Vastuuton Outi Koski

MillaMagia

Outi Kosken mukaan hänen lapsensa Aleksi ja Jaakko ovat kypsiä päättämään siitä, missä maassa ja kenen luona he asuvat.

Jos kysymyksessä olisi tavallinen ydinperhe, kenellekään ei tulisi kuuloonkaan väittää, että lapsi olisi kykenevä tuollaisia asioita ratkaisemaan. Jostain syystä tässä tapauksessa näinkin mielivaltainen väite kuitenkin hyväksytään.

Outi Kosken lasten tilanne avioeron aikoihin ja välittömästi sen jälkeen oli hyvä: huoltajuus oli isällä (äidin tätä päätöstä moittimatta) ja äidillä laaja tapaamisoikeus. Kaikki sujui hyvin siihen päivään asti, kun Outi Koski sai ilmeisesti itse päähänsä haluta muuttaa pysyvästi Suomeen.

On todennäköistä, ettei Koskella ole ollut rahkeita kantaa tästä päätöksestään ja sen tuomista tunnekuohuista (ikävä lapsia kohtaan jne) itse vastuuta, jolloin hän on manipuloinut lapset puolelleen.

Jokainen tälle palstalle kirjoittava, jolla on Aleksin ja Jaakon ikäisiä lapsia tietää, miten tuon ikäisten manipulointi onnistuu tarvittaessa muutamassa minuutissa.

Vastuullinen vanhempi ei tue lasten nälkälakkoa, eikä anna lasten piileskellä maailmaa piilossa ilman harrastuksia, koulunkäyntiä jne.

Kuinka moni teistä antaisi oman lapsensa vapaasti päättää siitä, mitä koulua käy ja missä maassa asuu?

Miksi tämä ei ole mahdollista ydinperheissä, mutta eroperheissä lapset nähdäänkin yllättäen täysivaltaisina jo polvenkorkuisesta lähtien?

11

989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • manipulaatiota

      Millamagia on jättänyt samanlaisen viestin useille eri saiteille. Tämä on jo selvää manipulaatiota. Mitä kummaa hän tästä hyötyy tai kenen toimesta toimii?

      • totta turiset

        Olet täysin oikeassa. Ei tuon ikäiset lapset osaa vielä päättää mikä niille on hyväksi ja mikä ei!
        Testatkaa tarjotkaa vaikka lapselle ruoan sijasta karamelleja siis antakaa lapsen valita kumpaa ottaa ja maidon sijasta limunaatia ja nukkumisen sijasta joitakin piirrettyjä silleesti ehkä huomaatte että miten käy!!

        t.Heikki


    • Haktivisti

      Tämän kirjoitukseni jälkeen telaketjufeministit varmaan tulevat kyltteineen ja jyrää meitin, mutta en voinut olla kirjoittamatta tätä näkökulmaani tähän, jo travestian piirteet saaneeseen, lasten sieppausjupakkaan..

      Ensinnäkin, jos lapset ovat kasvaneet suurimman osan elämästään Amerikan Yhdysvalloissa, miten voidaan olettaa, että heillä on parempi elämä täällä pohjolassa? Jos äiti yhtään välittäisi lapsiensa tulevaisuudesta, hän antaisi heidän olla isänsä kanssa Ameriikoissa, jossa muuten on maailman parhaat opinahjot Harward, Campridge, MITT, jne. Nyt tämä (varmaan?) mielestään hyvää tarkoittava äiti raahasi lapsensa Suomeen ja piilotteli heitä ties missä korpitorpissa kunnes viranomaiset - muuten täysin lakiperusteisesti - vapautti heidät panttivankeudestaan. Ottaako kukaan oikeustajuinen kansalainen huomioon, että lapsiaan piilotteleva äiti saattoi estää näitä mahdollisesti tulevia Einsteinejä opiskelemasta maailman parhaissa yliopistoissa taikka vaan suomalaisen koulujärjestelmän piirissä.

      Se, että lapset kertovat haluavansa jäädä Suomeen, saattaa johtua pelkästään äidin harjoittamasta sairaasta aivopesusta. On sanomattakin selvää, että piilottelu pitkin korpimaisemia, heikolla ravinnolla, varuillaan olossa sekä unenpuutteessa johtaa väistämättä siihen, että taisteluväsymyksen vaivaamat lapset suostuvat lähes mihin tahansa ja sanovat mitä tahansa, että tämä piina loppuisi. Tästä meillä on hyviä esimerkkejä Pohjois-Korean koulutusleireiltäkin!

      En voi kuin ihmetellä sitä, että kun rakastava ISÄ kidnappaa lapsensa, esim. Venäjälle, Turkkiin, Egyptiin, tms. valtioon, josta äiti on löytänyt itselleen maailman ihanimman ruskeasilmäisen uroon, niin johan sitä Ulkoasiainministeriön antisieppautoimikunta ryhtyy asian tiimoilta puuhastelemaan ja luovutussopimusta kirjoittelemaan. Miksi Isällä ei ole näitä perusoikeuksia: olla lastensa kanssa? Onko tämä ulkomaaneläjä vain suomalaisen äidin leikkikalu tai seksilelu, kunnessa se osoittaa oman tahtonsa eli siis menee rikki!

