Suosittelen tomaattimehua.

...

Pitelee lämmintä, sitä jatkunee aikansa.

Asiaan parinkilaista suhtautumista, fanittamista ja tympääntymistä. Noh, mulle kuumuus ei käy, enenpi menee aikaa sisällä kuumuutta vältellen, kuin ulkona. Toki illalla ja yöllä voi ulkonakin olaa, ainoa vaan, ei öisin oikein voi mitään sitten tehdä.

Mutta piti kuumasta, tai ei pidä, kuumuus ongelma kuitenkin kummallekin jengille.

No ensin tietenkin jäähdytys, sitä käsitelty paljon. Sitten tärkeitä asioita nestehukan torjuminen ja suola. Nestehukkaa nyt voi torjua monella tavalla, keskari ei ehkä paras, koska siinä alkoholia pikkasen, mutta suurin osa kuitenkin vettä. Tärkeintä on muistaa juodsa riittävästi, joi mitä tahansa.

Ja tässä suola. Itse en käytä suolaa juuri ollenkaan, helteillä pakko käyttää. Juon välillä suolavettäkin ihan tarkoituksella, koska oletettavasti ruuasta en saa sitä riittävästi. Suolaa siis tarvitaan nestehukan torjumiseen.

Elikkäs, en ole kai muistanut mainostaa parasta hellejuomaa, mitä nyt itse mieltynyt käyttämään. Tomaattimehu. Pidän ju paljon tomaatista muutenkin, sitä käytännössäkin kuluu päivittäin, noh, ainakin ketsuppia. Mutta just tomaattimehua kuluu kesäisi kuumalla paljon, talvella vähemmän.

Siis mun mielestä maku yleensä hyvä. Mehuja monenlaisia kaupoissa. ikinä ei ole tullut tehtyä mehua, joskus keittoa, mikä suunnilleen sama asia. Hyvässä tomaattimehussa suolaakin, jota toki voi lisätä, paksuutta, elikkäs muutakin kuin värjättyä vettä, kaikenlaista terveellistä ainesosaa muutenkin.

Niettä sitä koitin "lyhyesti" vaan selittää, kekä pitää tomaatista, erinomainen janojuoma kesäisin on just tomaattimehu. Kandee kokeilla. Toimii, ei tarvitse vitaprotakaan :DDD

=DW=

14

1019

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..__..

      Tomaatti, mehunakin tuntuu olevan oikea terveyspommi.
      Ketsuppi myös, mutta sen sisältämän suolan ja sokerin takia ei sillä kannata jatkuvasti syöminkiään hukuttaa.
      Vesi on minun janojuomani, ja syömäni kai sisältää tarvittavan määrän suolaa.

      • ...

        Ketsuppivinkki.

        Käytän paljon ketsuppia. Myös pyreetä. Mun mielestä grillimakkaran kanssa pyree toimii hitin hyvin. Pyree ei makeaa. ei suolaista, mutta vahvan makuista. Ketsupissa just ominaisuudet, mitä mainitsit, sekään ei vovi ihan kaikkeen.

        Vaan suuressa viisaudessani kehitin täydellisen ketsupin kyljyksille, saslikille, tms liharuuille. Törpöön suunnalleen tasan saman verran ketsuppia ja pyreetä, hämmentää sekaisin ja kas kummaa, kahden hyvän tuotteen mielestäni loistavat ominaisuudet yhdistyvät, ilman huonoja ominaisuuksia. Hitto kun olen nero...

        Siis tota mysteeristä reseptiä mietin useita vuosia, ennenkuin tajusin tehdä kokeen. Ihan siitä syytä, että kaupasta ei mun mielestä sen tyyppistä ketsuppia mistään koskaan löytynyt, vaikka kuinka osteli eri merkkisiä tuotteita.

        Jaa Heinz vaiko Felix, vaiko joku muu, mun mielstä Heinz :DDD

        =DW=

      • ..__..
        ... kirjoitti:

        Heinz, Heinz, ei kahta puhetta.
        Pitääpä kokeilla, kiitos vinkistä.

        Ei kyllä Heinzkaan ole kuin ennen muinoin, lapsuudessa.
        Se ei ollut noin punaista, enemmän oranssihtavaa, ja koostumus ei ollut noin siloista, vähän muhkuraisempaa.

        Nauratti joskus, kun Chaplinin leffassa vankilasta oli pöydissä Tabascoa, josta täällä ei kai kuultu puoleen vuosisataan.

      • ...
        ..__.. kirjoitti:

        Tabasco?

        Mulla aina sitä, käytän paljon, kuten muutenkin chiliä. Ihan klassikko. Siitä sellainen vinkki, ei kannata ostaa pieneen perheeseen puolen litran pulloa, sitä kuitenkaan ei määränä paljoa kulu, ja iso pullo loppupuolella muuttanut makuaan radikaalisti, ei ollenkaan niin hyvää, kuin vasta avatusta pullosta.

        En ollenkaan ole arvostamatta valmiita maustekastikkeita. Kaikenlaiset sambalolekit, worchestire-soossi, HP, ne oikeasti on kienoja tuotteita.

        Mutta kun mausteista puhe. Pakkohan se on sanoa, Kahta en vaihda, toinen on Auran sinappi...... ja toisen nimi ei just nyt tule mieleen.

        Ei meille hankita isoja pulloja ainakaan mausteita, kahdelle. :))

    • Tomaattimehu karseen makuista, eihän sitä saata juoda erkkikään. Samoin kaikki tomaattipohjaiset kastikkeet ja pyreet. Just ja just ketsuppi pieninä annoksina käy ja tomaatti tomaattina. Ei vaan iske makuhermoon eí,

      • ...

        Entäpä porkkanamehu?

        Suomessa ollut kummallista, täällä sinällään aivan loistavia marjamehuja, mutta vihannesmehut ei ole olleet oikein suosittuja koskaan. Mutta suosio kasvaa.

        Nykyisin suurinta hottia on hankkia blenderi, elikkäs tehosekoitin ja tehdä sillä erilaisia smooteja, elikkäs tuoremehuja. Idea, survoo sisään mitä mieleen tulee, laittaa surraamaan, ja takuulla vasta tehtyä juomaa tarjolla. Myydään niitä toki valmisteinakin, muistelen, aika kalliin kuuloisia äkikseltääm, ei ole mullakaan tullut kokeilluksi. Jonkinsorttinen vanha yleiskone on, jossa jonkinlainen blenderi, pitäis kai joskus etsiä ja kokeilla. miten sillä sais tehtyä, vaikkapa tomaattipohjaista juomaa.

        Yleensäkin nesteravinto hyvä ja maistuva asia kesällä, kuin muuten myös talvellakin. Aika paljon tulee muutenkin tehtyä keittoja, suunnitelmissa jossain vaiheessa kaalikeitto, nyt alkaa vihannekset, juurekset, suomessa olemaan kaupassa parhaimmillaan.

        Niin siis, kokeiles porkkanamehua. Mä pidän siitä, mutta en käytä kovin usein, enepi tomaattimehua :D

        =DW=

      • ... kirjoitti:

        Mie en tykkää tomaattimehuloist, mie en tykkää porkkanamehuloist tai ylipäätään mistään kasvismehuloist. Porkkanamehu on pahhaa, oon maistanut ja en jänyt koukkuun. Sosekeitot juureksista ja vihanneksista sen sijaan tooooosi hyviä ja kevyt vahtoehto. Mautaa sopevasti ja hieman tuorejuustoa tai loraus kermaa makua pehmentämään.

        Smoothiet on myös mileuisia, siis mieluiten itse tekemät, mullon TehoSekoitin. Ei muuta kuin rahkaa, loraus maitoa, vaikka leseitä, banaania ja marjoja , mahdollisuuksia on loputtomiin.Ja hyvää on.

    • asian vierestä

      Tympii, mies osti pussillisen tarjousherneenpalkoja.
      Olivat hernerokkaan tarkoitettuja silpoherneitä, eivät herkuttelijan suuhun sopivia sokeriherneitä.
      Ihmettelen, miksi niitä yleensä myytiin.

      • ...

        Pitäähän sitä herneenviljelijänkin elää :DDD

        =DW=

      • asian vierestä
        ... kirjoitti:

        Pitäähän sitä herneenviljelijänkin elää :DDD

        =DW=

        Kyllä mulla tuli vedettyä herne nenään kaupan takia. Silpoherne, perkules. ;))

    • Nykyään kertovat että mehut ovat kaikkien Hammas-Peikkojen Kari Grandi.
      Eivät vaan osanneet kertoa sitä äidilleni.
      Joka oli kaikkien aikojen puskis.
      Uudet Perunat ja suolattu voi.
      Pimeä kellari, home oi voi...
      Hampaat meni mut' laulu soi.
      Hammas-lääkäri lausui, juuri noin.

      H.

    • kiille

      Varsinkin hppamet mehut, ne kuluttaa hampaiden pintaa.
      Pitäisi ainakin juustopalan syödä juoman jälkeen!

    • mimmimummi*

      En ole vuosikausiin muistanut ....maistanut ..tomaattimehua...mutta esim. paseeratusta tomaatista saa monenlaista.....vaikka tomaattikeittoa...ja valmiit tomaattikastikkeet ovat tosi hyviä...maustetut eri makuisin maustein...tänään tein itselleni pannun....kuullotin uutta sipulia..tomaattia..tuoreita herkkusieniä....keitettyjä uusia perunoita....ai että maistui hyvälle...ketsupilla...chilikastikkeela piristettynä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe