Lähinnä matkustajana kavereiden veneissä olleena on syntynyt tämmöinen mielikuva pienestä erosta moottoriveneen ja purjeilla kulkevan ohjausfilosofiasta:
-moottoriveneen kippari ajaa ensisijaisesti tiettyä suuntaa, maastokohdetta tai kompassisuuntaa
-purjeveneen kippari (ruorimies) ajaa ensijaisesti "tuulta" ja toissijaisesti kulkusuuntaa.
Onko se näin vai olenko tehnyt virhepäätelmän?
-moottoriveneen kippari ajaa ensisijaisesti tiettyä suuntaa, maastokohdetta tai kompassisuuntaa
-purjeveneen kippari (ruorimies) ajaa ensijaisesti "tuulta" ja toissijaisesti kulkusuuntaa.
Onko se näin vai olenko tehnyt virhepäätelmän?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suurinosa purkkareista ajaa koneella, joten tuulella ei ole juurikaan väliä
Tänään näin vain kaksi purjehtivaa purjevenettä, koneella ajavia kymmeniä. Eilen luvut olivat käänteiset. Itse kyllä ihmettelin niitäkin kahta eilen.
Mutta aloittajan ajatukseen: tuo on se oleellinen ero. Tosin purjehtijoissa on nykyään aika paljon niitäkin, jotka eivät olle turhan tarkkoja tuulen suunnasta. Johtuuko se siitä, ettei välitä, vai siitä ettei osaa, en tiedä.
Eihän tuulen suunnasta voi olla välittämättä jos purjehtii.
Sataman lähellä rannan tuntumassa tietysti näkee enemmän koneella ajaxǘia purkkareita, ja itätuulella sunnuntai-iltana kaupungin länsipuolella.
Liekö edellinen tarkoittanut, että kaikki eivät ohjaa venevauhdin suhteen optimaalista suuntaa tuuleen nähden.
Nykypurjehtijat osaavat purjehtia vain myötätuuleen. Koneella takaisin.
No jaa. Saaristossa on etenkin Suomenlahdella monet väylät sen verran ahtaita, että joutuisi heittämään vendaa parin minuutin välein. Ei se ole enää mielekästä ja kivaa purjehdusta. 2-3 mailia pitäisi vähintään päästä samalla halssilla, että viitsisi luovia.
Näin on, suoritus on tärkeintä myös vesillä.