Suomen Pankki on huolestunut railakkaasta asuntolainanotosta. Pankki kiinnittää huomiota tuoreessa Euro&Talous-julkaisussaan velkaantuneimpiin kotitalouksiin, joita on pieni osa kaikista lainaa ottaneista. Näillä on velkaa vähintään kolme kertaa käytettävissä oleviin vuosituloihin nähden. Kohtuullisena pidetään alle kahden vuoden tuloja vastaavaa velkaa.
Velkaantuneisuus on edelleen pienempää kuin ennen 1990-luvun alun lamaa, mutta tätä menoa ennätykset rikkoutuvat nopeasti. Suomen Pankki käyttää Tilastokeskuksen aineistoa vuodelta 2002 ja arvioi, että sen jälkeen kotitalouksien kokonaisvelka on kasvanut noin viidenneksen.
Suomen Pankkiyhdistyksen mukaan uusien asuntolainojen keskikoko on 80 000 euroa. Yhdistyksen toukokuussa julkaisemasta tutkimuksesta ilmenee, että vuoden aikana otetuista asuntolainoista joka neljäs oli 100 000-150 000 euroa. Yli 150 000 euron suuruisia oli seitsemän prosenttia lainoista.
Suuria lainoja otetaan varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Näitä ottavat etenkin lapsiperheet sekä hyvätuloiset.
Pääkaupunkiseudulla perheasuntojen hinnat liikkuvat paikoin jo useissa sadoissa tuhansissa euroissa. Pankkiyhdistyksen tutkija Ulla Halonen arvioi, että kaikki eivät välttämättä miellä täysin asuntojen eurohintoja. Useimmat asunnonostajat tekevät euroissa ensimmäistä asuntokauppaansa ja 100 000 euroa kuulostaa monesta selvästi vähemmältä kuin 600 000 markkaa.
Erään asunnonvälittäjän mukaan ei ole tavatonta, että nuori pari ostaa esimerkiksi 250 000 euron hintaisen asunnon kokonaan velaksi. Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti pitää vielä 150 000 asuntolainaa jokseenkin normaalina, mutta ihmettelee 300 000:n ja 400 000n euron pyyntöjä.
Halonen muistuttaa, että työttömyys, sairaus tai muu henkilökohtainen ahdinko voi romuttaa liian kireälle vedetyn talouden. Lauslahti korostaa, että lainanottajalla pitää olla puskureita. Tällaisia ovat esimerkiksi riittävän löyhä takaisinmaksuohjelma, varallisuus tai se, että jaetaan laina puolison kanssa, tai laina-aikaa on mahdollisuus pidentää.
- Puskureita pitää olla. Tällöin ihmiset voivat ottaa isoja lainoja. Jos lainanottaja ulosmittaa kaiken, kun korot ovat poikkeuksellisen alhaiset, tilanne on vaarallinen, Lauslahti huomauttaa.
Lauslahden mielestä pankilla tulee olla neuvoa antava ja varoittava rooli. Hänestä huolestuttavaa luotonottamista on liikkeellä.
- Olemme aika usein kieltäytyneet antamasta asiakkaalle isoa pitkää lainaa maksukykyselvityksen perusteella. Yllättävän usein hän on vastannut, että ei se mitään, minulla on jo lainapäätös toisesta pankista.
Suomen Pankissa ei haluta ylikorostaa riskejä, sillä moni asia on toisin kuin ennen lamaa. Korot tuskin nousevat enää 1990-luvun alun lukemiin. Silti ne voivat voivat nousta useita prosenttiyksiköitä ja todennäköisesti nousevatkin.
Euroopan keskuspankin ohjauskorko on nyt tavallista matalampi, ja sen normaalitasona pidetään neljää prosenttia. Jos Euroopan talous alkaa kuumeta, ohjauskorko voi nousta vaikkapa kuuteen.
Lainakoron nousu neljällä prosenttiyksiköllä 7,3 prosenttiin tarkoittaa, että esimerkiksi 25 vuodeksi otettavan 100 000 euron lainan kuukausierä kasvaa 500 eurosta 700 euroon.
Pankkiyhdistyksen mukaan laina-ajat ovat pidentyneet kuudessa vuodessa viidellä vuodella.
Tyypillinen parin viime vuoden aikana otetun asuntolainan takaisinmaksuaika on 20 vuotta ja yli kymmenes uusista lainoista on vähintään 25 vuoden mittaisia. Kuukausierät eivät siten välttämättä ole aiempaa suurempia. Pitkissä lainoissa on kuitenkin se pulma, että hädän tullen niitä ei enää voi venyttää.
Suomen pankki erittäin huolestunut
Taloussanomat
2
414
Vastaukset
- Patu33
Niin ja korko nousisi 8%:lla, niin tilanne olisi vielä pahempi...
Kuinka moni uskoo että korot olisi nousemassa pysyvästi yli 6% tasolle? - Reinari
Ylikuumentuminen ei ole mahdollista euroopassa,sillä siitä pitää huolen suuri "nettomaksajien" maiden joukko.Turkin tullessa mukaan vaikutus korkoihin on edelleen laskeva ja asuntojen hinnat noussevat edelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760