Minuu ahistaa

Ei oo mun ongelma. Mul o ihan hyvä olo.

ajatella, että eläisit omaa elämääs ja annat sen toisen elää omaansa. kun olette yhdessä, niin elätte sitten teidän yhteistä elämää välillä.
toisen kautta eläminen? miksi niin pitäisi elää ja jättää oma eläminen toissijaiseksi?

Nyt mä tipuin kärryiltä.

Mikä tässä nyt enää

Jotain symbioottisuuttako vai? Parikymppisille tyypillistä, mutta ei kai enää vanhemmille? Toki meitä on moneksi.

Itse olen oikeinkin itsenäistä sorttia ollut, mutta nyt masentuneena ja traumatisoituneena (sattuneesta syystä) sitä ei ole niin oman elämänsä määrätietoinen toimija, kuin mitä normitilanteessa olisi. Eipä sillä, vanhemmiten olen tajunnut, että mikään "kova menijä" en oo koskaan ollutkaan. On käytännön toimijoita ja tekijöitä ja sitten meitä haaveilevia ja unohtujia..

Mikä sitten tarkoittaa mitä kellekin. Siinä missä jollakin täytyy elääkseen kokena kokoajan jotain highligstseja, itse tyydyn helpommin normiarjen pieniin hetkiin yksin tai ystävien kanssa. Kahvittelua takapihalla, lenkki metsässä tai piipahdus kirjastossa. Loppujen lopuksi elämä koostuu pienistä arjen asioista, joille suurempia merktyksiä varsinkin voi antaa ihminen, jolla on rikas sisäinen maailma-

Tarkottaako se itsenäisyys ja vapaus sitten pelkästään vapaita suhteita ja että saa sekstailla kenen kanssa vaan. Mun rakkauteni kohde rakastaa enemmän vapauttaan kuin minua, joten eihän siitä yhteiselämästä voi koskaan mitään tulla, vaikken olekaan mikään takertujatyyppi enkä mustasukkainen ollut koskaan :(