Sinulle tärkeälle

Rakastan sua. Sä olet ihminen, jonka kohdalla tajusin, mitä on rakastaa, oikeasti. Mä toivon että tulet onnelliseksi valitsemasi ihmisen kanssa ja että unelmasi käyvät toteen. Toivon että saavutat onnesi, jaetun onnen tuon ihmisen kanssa, joka on tasoisesi, tai toivottavasti on. Sä olet harvinaislaatuinen, kaikkea mitä sopii toivoa kumppanin olevan. Jos mä olisin hetkeäkään uskonut mun olevan sun kaltaselle kylliksi, olisivat äänet kelloissani soineet vallan toisin. Olen kuitenkin kiitollinen että olet elämässäni yhä. Kiitos. Ole onnellinen.
12600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kirjoitat kauniisti ja epäitsekäästi jollekin onnekkalle.

Äänestä
  • kaatui sun huonoon itsetuntoon?Hän olisi ollut paras minulle.

    Äänestä

Tommoset "tasojen" vertailut romukoppaan!
Anna hänen päättää haluaako sinut, älä päätä hänen puolestaan.

Lisäksi: Lähetä hänelle linkki tähän keskusteluun. Noin kauniisti ja sydämmellä jos joku ajattelisi minusta, ystävä tai sydämmeni valittu, olisin todella iloinen :)

Äänestä
  • Juurikin näin. Ei ole tasokkaampia ja vähemmän tasokkaita kun kyse rakkaudesta. Komea voi rakastua rumaan, terve sairaaseen, samaan sukupuoleen jne. Pääasia että viihtyy ja tuntee olonsa hyväksi toisen seurassa, kaikki muu toisarvoista.

    Äänestä

  • Hän on jo valinnut toisen, mikä mielestäni kävi tekstustäni ilmi :)

    Äänestä

onnekas jolle tuo kaikki on tarkoitettu?
Toivottavasti kohteesi oivaltaa, että hän on se ketä tarkoitat.

Äänestä

Kerro nyt edes meneekö miehelle vai naiselle?

Äänestä
  • Miehelle menee, eikä kaatunut heikkoon itsetuntoon(i). Jos vastapuolta viehättää tietynlainen ihmistyyppi, tietynlainen ulkonäkö, asioita luonnollisesti yksinkertaistava maantieteellinen sijainti, niin sitten se on niin :) Mutta olen iloinen ja kiitollinen, että jonkinasteinen yhteys on yhä olemassa :) Että voi puhua ja nauraa jonkun kanssa, johon voi myös luottaa... Sepä on näinä aikoina jotakin se. Ei ole surua puserossa, vilpitöntä onnentoivotusta vaan. Saletti näin :)

    Äänestä

Mihin päin?

Äänestä

En ole onnellinen. Olen mitätön. Intohimoni ja vartaloni eivät kelvanneet hänelle.

Äänestä
  • Et ole hän. Varmasti sinulle on joku, jolle kelpaat. Ihmiset, joilla on intohimoa, paloa ja vimmaa, ovat kysyttyjä karjamarkkinoilla.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Et ole hän. Varmasti sinulle on joku, jolle kelpaat. Ihmiset, joilla on intohimoa, paloa ja vimmaa, ovat kysyttyjä karjamarkkinoilla.

    tuo on muuten niin vitun vale.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei kukaan missään kirjoitti:

Rakastan sua. Sä olet ihminen, jonka kohdalla tajusin, mitä on rakastaa, oikeasti. Mä toivon että tulet onnelliseksi valitsemasi ihmisen kanssa ja että unelmasi käyvät toteen. Toivon että saavutat onnesi, jaetun onnen tuon ihmisen kanssa, joka on tasoisesi, tai toivottavasti on. Sä olet harvinaislaatuinen, kaikkea mitä sopii toivoa kumppanin olevan. Jos mä olisin hetkeäkään uskonut mun olevan sun kaltaselle kylliksi, olisivat äänet kelloissani soineet vallan toisin. Olen kuitenkin kiitollinen että olet elämässäni yhä. Kiitos. Ole onnellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu