Missä pyhäjärvellä on rauhanyhdistys? Aateltiin muuttaa sinne asumaan raskaana olevan vaimoni ja kahdeksan lapsemme kanssa kun siellä on nykyään meitä oikea uskoisia jo kunnan johtotehtävissäkin niin uskalletaan tulla.
Missä???
ainoa oikea tie
14628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
elä uskalla ees aatella tuommosen lapslauman kanssa tänne, ei täällä oo lasten hyvä olla. leikkikenttäkin on niin kaukana.
Onhan urheilukenttä ihan vieressä ja vasta korjattu valkoinen talo!
Keskellä kylää loistaa kuin Naantalin aurinko. Lisäsiiveke laitettiin ihan teitä varten. Koko talven "rukkasivat" ja vasaroivat. Siellä on hyvä
panna maaten, meinaan. Lapset mahtuu ison, vanhan puolen osaan
päällekkäin ja vierekkäin. Lisää voi tehdä saman verran.
Vesitornintieltä pääsee joka suuntaan. Liikennevalot pitäisi
sitten turvallisuuden vuoksi tietysti risteykseen saada.
Eipä sitten enempää tällä kertaa.
Vuoden sisällä se on umpihomeessa.
Kyllä oma yhteisö pitää huolta. Järjestää myös meille työpaikat ja talon.
Tänne ette helevetti tule!!!
Älä, älä, ne tuovat kuulemma kylälle rahhaa.
Opittais myökii vielä vaikka sikiämmään. Herra pitää huolen omistaan.
Pottumaata, joskin hallanarkoo riittänöö vielä Pyhäjärvellä.
Helevettiin myö jouvuttaan muutennii, ku kepu on tuhlanna kaikki rahat.
Velekahelevetti on jo jokkaisen niskassa. Paenaa ku jyväsäkki ennen
vanahaan köyhän torpparin selekärankaa.
Aatteleppa ku Vestornintiellä oes vilskettä ja siitä se vuossien kuluessa
levenöö kirkolle asti. Saatais se levenövä tie viimmeinnii kirkonportaille
asti. Pakkohan se oes tuo Emolahen tiekii saaha kuntoon, että laps´parat
pääsis uiskentelemmaan kaavailtuun kylpylähän. Hukkaan männöö koko
ranta jos ei lapsille ees kunnon pitoloita saa järjestettyä.
Ei meillä tiettävästi ole sellaista yhdistystä.
No kuule kyllä on sata varmasti! Vaikka en ole edes Pyhäjärvinen,
niin sen verran tiedän.
meillä on hyväveliompeluseura ja martat.
...niin niin! Etkö ossoo erottoo mikä on Rauhanyhdistys?
Akat iliman sananvaltoo. Lapsentekokonneita. Elä viiti leikkiä tietämätöntä.
Ilimasta mainosta vuan haluat ja uteliaisuuttas härneet, mitä me pakanat
teistä kerrottaan. Sillai nyt vuan tässä mesoskellaan......
...niin niin! Etkö ossoo erottoo mikä on Rauhanyhdistys?
Akat iliman sananvaltoo. Lapsentekokonneita. Elä viiti leikkiä tietämätöntä.
Ilimasta mainosta vuan haluat ja uteliaisuuttas härneet, mitä me pakanat
teistä kerrottaan. Sillai nyt vuan tässä mesoskellaan......
Keskustassa, pohdin talon ja urheilukentän lähellä
Em viestissä koordinaatit.
Teretulemast mukaan sisäsiittoiseen, sikiävään, ahdasmieliseen porukkaan.
Kyllä niilläkin sija pitäjässä on.
Mitä kunnan johtotehtäviin tulee, ne niin tuulisia paikkoja että siinä ei auta edes isä meidän rukous kun ja jos lähtö tulee muihin hommiin...
Onko se yheksäs jo tullunna? Riittänneekö ennää tilat siellä
rauhantorpassa. Onhan niissä niitä rakennusrojektimiehiä jotka ossoo
korjata ja putkittoo kylällä isolla rahalla, sivusta meinoon, että pystyyvät teijät rehottavasi rahottammaan siihen valakoseen talloon.
Rojektimiehet on aika epelleitä tekemmään velotuksia ja laittammaan
laskuloihin vähän ylmiärästä. Sillai nyt tuasen.