Pyhän Hengen Pappi

asiaa

Olisin kiinnostunut kuulemaan perusteluja tälle opille, että vain VL-uskossa olevilla voi olla Pyhä Henki. Miksi Pyhää Henkeä ei teidän mukaanne voi olla muilla uskovaisilla? Mielestäni perusteluna ei voida pitää sitä, että missään muualla ei saarnata syntejä anteeksi kuin teillä.

Esim. tässä kopio ev.lut.kirkon sivuilta ripistä:
"Ripissä Jumala antaa meille kaikki syntimme anteeksi. Jumalan käskyjen ja hänen sanansa valossa joudumme myöntämään, että olemme rikkoneet häntä vastaan ajatuksin, sanoin ja teoin. Jumalan rakkaus antaa meille rohkeutta syyllisyytemme tunnustamiseen.

Voimme tunnustaa syntimme Jumalalle yhteisessä jumalanpalveluksessa, henkilökohtaisessa ripissä tai hiljaisessa rukouksessa. Papille tai toiselle kristitylle voimme ripittäytyä, kun omatunto vaivaa eikä anna rauhaa. Ripin vastaanottaja on sidottu vaikenemaan siitä, mitä henkilökohtaisessa ripissä puhutaan.

Ripissä kuulemamme anteeksiantamuksen ja lohdutuksen vakuutus kuuluu juuri meille. Synninpäästön sanat ovat varmat, sillä ne ovat Jumalan lupauksen mukaan hänen omia sanojaan. Jumala pyyhkii Kristuksen tähden kaikki syntimme pois. Hänen ehdoton armahduksensa tekee meidät vapaiksi ja antaa meille hyvän omantunnon."

Lisäksi samassa yhteydessä oli mukana raamatunkohdat:

Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ” Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. (Ps. 32:5)
JA
Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

Eli,mikä tässä kirkon opetuksessa on mielestänne väärin?

19

1186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vl.kaveri

      ei ole:
      sanoit:"Olisin kiinnostunut kuulemaan perusteluja tälle opille, että vain VL-uskossa olevilla voi olla Pyhä Henki"

      Asia on niin, että vain lapsen tavoin uskovilla voi ola Pyhä henki. Niillä jotka, eivät usko tällä tavoin, ei voi ola Pyhää henkeä, sillä on vain yksi oikea tapa uskoa ja se on lapsenkaltainen. Jeesus sanoi, että jos et tule lapsenkaltaiseksi, ette peri taivaan valtkuntaa.

      Ja jos vl:ät uskovat lapsen tavoin, niin silloin he ovat uskovaisia. Jos siis joku muu uskoo toisin kuin uskovaiset, niin hän uskoo väärin, sillä silloin hän eivät ole ottanu uskoa vastaan niin kuin lapsi, joten hän eivät peri taivaan valtakuntaa. Tästä on tehty yleistys, että vain vl:ät ovat uskovaisia.
      Ihmisillä on tapana kärjistää asioita, mutta uskonasoissa se ei ole sallittua, uskonasioita ei saa muuttaa.

      • A Acimlainen

        ...näkyvästi myös muualla. Ihmisiä tulee uskoon ja sairaita parantuu.

      • hande
        A Acimlainen kirjoitti:

        ...näkyvästi myös muualla. Ihmisiä tulee uskoon ja sairaita parantuu.

        voi tulla uskoon ja parantuakin mutta eri asia on onko se Pyhästä Hengestä. Kyllä niitä näkyjäkin nähdään ja tapahtuu kaikenlaista, mutta kaikki tämmöset pitää perustaa Raamattuun.

      • usk.m
        A Acimlainen kirjoitti:

        ...näkyvästi myös muualla. Ihmisiä tulee uskoon ja sairaita parantuu.

        Sairaita parantuu? Ja kuolleita herää eloon, niin kuin Nokian hurmosliikkeessä, niinkö?

      • Napo

        Kyllä teidän oppirakennelmanne ovat niin mutkikkaita, ettei niitä lapsenkaltainen ymmärrä.

      • hande
        Napo kirjoitti:

        Kyllä teidän oppirakennelmanne ovat niin mutkikkaita, ettei niitä lapsenkaltainen ymmärrä.

        jos niitä järjen kautta selvitellään. Mutta jos sinä uskoisit syntisi anteeksi lapsenmielisesti Jumalan seurakunnasta saarnattuna, niin se riittäisi. Se on kaikista tärkeintä, ja muut asiat selviävät Pyhän Hengen ohjaamana tarpeen mukaan.

        Ei tietämällä pääse taivaaseen. Taivaaseen pääsee uskomalla.

      • Napo
        hande kirjoitti:

        "Ei tietämällä pääse taivaaseen. Taivaaseen pääsee uskomalla."
        Mistä tuon tiedät?

      • vl.kaveri
        Napo kirjoitti:

        "Ei tietämällä pääse taivaaseen. Taivaaseen pääsee uskomalla."
        Mistä tuon tiedät?

        Pyhän Hengen ilmoituksesta.
        Mutta ei tämä tieto häntä suinkaan pelasta, vaan hänet pelastaa usko Jumalan

      • Napo
        vl.kaveri kirjoitti:

        Pyhän Hengen ilmoituksesta.
        Mutta ei tämä tieto häntä suinkaan pelasta, vaan hänet pelastaa usko Jumalan

        Se nyt on ollut kaikille tällä palstalla kirjoittaville uskoville selvä asia.

      • hande
        Napo kirjoitti:

        Se nyt on ollut kaikille tällä palstalla kirjoittaville uskoville selvä asia.

        tämäkin asia selviää Raamatusta.
        "...tieltä ei tyhmäkään eksy..." siis jos ei tyhmäkään eksy, niin miten voisi pelastuminen perustua tietoon.

        muutkin kohdat tukevat tätä. Kyllä siellä selvästi osoitetaan uskon merkitys. No tämä kun oli sinulle selvä niin luepa mitä siellä kirjoitetaan muuta uskosta ja Jumalan valtakunnasta. Pyhästä Hengestä ym. ja rukoile Taivaan Isää, että hän antaisi sinulle heränneen tunnon ja lapsen mielen.

    • Larssi

      Avaimet ja sen valta

      Luther kirjoittaa "Avaimet" kirjassaan, että tuo on väärää opetusta, että ensin päästettäisiin taivaassa ja sitten vasta maan päällä:

      "Kristus ei sano: mitä minä sidon ja päästän taivaassa, se on teidänkin sidottava ja päästettävä maan päällä, kuten harha-avaimen opettajat uskottelevat. Koska saisimme tietää, mitä Jumala sitoo tai päästää taivaassa?

      Emme koskaan, ja niin muodoin avaimet olisivat turhat, eikä niistä olisi mitään hyötyä.

      Vaan näin hän sanoo: kun te sidotte ja päästätte maan päällä, niin tahdon minä samalla sitoa ja päästää taivaassa. Mitä te sidotte ja päästätte (sanon minä), sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottu ja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni; minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi eri tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat yhdet ja samat avaimet, eivät kaksi eri avainta. Näin Kristus velvoittaa ja sitoo itsensä meidän työhömme."

      Tuon todistaa oikeaksi myös seuraava kohta: Luuk.15:7. Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

      Eli samanaikaisesti iloitaan taivaassa...

      ...Koska se (päästösana) lausutaan ihmisten kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana sanasta, joka on maanpäällä, ja niin töllistetään ylös taivasta kohti...juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikäänkuin hän sanoisi: Mitä töllistelet taivaalle ja sieltä etsit avaimiani? etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen jättänyt ne alas maanpäälle. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa, on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni...Minä katson vain sitä mitä Pietari sitoo ja päästää, sihen minä pitäydyn. Älä anna johtaa itseäsi harhaan tuon Farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itseänsä, nimittäin kuinka muka ihminen voisi antaa syntejä anteeksi. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niinkuin he sanovat, sisäistä anteeksiantamusta. (Luther kirjasta "Avaimista" v.1530).

      • hande

        juuri niin kuin kirjoitit. Olen itsekin lukenut tuon opetuksen joskus ja asia kirkastui asivan keskeltä.

        Siis Jeesus Kristus luottaa omiinsa niin paljon että antoi avaimet heille(meille) ja toimii sen mukaan kuinka uskovaiset toimivat. Raamatun sana ja Pyhä Henki ohjaavat uskovaisia toimimaan oikein. mm. "...olkaat nopiat antamaan anteeksi mutta hitaat sitomaan..."

      • kysyn vielä

        Oletko sitä mieltä siis, että vain vl-uskoisilla on tällä hetkellä nämä avaimet käytössään ja jos näin ajattelet, miten suljet pois muut uskovaiset? Mikä on se peruste tähän että ainoastaan VL:llä on Pyhä Henki?

      • hande
        kysyn vielä kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä siis, että vain vl-uskoisilla on tällä hetkellä nämä avaimet käytössään ja jos näin ajattelet, miten suljet pois muut uskovaiset? Mikä on se peruste tähän että ainoastaan VL:llä on Pyhä Henki?

        Pyhä Henki todistaa minulle ja muille uskovaisille että nyt on rauha Jumalan kanssa ja synnit anteeksi. Kun tämän varmuuden jälkeen tutkimme Raamattua, voimme todeta, ettei missään muualla kuin uskovaisten keskuudessa voi saada syntejä anteeksi. Ja on olemassa vain yksi lauma, joka seuraa Herraa Jeesusta. Täten emme voi muuttaa Raamatun totuutta ja ryhtyä hyväksymään muita ryhmiä Herran lauman jäseniksi. Lihan puoleltahan tähän olisi halu koska meillä on halu että myös esim. epäuskoiset ystävämme pääsisivät Taivaan kotiin. Henki kuitenkin antaa voimaa pysyä Raamatun sanoissa.

