Boikotti

Onko todellakin näin, että myös Te yksityiset olette keskuudessanne päättäneet että tämä yksi ainoa nainen joka yrittää päästä Polvijärveltä takaisin kotikonnulleen asumaan ei pääse koska hän on luottokelvoton (yrityksen mentyä nurin putoamisen takia vuonna 2008) ja olette ottaneet asenteeksenne että hän on myös muulla tavoin maksukyvytön nykyäänkin?? Olen maksanut nykyisellä paikkakunnalla kyllä asuntoni vuokrat ja muutkin maksut ajoissa, ei ole tarvinnut perääni soitella ja kerjätä että maksa, maksa!! Jos on joskus sattunut tilanne, että maailmalta on rahat myöhässä niin olen maksajille soittanut ja pyytänyt lykkäystä nk. varmaan kaikki muutkin samassa tilanteessa olevat ihmiset. En ymmärrä miksi kerran elämässä ns. olosuhteiden pakosta olen mokannut niin saan kärsiä siitä sitten koko loppuelämäni. Oletteko TE muut siellä asuvat ja varsinkin ne asunnoista päättävät niin täydellisiä, että Teillä on varaa tuomita ihminen joka itsensä työllistäen menetti toimeentulonsa yhteen ainoaan putoamiseen ja joka toisten rivissä työskennellessä ei enää pärjää, kun tuo kaikki vaikuttaa siihen nopeuteen, joka ei ole enää samaa kuin ennen. Asettukaa toistenkin asemaan älkääkä olko sormi pystyssä osoitttamassa ja ivailemassa. Olen sanonut tämän kavereilleni sillä suunnalla ja tälläkin, että tavalla tai toisella joudutte vielä sananne syömään.
28566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ala juomaan ja mene torille istuksimaan, kyllä asunto tulee pikapikaa.

Äänestä

älä vaan tule asumaan tänne,en vaan jaksa elättää yhtään sosiaalipummia.jos sulla on rahaa niin mee ihmeessä joensuuhun,siellä halvemmat vuokrat,esim sulle rantakylä oikea paikka?miltäs kuulostaa?

Äänestä
  • Sanoinko mie tuossa jutussani että mulla ei oo rahaa nykyään??

    Äänestä

On totta että kaupungin vuokrataloilla on ison kaupungin hinnat. Mutta toisaalta siellä ei enää katsota häiriköintiä läpi sormien niinkuin viime milleniumilla. Eli häiriköi niin paljon että sai haadön mutta annettiin asunto jostain muualta.

Äänestä

Mitä? Kyllä jokaiselle on asunto annettava, vaikka olisi joskus ollut ongelmia. Jos tuo tarina on totta, niin mene lakimiehen kanssa Okun taikaluukulle ja sano että asunto ja maksu sitoomus vuokratakuusta kiitos. Taikaluukku on muuten sosiaalihuolto.

Toisaalta, pahimpia ovat ne jotka tuomitsevat koska ovat ahdasmielisempiä. Mutta harmikseen eivät sitä vaan ymmärrä.

Äänestä

Emme kaipaa kaupunkiimme enää yhtään pummia, pysy vaan siellä missä oletkin. Hoida asiasi kuntoon, muuta Joensuuhun vaikka oletkin kenties täältä kotoisin se ei tarkoita automaattisesti sitä että olisit tervetullut takaisin, päinvastoin.

Meitä Okulaisia saa kyllä mollata muttei sen jälkeen tarvitse odottaa että käyttäydymme sinua kohtaankaan sen paremmin. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa muista se tosiseikka jatkossa.

Muuta Joensuuhun, Okuun et ole tervetullut...

Äänestä
  • En ole mainitsemasi pummi vaan ihan työssä käyvä veroja maksava kansalainen, olen ns. pätkätyöläinen. Välillä kotona välillä töissä, sitä mitä suurin osa Suomalaisista nykyään tahtomattaan ovat. Asuntoja on siinä kaupungissa tyhjillään, valitetaan ettei ole muuttajia, ei kait niillä tällä tavoin tulekaan. Arvostelua ette siedä, mutta itse olette arvostelemassa ja valittamassa milloin mistäkin. Sinäkö se päätät muitten puolesta olenko sinne tervetullut vai en? Tiedän kyllä asenteenne ja jollain tavoin vielä tulen siihen kaupunkiin ja sille Te ette mahda yhtikäs mitään. Enkä paskaakaan välitä siitä mitä sen jälkeen, sillä mie elän omaa elämääni eläkää Te omaanne!

    Äänestä

  • Boikotti vastaus kirjoitti:

    En ole mainitsemasi pummi vaan ihan työssä käyvä veroja maksava kansalainen, olen ns. pätkätyöläinen. Välillä kotona välillä töissä, sitä mitä suurin osa Suomalaisista nykyään tahtomattaan ovat. Asuntoja on siinä kaupungissa tyhjillään, valitetaan ettei ole muuttajia, ei kait niillä tällä tavoin tulekaan. Arvostelua ette siedä, mutta itse olette arvostelemassa ja valittamassa milloin mistäkin. Sinäkö se päätät muitten puolesta olenko sinne tervetullut vai en? Tiedän kyllä asenteenne ja jollain tavoin vielä tulen siihen kaupunkiin ja sille Te ette mahda yhtikäs mitään. Enkä paskaakaan välitä siitä mitä sen jälkeen, sillä mie elän omaa elämääni eläkää Te omaanne!

    Meidän sisäpiiriin sulla ei ole asiaa, tulemme pitämään huolen siitä että lähdet paikkakunnaltamme alle aikayksikön, täällä ei pummeja tarvita oletpa sitten työssä tai missä.

    Pysy siellä missä olet tai muuta muualle, jätä meidät rauhaan

    Äänestä

  • 319 kirjoitti:

    Haista sinä 319 pitkä paska!

    Äänestä

tuon ketjun aloittajan tarina ei kuullosta pummin tarinalta jos olen oikeassa?taas tuli todettua että 602 on iso persereikä ja tuo rantakylän nimmari eli 2 isoa persereikää jotka luulevat olevansa oikeutettuja asumaan ja olemaan täällä .tässä kylässä ei kyllä auteta jos kaadut oikein nautitaan siitä jos jollakin menee heikosti.

Äänestä

kuka normaali ihminen täällä itkee?kyllä jos asiat ovat kunnossa,niin asunto löytyy outokummusta.ilomielin veronmaksajia otetaan tänne asumaan.jos olet kaatunut yrittäjä niin sinulla ollut varmaan vakuutus?vakuutus korvaa,uudelleen koulutuksen ym,tsemppiä kyllä se siitä.

Äänestä
  • Olen uudelleen kouluttautunut on tutkinnot ja kaikki, mutta taitaa vain olla niin, että kun henkilökemiat ei miellytä siellä asuntotoimistossa päättäjiä, niin se perussyy taitaa hyvin pitkälle olla siinä. Ei saisi vaikuttaa, mutta näyttää hyvin pitkälle siinä kaupungissa olevan juuri näin.

    Äänestä

  • boikottiin kirjoitti:

    Olen uudelleen kouluttautunut on tutkinnot ja kaikki, mutta taitaa vain olla niin, että kun henkilökemiat ei miellytä siellä asuntotoimistossa päättäjiä, niin se perussyy taitaa hyvin pitkälle olla siinä. Ei saisi vaikuttaa, mutta näyttää hyvin pitkälle siinä kaupungissa olevan juuri näin.

    Sehän on selvää, että syy on aina muissa.

    Äänestä

  • boikottiin kirjoitti:

    Olen uudelleen kouluttautunut on tutkinnot ja kaikki, mutta taitaa vain olla niin, että kun henkilökemiat ei miellytä siellä asuntotoimistossa päättäjiä, niin se perussyy taitaa hyvin pitkälle olla siinä. Ei saisi vaikuttaa, mutta näyttää hyvin pitkälle siinä kaupungissa olevan juuri näin.

    Pidä ittes muualla, mee vaikka helvettiin mutta sulla ei ole Okuun ole mitään asiaa...

    Äänestä

  • 19+11 kirjoitti:

    Pidä ittes muualla, mee vaikka helvettiin mutta sulla ei ole Okuun ole mitään asiaa...

    Tyypillistä kumpulaista nurkkapatriotismia.
    Melko huoleti voitte olla, todella harva tänne halajaa.

    Äänestä

  • pöhhöhnöh kirjoitti:

    Tyypillistä kumpulaista nurkkapatriotismia.
    Melko huoleti voitte olla, todella harva tänne halajaa.

    Oon sun kanssa samaa mieltä. Oku on "piiri pieni pyörii -tuppukylä, johon EI KUKAAN itseään arvostava halua muuttaa. Joensuu rules!!

    Äänestä

  • Joensuu paras kirjoitti:

    Oon sun kanssa samaa mieltä. Oku on "piiri pieni pyörii -tuppukylä, johon EI KUKAAN itseään arvostava halua muuttaa. Joensuu rules!!

    Minkähän takia sitten porukkaa muuttaa Joensuusta okuun? Meillä on halvemmat asunnot, niin vuokra- kuin omistusasunnot. Esimerkkejä löytyy... Halvemmasta hinnasta hyötyy ainakin ne jotka itse kustantavat asumisensa. Tosin sillä ei kannata elvistellä. Jokainen meistä voi tarvita elämässään apua, ei se häpeä ole, kun ei tavaksi tule.

    Äänestä

Kukaan tervepäinen ei muuta Okuun, parempiakin paikkakuntia löytyy.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Parempia paikkakuntia ja huonompiakin löytyy. Miltä kuulostaa Kuhmo, Joensuu, Tampere, Berliini, Venetsia, Vaasa, Södertelje?

    Äänestä

  • 622 kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa. Parempia paikkakuntia ja huonompiakin löytyy. Miltä kuulostaa Kuhmo, Joensuu, Tampere, Berliini, Venetsia, Vaasa, Södertelje?

    Kyllä mie aattelisien että Vatnajökull. Sielu siellä lepäisi.

    Äänestä

  • hahaa..tänne syntyny,tänne kuolen..kotipaikkaa en hylkää koskaan! ;)

    Äänestä

Miksi et vuokraa asuntoa yksityiseltä, täällä on sijoitusasuntoja vaikka kuinka.
Itse en haluaisi kaupungin vuokrakolhoosiin, ala kysellä yksityiseltä sektorilta, vuokratkin ovat halvemmat.

Äänestä

Outokummun pieneen piiriin ei leikkijöitä tarvita, näkeehän sen ilmiselvästi näistä vastauksistakin jotka Boikotti on saanut. Okuun on juurtunut pysyvästi sisäänpäin läimpiävyys ja pienen piirin mafia jonka saa tuntea nahoissaan jo pelkästään pistäytymällä ohikulkiessaan paikkakunnalla.

Outokumpuun kaivataan veronmaksajia, eikö pienituloinen tai työtön kelpaakkaan asukkaaksi ja euroillaan hyvinvointia kustantamaan siinä missä rikkaat alkuasukkaatkin. ????

Luottotiedotonkin voi olla kunniallinen kansalainen, varsinkin jos maksuhäiriö aiheutuu terveydellisistä syistä ei silloin saa tuomita ketään .

Itse asun turvallisen matkan päässä Okulaisista enkä aio muuttaakkaan eläkepäivilläkään synnyinpaikkakunnalleni jota häpeän...

Äänestä

Minun puolestani piiri saa pyöriä, en uhraa sille ajatustakaan. Asun kodissani ja toimittelen asiani, muuten pysyttelen omissa oloissani pienen mutta minulla tärkeän ystäväpiirin kanssa.

Äänestä

sen edestään löytää,minkä taakseen jättää...walitettavasti

Äänestä
  • Maarianvaara on rauhallinen asuinpaikaksi.

    Äänestä

mikäpä oli yritys?ja missä meni nurin??kuka jouti perään soitteleemaan,että maksa,maksa!?MAKSOITKO?

Äänestä
  • Outokumpu rules!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Okuun takas kirjoitti:

Onko todellakin näin, että myös Te yksityiset olette keskuudessanne päättäneet että tämä yksi ainoa nainen joka yrittää päästä Polvijärveltä takaisin kotikonnulleen asumaan ei pääse koska hän on luottokelvoton (yrityksen mentyä nurin putoamisen takia vuonna 2008) ja olette ottaneet asenteeksenne että hän on myös muulla tavoin maksukyvytön nykyäänkin?? Olen maksanut nykyisellä paikkakunnalla kyllä asuntoni vuokrat ja muutkin maksut ajoissa, ei ole tarvinnut perääni soitella ja kerjätä että maksa, maksa!! Jos on joskus sattunut tilanne, että maailmalta on rahat myöhässä niin olen maksajille soittanut ja pyytänyt lykkäystä nk. varmaan kaikki muutkin samassa tilanteessa olevat ihmiset. En ymmärrä miksi kerran elämässä ns. olosuhteiden pakosta olen mokannut niin saan kärsiä siitä sitten koko loppuelämäni. Oletteko TE muut siellä asuvat ja varsinkin ne asunnoista päättävät niin täydellisiä, että Teillä on varaa tuomita ihminen joka itsensä työllistäen menetti toimeentulonsa yhteen ainoaan putoamiseen ja joka toisten rivissä työskennellessä ei enää pärjää, kun tuo kaikki vaikuttaa siihen nopeuteen, joka ei ole enää samaa kuin ennen. Asettukaa toistenkin asemaan älkääkä olko sormi pystyssä osoitttamassa ja ivailemassa. Olen sanonut tämän kavereilleni sillä suunnalla ja tälläkin, että tavalla tai toisella joudutte vielä sananne syömään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu