Ulkopuolinen olo

Perheeni on täysin ulkopuolinen mieheni puolisessa suvussa. Mieheni siis on perheen vanhin ja eri isä kuin muilla lapsilla. Tästä syystä siis varmaan "eristäytyminen" johtuu.. Hän ei ole saanut arvostusta tältä hänen sisarustensa isältä koska mieheni ei ole hänen lapsi. Muita lastenlapsia kyllä paapotaan ja pidetään sekä pidetään sukulaisina. Tuntuuhan se pahalta lasteni puolesta kun edes oma isoäiti ei pidä heihin yhteyttä ja lapset joutuvat itse vierailemaan siellä ihan kuin vieraina vain. Ymmärrän toki asian sinänsä koska mieheni on aina ollut eristäytynyt muista koska hyväksyntää ei ole saanut ja oma äitikin on monesti vaihtanut puolustettavaa ihmistä. Surettaa todella pahasti koska lapsenihan ovat jo melkein täysi-ikäisiä ja eivät sitten ole olleet monissakaan heidän järjestämissä sukujuhlissa ja jääneet ilman tukea heiltä. Ärsyttää vain niin paljon.. Mitä voisin tehdä vai onko enää mitään tehtävissä? :-(
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kiintymyystä ja kiinnostusta voi väkisin herätellä. Ongelma ei myöskään johdu riitatilanteesta jota voisi selvitellä ja sopia. Miehesi asema perheessä johtuu niin kaukaisista tapahtumista ja on syvälle juurtunut lapsesta asti. En usko että sille voi tehdä mitään. Se mitä voit tehdä, on tyytyä tilanteeseen ja olla odottamatta ihmeitä. Lakkaa miettimästä ja välittämästä tilanteista, joissa tapahtuu eriarvoisuutta, ja tyydy tosiasiaan että asemanne on erilainen. Ette tarvitse välttämättä yhteydenpitoa näihin sukulaisiin, voitte olla oman sukusi kanssa, ystävienne kanssa tai keskenänne. Päätä, että et enää vatvo asiaa, koska siitä tulee vain katkeraksi

Äänestä

Ymmärrän täysin sinun katkeruutesi,turhaa huolta kannat,miehesi eristäytymestä, hyvin harvoin isäpuoli,on niin sydämmellinen että ottaa tasavertaisena entiset lapset huomoon,kirjoituksestasi käy ilmi oisko tämä isäpouli jonkinsortin paskijainen tai tunnevammainen,kun isoäitidinkin on kelkkaansa saanut houkuteltua.Teidän lapset kasvaa aikuiseksi ilman,tuollaisia turhake serkkuja ja hölmöläistä isoäitiä ,sinun miehesi äitiä. Mihinkään sukujuhliin,kissanristiäisiin,en menis.Unohtaisin koko suvun. Onhan teillä toisenne ja sinun puolen suku. Saman olen kokenut minä. Roskasakki käyttäytyy noin. Hyvää jatkoa.

Äänestä

Tämä on selainen asia jonka kanssa vielä monet perheet työstävät. Jotenkin en millään saata ymmärtää tätä villitystä joka näkyy vain pahenevan. Erotaan ja mennään yhteen. Mennään yhteen viikon päästä kun on tavattu. Lapsia tehdään heti kun on mahdollista. Sitten perheessä on sinun, minun, meidän, ja vielä jokaisella lapsella on eri isä. Sisso. Jospa tulisi ihan laki koska lapsia saa tehdä, ja kauanko pitää seurustella jotta saa muuttaa yhteen. Sitten märistään kun lapset ei voi hyvin, no ei varmaankaan.
Ja ketäs syytetään muita tietysti. Isoäitinä myönnän, jos meillä olisi noin, niin kyllä ne omaa verta olevat lapsen lapset olisi rakkaampi kuin ne muut, vaikka niistä varmaan tykkäisinkin. Mutta tuskin olisin valmis heidän eteensä tekemään samoja asioita kuin omien oikeiden lasten lasten eteen.
Nyt varmaan joku älähtää että onhan nekin oikeita. No on jollekkin toiselle. Pysähtykää hyvät ihmiset miettimään niitä seurauksia joita koituu kun teette päätöksiä tosta vaan tunteiden huumassa. Ei järjen käyttö ole kiellettyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsiparat kirjoitti:

Perheeni on täysin ulkopuolinen mieheni puolisessa suvussa. Mieheni siis on perheen vanhin ja eri isä kuin muilla lapsilla. Tästä syystä siis varmaan "eristäytyminen" johtuu.. Hän ei ole saanut arvostusta tältä hänen sisarustensa isältä koska mieheni ei ole hänen lapsi. Muita lastenlapsia kyllä paapotaan ja pidetään sekä pidetään sukulaisina. Tuntuuhan se pahalta lasteni puolesta kun edes oma isoäiti ei pidä heihin yhteyttä ja lapset joutuvat itse vierailemaan siellä ihan kuin vieraina vain. Ymmärrän toki asian sinänsä koska mieheni on aina ollut eristäytynyt muista koska hyväksyntää ei ole saanut ja oma äitikin on monesti vaihtanut puolustettavaa ihmistä. Surettaa todella pahasti koska lapsenihan ovat jo melkein täysi-ikäisiä ja eivät sitten ole olleet monissakaan heidän järjestämissä sukujuhlissa ja jääneet ilman tukea heiltä. Ärsyttää vain niin paljon.. Mitä voisin tehdä vai onko enää mitään tehtävissä? :-(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu