Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Niskalaukaus

Ateisti

Koin jonkin aikaa sitten unen, jossa jouduin lopussa teloitetuksi niskalaukauksella. Laukaus aiheutti lämpimän tunteen takaraivon seudulla ja sitten heräsin. Omituisinta tässä kuitenkin on se, että herätessäni oloni oli tyytyväinen, kuin fiilis että olen aina ollut oikeassa ettei kuoleman jälkeen ole mitään.

Odottaessani oloni oli jännittynyt mutta ei pelkoa. Minut ammuttiin koska en suostunut kertomaan missä kaverini on.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkintaa.

      (Tämän) tulkintani mukaan uni viestii lähinnä unennäkijän ankaruutta itseään kohtaan. Jostain syystä hän on (ollut) niin armoton ajatuksissaan ajatellessaan itseään ettei tunne muuta ansaitsevansa kuin "teloituksen niskalaukauksella" ja siten saavansa helpotuksen tunteen "lämmin tunne" ,"tyytyväisyys" kun on tällä tavoin itseään rankaissut.

      Mistä mahtaa juontaa unennäkijän unen armottomuus itseään kohtaan, vastauksen tietää unennäkijä itse, mutta kukaan meistä ei ole täydellinen ja kunpa unennäkijä alkaisi olla lempeämpi ennen kaikkea itseään kohtaan.

      Uni viestii kuitenkin samalla myös että hän on hyvin urhea luonne vastoinkäymisten edessä, mutta myös pohdittava kannattaako olla lojaali siinäkin tilanteessa että se kääntyy itseään vastaan niin että itse tuhoutuu, vaatiiko "kaveruus" itsensä uhraamista ja onko sellainen laisinkaan aitoa ystävyyttä joka moisia uhrauksia edellyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe