Kohta lähtö synnärille?

esikoinen rv36

Mitä mieltä olette, meneekö vielä kauvaa, että tulee lähtö synnärille?

Kolme päivää sitten irtosi limatulppa ( en aivan 100% varma ole, mutta keltaista limaa joka venyi?) ja siitä lähtien särkenyt koko mahaa, polttelee, pistää ja välillä menkkamaista jomotusta alavatsassa.
Välillä kipu tuntuu nivusissa niin, että jalat meinaa lähtä alta. Reisiä polttelee.
Selkä ollut viimisen viikon todella kipeä, niinkuin olisi aivan lukossa, vaikea istua, laittaa sukkia yms.
Eilen päivällä tuli limaista vuotoa missä verta, ja sen jälkeen pikkaisen ruskehtavaa vuotoa.
Huono olo oli koko eilisen päivän, ja yhtäkkiä maha meni aivan sekaisin, tuli ripulia.
Eilen äitiyspolilla sormelle auki ja kanava lyhentynyt 1,5cm. Paikat kypsät.

Onko kyse supistuksista? En itse tiedä, sillä esikoista odottelen.
Olen yrittänyt kellottaa, mutta en pysty keskittymään.
Alle 10 min välein tulee, joskus kymmenessä minutissa parikin kertaa ja kestää n. 30-70s. Monta tuntia särkee ja särkee, ja mietin aina pitäiskö lähtä mutta sitten kun niitä on kestänyt 3-5h ne hellittää, ja kun alan nukkumaan, saan unen päästä kiinni.

Mitä mieltä olette? Nyt rv. 36

3

2074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esikoinen rv37

      Osaako kukaan neuvoa? Omia kokemuksia? -ap

    • kahden äiti

      Varsinaista lima"tulppaahan" ei ole olemassakaan, kertoi minulle synnytyssairaalan lääkäri, kun kävin vähän liian aikaisin tarkistuttamassa tilanteen vähän ennen kuin toinen lapsemme päätti lopulta syntyä. Kohdunkaulan kypsyessä vain rikkoutuu hiukan pieniä verisuonia ja siitä tulee sitten vähän verta liman mukana eli ns. vereslimaista vuotoa, ja sen määrä vaihtelee...

      Se teoriasta. Esikoista odottaessa tota vereslimaista vuotoa tuli vasta puoli vuorokautta ennen kuin synnytys käynnistyi oikeasti ja lähdin synnärille. Vauva syntyi sen vuodon alusta laskien vuorokauden kuluttua. Toisen lapsen kohdalla sitä ehti tulla 6 vuorokautta, ennen kuin oli tositoimet kyseessä. Ehdin käydä siinä välillä jo synnärillä väärän hälytyksen takia, kun oli pitkään jo säännöllisä supistuksia, mutta paikat eivät olleet kuitenkaan vielä valmiit ja palasin vielä muutamaksi vuorokaudeksi kotiin.

      Lääkäri sanoi silloin, että kyllä yleensä viikon kuluessa tuollaisen vereslimaisen vuodon alusta ollaan jo synnyttämässä. Näin se myös meni ainakin minulla.

    • kahden äiti

      Vielä tuosta huonosta olosta ja mahan sekaisin menosta, että ihan loppuviikkoina on tietääkseni melko tavallista, että ruokahalu vähenee ja voi olla kurja olo, ja jokunen päivä ennen synnytystä myös tulee perusteellista suolen tyhjentymistä. Mikä on ihan kätevääkin synnytystä ajatellen, ettei siellä sitten ole peräsuoli täynnä tavaraa ;) Itselläni on ollut tuollainen kunnon tyhjennys ennen molempia synnytyksiä.

      Synnytyksen käynnistymisestä kertovat supistukset ovat eronneet minulla selvästi harjoitussupistuksista siten, että ne tuntuvat kipeiltä. Harkkareita tuli vaikka miten monta kuukautta etukäteen, mutta ne tuntuivat vain kiristyksenä, eivät koskaan kipuna. Kun synnytys käynnistyi oikeasti, niin kyllä sen erotti niistä supistuksista. Ne olivat myös pituudeltaan koko ajan säännöllisiä eli kestivät ensin jonkun tunnin esim. 30 s ja pitenivät sitten 40 sekuntiin jne., eivät olleet välillä lyhyempiä. Välitkin olivat säännöllisiä eivätkä supistukset enää hiipuneet siitä mihinkään.

      Lähdin esikoisesta synnärille (ensin sinne soitettuani, tietysti) kun supistuksia oli 10 minuutin välein parin tunnin ajan. Meiltä oli aika pitkä matka eikä kovin kipeänä autossa matkaaminen innostanut, joten lähdettiin ajoissa. Toista synnyttämään lähdin vasta myöhemmässä vaiheessa, kun kotona oli muka pakollista tekemistä, pyykkikoneen pysähtymisen ja tyhjentämisen odottamista jne., ja siinä samalla kellotin vähän supistuksia. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että ei ole enää mukava olla kotona, koska ei pysty tekemään enää monta minuuttia kerrallaan mitään, vaan supistuksiin pitää jo vähän keskittyäkin ja olla tietynlaisessa helpottavassa asennossa. Niitä tuli silloin muistaakseni 3 kappaletta 10 minuutin sisällä ja kesto oli jotain 40 sekuntia. Synnärillä KTG kertoikin sitten, että 3-4 supistusta 10 minuutissa ja synnytys on jo ihan hyvin käynnissä.

      Sinulla on aika epäsäännölliseltä kuulostavia vielä nuo supistukset, kun kesto vaihtelee noin paljon. Sekin että ne loppuvat kutienkin ainakin jossain vaiheessa, kertoo siitä ettei synnytys ole vielä käynnissä. RV 36 on kuitenkin kai vielä vähän aikaista? Soittaisin ehkä sinuna synnärille ja kysyisin tilanteesta, jos se huolettaa. Tuskin sulla enää monta viikkoa kuitenkaan menee odotellessa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      235
      3001
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      13
      1682
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      9
      1368
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1216
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1211
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1127
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1042
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1035
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      947
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      932
    Aihe