      • muualla

        Esimerkiksi jo Suomesta löytyy paljon eri herätysliikkeitä, ja niissäkin ihmiset tuntevat että on rauha Jumalan kanssa ja synnit anteeksi. Ja siellä myös saarnataan syntejä anteeksi, joissakin jopa ihan samalla sanamuodolla kuin vl:ienkin keskuudessa. Harva kuitenkaan uskaltaa väittää että anteeksiantoa ei ole missään muualla kuin heidän keskuudessaan. Tässäkö se ero sitten on?

        Mitä muuten se yhdenkaltaisuuden tunne vl:ien keskuudessa on? Voisiko se olla näennäistä, että kun tavataan muita uskovaisia niin nyökytellään ja ollaan samaa mieltä, mutta syvällä sisimmässä ollaan sitten ihan erimieltä virallisen linjan kanssa? Tällaista olen havainnut. Sinäkin puhut 'me'-muodossa, mutta et varmaankaan tiedä kuin murtosan mielipiteen. Etkä silloinkaan tiedä onko se mielipide aito.

      • hande
        muualla kirjoitti:

        toki tuntea rauhaa, mutta onko oppi Raamatun mukaista, se on toinen asia. Ja anteeksiantamus ei ole sanan virka vaan Hengen virka. Vaikka joku opettaisi täsmälleen samoin kuin vl, eikä kuuluisi samaan joukkoon ,olisi hän kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Syntejä voi saarnata anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä vaikka kuka, mutta jos ei ole Pyhää Henkeä, niin ei se mitään vaikuta. Rakkaus toisiin uskovaisiin on uskovaisen tunnusmerkki. Tämä rakkaus on annettu taivaasta ja ei ole meidän omaa ansiota tai meistä itsestä. Niin sitten vielä se että kun maailma loppuu ja pääsemme taivaaseen, niin rakkaus yhä on vaikka usko jää koska taivaassa ei tarvitse uskoa, vaan siellä nähdään se mitä on uskottu. Tämän takia rakkaus on suurin.

        Yhdenkaltaisuus on ja sen tunne on Pyhän Hengen ilmoitusta. "...minä uskon pyhien yhteyden...". Ei nämä ole mitään mielipideasioita vaan uskonasioita jotka ilmoitetaan Raamatussa. Kun minä keskustelen toisen uskovaisen kanssa, löydän kyllä yhteyden ajatuksissa. Jos jostakin ollaan erimieltä niin siitä keskustellaan ja haetaan Raamatusta totuutta. Jos olisin sisimmässäni jossakin asiassa erimieltä kuin Raamattu opettaa, en olisi uskovainen. Näistä ajallisista asioista saatetaan olla erimieltä. Esimerkiksi joku asia saattaa tuntua sopivalta itselle, mutta Jumalan seurakunnalle se on kirkastunut sopimattomaksi. Olen silloin kuuliainen Jumalan seurakunnalle enkä tee sitä. Voi olla näewt asioita, jotka eivät itselle tulisi uskon esteeksi, mutta jollekin toiselle uskovaiselle kyllä.

    • Artsi

      Kun kerran sanoit, että "vain VL-uskossa olevilla voi olla Pyhä Henki", on asia hyvin pitkälle varmasti niin kuin sanoit. Vanhoillislestadiolaiset ovat ymmärtääkseni ev.lut. kirkon sisällä sen vuoksi, että tahtoisivat osoittaa että jos ev.lut. kirkon ihmiset opettaisivat luterilaisuuden tunnustuskirjojen ja Raamatun mukaan, ei olisi mitään hätää. Mutta opetus on monenkirjavaa.

      Lainaamasi psalmin kohta on Davidin psalmi, ja David tunnusti syntinsä Natanille (2 Sam. 12). Natanin Jumala lähetti siis välimiehekseen. Onhan se aina parempi, että rippi-isä, jolle syntinsä tunnustaa, on oikeasti uskovainen ihminen.

      • ja vl

        Oletko yhtään lukenut tunnustuskirjoja? Vanhoilliset päinvastoin opettavat täysin erilatavalla esimerkiksi ehtoollisesta kuin kirkko ja tunnustuskirjat.

      • Artsi
        ja vl kirjoitti:

        Oletko yhtään lukenut tunnustuskirjoja? Vanhoilliset päinvastoin opettavat täysin erilatavalla esimerkiksi ehtoollisesta kuin kirkko ja tunnustuskirjat.

        Tunnustuskirjoita on monta versiota, ja on monta käännöstä Lutherista. Ehtoollisella voi kuvitella saavansa synnit anteeksi, mutta jos rehellisesti tekee itselleen kysymyksen, että onko tämä totta, niin voi jäädä vähän epävarmalle paikalle. Käyväthän väärähenkiset ehtoollisella, eivätkä he siinä tunnusta väärää henkeään.
        "lahja henget erottaa", 1 Kor. 12:10.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      33
      3512
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      24
      2287
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      79
      2229
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2091
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1474
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1386
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      947
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      807
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      791
    Aihe