Tuoreen kyselyn mukaan sekä suomalaiset naiset että miehet ovat Pohjoismaiden rumimpia ihmisiä.
Oletteko samaa mieltä?
ruottalaiset voitti
576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mun kulti on pohjoismaista! =D
Ruotsalaisista iso osa on perimältään suomalaista. Mitä merkitystä tommosilla kyselyillä kenenkään elämään on ja kyllä ne kyselyt tiedetään. Tuloksista saadaan mitä halutaan. ;P
Katsotaan sitten uudelleen kun väestö on rikastettu 60%
totta ja meidän suomalaisten älykkyyskin on ala-arvoista. Koko suomen kansan tulisi ymmärtää lopettaa lisääntyminen ja jättää sellainen geenien levittäminen kauniimmille ja älykkäimmille eliölajeille, kuten vaikkapa simpanssit ja paviaanit.
Meidän suomalaisten on jo aika loppua sukupuuttoon.
Onneks oon marsista.