      Suomen virallinen kantahan on selvä, mutta nämä typerät femakkokansalaiset paapovat näitä kansainvälisiä rikollisia, jotka Yhdysvalloissa onneksi osataan tuomita liittovaltion lakien perusteella pitkiin vankeustuomioihin!

      Eikö maailmassa ole enää kukaan muu oikeassa kuin suomalainen Äiti? Eivätkö lait koske suomalaista Äitiä? Onko suomalainen Äiti jotenkin erilaisempi, kuin välittävä egyptiläinen isä?

      • äippäpäippä

        siitä ole kyse

        "Eikö maailmassa ole enää kukaan muu oikeassa kuin suomalainen Äiti? Eivätkö lait koske suomalaista Äitiä? Onko suomalainen Äiti jotenkin erilaisempi, kuin välittävä egyptiläinen isä? "

        Vaan lasten hyvinvoinnista ja tahdosta. Ihan sama jos Outi olisikin Olavi. Ei kyse ole miehistä ja naisista, vaan lapsista.

        Jos haluat vastauksen tuohon viimeiseen kysymykseen, niin on. Kannattaa tutustua mm. egyptin historiaan ja miesten ja naisten välisiin eroihin siellä.


    • äippäpäippä

      "Outi Kosken mukaan hänen lapsensa Aleksi ja Jaakko ovat kypsiä päättämään siitä, missä maassa ja kenen luona he asuvat."

      Olen täysin samaa mieltä Outin kanssa vaikken häntä tunnekkaan. Omat lapseni kun olivat tuon ikäisiä tiesivät kyllä hyvin tarkkaan mitä haluavat ja ilmaisivat mielipiteensä. Kyllä tuon ikäisillä lapsilla on jo omat toimivat aivot, eikä heitä pysty pelottelemaan asioilla jotka eivät ole totta.

      "Jokainen tälle palstalle kirjoittava, jolla on Aleksin ja Jaakon ikäisiä lapsia tietää, miten tuon ikäisten manipulointi onnistuu tarvittaessa muutamassa minuutissa. "

      Jokainen tälle palstalle kirjoittava jolla on Aleksin ja Jaakon ikäisiä lapsia tietää miten vaikeaa ja lähes mahdotonta tuon ikäisten lasten manipulointi on. Ainakin terveille ja normaalissa kasvuympäristössä kasvaneiden lasten manipulointi on käytännössä lähen mahdotonta.

      "Vastuullinen vanhempi ei tue lasten nälkälakkoa, eikä anna lasten piileskellä maailmaa piilossa ilman harrastuksia, koulunkäyntiä jne.
      Kuinka moni teistä antaisi oman lapsensa vapaasti päättää siitä, mitä koulua käy ja missä maassa asuu? "

      Kuinka moni teistä jotka olette eronneet haluaisitte pitää tuonikäiset lapset luonanne, jos eh selvästi ilmaisisivat kantansa, että eivät halua olla luonanne? Kuinka moni teistä välittäisi omista lapsista niin paljon, etä kuuntelisi myös heidän mielipiteitään?

      "Miksi tämä ei ole mahdollista ydinperheissä, mutta eroperheissä lapset nähdäänkin yllättäen täysivaltaisina jo polvenkorkuisesta lähtien? "

      Me emme ole eroperhe, mutta kyllä meillä lapset saavat / osaavat ilmaista mielipiteensä asioihin hyvinkin selvästi ja niistä neuvotellaan koko perheen kanssa yhdessä. Lasten suusta totuus usein tulee, ei vanhempien.

      • mimmi

        minusta taas yhtään lasta ei tulisi laittaa tilanteeseen, jossa joutuu valitsemaan jomman kumman vanhemman välillä. siihen ei kukaan LAPSI ole kypsä!


      • suamalainen

        Kyllä menee perheellä hyvin kun lapset osaavat j saavat päättää kaikki asiat varmaan vielä omaksi parhaakseen. Normaalisti vastuun kanto ja päätöksen teko on vanhemmilla jonka pitäisi tuoda lapsille myös turvallisuuden tunnetta. Tuollainen kommuunitouhu ei ole perheessä kovin realistista. Taitaa olla realistiset kokemukset lapsista aika vähissä.


      • äidin
        mimmi kirjoitti:

        minusta taas yhtään lasta ei tulisi laittaa tilanteeseen, jossa joutuu valitsemaan jomman kumman vanhemman välillä. siihen ei kukaan LAPSI ole kypsä!

        Se on aivan luonnollista. Ja välttämätöntäkin.


      • Timo ja Nina
        äidin kirjoitti:

        Se on aivan luonnollista. Ja välttämätöntäkin.

        Äidit hakkaa lapsia, eivät isät. (Tässäkään tapauksessa).


      • Benz

        "...miten vaikeaa ja lähes mahdotonta tuon ikäisten lasten manipulointi on"

        Et vain osaa. Onhan sinutkin manipuloitu uskomaan Outi Kosken valheita.


    • lapsiin

      Moniko luopuu lapsestaan?EI KUKAAN ,.VARSINKAAN ÄITI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe