Bakteerit?

Allergiat, diabetes ja mm. skeleroosi (kudosten kovettuminen). Ovat yleistyneet viime vuosina (vuosikymmeninä). http://www.iltalehti.fi/terveys/2014072218510038_tr.shtml

Rokotuksella (alun perin) on tarkoitus tuoda pieni määrä toimintakyvytöntä taudin aiheuttajaa elimistöön, jolloin keho kehittää puolustuksen kyseistä tautia vastaan. Eikö siis myös ed.main. tautien ennaltaehkäisemiseksi voisi antaa bakteeriannoksia?

En tietysti tarkoita rokotuksia, vaan lähinnä lisäravinnetta, jolla treenata kehon puolustuskykyä, tai ainakin antaa sille muuta tekemistä kuin hyökätä omaa kehoa vastaan.

Okei, ajatus lääkkeestä on tietysti haihattelua, koska kukaan ei voi tuoda markkinoille tabua joka voi tappaa silloin tällöin ihmisiä, joiden elimistö ei pärjäisi edes lisäravinteelle.

Mutta mutta, kehitellään kuitenkin ajatusta. Lapset joiden kotona on koira, tai joilla on mahdollisuus juoda lätäköstä (ilman että hysteerinen hoitotäti lähetä vatsanhuuhteluun) tai leikkivät navetalla, kärsivät harvemmin aikuisenakaan allergioista.

Voisinko siis esimerkiksi minä altistaa kehoani bakteereille? Mitä pitäisi nauttia, multaisia porkkanoitako, vai pitäisikö haistella jokaisen vastaan tulevan koiran takapää, ennen kuin saa tekemistä puolustusjärjestelmälleen?
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lisätään vielä tuon IL:n jutun avainkohta, joka kuuluu noiden hakasulkujen sisälle:



Näiden sairauksien yleistyminen johtuu henkilökohtaisen hygienian parantumisesta, tutkijat toteavat. Kun keho ei altistu edes pienille bakteereille, immuunijärjestelmä ylireagoi helposti jopa kaikista pienimpiin hyökkäyksiin sitä vastaan.

Äänestä
  • Niinpä altistuu. Jo toinen pokiontelo- ja nielutulehdus tänä syksynä. Mutta nämä menee ohi ilman mitään kuureja. Riittävän kovat särkylääkkeet kehiin niin kyllä se siitä. Panacod poistaa tehokkaasti kivut. Tulee vastustuskykyä bakteereita vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kakkaako? kirjoitti:

Allergiat, diabetes ja mm. skeleroosi (kudosten kovettuminen). Ovat yleistyneet viime vuosina (vuosikymmeninä). http://www.iltalehti.fi/terveys/2014072218510038_tr.shtml

Rokotuksella (alun perin) on tarkoitus tuoda pieni määrä toimintakyvytöntä taudin aiheuttajaa elimistöön, jolloin keho kehittää puolustuksen kyseistä tautia vastaan. Eikö siis myös ed.main. tautien ennaltaehkäisemiseksi voisi antaa bakteeriannoksia?

En tietysti tarkoita rokotuksia, vaan lähinnä lisäravinnetta, jolla treenata kehon puolustuskykyä, tai ainakin antaa sille muuta tekemistä kuin hyökätä omaa kehoa vastaan.

Okei, ajatus lääkkeestä on tietysti haihattelua, koska kukaan ei voi tuoda markkinoille tabua joka voi tappaa silloin tällöin ihmisiä, joiden elimistö ei pärjäisi edes lisäravinteelle.

Mutta mutta, kehitellään kuitenkin ajatusta. Lapset joiden kotona on koira, tai joilla on mahdollisuus juoda lätäköstä (ilman että hysteerinen hoitotäti lähetä vatsanhuuhteluun) tai leikkivät navetalla, kärsivät harvemmin aikuisenakaan allergioista.

Voisinko siis esimerkiksi minä altistaa kehoani bakteereille? Mitä pitäisi nauttia, multaisia porkkanoitako, vai pitäisikö haistella jokaisen vastaan tulevan koiran takapää, ennen kuin saa tekemistä puolustusjärjestelmälleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu