Nimim. yhteenlaskutoimitus

"Oletko tuntenut mielestäsi joko varhais- tai puberteetti-iässä turvattomuuden tunnetta."

Suoraan kysymykseen, suora vastaus, kyllä, mutta en ny tässä lähde asiaa nyt sen enempää kertoilemaan koska olen monesti sitäkin asiaa jo täällä puinut, että löytynee vanhemmista teksteistäni...

Mutta tiedän surullistahan se on, että lapset useimmiten kärsivät vanhempiensa vajavuudesta tavalla tai toisella...

Joskus ne/asiat kertatuuu jopa sukupolvesta toiseen, ehkä muuttaen jonkin muotoaan, jos asioita ei tunnisteta, niihin ei puututa/niistä ei puhuta, mutta noihin asioihin löytyy apua/keinoja...

"Mutta keinoja on olemassa. Ihmisen, jonka sisin on saanut lapsuudessa kolhuja, voidaan korjata. Pelkkä mekaaninen tilityö ei riitä, vaan tarvitaan asioiden tunnetasoista työstämistä. Psyykkisen työn myötä ihmisen itsetuntemus lisääntyy eli itsetunto kohoaa ja hän kykenee elämään tasapainoista onnellista elämää ilman riippuvuuksia tai ponnistelujen tarpeita."

http://maanhalla.wordpress.com/2012/01/09/rikottu-lapsi/

Edellisen linkin lisäksi tulee mieleen vielä kirjavinkki...

http://www.reteaming.com/kauppa/product_details.php?p=33

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat, juuri tästä hyvästä kirjoituksesta sen huomaa. On erittäin kunnioitettavaa, että on osannut purkaa lapsuuden kokemuksiaan ja huomata prossessin kautta, että moniin selittämättömiin ongelmiin syy löytyy sieltä. Harmittavaa on, ettei ihmismieli kykene tarkasti muistamaan, mitä on kokenut 2-3 vuoden iässä. Mutta merkittävää turvattomuutta sen on täytynyt olla, koska tuolloin se symbioottinen suhde hoitajaan, usein äitiin, on voimakkaimmillaan.

Myöhemmin epävarmuus vanhempien parisuhteessa tai rikkonaisuus, säätäminen, jossa lapsesta tulee ns. heittopussi ja hänellä on monta kotia vaikuttaa puolestaan lapsen omaan parisuhteen muodostamiseen. Sitoutuminen ahdistaa, parisuhteet eivät ole pysyviä, jne eli lapsuuden kokemuksilla on ikäänkuin jatkumo lapsen omassa elämässä.

Itsetutkiskelu kannattaa, vaikka toisaalta olisi niin helppo sulkea silmät ja ajatella, ettei ongelmat ja vaikeudet kokemuksista johdu.

Ihan samanlaisia kokemuksia minullakin on. En tiedä mitä minulle on tapahtunut, mutta jotain on sattunut noin yhden vuoden molemmin puolin. Muistan asioita parivuotiaasta asti ja en usko, että ainakaan mitään isompaa yksittäistä juttua olisi voinut käydä.

Tuntuu oudolta, kun on niin paljon asioita, joiden kanssa on vaikeuksia ja kaikki merkit viittaavat lapsuuteen, mutta ei silti tiedä mitä milloin miten miksi.
Ei edes ole ketään, jolta kysyä mitään. Jotenkin se liittyy täysin hyödyttömiin vanhempiin, isän alkoholismiin ja äidin itsekeskeisyyteen. Ehkä ei suoraan, mutta vähintään välillisesti.

Kamalan paljon vaikeuttaa elämää edelleen kaikin mahdollisin puolin ja tuntuu, että pyörii vain ympyrää elämässään. Asioita voi tai ainakin voisi työstää, mutta yksin se asioiden kanssa mitään isompaa edistystä ei tapahdu. Tunne-elämän vaikeita vaurioita on todella vaikea ratkoa yksin, osin asiat pahenee.

Usein keräys-roosan vilauttaessa rusettiaan on pakko-oireinen narsismi tai sitä rakentajat hieman rauhalisempia.