Sipilä

Keskustan puheenjohtajuutta tavoitteleva, kansanedustaja Juha Sipilä kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa keskiviikkona, ettei koe olevansa lestadiolainen.

Hämmennystä Sipilän lestadiolaisyhteyksistä on syntynyt, kun hän aiemmin Helsingin Sanomissa kertoi, ettei ole rauhanyhdistyksen jäsen, vaikka on lestadiolaisuuden valtauomasta 1934 eronneen Rauhan Sana –järjestön jäsen.

Sipilä tekee eron oman kristillisyytensä ja lestadiolaisuuden välille.

”Minulle kristillisyys on omantunnon vapautta. Lestadiolaisuudessa ei koeta, että tällainen omantunnon vapaus siihen sisältyy”, Sipilä sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Sipilä tarkentaa vielä, että lestadiolaisuus tarkoittaa ihmisille sitä, mitä rauhanyhdistys edustaa.

”Ja se on omalla kohdallani täysin väärä leima”, hän toteaa.

Sipilä kertoo, että jos on Pohjois-Suomesta lähtöisin, ”niin siellä kaikki on jollakin tavalla tekemisissä lestadiolaisuuden kanssa”.

Sipilä muistuttaa olevansa Rauhan Sanan ohella monen muunkin järjestön jäsen.

Omassa blogissaan Sipilä kirjoittaa olevansa mukana myös kansainvälisessä kristillisessä kauppakamarissa.

”Heistä monet ovat vapaiden suuntien edustajia, yhdistävä tekijä monille jäsenille on yrittäjyys”, Sipilä toteaa.

Sipilän mukana hän on oppinut kunnioittamaan toisten vakaumuksia ja puhumaan niistä avoimesti.

”Minulle ei siis ole ongelma puhua omastanikaan”, hän toteaa.

Sipilä kerto, että hänellä on henkilökohtainen vakaumus, jossa on mukana kristillisiä arvoja.

”En siis kuulu niin kutsuttuun vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, mihin useammat lestadiolaisuuden liittävät, mutta minulla on ystäviä senkin liikkeen parissa ja olen oppinut arvostamaan heitä”, Sipilä kertoo.

Sipilän mukaan hän ei ole koskaan lokeroinut itsenään lestadiolaiseksi, vaan kristityksi, jonka juuret ovat rauhansanalaisuudessa.

”Usko on monille hyvin herkkä ja henkilökohtainen asia. Koen, että jokaisella on myös itse oikeus määritellä minkälainen on”, Sipilä tiivistää.
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No jo oli monisanainen selitys jostain jota ei saanut sanottua.

sitä se politiikka teettää. ainakin siinä nivelet pysyy notkeina kun joka suuntaan åitää kumartaa.

Äänestä

Sipilä on Kuningas!

Äänestä

EI ainakaan minun !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja lestadiolaisuus kirjoitti:

Keskustan puheenjohtajuutta tavoitteleva, kansanedustaja Juha Sipilä kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa keskiviikkona, ettei koe olevansa lestadiolainen.

Hämmennystä Sipilän lestadiolaisyhteyksistä on syntynyt, kun hän aiemmin Helsingin Sanomissa kertoi, ettei ole rauhanyhdistyksen jäsen, vaikka on lestadiolaisuuden valtauomasta 1934 eronneen Rauhan Sana –järjestön jäsen.

Sipilä tekee eron oman kristillisyytensä ja lestadiolaisuuden välille.

”Minulle kristillisyys on omantunnon vapautta. Lestadiolaisuudessa ei koeta, että tällainen omantunnon vapaus siihen sisältyy”, Sipilä sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Sipilä tarkentaa vielä, että lestadiolaisuus tarkoittaa ihmisille sitä, mitä rauhanyhdistys edustaa.

”Ja se on omalla kohdallani täysin väärä leima”, hän toteaa.

Sipilä kertoo, että jos on Pohjois-Suomesta lähtöisin, ”niin siellä kaikki on jollakin tavalla tekemisissä lestadiolaisuuden kanssa”.

Sipilä muistuttaa olevansa Rauhan Sanan ohella monen muunkin järjestön jäsen.

Omassa blogissaan Sipilä kirjoittaa olevansa mukana myös kansainvälisessä kristillisessä kauppakamarissa.

”Heistä monet ovat vapaiden suuntien edustajia, yhdistävä tekijä monille jäsenille on yrittäjyys”, Sipilä toteaa.

Sipilän mukana hän on oppinut kunnioittamaan toisten vakaumuksia ja puhumaan niistä avoimesti.

”Minulle ei siis ole ongelma puhua omastanikaan”, hän toteaa.

Sipilä kerto, että hänellä on henkilökohtainen vakaumus, jossa on mukana kristillisiä arvoja.

”En siis kuulu niin kutsuttuun vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, mihin useammat lestadiolaisuuden liittävät, mutta minulla on ystäviä senkin liikkeen parissa ja olen oppinut arvostamaan heitä”, Sipilä kertoo.

Sipilän mukaan hän ei ole koskaan lokeroinut itsenään lestadiolaiseksi, vaan kristityksi, jonka juuret ovat rauhansanalaisuudessa.

”Usko on monille hyvin herkkä ja henkilökohtainen asia. Koen, että jokaisella on myös itse oikeus määritellä minkälainen on”, Sipilä tiivistää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu