Amerkikkalaisissa elokuvissa tulee usein ilmi, että rikoksella hankittu todistusaineisto ei kelpaa oikeudenkäynnissä. Onko laki Suomessa erilainen, kun en ole koskaan kuullut kiistelyä siitä, että laittomasti hankittu todistusaineisto ei kelpaisi Suomessa?
Rikoksella hankittu todistusaineisto
TVpöllö
3644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Laki Suomessa on eri, koska koko oikeusjärjestelmä eroaa täällä jenkkityylistä.
USA:n järjestelmä on common law -systeemi, jossa keskeistä lainkäytössä on oikeustapaukset ja se, ettei jury saa vääriä vaikutteita oikeudenkäynnin aikana. Myös perustuslain suoja on USA:ssa erilainen.
Suomessa periaatteessa kaikenlaista aineistoa saa esittää tuomioistuimelle todisteena. Tuomioistuin itse harkitsee minkä merkityksen se millekin todisteelle antaa. Vaikka laittomasti hankitunkin todisteen siten saa oikeudelle esittää, kaikkia niitä ei saa ottaa huomioon juttua ratkaistaessa. Esim. poliisi ei voi laittomalla salakuuntelulla todistaa huumausainerikosta tapahtuneeksi. Tällainen todiste jää huomiotta. Mutta mitä pienempi rike todisteen hankkimisessa ja toisaalta vakavampi rikos tutkittavana, sitä todennäköisemmin laitonkin todiste tulee oikeudenkäynnissä huomioon otetuksi.
Suomalaiset tuijottelevat aivan liikaa jenkkilef-
foja ja luulevat sitten, että jenkkilaki pätee
myös Suomessa.
Jos esim. murhasta on saatu täysi näyttö, vaikka
laittomalla kotietsinnällä, niin tuomio tulee
varmuudella. Toinen juttu sitten on se, että
laittomuuden tehnyt joutuu siitä vastuuseen.
Aivan sama laillinen tai laiton aineisto, kun vaan on asinajajalla suhteita ja painostusvoimaa tuomioistuimeen.
Seuratkaahan finlexsin sivuja, niin KKO:n ennakkotapausratkaisut ovat tänään tätä ja huomenna tuota.
On aivan uskomatonta, että velallisen epärehellisyydestä vapautetaan, kun on tehnyt satojen tuhansien mummonmarkkojen velat liiketoimissa, mutta kun pieni ihminen myy omaisuuttaan ja jotuu sitten ulosoton kohteeksi, niin johan jahtaus alkaa, että selvitä selvitä ja selvitä!!!
Rikollinen on melkein poikkeuksetta aina voittajan osassa - suomessa.