Äidilläni huonontunut muisti (54v) sanoin olevani hulissani ja..

Huolestunut tytär

Siinäpäs se otsikko.

Äitini on nyt 54 vuotias ja on ollut luonteeltaan aina vähän sellainen höppänä. Viimeaikoina hänen lähimuisti on kuitenkin alkanut oikkuilemaan. Näemme äitini kanssa muutaman kerran kuukaudessa.

Olemme katsoneet yhdessä televisio-ohjelmia ja viikkojen päästä hän ei muista, mitä ohjelmissa on tapahtunut. Lisäksi hän ei välttämättä muista edellispäivien keskusteluja tai tapahtumia. Eilen pakkasimme hänen kanssaan marjoja kylmälaukkuun, ja tänään hän kyseli kauhuissaan, että enhän laittanut kylmälaukkuun eilen kurkkua ja tomaattia, koska ne pakastuu. Laitoimme siis yhdessä sinne vain marjoja.

Sukurasitetta ei ole. Äidilläni on perussairautena verenpainetauti ja reuma.

Hänellä on esiintynyt nyt voimakasta huimausta ajoittain, sekä rytmihäiriöitä. Työ on stressaavaa (kotihoito) ja isoveljelläni on Aspergerin oireyhtymä, joten äitini arki on aika raskasta. Äitini ja isäni ovat veljeni omaishoitajia ja edunvalvojia. Sydänoireiden vuoksi hän on tutkimusjonossa, eli se asia on hoidossa.

Eilen otin puheeksi huoleni muistin heikkenemisestä ja äitini reaktio oli kamala. Hän ei ole yleensä ikinä vihainen ja suhtautui koko huoleeni todella kielteisesti. Hän sanoi ettei hänellä ole mitään vikaa. Lähimuisti on hyvä, tarvitsee sitä kuulemma töissä. Jos menee tutkimuksiin, ei saa enää jatkaa töitä. Hän alkoi heti etsiä syitä muista. Äitini puhui välien katkaisemisesta.

Jouduin lähtemään käymään mieheni isoäidin luona ja keskustelu jäi auki.

Illalla menin takaisin kylään vanhemmilleni ja keskustelimme aiheesta. Äitini oli todella loukkaantunut ja vihainen. Ei yhtään oma itsensä. En ole koskaan nähnyt häntä niin vihaisena ja kielteisenä. Melkein tuntui, kun juttelisin ihan oudon ihmisen kanssa. Hän ei halua tutkimuksiin, hänellä ei ole mitään vikaan. Hän sanoo, etteu ole mikään pöpi dementikko. Meille on tulossa lapsi joulukuussa, ja äitini sai jostakin päähänsä, että tämä on juoni häntä vastaan, että meillä ei tarvitsi antaa "tyhmälle dementikolle" lasta hoitoon. Äitini kertoi, kuinka häntä stressaa veljeni tilanne ja se huolettaa paljon. Tenttasi myös, mitä minulle on tapahtunut pienenä ollessani diskossa, koska olin silloin kuulemma outo. En edes muista tätä diskokertaa.

Kaikki tämä kieltäminen (Äitini on lähihoitaja ja töissä muistihäiriöisten kanssa) on mielestäni merkki siitä, että olen osunut oikeaan. Äitini pelkää, että hänestä tulee samanlainen kuin hoidettavistaan?

Nyt olen siinä pisteessä, etten tiedä mitä tehdä. Olen huolissani äitistäni ja pelkään, että menetän hänet. Äiti ei halua puhua aiheesta ollenkaan ja äksyilee, jos edes yritän ottaa puheeksi. Sovimme, että puhumme, jos hän itse havaitsee omassa voinnissaan jotain muistihäiriöön viittavaa.

Kiitos jos joku jaksoi tämän lukea. Olen itse 26 vuotias ja ammatiltani myös lähihoitaja. Tiedän, mitä muistihäiriöisen vaiheisiin kuuluu, mutta nyt en tiedä, miten mennä tästä eteenpäin. Onko parempi antaa asioiden olla ja pölyn laskeutua? Pelkään, että huoleni esille tuominen rasittaa ja stressaa äitiäni liikaa, ja hän menee vielä huonompaan kuntoon.

Takana siis todella raskas viikonloppu henkisesti.

11

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En tiedä muuta sitten..

      Minulla on sellainen kokemus että jostain syystä
      jotkut naiset tulevat 50 jälkeen jotenkin höperöiksi ja huonomuistisiksi .
      Mutta se ikäänkuin tasottuu siitä kun ikää tulee lisää. Tämä oli vain oma kokemukseni.

    • Huolestunut tytär

      Kiitos mielipiteestäsi. Toivottavasti tämäkin on normaalia, ikään kuuluvaa.

      • KorkeaAika

        Ei dementoituminen/muistihäiriö suinkaan paranna muita potilaan samanaikaisia tiloja tai diagnooseja, kuten persoonallisuushäiriötä. Pikemminkin monisairaat muistihäiriöiset alkavat olla rasitteita sekä itselleen että ympäristölleen. Lääkärikäyntiä suosittelen, jos torjunta ja kieltäminen jatkuvat ja pahenevat, eikä näkemystä omaan tilaansa ole ollenkaan. Kun syy on aina muissa, on syytä huoleen..


    • Huolestunut tytär

      Äitini oli aamulla sanonut isälle,että mikäli tästä aiheesta vielä puhutaan, niin hän lähtee lätkimään.

      Hajotan näemmä perheen tällä huolella :(

    • elintaso.
      • vaihtarit?

        Vaihdevuodet voivat myös aiheuttaa huonomuistisuutta.


      • njhfft
        vaihtarit? kirjoitti:

        Vaihdevuodet voivat myös aiheuttaa huonomuistisuutta.

        mun äitin huonomuistisuus alko 20 v sitten. onneksi ei ole dementiaa koska ei ole pahentunut. Epäilen samaa äidilläsi. Liikaa stressiä. Maksaako äitisi perheen laskut ?dementian suhteen siis ei välttämättä huolta mutta enempi kriisi masennusta. Ei vielä ihan täysin hahmota uutta tilannetta kun lapset lentää pesästä ja se yx sit ei lennäkään.


      • tk-lääkär
        vaihtarit? kirjoitti:

        Vaihdevuodet voivat myös aiheuttaa huonomuistisuutta.

        Ei pidä paikkaansa.


    • toistoa

      Nähtävästi osuit oikeaan,ja arkaan asiaan.Seuraa tilannetta.Monesti jos muisti kuormittuu liikaa,se alkaa pätkiä.Itsekkin olen huomannut monella läheiselläni olevan huono muisti,kertoo usein samat asiat uudestaaan.Aatteleppa ite kohalles...

    • 2hjkl15

      kukas kusipää tuon asiallisen viestin täältä poistatti?

      Siinä taisi lukea jotain sen verran asiallista että se oli pakko poistattaa, jotta samojen turhanpäiväisyyksien toistamista täällä voisi jatkaa.

    • rentouduhan

      Elintapasairaus on dementia.

      Stressi haltuun!

      http://biohakkerit.fi/2014/02/06/stressin-biohakkerointi/


      Tee stressistä ystävä!

      http://www.raikasweb.com/tee-stressista-ystava


      Neljä syytä miksi emme huomaa stressiä.

      http://www.kristianekstrom.com/blogi/nelja-syyta-miksi-emme-huomaa-stressia


      Työkaluja ja vinkkejä stressinhallintaan!

      http://samisundvik.com/2015/01/01/tyokaluja-ja-vinkkeja-stressinhallintaan/


      Stressi ei synny kiireestä, se syntyy epävarmuudesta!

      http://www.hs.fi/tyoelama/a1424427813694



      Stressin aiheuttamia muutoksia suolistossa:

      Suoliston liikkeiden häiriöt (ripuli ja/tai ummetus)

      Suolen seinämän ärsytystila (lisääntynyt viskeraalinen tunto)

      Suolahapon, ruoansulatusentsyymien ja muiden nesteiden erityksen häiriöt

      Suoliston läpäisevyyden lisääntyminen (vuotava suoli)

      Suolen seinämän uusiutumiskyvyn aleneminen ja verenvirtauksen heikkeneminen

      Negatiiviset vaikutukset suoliston mikrobiomiin
      Koko tutkimus: http://www.jpp.krakow.pl/journal/archive/12_11/pdf/591_12_11_article.pdf

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3750
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1970
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1253
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe