Miksi mies ei halua? Olemme olleet yhdessä jo useamman vuoden ja asummekin yhdessä. Suhteemme on tasapainoinen, molempien mielipiteet huomioon ottava. Olemme onnellisia. Viime aikoina olen alkanut miettiä mikä on mennyt vikaan. Rakastelemme korkeintaan 2 kertaa viikossa. Ennen oli useammin. Kun menen hänen luo ja ehdotan pientä "hauskan pitoa", niin hänellä on yhä enenevissä määrin aina jokin syy miksi ei. Ehdotustavassa tuskin on vika, sillä olen yrittänyt vaikka mitä. Ja sitten, joskus mutta tosin hyvin harvoin hän saattaa tulla vähän ajan kuluttua ehdotukseni jälkeen luo ja haluaa rakastella. Vaikka onkin juuri hetki sitten kieltäytynyt. Suostun, vaikka minua ei enää haluttaisikaan, koska torjuminen on jälleen kerran lannistanut minut ja tunnen itseni halvaksi. Missä vika? Voisinko minä jotenkin muuttua haluttavammaksi? Aiheuttaako hänen nettipornon katselunsa hänelle haluttomuutta minua kohtaan?
Miehen haluttomuus
Miksi?
61412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tässä itse oikein pysähdyn ja mietin seksin määrää teillä. Olemme olleet 6-7 vuotta yhdessä oman kumppanini kanssa ja jo pitkään on rakastelu keskittynyt viikonloppuun. 2-3 krt viikossa toisin sanoen. Joskus tilanne on jopa niin, että matkatöitteni takia seksi jää väliin kokonaan viikoks pariks (huh!)
En pidä miehesi haluttomuutta kovin pahana, sillä ei kai tavallinen arkiviikko voi pitää sisällään aivan mahdottomia yhdyntöjen määriä kun kuitenkin pitää hankkia elanto, käydä töissä ja harrastaa; nukkuakin pitää 8 tuntii.
Sen sijaan jos ollaan yhteisellä lomalla jossain kohteessa vaikk viikonloppu, on tällöin aikaa ja tilaa seksillekin, kun muut asiat ei sillä tavoin hankaloita yhteistä oloa.
Nettiporno tai muiden juttujen käyttö "yksin" voi
olla ihan ok miehen psyyken takia. Voi hyvin olla että pornolla on joku merkitys hänen seksuaalisuuteen, joka voi tyydyttyä ehkäpä vain ko. tavalla.
Eikä seksin määrään voi olla vaikuttamatta itsetyydytys, kun uskon sitä pakosta tapahtuvan miehesi(kin) suhteen. Itse harrastan 2 kertaa viikossa jonkin fantasian parissa masturbointia ja ehkäpä täytän sen tarpeen, mitä arkitöissä joskus väsynyt vaimoke ei kohtuudella jaksa.Luulen, että miehesi samalla tavoin kokee näissä "hämäräpuuhissaan" tyydytystä, joten anna sen asian olla. Voip olla että hän kuvia katsellessaan kuvittelee näkevänsä sinut ja ...hmm
jonkin vieraan miehen puuhissa kanssasi ja toimii jonkinlaisena virikkeenä ehkä hieman lerpahtaneeseen seksielämään.
Hei; koeta itsekin jotain korvaavaa tapaa tyydyttyä...sehän voi johtaa kannaltasi jopa parempaan lopputulokseen kuin harrastaa pelkästään perinteistä yhdyntää miehesi kanssa illasta toiseen, mitä luulet?
Teillä on vain arki tullut eteen. Pari kertaa viikossa on kai hyvää Suomalaista keskiarvoa parisuhdeseksissä. Vaihtoehtoja on kaksi, joko jatkat parisuhdetta jos se on muuten hyvä tai sitten aloitat uuden kutuvaiheen uudessa suhteessa ja vaihdat taas kun sen aika tulee. Valintoja, valintoja.
Arki. Olet hänelle itsestäänselvyys. Miehesi katselee nettipornoa. Onko sinulla mitään vastaavaa, johon käyttäisit huomiosi? (itse en ymmärrä miksi (netti)porno kiinnostaa, minulle riittää oma rakas, mutta en tuomitse sitä katsovia). Mitä miehesi pitäisi, jos alat esim. käydä ravintoloissa/elokuvissa katsomassa seksikkäitä miehiä? Ja sen seurauksena et enää itsekään ole halukas sänkyhommiin silloin kun hän haluaisi. Se, miten sitten hoidat omat himosi, onkin toinen päänsärky (itsetyydytys/muut miehet?). Pointti on siis: tee itsestäsi saalis, jota hän ei aina/helpolla saa, mutta saa kuitenkin metsästyksen seurauksena ruhtinaallisen palkkion. Ehkä hän myös siirtää huomionsa netistä sinuun..?
En tiedä ikäänne, mutta vanhemmiten miehillä tosiaan saattaa olla onkelmia erektion kanssa, joka taas saattaa vaikuttaa itsetuntoon. Ehkä mies ei halua näyttää tätä onkelmaa ja piilottelee, ettei tule nolatuksi edessäsi ja voi siten kuitenkin suoriutua puuhistaan tehden myös sinut tyytyväiseksi. Tämä voisi olla selitys sille, että hän lämpenee ehdotuksillesi vasta hetken päästä, kun on varmistunut kaverinsa kuntoisuudesta. Eli harvemmin ja hitaampi lämmittely on hänelle parempi.
Pakko sanoa että kuohahti kun juttusi luin, kun itse kärvistelen miehen kanssa jolta saa noin kerran kuukaudessa!!! Kaks kertaa viikos olis aivan unelmatilanne verrattuna tähän! KELE!!!! Sori, on vähän patoutumia.
Ja mulla kärvähti käämit nyt tosiaan kiinni! Minä saan mieheltäni ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, ja sekin vonkaamisen jälkeen.
Että osaa ne miehetkin pihdata!!!
Mikä ongelma tuo nyt mukamas on?
Meillä ei rakastella kuin kerran, kaksi vuodessa, jos silloinkaan. Mies ei koskaan ehdota, minä uskallan ehdottaa ehkä neljä kertaa vuodessa. Tai harvemmin oikeastaan. En ole mikään nalkuttajatyyppi. Ja rakastan miestäni. Mutta kyllä on käynyt mielessä sekä ero että itsemurha.
Kuule lakkaa kuvittelemasta edes että sulla joku ongelma olis!