Helluntaimies(?) sai kyytiä.

Floridalaisisä hakkasi poikansa epäillyn hyväksikäyttäjän tajuttomaksi saatuaan hänet kiinni kirjaimellisesti housut kintussa torstain ja perjantain välisenä yönä, kertoo paikallislehti The Daytona Beach News-Journal.

– Kävelin juuri huoneeseen ja löysin aikuisen miehen hyväksikäyttämästä poikaani. Teen hänestä muusia, mies kertoi hätäkeskusvirkailijalle.

Hän ilmoitti virkailijalle tilaavansa ambulanssin, sillä poikaa hyväksikäyttänyt mies tarvitsisi sitä pian. Kysyttäessä oliko pahoinpitelyssä mukana aseita, isä vastasi, että vain jalkani ja nyrkkini.

Läheinen perheelle

Kun pelastushenkilökunta saapui paikalle, he löysivät epäillyn 18-vuotiaan tajuttomana olohuoneen lattialta, jonne isä oli miehen raahannut. Poliisiviranomaisten mukaan epäilty asui 11-vuotiaan uhrinsa naapurissa ja oli ”kuin perheenjäsen”.
8189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kätevästi homot luokitellaan noissa tapauksissa pelkiksi pedofileiksi, vaikka kyseessä on ns. "kaksoissairas",= homopedofili!!

Kätevää.

Äänestä
  • pf-raportoija?) kertoi, että kyseessä jäävuoren huippu. Vuoren täytyy Valtava, sillä muutaman kuukauden aikana tuli ilmi pelkästään jäävuoren huipulta JÄRKYTTÄVIÄ tietoja pastori evankelista taholta.
    Esim. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

    Mielessäni toivon teille kaikkea hyvää ja että tekin mel ja kesiii pääsisitte osalliseksi Jumalan lapsen rauhasta. Helppoa se poispääsy ei ole sieltä saastasta, helluntailaisesta pedofilistisesta ilmapiiristä. Yrittäkää edes. Ajatelkaa yksi.pieni.hetki lasten parasta. Edes helluntailasten!!!

    Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

    Jos maamme uskonnollisissa piireissä pyörisi ainoastaan helluntailaisia sirkuspellejä, tilanne olisi kaoottinen! Kauhulla katson näitä sairaita helluntailaisia kirjoituksia täällä. Toisaalta heitä pitäisi myös ymmärtää, sillä elämä helluntaipedofilien, muiden vankien ja tyhjien valtakunnanSalemsalien sisäpiirissä on kauhea jo ajatuksena ja yksinmulkoilu tylsistyttää koko elämän. Sirkuspellen rooli ei ole helppo.
    Kun katselee tai lukee noiden helluntailaisten, esim melperin ja sen toisen version klovni Kesiin aivopieruja palstalla, niin helposti herää kysymys, että epäonnistuiko Jumala ihmisen kohdalla ja Hänelle sattui joku suunnitteluvirhe? Toki, on muutki, mutta jotenkin tuossa kaksikossa kulminoituu ihmisen loputon ahdistus ja kärsimys, hirvittävä tuska ja siitä kärsii eniten ympäristö. Narsismia.

    Ihminen on kummallinen, paitsi että usein ihminen kärsii, mutta kaksinverroin aiheuttaa kärsimystä toisille, jopa viattomille lapsille.

    Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.

    Nosto alhaalta:

    Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

    Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

    Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.

    Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotim

  • Fekkulia

    Äänestä

Kätevästi aloituskin heittää varjoa ihmisryhmän päälle !

Äänestä
  • Näihinkö HELLUNTAILAINEN viittaat?
    Kempeleen mies
    16.7.2014 22:15
    13

    Missä kulkee sanavapauden rajat, tämän henkisesti sairaan ihmisen kohdalla?

    Osa1.

    Kesitas kirjoitti toukokuussa:

    ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
    Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
    Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

    Kempeleen mies
    16.7.2014 22:17
    0
    Sulje
    Tuorein tänään:

    Kesitas

    tänään 19:15

    Vai vähättelet pedofiliaa?

    Mikään "uskonnollinen" järjestö ei vedä teille mitään vertaa, niin järjestelmällistä menetelmänne lasten nainneissa oli ja on osin vieläkin Pohjois- Suomessa.

    Niitä on tuhansia.

    Kommentti alempaa nosto
    16.7.2014 22:20
    0
    Sulje
    Kiire olisi!

    eilen 15:35

    Kesiillä täytyy olla todella pervo ajatus nimenomaan kesäisesti pukeutuviin lapsiin. Ajatukseen kun liittää seuraksi että kymmenet tuhannet vl isät toimivat kuten hän kirjoittaa, niin eikö tuo oli POLIISILLE viesti että tyyppi pitäisi pidättää? Ei terve ihminen ajattele lapsista tuolla tavoin ja liitä ajatukseen kymmenien tuhansien heihin kohdistuvan kiiman??

    Tuo viesti oli täällä toukokuussa 2013.
    Tarvittaessa voin lähteä valaehtoisesti todistamaan oikeuteen, ellei tietokannasta löydy alkuperäistä viestiä. Samassa ketjussa kyseinen Kesitas kirjoitti myös hemestin nimimerkillä, itseä puolustaen. Sisältö todisti sen.

    >>jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan>>

    Nimenomaan tuosta paistaa läpi kirjoittajan Sairas Pervous. Ikään kuin kesäisesti pukeutunut lapsi aikaansaisi pedofiliryntäyksen, johon osallistuisi valtaosa vanhoillislestadiolaisista heteroisistä.
    Pointti on siinä, ettei tuo kirjoittaja saisi olla vapaalla jalalla terveydellisistä syistä, eikä rikoksenakaan tuo lause mitätön ole

    Äänestä

Kaikkia ne lestat tekeekin?

Äänestä

up

Äänestä

Joo, kans kuullut, että talven tullen taas selleissä tungosta. Neljää hellariuskovaa samassa sellissä?

Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.

Nosto alhaalta:

Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.

Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotim

Helluntailaiset lasten hyväksikäyttäjät saavat jatkaa toimissaan, koska jumala antaa anteeksi!

Ompa sairasta: Jumala antaa synnit anteeksi - eli lasten seksuaalisen hyväksikäytön - ja sitten taas saa helluntalaisliikkeeseen kuuluva rikoksentekijä jatkaa toimissaan lasten parissa!

Hei haloo, oletteko helluntailaiset tosiaan tätä mieltä?

Lainaus Hesarin nettisivuilta:

Uskonnollisissa yhteisöissä on paljastunut useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia. Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että paljastuneet rikokset ovat vain jäävuoren huippu.

Yhteisöissä on nyt alettu pohtia, kuinka hyväksikäyttötilanteissa toimitaan. Muun muassa helluntailiikkessä aiotaan luoda yhteinen käytäntö sen suhteen, saako hyväksikäyttäjä jatkaa tehtävissään.

Nyt jo aikuinen helluntaiseurakunnan jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa törkeällä tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.

Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi.

Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että seurakunnissa vastaavaa tapahtuu paljon.

- Jäävuoren huippu on vasta näkyvillä. Uskonnollisuudessa on sellaista, että kaikki täytyy antaa anteeksi ja peittää hengellisyydellä, Muhonen sanoo.

Seurakunnissa painettu villaisella

Esimerkiksi juuri helluntaiseurakunnissa on painettu villaisella useampiakin tapauksia, ja jopa tuomioistuimessa tuomittuja on saanut jatkaa työtään seurakunnissa.

- Jumalan sanan julistajana tiedän, että Jumala antaa anteeksi. Jos synnit tunnustetaan, anteeksianto on ehdoton, selittää pastori ja Helluntaiseurakuntien Julistajat ryn puheenjohtaja Tapio Sopanen.

- Kysymys on sitten siitä, voiko luottamus palautua tämmöiseen Jumalan sanan julistajaan.

Suomen laki velvoittaa työnantajan selvittämään lasten parissa pysyvästi työskentelevien rikostaustan. Lastensuojelulaki taas velvoittaa ilmoittamaan poliisille tai lastensuojeluviranomaiselle hyväksikäyttöepäilyistä, mutta pappeja ja muita sielunhoitotyötä tekeviä sitoo vaitiolovelvollisuus. Ainakin evankelisluterilaisen kirkon piirissä rippisalaisuus on ehdoton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

keppiä vai porkkanaa kirjoitti:

Floridalaisisä hakkasi poikansa epäillyn hyväksikäyttäjän tajuttomaksi saatuaan hänet kiinni kirjaimellisesti housut kintussa torstain ja perjantain välisenä yönä, kertoo paikallislehti The Daytona Beach News-Journal.

– Kävelin juuri huoneeseen ja löysin aikuisen miehen hyväksikäyttämästä poikaani. Teen hänestä muusia, mies kertoi hätäkeskusvirkailijalle.

Hän ilmoitti virkailijalle tilaavansa ambulanssin, sillä poikaa hyväksikäyttänyt mies tarvitsisi sitä pian. Kysyttäessä oliko pahoinpitelyssä mukana aseita, isä vastasi, että vain jalkani ja nyrkkini.

Läheinen perheelle

Kun pelastushenkilökunta saapui paikalle, he löysivät epäillyn 18-vuotiaan tajuttomana olohuoneen lattialta, jonne isä oli miehen raahannut. Poliisiviranomaisten mukaan epäilty asui 11-vuotiaan uhrinsa naapurissa ja oli ”kuin perheenjäsen”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu