mun tarina

Vuonna 2000 olin vain 16- vuotias, raskaana ja yksin. Lapseni isä oli minua kolme vuotta vanhempi ja armeijassa.
Aluksi pidin raskauteni salassa...sainkin sen pidettyä 4 kuukautta. Sen jälkeen kun vanhempani ja opettajani saivat tietää, sain paljon tukea ja apuja, vaikka se ensin oli järkytys.
Tänäpäivänä olen 20 vuotias, kahden suloisen lapsen äiti. Nyt tyttäreni Aino on 4-vuotias ja poikani Aaro 2-vuotias. Menin kihloihin lasten isän kanssa, ensi kesänä on häät.
382377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

onnittelut teille!
itse koin saman -98 ja naimisissa ollaan ja toinen mukelo syntyi -02 :)
Onnea kovasti häihinne :)

Äänestä
  • Itsekin lapset nuorena saanut minä sain ensimmäiseni 16 vuotiaana vuonna 1993 seuraavat lapseni ovat syntyneet 1995 ja 1998. Lasteni isän kanssa mentiin naimisiin viime kesänä.
    Omistetaan omakotitalo. Minä olen yrittäjä ja tulemme erittäin hyvin toimeen.Eikä lapsiamme ole otettu huostaan niinkuin ilkeimmät ihmiset silloin minulle sanoivat.
    Kaikille nuorille perheille voimia!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Itsekin lapset nuorena saanut minä sain ensimmäiseni 16 vuotiaana vuonna 1993 seuraavat lapseni ovat syntyneet 1995 ja 1998. Lasteni isän kanssa mentiin naimisiin viime kesänä.
    Omistetaan omakotitalo. Minä olen yrittäjä ja tulemme erittäin hyvin toimeen.Eikä lapsiamme ole otettu huostaan niinkuin ilkeimmät ihmiset silloin minulle sanoivat.
    Kaikille nuorille perheille voimia!

    sain 15-vuotiaana ensimmäisen lapseni vuonna 1993 ja toinen lapsi syntyi vuonna 2000...

    Äänestä

  • äitii kirjoitti:

    sain 15-vuotiaana ensimmäisen lapseni vuonna 1993 ja toinen lapsi syntyi vuonna 2000...

    Jipiihurraa ja taputapu. Kehutaan kaikki kilpaa sinua ja kehoitetaan ottamaan esimerkkiä. Kaikki lapsena lapsia tekemään jee!

    Kuka elätti sinut ja lapsesi tuolloin 15-vuotiaana? Oliko sinulla oma asunto, jonka vuokran maksoit lapsen isän kanssa? Kävitkö ansiotyössä? Mikä koulutus? Kannustivatko vanhempasi sinua lapsen hankintaan? Hankkiuduitko raskaaksi tarkoituksella? Kuinka paljon sait rahallista tukea vanhemmiltasi ja yhteiskunnalta? Entä muuta kuin rahallista tukea?

    Vanha sanonta on, että lapsia saadaan, ei tehdä... jotenkin vain tuntuu, että saaminen on etuoikeus, jota ei ihan kaikille pitäisi antaa ainakaan heti siinä vaiheessa kun se on fyysisesti mahdollista...

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Älkää välittäkö kyynikon mielipiteistä.Jokaisella on oma elämän tarinansa, päätökset ja toiveet. Ja saahan jokainen äiti iästä riippumatta verovaroin ylläpidettävää äitiysrahaa, kotihoidontukea, lapsilisää, asumistukea jne. Helppoa se on valittaa muille kun ei edes itse tiedä tosiasioita... Kyllä se elämä näyttää kaikki puolensa ja kasvattaa meistä jokaista, kutakin tavallaan ja ajallaan! Monen lapsen äitinä ja hoitoalan ammattilaisena voin kertoa että ihminen on kauneimmillaan, kun hänestä löytyy suvaitsevaisuutta, empatiaa, sekä runsaasti positiivisuutta elämää kohtaan!

    Äänestä

  • Monen äiti kirjoitti:

    Loistava pointti! '... saahan jokainen äiti iästä riippumatta verovaroin ylläpidettävää...'

    Tarkennetaan nyt vielä, että jokainen äiti iästä riippumatta ymmärtää: Jokaisen ihmisen henkinen kasvu on jokaisen ihmisen oma asia. Sitä joko on tai sitten ei. Mutta mulla on ansiotyössä käyvänä veronmaksajana oikeus esittää mielipiteeni siitä mihin mun maksamiani verovaroja käytetään, vaikka en siihen vaikuttamaan pystykään. Jos nämä teiniäidit ei itse pysty omaa kakaraansa elättämään, niin miksi mun ja muiden omansa sarkansa kuokkivien sitten pitäis? Jos kerran jokaisella ihmisellä on mahdollisuus hoitaa itselleen edellytykset elättää itsensä puhumattakaan tekemänsä jälkikasvu, niin miksi sitten ihmiset ei niin tee? Koska helpommallakin pärjää ja kukaan ei sitä vastuuta sulta perää? Mä oon yhteiskunnalle velkaa saamastani terveydenhuollosta, koulutuksesta ymsyms, ja maksan sitä takaisin ison osan joka tilistä, jonka tienaan. Pitääkö mun nyt sit hymyillen maksaa näiden muiden armoille heittäytyjien ja kakaroidensakin vastaavat?

    Onhan se ihanaa kun kaikki on niin kauniita ja voidaan piirrellä sydämenkuvia veteen ja maalata taivaanranta vaaleanpunaiseksi, mutta kuinka pitkään noi on ennenkään riittäny? Missä on vastuu, selkäranka? Eikö se muka oo parhain huomionosoitus ihmistä kohtaan, että kantaa sen oman vastuunsa, joka kuuluukin? Jos ei pysty omasta itsestään pitämään huolta, niin miten sitten pystyy pitämään jostain avuttomasta ihmistaimesta? Eikä tässä nyt ole kysymys pelkästään rahasta...

    Myös kelan maksamista eduista ja päivärahoista menee veroa, jokaiselta! Ja maksaa jokainen teini äitikin hyvin varmasti joskus työllään saamiaan etuuksiaan talaisin.
    Ei tällaisista asioista kannata riidellä, sinäkin voit joku päivä vammautua ja elää lopun elämääsi verovaroilla!
    Eikä ne etuudet niin isoja ole että kukaan pelkästään niiden takia lapsen hankkii.
    Lapsissa on tulevaisuus, ovat he kenen tahansa!!

    Äänestä

  • Ei tod. hapannaama kyynikko kirjoitti:

    Ahaa! Siis nytpä tunnen oloni suunnattomasti paremmaksi, kun teiniäidit maksavat veroa rahoista, joista se on jo kertaalleen maksettu ja jonka eteen eivät ole muuta tehneet kuin levittäneet jalkansa väärässä paikassa väärään aikaan.. kylläpä helpottaa. Tietysti on toivottavaa, että nämä teinit joskus ihan oikeasti aikuistuisivat ja menisivät töihin, NIINKUIN KAIKKI MUUTKIN TEKEVÄT.. tai ainakin pitäisi, mutta mun poitti olikin, että miks pitää mennä p*rse edellä puuhun ja opetella jutut kantapään kautta ja lapsen kustannuksella sitten kun kakka on jo housuissa?

    Ei tässä ole kysymys riitelystä. Turhauttavaa ja vihastuttavaa on seurata kuinka naivisti näihin asioihin suhtaudutaan. Sinä yrität sotkea soppaan asioita, joihin kukaan ihminen ei itse pysty vaikuttamaan, kuten onnettomuuksiin yms. Minä puhun jokaisen OMISTA valinnoista, jotka vaikuttavat tässä tapauksessa syntyvän/syntyneen elämään ja etenkin siitä vastuusta, joka noista valinnoista aiheutuu.

    Ja mitä tulee etuuksien suuruuteen; kuinka moni 16v teiniprinsessa on sellaisessa taloudellisessa asemassa, että itse pystyisi kakaransa edes elättämään saati kasvattamaan? Vaikka kuinka jeesustelisit, niin satavarma on, että lapsparka kuolis nälkään ja jäätyis kadulle vauvansa kanssa, jos noita 'etuuksia' ei niille jaettais.. Lapsilisien ja äitiyspäivärahojen lisäks näihin voidaan laskee sossun maksama kämppä, puhelinlaskut, ruokalaskut, varattoman teini-isän ruokkomaksut, sähkölaskut... tuu mulle oikeesti sanomaan että noita voi vähätellä kuka tahansa vanhempi, joka itse nuo tienaa saati sit persaukinen mistäänmitään tietämätön teini?

    Lapsissa on tulevaisuus, jos meidän vanhempien käsissä se on, sanoi sitten nämä vapaan kasvatuksen puolesta puhuvat piipertäjät mitä tahansa. Mee tuonne kaupungille tai lähiöiden pimentoihin tarkkaileen, kuinka se mainostamas tulevaisuus petaa itselleen ja meille muille parempaa elämää ja tuu sitten vasta vähättelemään...

    minä´sain ensimmäisen lapseni 16 vuotiaana.sain tasan asumistuen ja lapsilisäm.en ole ikinä saanut sossusta MITÄÄN.olen tehnyt ompelutöitä kakarasta asti ja ihan itse tienannut omat rahani.pidin 8kk äitiysloman menin kouluun,opiskelin ammatin ja nyt olen työssä ja maksan veroni.Olen niskalimassa painanut duunia jotta tuollaiset persereijät eivät pääse sanomaan yhteiskunnan elätiksi.Miksi silti tuntuu etten olisi näin saanut tehdä?Mikä oikeus on toisella ihmisellä tuomita?Tsemppiä kaikille nuorille äideille ja odottajille :)

    Äänestä

  • myöskin kyynikko... kirjoitti:

    Suomen aukoton sosiaaliturva kyllä takaa rahallisesti tyydyttävän toimeentulon kaupungissa kuin kaupungissa, jos vielä mietitään, kuinka paljon noiden rahojen eteen joutuu tekemään. Jos sosiaaliturvaa ei tarvi, niin hyvä, jos sitä ei tyhmyyksissään tajua pyytää, aina parempi.

    Mielenkiinnolla odotan kuulevani, että missä päin suomea 16-vuotiaana ruokitaan kaksi hlöä, maksetaan vuokrat, sähkölaskut, puhelinlaskut, vaipat, vaatteet ymsyms pelkästään lapsilisällä, asumistuella ja ihanitse-ompelutöitä tekemällä????

    Persereiästä puheenollen, olen varmaan maailman onnellisin ja iloisin ja ylpein ihminen puolestasi ja siitä että olet niskalimassa tekemässä töitä. Kerron sinusta ystävillenikin ja sukulaisilleni ja koko maailmalle, kuinka esimerkillinen ihminen sinä olet. Tuollainen on kerrassaan harvinaislaatuista ja lupaan ajatella sinua kun seuraavan kerran käyn pytyllä pyllistämässä.

    Jos kerran sulla on asiat niin loistavasti, niin miksi h*lvetissä itket asiaa, joka mainitsemiesi seikkojen valossa ei kosketa sinua ollenkaan? Jos sinusta mun kommentointini seurauksena tuntuu, että et olisi saanut tehdä niinkuin teit, niin missähän se vika on vai peilissä? Vai meinaatko että muut lukijat menee rikki mun sanoista ja sun pitää nostaa pikku kätösesi heitä suojelemaan? Voi kun söpöä...

    Miksi jankutat täällä?Joo kato ihmiset voi olla tyytyväisiä pienempäänkin.ei elämän tarvitse olla kulutusjuhlaa...itken asiaa sen takia koska tollaset ...ihmiset ei voi toisia tuomita muutakun rutisemalla palstoilla.Hanki itselles elämä...ei muutama teini äiti sun maailmaas voi kaataa...*hirnuu sun älyttömyydelles*buahahhaaaaaaaaaa

    Äänestä

  • hieman fiksumpi(ko) kirjoitti:

    Jankutan? No vaikka siks, että se näyttää aina ja vaan uppoovan tietyn kaltaisiin ihmisiin.. oot ehkä joskus tavannut? Joku vois tätä trollaamiseksikin sanoa, etenkin sun kaltaistes tapauksessa. Jos lueskelet vähän tarkemmin, niin huomaat, että jutun pointti ei todellakaan ollut mikään kulutusjuhla. Mutta ehkä se ei sitten olekaan kaikille niin helppoa? Eh-kä pi-täi-si lait-taa si-nu-a var-ten ta-vu-vii-vat, et-tä ym-mär-täi-sit? Mikä muuten on sun motiivis täällä kitisemiseen?

    Tuomitseminen on ihan jonkun muun tahon hommia, mä esitän vain mielipiteitäni, kuten muutkin täällä. Ne jotka pystyvät, ovat enemmän kuin tervetulleita kumoamaan ne. Ne taas jotka eivät pysty, kokekoot sielunveljeyttä vaikka sinun kaltaistesi piipertäjien kanssa. Sulta ei näköjään saa edes puolivillaista vasta-argumenttia, joten olet oikeassa; ajan haaskausta tämä on.. Sinun mielipiteisiisi vastaaminen edellyttäisi alenemista tasolle, joka on hyvin ominaista näille iltaisin keskustassa pyöriville räkälammikon rakentajille ja siisvittuheisiistiivitunämmä-pissiksille...

    Mulla on kuule loistava elämä jo.. ja tiettyjen tyyppien, esmes sun, hengentuotoksia lukiessa, koen tilanteeni aina vaan paranevan ja paranevan.

    Sä yrität "esittää" mielipiteitäs mutta toi on kyllä ihan täysin ärsyttämistä ja riidan haastoa...kyllä moni pystyy sun mielipitees kumoamaan...jatka sinä pikkanen nassutustasi täällä,ehkä koet itsesi tärkeäksi jollain tapaa ja luulet olevasi joku...

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Suomen aukoton sosiaaliturva kyllä takaa rahallisesti tyydyttävän toimeentulon kaupungissa kuin kaupungissa, jos vielä mietitään, kuinka paljon noiden rahojen eteen joutuu tekemään. Jos sosiaaliturvaa ei tarvi, niin hyvä, jos sitä ei tyhmyyksissään tajua pyytää, aina parempi.

    Mielenkiinnolla odotan kuulevani, että missä päin suomea 16-vuotiaana ruokitaan kaksi hlöä, maksetaan vuokrat, sähkölaskut, puhelinlaskut, vaipat, vaatteet ymsyms pelkästään lapsilisällä, asumistuella ja ihanitse-ompelutöitä tekemällä????

    Persereiästä puheenollen, olen varmaan maailman onnellisin ja iloisin ja ylpein ihminen puolestasi ja siitä että olet niskalimassa tekemässä töitä. Kerron sinusta ystävillenikin ja sukulaisilleni ja koko maailmalle, kuinka esimerkillinen ihminen sinä olet. Tuollainen on kerrassaan harvinaislaatuista ja lupaan ajatella sinua kun seuraavan kerran käyn pytyllä pyllistämässä.

    Jos kerran sulla on asiat niin loistavasti, niin miksi h*lvetissä itket asiaa, joka mainitsemiesi seikkojen valossa ei kosketa sinua ollenkaan? Jos sinusta mun kommentointini seurauksena tuntuu, että et olisi saanut tehdä niinkuin teit, niin missähän se vika on vai peilissä? Vai meinaatko että muut lukijat menee rikki mun sanoista ja sun pitää nostaa pikku kätösesi heitä suojelemaan? Voi kun söpöä...

    Kyllä sun puheista saa sen käsityksen että "teiniäidit"elää jonkunnäköistä kulutusjuhlaa...on puhelinlaskua,vaippalaskua,vaatelaskua.....!!!jotkut meistä ei ole pitäneet puhelinta,on käyttäneet KESTOVAIPPOJA korjanneet vaateitaan jotta pysyisivät mahd.hyvinä pitkään...sä yleistät niin saakelisti,ottaisit asioista selvää ennekun rupeat möykkäämään...mutta ehkä sä tosiaan tunnet ittesa jollaintapaa tärkeäksi... :)

    Äänestä

  • on perseestä... kirjoitti:

    Sä yrität "esittää" mielipiteitäs mutta toi on kyllä ihan täysin ärsyttämistä ja riidan haastoa...kyllä moni pystyy sun mielipitees kumoamaan...jatka sinä pikkanen nassutustasi täällä,ehkä koet itsesi tärkeäksi jollain tapaa ja luulet olevasi joku...

    Totta helvetissä mä esitän mielipiteitäni. Miksen esittäis? Esitäthän säkin? Yhtälailla mua ärsyttää monien, esmes sun, naiviutes. Tyhmät ihmiset ärsyttää, ei sille vaan voi mitään. Jos sä koet tämän riidan haastamiseks, niin siitä sitten vaan. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan? Kyllä mä pystyn mielipiteitäni muuttamaan, mutta valitettavasti esim. sä vaan vahvistat niitä. Ja samalla hukkaat jutun juonen.

    Mä olen tärkeä, luojan kiitos en sulle ja tulen pitämään huolen niin tulee olemaan jatkossakin. Aivan takuulla olen joku, en tosin mikään 'pikkanen'.. Räksytä vaan pissis, kyllä mä jaksan kuunnella.

    Äänestä

  • vailla kulutusjuhlaa kirjoitti:

    Kyllä sun puheista saa sen käsityksen että "teiniäidit"elää jonkunnäköistä kulutusjuhlaa...on puhelinlaskua,vaippalaskua,vaatelaskua.....!!!jotkut meistä ei ole pitäneet puhelinta,on käyttäneet KESTOVAIPPOJA korjanneet vaateitaan jotta pysyisivät mahd.hyvinä pitkään...sä yleistät niin saakelisti,ottaisit asioista selvää ennekun rupeat möykkäämään...mutta ehkä sä tosiaan tunnet ittesa jollaintapaa tärkeäksi... :)

    Hohhoijaa... mitenkäs tähän ketjuun nyt on eksyny kommentoimaan kaikki sisälukutaidottomat. Kerrottakoon nyt hitaimmillekin, että olen peräänkuuluttanut penskoilta vastuuta ja kykyä tehdä aikuisia päätöksiä jälkikasvun hankkimisen suhteen, mitä ainakin tällä palstalla harvoin esiintyy. En ole puhunut mistään kulutusjuhlasta, vaikka enpä sitten tiedä, josko joku kokee normaali elinkustannusten peittäminen äidin viikkorahoilla tai kesätyörahoilla sellaiseksi? Siis kerran vielä; kuvitteleeko osa jengistä täällä, että pelkkä äidinrakkaus riittää kasvattaan muksusta täyspäisen ja yhteiskuntakelpoisen aikuisen? Kun ainakin mun mielestäni on pirusti eroa siinä, tienaako sen elintason itse (oli se sitten mikä oli) Siwan kassalta, vai säästää äidin antamista viikkorahoista.. tiedä sitten miten muut näkee asian? Täällä 15-vuotiaat huokailee vauvakuumettaan, vaikka hädin tuskin karvankasvu on alkanut, puhumattakaan että lapsuus on vielä elämättä ja henkinen kehityskäyrä on sen mukainen.. haloo hei! En sano, että ko. yksilöistä ei tulis hyviä äitejä, mutta vasta sitten kun sen aika on. Mun mielestä kuka tahansa lapsi ansaitsee enemmän, ellei peräti eniten ja luojan kiitos oma lapseni tulee sen ainakin saamaan.

    Ei mun tarvitse ottaa asioista selvää, puhun siitä mitä olen itse kokenut ja mitä näen ympärilläni päivittäin. Möykkääminenkin on suhteellinen käsite ja siitä voinee kertoa lisää tuo tässäkin ketjussa itkevä yksilö. Jos ei faktaa löydy, niin aina voi hukata asian ja siirtyä kakkapissajuttuihin.. Eikö noissa jutuissa muka ole mitään sellaista tarttumakohtaa, minkä voisi edes yrittää perustella nurin niinku aikuiset tekee?

    Heipsalaa kyynikko. Monissa asioissa olen kanssasi aikalailla samoilla linjoilla, mutta en ehkä ihan niin jyrkästi.

    Muistuttaisin kuitenkin, että et yleistäisi, sillä teinitkin osaavat tehdä töitä. Me emme edes mitään asumistukia saaneet, kun muutimme omaan asuntoon, tulot olivat niin hyvät. Tein raskausajan ja äitysloman ajan toitä ja maksoin veroja. Samoin töissä kävi lapsen isä.

    Mutta olen erimieltä silti tuosta raha-asiasta. Mielestäni todellakaan ei mitata oikeutta vanhemmuuteen sillä tienaako itse vai ei vai sillä huolehtiiko. Ja tämä koskee niin teinejä, kuin niitä kolmekymppisiä mammoja. Niillä rahoilla voi vaikka pyyhkiä persauksensa...ne eivät merrkkaa mitään, silloin kun lapsi jätetään heitteellee, eikä siitä huolehdita...pahimmassa tapauksessa tapetaan. Itse olen myös nähnyt kaiken näköistä..niin teini-äitien kuin täysi-ikäisten äitien osalta. Ja täytyy sanoa, että kaikki ne surulliset tarinat todellakin ovat riipineet syvältä. Se, että äiti tienää 2000€ ja on tehnyt näin kymmeniä vuosia, ei tarkoita, että lapsen voi hankkia..se sama äiti kun jätti vauvan yksin kotiin ja lähti ravintolaan ryyppäämään. Verorahat kyllä tienaa itse, mutta lapsi...se pikkuihminen on ihan häiriintynyt. Eikä sossua paljon kiinosta, kun koti on aina lapselle paras paikka.

    Toinen esimerkki on teinivanhemmista jotka pieksivät pienen lapsensa hengiltä. Ei siinä ne rahat merkitse mitään...todellakaan.

    Äänestä

  • entinen teini-äiti kirjoitti:

    Joo kyllähän näitä yhteiskunnan elättejä löytyy jokaisesta ikäluokasta, en yritäkään kiistää sitä. Mutta nyky-yhteiskunta kun nyt vaan enemmän tai vähemmän pyörii rahan avulla.. vaikka kaiken maailman elämäntapaintiaanit tai muut viherpiipertäjät sitä vastaan kapinoivatkin. Jokaisen oma valinta on, kuinka paljon sitä haluaa haalia ja sen perässä juosta, mutta ilman sitä ei selviä kukaan. Jos ei itse sitä pysty ansaitsemaan, niin sitten on mentävä kerjuulle.

    Jokainen tekee just niinku itse haluaa ja maailmassa on liian monta surkeeta ihmiskohtaloa mun murehdittavakseni, enkä mä yritä ketään teiniäitiä mihinkään muottiin tuupata, mutta mä väitän, että sen tulevan lapsen kannalta taatusti on pitkällä tähtäimellä parempi, jos äiti tai vanhemmat ovat eläneet lapsuutensa lapsina ja kasvaneet aikuisuuteen jotenkin muuten kuin äitiyden pakottamina. Raha on vain yksi sivujuonne vastuun kantamisessa, mutta kyllä se mun mielestä kertoo jotain ihmisen arvoista ja yhteiskuntakelpoisuudesta, mitenkä tuon osan vastuuta kantaa tai edes aikoo kantaa?

    Tietysti kukin itse päättää mitä lapselleen haluaa tarjota. Itse olen lapsuuteni elänyt lapsena, juoksuni juossut nuorena, akateemisen koulutuksen hankkinut, nykyään ansiotöissä hyvin toimeen tulevana. Pystyn tarjoamaan lapselleni yhteen kasvaneet, aikuiset ja toisaan rakastavat vanhemmat, katon pään päälle turvalliselta ok-taloalueelta, kustantamaan lukuisat harrastukset, puhumattakaan elämänkokemuksesta, jota ei 15-vuotiaalla ole. Sanokoon kuka tahansa mitä tahansa, mutta lapsen kehitykselle on ihan pienestä pitäen merkitystä, millaiset ovat kotiolot, vanhempien suhteet, elinympäristö, sosiaalinen asema.. Mä olen valinnut, että lapselleni tulee aina olemaan aikuiset, kypsät vanhemmat, jotka takaavat mahdollisuudet ja puitteet oppia ja toteuttaa itseään, eikä se saa olla rahasta kiinni, niinkuin mulla monesti oli itselläni nuorena. Valintani ovat ainakin tähän saakka tukeneet tuota. En vaan tajua, että miks kaikki pitäis repiä selkänahasta perse ruvella vääntäen, kun on olemassa parempikin keino. Mä tiedän, että tästä(kin) nousee tiettyjen tyyppien taholta iso itku ja taas haukutaan materialistiks ja kulutusjuhlijaks, mutta tää nyt vaan on yks niistä jutuista, jonka haluan lapselleni tarjota. Jos mun lapseni haluaa leikkiä käpylehmillä, niin siitä vaan, mutta ihan siltä varalta vaan, että joskus vanhempana se kuusi kaadetaan siitä pihalta... Ainakaan pojan ei tarvitse notkua vuokralähiön Siwan kulmilla räkälammikkoa rakentamassa, koska vanhemmilla ei ole edellytyksiä tarjota parempaa tekemistä.

    Tää nyt ei liity niinkään rahaan ja toimeentuloon, vaan paremminkin siihen kokonaisuuteen, mutta vaikka tilastollista faktaa mulla ei olekaan, niin väitän, että suurin osa 15-17-vuotiana synnyttäneistä tulee olemaan yksinhuoltajia viimeistään kolmekymppisinä. Aivan sama kuinka paljon tekee kesätöitä tai käy kouluja. Vaikka tuon ikäset fyysisesti ovatkin kykeneväisiä saamaan lapsia, niin kaukana ovat siitä henkisesti. Mulle on aivan sama miten oman elämänsä taaplaavat, mutta se lapsi siitä joutuu kärsimään ennemmin tai myöhemmin. Yleensä siinä vaiheessa, kun sillä itsellään alkaa ikää kertymään. Todennäköistä on, että jäljet kulkevat samaan suuntaan kuin vanhemmilla..

    Minäkin olin nuori vastaa kyynikolle!

    Minulla ei edelleenkään ole koulutusta .Enkä ole koskaan saanut vanhemmiltani hää/syntymäpäivä lahja rahaa enempää.Yhtään laskua he eivät ole joutuneet maksamaan.
    Lapseni pärjäävät keskivertoa paremmin koulussa kokeet 10-8 huonompia ei ole tullut pienimmällä ei vielä numeroita ,mutta melkein aina täydet pisteet joskus saattaa joku huolimattomuus virhe olla.
    Kysyisinkin kyynikolta .Oletko koskaan ajatellut paljonko korkeakoulu tutkintosi on vienyt valtion veromarkkoja?
    Valtio rahoittaa aika isolla kädellä korkeakouluja ja tietenkin lisäksi on opintotuet.Oletko itse saanut opiskelujesi aikana vanhemmilta rahaa opiskeluun?
    Tätä en kirjoita muussa mielessä kuin siinä niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!
    Väitän ,että perheeni on elämäni aikana tullut halvemmaksi valtiolle kuin sinä ja sinun perheesi!
    Jokaisen olisi syytä miettiä mitkä palvelut on valtion maksamia .Olet itsekin saanut isyysrahaa ja varmaankin mielipiteistäsi päätellen se ei ole ollut pienintä mahdollista.
    Montako koulua olet käynyt ennen korkeakoulututkintoasi ne on kaikki oleet varmasti edes osaksi valtion rahoittamia.
    Niin ja tiedoski sinulle. Minun mieheni oli tehtaassa töissä kun ostimme asunnon olessani 18-vuotias ja minä olin silloin pienimmällä äitiyspäivärahalla 60mk/päivä.
    Emme koskaan ole ajatellet ,että rahaa olisi ollut vähän.Lapseni ovat aina kulkeneet siisteissä vaatteissa ja vieläpä merkkisellaisissa. Kirpputorit ovat ihmeelisiä paikkoja kun niihin tutustuu.
    Ja niitä on aikaa kierrellä.
    Toivottavasti tässä oli sinulle kyynikko vastauksia esittämiisi kysymyksiin.

    Olen kyllä ajatellut koulutukseni kustannuksia ja itse asiassa tiedän summankin melko tarkkaan. Aiheesta on tehty tutkimuksia koko Suomen korkeakoulujärjestelmän ajalta, eikä se mikään uutinen ole (toivottavasti) kenellekään, että korkeakoulututkinto maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin ammattikoulututkinto. Mutta mitä sitten?

    Vanhempani ovat tukeneet opintojani varmaan saman verran kuin keskimäärin ei-niin-varakkaat vanhemmat yleensä lapsiensa opintoja tukevat. Mitä sitten? Lisäksi olen käynyt töissä ja ottanut opintolainaa. Jos jatketaan siitä mihin sinä jostain syystä jäit: Minun koulutukseni on maksanut enemmän kuin sinun... ainiin sinulla ei moista ollut. Mutta kuitenkin. Mutta yhteiskunnalla on tapana pitää huoli, että se saa omansa takaisin. Joka tilistä kun maksaa 40% veroja, niin jossain vaiheessa on koulutus maksettu takaisin ja musta tulee nettomaksaja koulutukseni osalta. Muistan jostain lukeneeni, että keskimäärin 20 työvuoden jälkeen akateemisesti koulutetun verokertymä ylittää peruskoulun jälkeen töihin menneen duunarin vastaavan.

    Et maininnut, että koska tämä perheiden vertailu tehdään. Tässä vaiheessa ehkä onkin, niin 'mun perheeni' on tullut kalliimmaksi yhteiskunnalle, mutta mites 10 vuoden päästä? 20 vuoden päästä? Tuskin tuo maksamani verotaakka tästä ainakaan kevenee.. Mä väitän, että keskimäärin 'minun perheeni' maksaa jossain vaiheessa pirusti enemmän yhteiskunnan kuluja kuin sinun perheesi. Enemmän olen tehnyt töitä ansaitakseni jotain parempaa kuin sinä ja sen vuoksi sylettää, että en pääse siitä nauttimaan täysipainoisesti.. Mitä enemmän tienaan, sitä enemmän maksan veroja ja vieläpä progressiivisesti, ei lineaarisesti.

    Suomi on siitä hyvä maa, että jokaisella on mahdollisuus hyvään koulutukseen. Ei tarvitse vanhempien säästää kymmeniä vuosia, että lapsi pääsee yliopistoon niinkuin jenkeissä. Jos joku ei tätä mahdollisuutta halua/osaa käyttää hyväkseen, niin eihän sille sitten mitään voi. Mutta ei koulutusta ja sen antamaa elämänlaatua pysty pelkästään rahalla mittaamaan, enkä niin tee minäkään, eikä se(kään) ollut pointti. Ja tuskin tuottaa mitään lisäarvoa yrittää sinulle sitä valottaa..

    Sen lisäksi, että jokaisen on syytä miettiä, mitkä palvelut ovat valtion maksamia, on ehkä jokaisen syytä miettiä, kuinka paljon itse osallistuu talkoisiin.

    Kirpputorit on varmaan ihan kivoja paikkoja, mutta mulla ei ole aikaa siellä kierrellä. Mä käyn töissä ja silloin kun vapaa-aikaa on, niin varmaan keksin parempaakin tekemistä..

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Joo kyllähän näitä yhteiskunnan elättejä löytyy jokaisesta ikäluokasta, en yritäkään kiistää sitä. Mutta nyky-yhteiskunta kun nyt vaan enemmän tai vähemmän pyörii rahan avulla.. vaikka kaiken maailman elämäntapaintiaanit tai muut viherpiipertäjät sitä vastaan kapinoivatkin. Jokaisen oma valinta on, kuinka paljon sitä haluaa haalia ja sen perässä juosta, mutta ilman sitä ei selviä kukaan. Jos ei itse sitä pysty ansaitsemaan, niin sitten on mentävä kerjuulle.

    Jokainen tekee just niinku itse haluaa ja maailmassa on liian monta surkeeta ihmiskohtaloa mun murehdittavakseni, enkä mä yritä ketään teiniäitiä mihinkään muottiin tuupata, mutta mä väitän, että sen tulevan lapsen kannalta taatusti on pitkällä tähtäimellä parempi, jos äiti tai vanhemmat ovat eläneet lapsuutensa lapsina ja kasvaneet aikuisuuteen jotenkin muuten kuin äitiyden pakottamina. Raha on vain yksi sivujuonne vastuun kantamisessa, mutta kyllä se mun mielestä kertoo jotain ihmisen arvoista ja yhteiskuntakelpoisuudesta, mitenkä tuon osan vastuuta kantaa tai edes aikoo kantaa?

    Tietysti kukin itse päättää mitä lapselleen haluaa tarjota. Itse olen lapsuuteni elänyt lapsena, juoksuni juossut nuorena, akateemisen koulutuksen hankkinut, nykyään ansiotöissä hyvin toimeen tulevana. Pystyn tarjoamaan lapselleni yhteen kasvaneet, aikuiset ja toisaan rakastavat vanhemmat, katon pään päälle turvalliselta ok-taloalueelta, kustantamaan lukuisat harrastukset, puhumattakaan elämänkokemuksesta, jota ei 15-vuotiaalla ole. Sanokoon kuka tahansa mitä tahansa, mutta lapsen kehitykselle on ihan pienestä pitäen merkitystä, millaiset ovat kotiolot, vanhempien suhteet, elinympäristö, sosiaalinen asema.. Mä olen valinnut, että lapselleni tulee aina olemaan aikuiset, kypsät vanhemmat, jotka takaavat mahdollisuudet ja puitteet oppia ja toteuttaa itseään, eikä se saa olla rahasta kiinni, niinkuin mulla monesti oli itselläni nuorena. Valintani ovat ainakin tähän saakka tukeneet tuota. En vaan tajua, että miks kaikki pitäis repiä selkänahasta perse ruvella vääntäen, kun on olemassa parempikin keino. Mä tiedän, että tästä(kin) nousee tiettyjen tyyppien taholta iso itku ja taas haukutaan materialistiks ja kulutusjuhlijaks, mutta tää nyt vaan on yks niistä jutuista, jonka haluan lapselleni tarjota. Jos mun lapseni haluaa leikkiä käpylehmillä, niin siitä vaan, mutta ihan siltä varalta vaan, että joskus vanhempana se kuusi kaadetaan siitä pihalta... Ainakaan pojan ei tarvitse notkua vuokralähiön Siwan kulmilla räkälammikkoa rakentamassa, koska vanhemmilla ei ole edellytyksiä tarjota parempaa tekemistä.

    Tää nyt ei liity niinkään rahaan ja toimeentuloon, vaan paremminkin siihen kokonaisuuteen, mutta vaikka tilastollista faktaa mulla ei olekaan, niin väitän, että suurin osa 15-17-vuotiana synnyttäneistä tulee olemaan yksinhuoltajia viimeistään kolmekymppisinä. Aivan sama kuinka paljon tekee kesätöitä tai käy kouluja. Vaikka tuon ikäset fyysisesti ovatkin kykeneväisiä saamaan lapsia, niin kaukana ovat siitä henkisesti. Mulle on aivan sama miten oman elämänsä taaplaavat, mutta se lapsi siitä joutuu kärsimään ennemmin tai myöhemmin. Yleensä siinä vaiheessa, kun sillä itsellään alkaa ikää kertymään. Todennäköistä on, että jäljet kulkevat samaan suuntaan kuin vanhemmilla..

    mielipiteensä ilmaisu on jotain aivan muuta kun mitä sinä teet..."kustantamaan lukuisat harrastukset" "koti ok-alueella"...EI HELVETTI...siitäkö se onni on kiinni?Mitä jos sun lapset haistattaa pitkät sun lukuisille harrastuksilles?miksi luulet että vaan opiskelemalla voi päästä hyviin tuloihin?sun päässäs ei taida olla kaikki ihan kohdallaan...

    Äänestä

  • ei .... kirjoitti:

    Sulla ei taida olla kaikki ihan kohdallaan. Kyynikko on ainut joka kirjoittaa tällä palstalla asiaa.
    Pikku teinit vaan ei kestä sitä totuutta...

    sä oot hassu =). jaksat kuluttaa aikaas tällaseen. onhan se hyvä jos sun vuokses maailmaan tulee yksin teiniäiti vähemmän mut totakin uskallan epäillä. mutta jatka samaan malliin ehkä säkin saat tosta jotain, onhan se varmaan hauskaa "kinastella" teinien kanssa =)!!

    Äänestä

  • ei .... kirjoitti:

    mielipiteensä ilmaisu on jotain aivan muuta kun mitä sinä teet..."kustantamaan lukuisat harrastukset" "koti ok-alueella"...EI HELVETTI...siitäkö se onni on kiinni?Mitä jos sun lapset haistattaa pitkät sun lukuisille harrastuksilles?miksi luulet että vaan opiskelemalla voi päästä hyviin tuloihin?sun päässäs ei taida olla kaikki ihan kohdallaan...

    No mitähän mä sitten sun mielestäs teen?

    Eipä se onni harrastuksista tai tuosta ok-talosta kiinni ole, mutta viepä muksus vuokralähiöön kasvamaan teini-ikäiseks ja katso millasia harrastuksia ne itekseen keksii ja tuu sit vasta kyseleen, että mitä se onni on? Mä puhun edelleenkin lasten edellytyksistä kasvaa täyspäisiks aikuisiks ja siitä millanen merkitys elinympäristöllä on siihen. Jos sä et ihan oikeesti moista tajua tai vielä pahempaa; suostu ymmärtämään niin se on sit sun häpees.. tai oikeestaan sun lastes häpee. Edelleen jos sä raukka luulet, että opiskelun päämäärä on paremmat tulot, niin pihallahan sä oot.. se on ehkä sivutuote, jos niin haluaa, mutta toivottavasti ei päämäärä kenellekään.

    Kyllä mun päässäni on kaikki ihan kohallaan. Sä voisit mun mielestä lukee mun tekstiä sillee, miten mä oon sen kirjottanut, ei sillee, miten sä et halua sitä kuulla. Vai onko se taas niin että totuus tekee kipiää?

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    sä oot hassu =). jaksat kuluttaa aikaas tällaseen. onhan se hyvä jos sun vuokses maailmaan tulee yksin teiniäiti vähemmän mut totakin uskallan epäillä. mutta jatka samaan malliin ehkä säkin saat tosta jotain, onhan se varmaan hauskaa "kinastella" teinien kanssa =)!!

    Juu on se hassua.. täällä on niin monta hassua. Mulla on se tavoite, että oma jälkikasvu välttäis teinivanhemmuuden kohtalon. Vaikka mä katsonkin epäonnistuneeni kasvattajana, jos oma tyttö pamahtaa paksuks 16 vuotiaana, niin muitten kakaroista mä vähät välitän. Mutta muuten kyllä saan miljoona pientä jokaisesta teinin kanssa käydystä kinasta. Tätä varten mä elän. Tää on mun elämäni tarkoitus.

    vielä eilen kun kävin nopsaan lukees näitä juttuja niin mä nauroin sua.mutta äsken luin noita juttuja enemmän ja tulin siihen tulokseen et sä sittenkin taidat puhua asiaa =).toki siltin mun mielestä sä hukkaat aikaas,mutta oon siitä iloinen et joku jaksaa =)!

    No on se hyvä, että edes jollakin on hauskaa mun itteni lisäks :-) Yleensähän täällä suurella osalla kohderyhmää menee kokonainen hernepelto nokkaan pienimmästäkin kritiikistä. Ihan kuin nappia painamalla saa aina vastauksen, jonka sisällön pystyy 90% varmuudella arvaamaan :-)

    Jo ensimmäisten viestieni jälkeen en mä tosiaankaan tästä mitään muuta odottanu enkä odota vieläkään saavani kuin itselleni surkuhupaisat naurut. Ja tarkennuksena; ei mua ihmisten hätä naurata, vaan lähinnä naivius ja se taso, jolla täällä keskustelua käydään.

    Mun tavastani esittää omat mielipiteeni ei tykätä.. fine. Ei haittaa tippaakaan. Enemmän kuin mieluusti muuttaisin käsityksiäni tästä(kin) asiasta, jos joku pystyis yhtä sinnikkäästi kumoamaan perustellusti mun mielipiteeni. Vähän tylsäks tää kyllä käy, koska mun mielestäni 'voiv*ttusunjuttusonperseestä'-argumentit ei vastaa mun käsitystäni perustellusta mielipiteestä :-)

    Siks mä taidankin siirtyä tuonne yksinhuoltajapalstalle odottelemaan: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&subcat=1048

    Siellä näyttää olevan ihan laadukasta kommunikaatiota myös ja vedon lyön, että suurin osa näistä 15-vuotiaista teinivanhemmista siirtyy tuonne palstalle ihmettelemään elämän kummallisuutta sitten jossain vaiheessa, kun realiteetit alkavat paljastumaan... Melkeen vois nyt jo suositella tän palstan asukeille tutustumista tuohon... ettei sitten tuu yllätyksenä.

    Jaa minäkö Kyynikko vai... :-)

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    No mitähän mä sitten sun mielestäs teen?

    Eipä se onni harrastuksista tai tuosta ok-talosta kiinni ole, mutta viepä muksus vuokralähiöön kasvamaan teini-ikäiseks ja katso millasia harrastuksia ne itekseen keksii ja tuu sit vasta kyseleen, että mitä se onni on? Mä puhun edelleenkin lasten edellytyksistä kasvaa täyspäisiks aikuisiks ja siitä millanen merkitys elinympäristöllä on siihen. Jos sä et ihan oikeesti moista tajua tai vielä pahempaa; suostu ymmärtämään niin se on sit sun häpees.. tai oikeestaan sun lastes häpee. Edelleen jos sä raukka luulet, että opiskelun päämäärä on paremmat tulot, niin pihallahan sä oot.. se on ehkä sivutuote, jos niin haluaa, mutta toivottavasti ei päämäärä kenellekään.

    Kyllä mun päässäni on kaikki ihan kohallaan. Sä voisit mun mielestä lukee mun tekstiä sillee, miten mä oon sen kirjottanut, ei sillee, miten sä et halua sitä kuulla. Vai onko se taas niin että totuus tekee kipiää?

    Nyt minä kysyisin kyynikolta miksi sinä täällä "esität"mielipiteistäsi?
    Pakko oli vilkaista,oma pikkuvejeni on ns.teini-isä ja seuraa palstaa ja kertoi sinun teksteistäsi...
    Sinun kirjoituksestasi paistaa lävitse jonkunasteinen kypsymättömyys koska et näköjään voi hyväksyä ettei kaikki ns.teinivanhemmat ole yhteiskunnanelättejä ja muutenkin teksteistäsi kaikuu jonkinnäköinen raivo ko.asiaa kohti...seuaraat ilmeisen tiiviisti palstaa?
    Minulle jos vastaisit yhteen kysymykseen...miten voit yleistää ettei lapsista voi kasvaa tasapainoisia aikuisia ns.vuokralähiössä?millasia harrastuksia itekseen keksii?miksei voi olla vuokralla asuessa mukana lasten elämässä/harrastuksissa?itse olen jo reilusti yli-ikäinen tälle palstalle eikä minulla ole tarvetta palstaa sen enempää seurata mutta etköhän ole mielipiteesi jo kertonut ja voisitkin ehkä pohtia miten ne vaikuttavat palstaa seuraaviin äiteihin ja iseihin (syystä tai toisessta)turha se on rutista kun on housuissa,kannattaisi keskittyä nuorten tukemiseen ja kannustamiseen ei kokoaikaiseen mollaamiseen.jos olet niin fiksu ja sivistynyt kuin kerrrot varmasti olet jossainmäärin edes samaa mieltä...

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Juu on se hassua.. täällä on niin monta hassua. Mulla on se tavoite, että oma jälkikasvu välttäis teinivanhemmuuden kohtalon. Vaikka mä katsonkin epäonnistuneeni kasvattajana, jos oma tyttö pamahtaa paksuks 16 vuotiaana, niin muitten kakaroista mä vähät välitän. Mutta muuten kyllä saan miljoona pientä jokaisesta teinin kanssa käydystä kinasta. Tätä varten mä elän. Tää on mun elämäni tarkoitus.

    joo,onhan noi vastaukset sulle aika huvittavia,toisaalta ajattelen että jos mä olisin 15-vuotias niin todennäkösesti mun vastaukset sulle olis samankaltasia =)!

    mua lähinnä hirvittää näitten ihmisten puolesta. mä en ikinä olis 15-16-vuotiaana ollut valmis ottamaan vastuuta mistään elävästä olennosta. nyt oon 20,taikka oikeestaan 21 kun vauva syntyy ja nytkin pelottaa miten kaikesta selviää, mutta jos tähän vielä päälle joutuis miettiin et miten taloudellisesti pärjää ja ei olis vakaata parisuhdetta alla niin eipäs tulis mun kohdalla mitään.

    mä kävin kattoos tuolla yksinhuoltajien palstalla,mutta ei mulla ollu siellä lainkaan niin hauskaa kun täällä =)!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Nyt minä kysyisin kyynikolta miksi sinä täällä "esität"mielipiteistäsi?
    Pakko oli vilkaista,oma pikkuvejeni on ns.teini-isä ja seuraa palstaa ja kertoi sinun teksteistäsi...
    Sinun kirjoituksestasi paistaa lävitse jonkunasteinen kypsymättömyys koska et näköjään voi hyväksyä ettei kaikki ns.teinivanhemmat ole yhteiskunnanelättejä ja muutenkin teksteistäsi kaikuu jonkinnäköinen raivo ko.asiaa kohti...seuaraat ilmeisen tiiviisti palstaa?
    Minulle jos vastaisit yhteen kysymykseen...miten voit yleistää ettei lapsista voi kasvaa tasapainoisia aikuisia ns.vuokralähiössä?millasia harrastuksia itekseen keksii?miksei voi olla vuokralla asuessa mukana lasten elämässä/harrastuksissa?itse olen jo reilusti yli-ikäinen tälle palstalle eikä minulla ole tarvetta palstaa sen enempää seurata mutta etköhän ole mielipiteesi jo kertonut ja voisitkin ehkä pohtia miten ne vaikuttavat palstaa seuraaviin äiteihin ja iseihin (syystä tai toisessta)turha se on rutista kun on housuissa,kannattaisi keskittyä nuorten tukemiseen ja kannustamiseen ei kokoaikaiseen mollaamiseen.jos olet niin fiksu ja sivistynyt kuin kerrrot varmasti olet jossainmäärin edes samaa mieltä...

    Olen aikaisemmin maininnut, että teinivanhemmuus asiana liittyy mun menneisyyteeni, elämääni ja siihen mitä olen nyt. Mulla on asiasta mielipide, niinkuin monella muullakin ja that's it. Esitän täällä mielipiteeni samasta syystä kuin muutkin. Eikö tämä palsta ole juuri sitä varten tarkoitettu?

    Tiedän, että kaikki teiniäidit eivät ole yhteiskunnan elättejä. Suuri osa kuitenkin on ja tulee olemaan, josta osoituksena tälläkin palstalla esiintyvät 'mitätukiimäsaan'-kyselyt, mikä sinänsä on huvittavaa. Onko vanhempien viikkorahat sun muut tuet sitten luokiteltavissa samaan kastiin.. en tiedä ja mitä väliä silläkään on. Sinä kun ilmiselvästi nyt sitten tiedät paremmin, niin pistäpä ihan konkreettista faktaa peliin, että miten peruskouluikäinen lapsi elättää itsensä ja lapsensa. Lisäksi voisit ottaa vertailukohdaksi vastaavan ikäisen lapsen, joka elää lapsuuden lapsuutena, nuoruuden nuoruutena ja tekee muksut aikuisena. Kerro mulle faktaa, että miten näiden kahden elämä on eronnut toisistaan kun ikää on vaikka 40. Äläkä nyt jankuta pelkästään rahasta, kun se ei munkaan alkuperäinen pointti ollut. Mikä on vertailutapausten henkinen kehityskaari, mikä on elämäntilanne, sosiaalinen asema jne. Faktat perusteluineen, niin mieluusti muutan käsityksiäni. Tähän asti ei ole onnistunut ja tuskin sullakaan on mitään erikoista esittää..

    Sinäkin kuulut niihin lukuisiin tällä palstalla, joka onnistuu missaamaan kirjoittamani asian ytimen. Mutta kun nyt kerran vuokralla asumisen ihanuus oli se, minkä tuosta halusit poimia (syytä en tiedä, arvailen vain), niin kommentoidaan nyt sitten siihen. En kritisoinut vuokralla asumista asumismuotona, vaan viittasin jokaisesta kaupungista löytyviin vuokraslummeihin, joihin syistä ja toisista ovat keskittyneet alemman sosiaaliluokan edustajat, laitapuolen kulkijat ja muut joille kaupunki vuokraa asuntojaan. Näille alueille etenkin pääkaupunkiseudulla keskittyy huumehörhiäisiä, deekuja ymsyms himmiäisiä, joilla ei ole varaa muualla asua. Toki suuri osa myös ihan 'taviksiakin', mutta jälkensä nuo jättävät elinympäristöön kuitenkin. Näissä lähiöissä tapaa pilvin pimein muksuja, joiden vanhemmat eivät osaa/pysty/halua mitään virikettä lapsilleen tarjota ja sen tuloksena kakarat keksii itselleen toimintaa, jota ei juuri harrastamiseksi voi sanoa. Tätä sinä et pysty kiistämään saati sille muutakaan tekemään ja jos mielestäsi lapsen on hyvä varttua siellä, niin eihän siinä sitten mitään. Olen itse lapsuudessani asunut moisessa lähiössä ja tiedän mistä puhun. Tarkoitus oli karrikoiden tuoda esiin ikävä tosiasia: jos sulla ei ole varaa, asut siellä missä pystyt, jos taas varaa on, niin asut siellä missä haluat. Mikä on se todennäköisyys, että lapsi imee itseensä ympäristöstään huonoja vaikutteita ja kuinka paljon enemmän vanhemmilta vaaditaan, että nuo karikot vältetään?

    Eli sullekin rautalangasta väännettynä: Jos joku haluaa asua vuokralla niin sehän on sitten ihan hyvä niin. Se ei ollut pointti. Minä en halua asua vuokralla, enkä niin myöskään tee, koska ei ole pakko. Ne joiden on pakko, mutta eivät sitä halua, etsinevät syitä siihen omista valinnoista, jotka tehtiin ehkä vuosia sitten? Minä haluan viedä omat muksuni mahdollisimman kauas noista kuvaamistani vuokraslummeista. Kukin tehköön omille muksuilleen mitä haluaa. Ja joojoo tiedän, että taas joku jaksaa piipittää yleistämisestä, mutta hänelle kerrottakoon, että tämä onkin mun oma subjektiivinen näkemykseni, jonka katson oikeudekseni pitää. Jos kerran elinympäristö vaikuttaa lapsen kehitykseen, niin toki yritän sen optimoida mahdollisimman pitkälle, asuin sitten vuokralla tai en.

    En ole viesteissäni sanonut olevani fiksu ja sivistynyt. En myöskään jaksa olla empaattinen tätä asiaa kohtaan, koska hyssyttelyllä ja pään silittelyllä ei mielestäni saada yhtään sen enempää aikaiseksi kuin näillä viesteillänikään. Raivoa en ole koskaan tällä palstalla tuntenut. Jos olisin, niin tuskin sitä täällä toisin esiin. En ole ajatustenlukija, eikä mulla ole hajuakaan miten sanani vaikuttavat kohderyhmään. Toivottavasti jotenkin. Jos vakaumus säilyy, niin hyvä se, jos taas ei, niin ei sekään ehkä paha ole. Keskustelua ainakin syntyy, kun kerran sinäkin katsoit asiaksesi osallistua? Mä keinutan venettä.. kyllä. Jonkun mielestä voi olla ihan hyvä, että sen pinnalla pysyminen testataan lähellä rantaa, ennenkuin lähdetään avomerelle? Mutta kuten jossain aikaisemmassakin viestissäni sanoin, jos jonkun anonyymin tekstit jollain netin keskustelupalstalla saa teinivanhemman elämän järkkymään, niin ehkä kannattaa suhtautua jännityksellä siihen, mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan 'oikean' elämän muodossa?

    Mä ymmärrän sun motiivis kyllä. Pikkuveljelläsi kun kertomasi mukaan 'on jo housuissa'. Ehkä sun onkin parempi olla kannustava ja tukea häntä.. tätä palstaa kun vaan lukee muutkin kuin sun pikkuveljes tai hänen asemassaan olevat. Mutta vastaapa rehellisesti, että olitko vilpittömän onnellinen veljesi puolesta, kun uutinen isyydestä tuli? Oliko lapsi harkittu ja odotettu? Minkä neuvon olisit veljellesi antanut, jos olisi tullut kysymään mielipidettäsi lapsen teosta teini-iässä?

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    joo,onhan noi vastaukset sulle aika huvittavia,toisaalta ajattelen että jos mä olisin 15-vuotias niin todennäkösesti mun vastaukset sulle olis samankaltasia =)!

    mua lähinnä hirvittää näitten ihmisten puolesta. mä en ikinä olis 15-16-vuotiaana ollut valmis ottamaan vastuuta mistään elävästä olennosta. nyt oon 20,taikka oikeestaan 21 kun vauva syntyy ja nytkin pelottaa miten kaikesta selviää, mutta jos tähän vielä päälle joutuis miettiin et miten taloudellisesti pärjää ja ei olis vakaata parisuhdetta alla niin eipäs tulis mun kohdalla mitään.

    mä kävin kattoos tuolla yksinhuoltajien palstalla,mutta ei mulla ollu siellä lainkaan niin hauskaa kun täällä =)!

    Tuo sun juttus on just se mitä mä kans ajan takaa. Sun ikäisenäs asian suuruuden ja vakavuuden vasta alkaa tajuamaan. Sitä ennen ei ja kaikki asiaan liittyvä on vain elämänkokemusta a'la regina ja kauniitjarohkeet, eli mielikuvia. Mut minkäs teet...

    Joo itseasiassa tuolla yksinhuoltajuuspalstalla on touhu aika raadollista, vois melkein sanoa että rumaa. Ja kun keskimäärin porukka siellä lienee aikuisempaa kuin täällä ja niillekin tuntuu asiat olevan vaikeeta..

    Me taidetaan sitten olla ainoita, joilla on hauskaa täällä? :)

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    joo,onhan noi vastaukset sulle aika huvittavia,toisaalta ajattelen että jos mä olisin 15-vuotias niin todennäkösesti mun vastaukset sulle olis samankaltasia =)!

    mua lähinnä hirvittää näitten ihmisten puolesta. mä en ikinä olis 15-16-vuotiaana ollut valmis ottamaan vastuuta mistään elävästä olennosta. nyt oon 20,taikka oikeestaan 21 kun vauva syntyy ja nytkin pelottaa miten kaikesta selviää, mutta jos tähän vielä päälle joutuis miettiin et miten taloudellisesti pärjää ja ei olis vakaata parisuhdetta alla niin eipäs tulis mun kohdalla mitään.

    mä kävin kattoos tuolla yksinhuoltajien palstalla,mutta ei mulla ollu siellä lainkaan niin hauskaa kun täällä =)!

    Vai hauskaa no kyllä hauskuus loppuu sulla kun lapsi tulee mukaan kuvioihin. Miehes kyllästyy sun nalkutuksiin ja sä alat elämään sitä omaa elämääsi.
    Ton kuvan sain susta sun mielipiteidin perusteella.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    joo,onhan noi vastaukset sulle aika huvittavia,toisaalta ajattelen että jos mä olisin 15-vuotias niin todennäkösesti mun vastaukset sulle olis samankaltasia =)!

    mua lähinnä hirvittää näitten ihmisten puolesta. mä en ikinä olis 15-16-vuotiaana ollut valmis ottamaan vastuuta mistään elävästä olennosta. nyt oon 20,taikka oikeestaan 21 kun vauva syntyy ja nytkin pelottaa miten kaikesta selviää, mutta jos tähän vielä päälle joutuis miettiin et miten taloudellisesti pärjää ja ei olis vakaata parisuhdetta alla niin eipäs tulis mun kohdalla mitään.

    mä kävin kattoos tuolla yksinhuoltajien palstalla,mutta ei mulla ollu siellä lainkaan niin hauskaa kun täällä =)!

    mene ihmeessä lukemaan tuolta vaikka juttu "Pitäisikö hankkia lapsi vai ei?". onhan se nyt aika surullisen hauskaa luettavaa, 19-vuotias poika miettii lapsen tekoa 15-vuotiaan tytön kanssa kuukauden seurustelun jälkeen =). toisaalta kyllähän mun milessä kävi että itkenkö vaiko nauranko,mut mun reaktio osu jälkimmäiseen =)!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    joo,onhan noi vastaukset sulle aika huvittavia,toisaalta ajattelen että jos mä olisin 15-vuotias niin todennäkösesti mun vastaukset sulle olis samankaltasia =)!

    mua lähinnä hirvittää näitten ihmisten puolesta. mä en ikinä olis 15-16-vuotiaana ollut valmis ottamaan vastuuta mistään elävästä olennosta. nyt oon 20,taikka oikeestaan 21 kun vauva syntyy ja nytkin pelottaa miten kaikesta selviää, mutta jos tähän vielä päälle joutuis miettiin et miten taloudellisesti pärjää ja ei olis vakaata parisuhdetta alla niin eipäs tulis mun kohdalla mitään.

    mä kävin kattoos tuolla yksinhuoltajien palstalla,mutta ei mulla ollu siellä lainkaan niin hauskaa kun täällä =)!

    mä varmaan sanoisin tätä pelottavan hauskaksi...=). ei toisten pelottavalle tilanteelle voi nauraa, mutta sille miten kaikki ilmasee ne täällä niin onhan se aika huvittavaa..=)!

    Äänestä

Ilmiannetaan kyynikko ja poistetaan se tältä palstalta. Tää on nuorille vanhemmille ei kyynikolle.

Äänestä
  • Ilmiannetaan? Rikolliset ilmiannetaan ja mielipiteen ilmaiseminen tuskin rikokseksi lasketaan. Ja 'tää' nyt vaikka onkin otsikoitu teiniäidit ja -isät, ei keskuteluihin osallistumista ole mitenkään rajattu em. kohderyhmiin. Keskusteluita koskevia sääntöjä en ole käsittääkseni rikkonut, koska kirjoituksiani ole poistettu.

    Että näin..

    Äänestä

Viestisi hierarkia oli liian syvä, joten vastaan tähän. Kirjoitit näin:
"Näissä lähiöissä tapaa pilvin pimein muksuja, joiden vanhemmat eivät osaa/pysty/halua mitään virikettä lapsilleen tarjota ja sen tuloksena kakarat keksii itselleen toimintaa, jota ei juuri harrastamiseksi voi sanoa."
Ja suurin osa näistä lapsista on melko varmasti ihan aikuisten äitien lapsia. Joten miksi et ole mollaamassa tuolla äidit-palstalla kaikkia äitejä?

Äänestä
  • Niin tai vaikka isät-palstalla tai vaikka lähiöt-palstalla? Hohhoijaa... Oliks tää epätoivoinen yritys yhdistää tuon yhden kommentoijan loistavasti poimima epäolennaisuus alkuperäiseen aiheeseen eli teinivanhemmuuteen?

    Mua v*tuttaa seiniin graffiteja vääntävät, kaljaa kerjäävät, röökiä vetävät ja siwan kulmilla räkälammikkoa rakentavat pikkuipanat oli ne sitten minkä ikäisen äidin tahansa.

    Keskity oleelliseen..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jassu kirjoitti:

Vuonna 2000 olin vain 16- vuotias, raskaana ja yksin. Lapseni isä oli minua kolme vuotta vanhempi ja armeijassa.
Aluksi pidin raskauteni salassa...sainkin sen pidettyä 4 kuukautta. Sen jälkeen kun vanhempani ja opettajani saivat tietää, sain paljon tukea ja apuja, vaikka se ensin oli järkytys.
Tänäpäivänä olen 20 vuotias, kahden suloisen lapsen äiti. Nyt tyttäreni Aino on 4-vuotias ja poikani Aaro 2-vuotias. Menin kihloihin lasten isän kanssa, ensi kesänä on häät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu