin yleistä nyky yhteiskunnassamme,


SURULLISTA ! mutta totta monen kohdalla,

Se on ikävää,kun joku läheinen muuttuu kylmäksi.Itse ei keksi mitään syytä, miksi näin on käynyt.Kun tämä läheinen väsyy pitämään yhteyttä, siihen täytyy olla jokin syy.Syy on mitä yleisimmin ajan puute.Aika tulee täyteen nyt esim.työn teosta, tai ympäristöön on tullut uusia aikaa vieviä asioita.Ihmisen voimavarat ovat rajalliset.

Sanotaan,että kun jokin ihmissuhde päättyy tai "hiljenee",on tilaa uudelle asialle.
Vastaavasti voi sanoa,että kun ihmisen elämään tulee uusia asioita,sille täytyy tehdä tilaa vähentämällä jo voimassa olevia asioita.Jotkut eivät kerro,että "ei ole enää aikaa", vaan kylmenevät hissukseen.Ja antavat ajan tehdä tehtävänsä.
Itse olen joutunut luopumaan yhdestäkin hyvin merkitsevästä ihmissuhteesta.Kyseinen henkilö ei mitenkään kertonut syytä kylmyydelleen, mutta tuli sitten selväksi ajan päästä,että hän tarvitsi entistä enemmän lepoa.Tällainen asia on ihan luonnollinen ja hänkin oli onnellisempi levätessään kuin pitämällä yhteyttä entisiin läheisiinsä.Se onkin tärkeintä,että läheiseni ovat onnellisia olo-tilassansa.Itsekin saa siitä onnellisuuden tunteen.Paikkakunnallani on paljon asioita,joiden myötä voi tuntea hyvää oloa ja täyttää tämänkin aukon,joka syntyi merkitttävän läheiseni kylmennyttyä.Ihmisen onni ei liene yhden tai yksien läheisten varassa.

Kun elämässä jokin asia päättyy, ajattelen, että, no niin, se vaihe elämässä on eletty. On aika aukaista seuraava ovi.

Olen nelikymppinen enkö koskaan soita vanhemmilleni, vaikka äiti soittaakin noin kerran viikossa. En ole koskaan kaivannut hänen soittoaan.

Syy on tämä: jo alle kymmenvuotiaana olin katkeroitunut vanhempini ja sisarusteni tyhmyytee, ainaiseen haukkumiseen, päänaukomiseen, v*ttuiluun, vähättelyyn ja omituiseen pahantahtoisuuteen. Olen paljon iloisempi, kun en näe enkä kuule ketään heistä. Parikymppisenä huomasin, miten ihmeellistä on tavata normaaleja ihmisiä, jotka oikeasti välittävät toisesta ja ymmärtävät toista.

hhh7jj

Sinun kannataa kääntyä psykiatrin puoleen, pitkästä terapiasta olisi sinulle paljon hyötyä,
olet ilmiselvästi traumtisoitunu jo lapsena,
vielä ei ole liian myöhästä hoitaa itsensä kuntoon,
kaikkein eniten sinä itse siitä hyötyisit,
samalla vanhempasi ja sisaruksesi ilahtuisiavat suuresti,
heillä varmasti on ollu kova ikävä, ja ovat olleet sinusta paljon huolissaan, he rakastavat sinua,
hoida itsesi kuntoon

Korppi kulki joen yli neljän poikasensa kanssa. Kysyi jokaiselta vuorollaan selässään kantaessaan: kannatko minua, kun tulen vanhaksi? Yksi vastasi: kannan, äiti. Pudotti poikasen jokeen. Toinen vastasi: totta kai, äiti, sinua kannan. Äiti pudotti jokeen. Kolmaskin onneton vastasi: sinua, äitini, kannan! Putosi niinikään jokeen. Neljäs vastasi: En, omia poikasiani kannan. "Oikea vastaus, poikani".Neljäs poikanen pääsi joen yli.
- netistä löysin tämän, vähän erilaista versiota etsin, mutta kelvatkoon tämä.

Tuttavapiirissäni on hyvin paljon heitä, joilla yhteydet lähisukulaisiin on hiipunut vuosien myötä. Ei ole aina kysymys välirikoista tai riidoista vaan on vain etäännytty ja ei osasta pitää enää yhteyttä. Molemmin puolin ehkä toivotaan että otettaisiin yhteyttä, mutta itsellä ei ole rohkeutta rikkoa hiljaisuuden muuria.
Taustoilla on häpeää, pelätään että ei ole enää mitään yhteistä jaettavaa ja ollaan täysin kuin vieraat. Kohtaaminen pitkästä aikaa suorastaan pelottaa.
On se vain merkillistä että isä tai äiti ei ole tietoinen edes vuosiin, missä oma lapsi asuu. Ei luulisi olevan suuri ponnistus jälkikasvulle laittaa edes postikortti kotipuoleen ja osoitetiedot, että vanhempi tietäisi että on sentään vielä elossa.

Tunnen miehen, joka odottaa tyttäreltään viestiä sieltä jostain joka ikinen päivä. Jouluna oli kortin saanut, mutta ei tiedä minne vasauksen lähettäisi. Eräs mummo kertoo, että ei ole saanut mitään viestiä tyttäreltään puoleen kymmeneen vuoteen ja ei hänen sisaretkaan ole pitäneet tähän kadonneeseen enää yhteyksiä kymmeneen vuoteen. Sen vain tietävät, että nainen on lähtenyt aikoinaan johonkin yhteisölliseen elämäntapaliikkeeseen ja harjoittaa luontaistaloutta ym.

Minä, jolla ei ole biologista lähisukua oikeastaan ollenkaan hieman ihmettelee tällaista. Jos sukurakkaus ja -yhteys on tällaista, niin eipä ole tainnut paljosta paitsi jäädä, jos ne lapset ja lapsenlapset ovat jääneet hankkimatta.

Luulempa ettei äitisi ole voinu salata, sillä yleensä perintö jaetaan asianajajan kautta,
teillä on täytynyny olla kokous asian tiimoilta, ja teidän on täytyny itse suostua kyseiseen jakoon,
jos ette olisi suostunu asia olisi pantu pöydälle,
asia olisi pohdittu uuiksi, että jokainen saa suhtessa saman verran jos ei ole ollu minkäänlaista testamenttia kenekää hyväksi,
Tuommosesta syystä ei kannata panna välejä poikki omaan sukuunsa, sillä ihmisuhteet on paljon tärkeämpiä kuin raha,
vanha sanonta :
" näet malkan toisen silmässä, kun samaan aikaan omassa silmässä on hirsi "

kaukaa viisas vanha :

SURULLISTA ,,,

--- rakkaus on tärkeämpää kuin omaisuus,
kun ihminen kuolee jää kaikki omaisuus maanpäälle, josta sitten perilliset tappelee,
tietenki on niitäki perinnönjakoja joissa ei tule erimielisyyksiä, vaan kaikki todella pannaan saman arvoisiksi,
ikävä että sinulle on käyny noin,

kaukaa viisas vanha



JOOO,

olipa outo tarina, kuka tuohon osaa mitään enää sanoa,
elämä ei ole oikeudenmukaista,
sen olemme saanu konkreettisesti kokea jo poliitisissa päätöksistä,
köyhät köyhtyy ja rikkaat senku rikastuu,
eteenki nykyisin kokoomuksen ja SDP:n politikkaa,

kaukaa viisas vanha:

jooo, kunnes kuolema korjaa meidät vanhat, moni meistä jo toivoo pääsevänsä pois,
ei eläkeellä olo ole mikään ihanne kellekkää,
jokainen terve varmasti haluaisi olla jotenki hyödyksi,
mutta usein on saanu nokilleen ja huomannu ettei kelpaa enää mihinkää touhuun mukaan,
moni meistä ei enää edes jaksa erilaisten sairauksien vuoksi osallistua sitoutuneesti enää mihinkään hommaan,
kaikkein suurin työmme on pitää omasta kunnosta niin hyvä huolta,
ettei tarvi yhteiskunnan apua kuin vasta aivan viimesinä aikoina kun tietää elämän loppuvan totaalisesti,
me suuret ikäluokat
olemme tehneet kaikki töitä intesiivisesti keskimäärin 40 vuotta,
ME olemme eläkkeemme aivan itse tienanneet, ja huomatkaa, me maksamme EDELLEEN VEROJA pienistäki eläkkeistä, joten todellisuudessa EMME OLE kenekää elättiläisiä,
huomatkaa vielä . =
eläkeyhtiöitten on pitäny sijottaa meiltä kertyneet eläkemaksut hyvin tuottavasti,
JOTEN jos eläkekarttuma jotenki pienenee, syynä on ELÄKEYHTIÖITTEN johtajien ahneus omiin palkkioihin ja huonoihin sijotuksiin,
siis eläkeyhtiöitten johtajilta VAADIMME luotettavuutta ÄLYÄ, ja hyvin onnistuneita sijoutksia,
joten kun me kuolemme , rahaa jää vielä nuorempienki eläkkeisiin,
joten älä mollaa nykyisiä eläkeläisiä ,
eläkeläiset on aivan itse tienanneet omat eläkkeensä ja pitävät edelleen yllä maksamalla veroja pienistäki eläkkeistään,
ON VÄÄRIN huutaa että nuoret joutuu elättämään vielä vanhat eläkeläisetki, se on VÄÄRIN ,, ei pidä paikkaansa,
siilä jos joku on kadottanu eläkeyhtiöitten valtavat miljaardit niin ON tapahtunu suuri yhteikunnallinen rikos, päättäjien ja johtajiston taholata,,,

Sun lapsesi ei ole juoppo. Eihän?
Sun lapsesi ei lyö sinua? Eikä muitakaan?
Sun lapsesi ei tule eläkepäivinäsi hakemaan sinulta rahaa nyrkillä uhaten ja humalassa?
Aikuiset lapset halaavat omaa rakastaan ja lapsiaan.

Mikä sulla muka huonosti menee?
Kunnollinen lapsi sulla.

ikävä,
ette ole syylisiä mihinkään mun ikävään ettekä muuhunkaa,
kiitän teitä olemassa olostanne,




L___________I

kiitos hyvästä huomiosta, kiitos kaikille lapsilleni, en moiti ainuttakaa,
kaipaan vaan teitä JOSKUS,
joskus olisi hyvä nähdäkki,
rakastan teitä täältä kaukaa, arvostaen ja rukoillen puolsetanne teille hyvää ja suojelusta elämään,

Kuten minullakin on ongelmia lasteni kanssa, vaikka en vanhukseksi itseäni koekaan.
Viisi lasta, yhteys vain kahteen. Syyt tiedän.
Erosin lasten isästä ja sitä osa lapsista ei voinut ymmärtää. Ei vieläkään, vaikka vanhimmman poikani ikä lähentelee puolta vuosisataa.

Lasteni isä manipuloi vanhimmat lapseni minua vastaan. Se olikin helppoa, sillä taloudellinen puoli kärsi molemmilla pahoin erosta. Vanhimmat lapseni eivät tahdo ymmärtää isänsä pettämistä vieläkään. Kai heistä olisi ollut luonnollista alistumiseni tilanteeseen. Onneksi niin en tehnyt, vaikka hinta olikin korkea. Tänään ei kukaan enää pyri alistamaan minua ja voin elää siinä mielessä tyyntä ja rauhallista elämää.

Mutta kaipaan lapsiani. En ole tavannut vanhintani pian kahteenkymmeneen vuoteen. Sieluni silmillä näen yhä useammin heidät pienokaisina ja kuinka suloisia he olivatkaan ja kuinka suuresti heitä rakastin ja rakastan vielä sinne kauaskin, vaikka he ovat todennäköisesti poissa elämästäni lopun ikääni.

itku sydämessä :


et ole ainoa joka on joutunu luopumaan toivosta korjata lapsee välit,
kohtalotovereita on varmasti paljonki,
olen menettäny täysin toivoni että välit enää koskaan korjautuu,
joku hänet on maipuloinu vanhempiaan vastaan,
tottaki toivon hänen elämään pelkästään hyvää,
mutta jotenki olen jo luovuttanu, hän on minulle outo, siis tuntematon ihminen,
tietenki hän aikanaan on rintaperillinen, vaikka ei ole yhteyttä vanhempiinsa pitäny ollenkaa,
joskus olen jopa harkinnu että jos hänet voisi jättää vain lakiosan varaa, ja hänen osuutensa antaisin niille jotka ovat pitänet yhteyttä ja tarvittaessa auttavat jos apua tarvitsen,
vaikka pahalta se tuntuu ajatuksena,
mutta kun ei tunne minkälainen ihminen hän oikeesti on,

murtunut äiti vanhus

Kiitos, kun kerroit omaa tarinaasi. Äitinä me molemmat olemme saaneet kokea tuskan, jonka ero lapsistamme tuottaa.
Itse olen jo tehnyt testamentin, jossa jätän vain lakiosuuden lapsilleni, jotka eivät ole pitäneet minuun yhteyttä. Vanhimmalle en jätä mitään ja testamentissani selitän syyt, miksi hänelle ei kuulu edes lakiosuutta. Sitäpaitsi hän ei edes välitä niin pienistä omaisuuksista, sillä hänellä itsellään on kuulemani mukaan varaa vaikka mihin.
Silti rakastan häntä. Pieni suloinen vauvani silloin joskus.

Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan samaa kuin minäkin. Se sattuu todella. Jos hän tulisi, ja jos kuka tahansa lapsistani tulisi luokseni vapaaehtoisesti, ottaisin heidät ilolla vastaan milloin vain.

Tässäkin lapset jättivät mätänemään ihmisen yksin.
Voi,voi niitä lapsia.
Kun eivät ikinä usko mitä vanhemmat sanovat.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12388391

H.

Onks tää aloittaja 86v äiti jonka tytär toisessa ketjussa mollaa äitiään?

Tautisuus jyllää iha kokoaikaisesti maailmas.
Ja kaikista lapsista ei yksinkertaisesti ole omahoitajiksi
vaikka olis kui maita ja mantuja omistava vanhempien sukupolvi.
Eikö nuorillakin olis oikeus omanlaiseensa elämään
kun pakkaa välillä se henkinen perintö oleen niin taakkapitoinen
ettei suoraan sanottuna pirukaan kestäis
siinä ruljanssissa. ja kaikilla muillakin on ihan tarpeeks kestämistä
ihan omissa oloissaan.
Ja mitä tunteisiin tulee nii eikö voi vapaasti jokainen itkeä silloin kun itkettää
ja nauraa silloin kun maailman hulluus on huipussaan?

Mun ainut perintö jonka aikanaan vanhuksilta sain, oli mummun vanha takki
ja kuhmuinen laukku, niistäkin kiitin kun 14-vuotiaana maailmalle läksin.
Kukaan vanhuksista ei vaatinu että "ystävyydellä aina pitäis joku hinta olla

Mun lapset ainakin tietää että rakastan heitä ja heidän perheitään ehdoitta,
ilman mitään työvelvotteita mua kohtaan. Ja kun musta nirri joskus lähtee,
niin syyllisyyttä ei heidän tartte jäädä kantamaan mummun unohtamisesta.
Eikä olla samanmoisen hyväksikäytön kohteena - toivottavasti.

Niinpä, elämä on niin ikävistä aineista tehty ettei niistä siedetä keskustella.
Pitää vaan keksiä satuja ja tarinoita, kaunistella.

Miten äitinä ollessasi oli, toitko kaiken lapsesi eteen valmiina kuin palvelija tai orja, joka ei vastannut "valtiaansa" kiukkuun tai oikutteluun muulla kuin nöyrtymällä maan matoseksi? "Mulle saa tehdä mitä vain, kunhan SINÄ vain menestyt!"-tyyliin.

Ei IHMISTÄ saa niin kasvattaa.

Luonnollisuus on parasta.

Siitä tulee vaikea tapaus, itselleenkin.

Kylmyys vain esikoisen osalta, miettinyt olen, paljonko syynä se erittäin vaikea ja erittäin huonosti hoidettu synnytys. Oli tilannut yksityiselle synnytyslaitokselle paikan laskettuun aikaan, mutta kun aika meni ohi pari viikkoa, ei tilaus ollutkaan voimassa, joutui jonnekin ison kaupungin jukisen sairaalan yleiselle puolelle kiroilevan mustalaisen naapurisänkyyn, pelkäsi kovasti siellä yksin, mies ei siihen aikaan ollut läsnä, sitten lopulta synnytyksen alettua aivan yksinään huusi itsensä koko yön ajan aivan käheäksi, kukaan ei tullut...
Näin kertoi ensimmäisestä synnytyksestään.

1950-luvun alkupuolta.

Et ole ainoa. Minulla oli alkujaan neljä lasta. Yksi on poistunut ajasta iäisyyten ja loput eivät välitä seurastani tippaakaan. Eivät halua tavata kuin ehkä muodollisisesti joskus sukujuhlissa ehkä kerran vuodessa. Mitään normaalia halua ylläpitää yhteyttä ei ole yhdelläkään. Ja minulle ei vastata yhdeydenottoihin.

Luulin joskus kun olivat pieniä, että ovat aina elämässäni mukana ja aikuisina sitten kuin ystäviä.

No, näin ei ole. Eivät halua seuraani eivätkä halua selvitää asioita. Haluavat pitää hyvin etäiset ja muodolliset välit. Ja en tiedä jatkuvatko välit enää ollenkaan kun olen yrittänyt selvitää asioita.

Puhuminen suoraan siis ei mitenkään auta.

Vanha ketju :

lapset on laina vain,
lapset katoaa aikuistuttuaan omaan elämäänsä
se on suuri suru vanhemmille,
luopua omista rakkaistaan lopullisesti jonkun vieraan ihmisten elämään,
omat vanhemmat ovat vain riesa ja haitta heidän elämässään,


näin se vaan käy melkein meille kaikille.

Ihmiset ovat yksilöitä. Samassa sisarusparvessa voi olla täysin erilaisia luonteita. Tämä tunnekylmyys voi juontaa juurensa jopa ylisukupolvisista traumoista. Minä olen omassa sisarusparvessani ainoa, joka välittää toisista. Eli minulla on myös vahva empatiakyky. Perin isäni luonteen. Menetimme isäni, kun olimme nuoria. Nyt tiedänkin kokemuksen ja ymmärryksen kautta, mihin hän perimmäisenä syynä kuoli. Hän kantoi yksin vastuuta isosta perheestä. Nyt kun äitini on ikääntynyt, ja hänen tunnekylmyytensä ja harkintakyvyttömyytensä ovat ilmeisiä, minä olen sisarusparvesta se, jolle taakka jätetään. Myös muiden lukuisten asioiden suhteen. Muut eivät välitä, eivät ymmärrä, ovat ohuita tunnepuolella. Kiitosta eikä arvostusta ei minulle osoiteta. Haukutaan ja vähintään ohitetaan. Niin, että näitä lapsesi kaltaisia ihmisiä on kosolti.

Oliskohan sittenki KOULUT syyllisiä että nyky aikuiset omaiset EI pidä omaisistaan huolta elävät vain omaa elämäänsä,

muistan sodan jölkeistä kouluelämää, meillä ainaki kouluissa opetettiin vastuun kantamista MYÖS OMISTA VANHUKSISTAAn
oliken vertauskuvilla esittettiin kuinka vuhusksita pitää omaisten pitää hyvää huolta,

olikohan tämä aihe unohdettu kouluissa kokonaan, ja siinä olisi syy että nyky vanhukset unohdetaan YKSINÄITYYN ikävään kuolemaan, ehkä puhelimella kysytää onko vielä elossa, muuten jätetään heitteille oman onnensa nojaan,
mittikääpä olisko koulut syylisiä kielteiseen suhtautumiseen tai jätetty kokonaan oppiaine koulun ohjelmistosta pois,
onko / on koulut syyllisiä puutteeliseen kasvatukseen