Jämi Fly in 2014

Pro Jämi

Eikö kukaan paikallisista ollut viime viikonlopun lentonäyttelyssä? Täällä ei ole yhtään keskustelua aiheesta vielä, joten aloitampa nyt sellaisen.

Lauantaina oli ollut reilut 6000 ihmistä paikalla ja sunnuntaina vähän reilut 5000. Eli uuteen yleisöennätykseen päästiin todellakin. Hienoa! Lauantaina jouduttiin pieneksi aikaa lentonäytös keskeyttämäänväkillisen ja kovan sateen vuoksi. Sateen tauottua jatkettiin. Lauantaina hypättiin myös muistohyppy Jämin lentoturmassa huhtikuussa kuolleiden muistoksi. Myös Normandian maihinnoudun 70-vuotismuistoa kunnioitettiin hyppäämällä. Lippu maksoi 25e tapahtumaan. Pysäköinti oli tuttuun tapaan mullilaitumella.

Olin itse paikalla sunnuntaina. Sää oli aurinkoinen ja erittäin lämmin. Erityisen hienoa oli katsella näitä vanhoja ensimmäisen maailmansodan aikaisella tekniikalla tehtyjä lentokoneita ja niiden lentosotanäytöstä, jossa oli hienosti käytetty kekseliäisyyttä hyväksi. Markkinahumua riitti ja oheistoimintaa oli mukavasti järjestetty myös Areenalle. Oli hieno huomata, että myös Hiihtoputken piha oli asfaltoitu ja nähä nyt samalla myös ensi kertaa rullaluistelurata. Olen käynyt jämillä yli 20 vuotta ilmailunäytöksissä ja aion vastakin tulla. Ainoa miinuspuoli on, että aina nämä toisen maailmansodan aikaiset koneet tahtovat olla mitään sanomattomia brittejä. Miksei näytöksessä ole kunnon saksalaisia koneita tai venäläisiä?

Ps. Tietääkö kukaan mitä lennokki-ilmailun pioneerille Olavi Lumekselle kuuluu nykyisin? Onko hän enää keskuudessamme vai onko jo pois lähtenyt? Hän on hieno mies ja olisi vielä mukava tavata häntä, jos mahdollista ilmailun merkeissä.

8

410

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesitonkka

      Mulla on sellanen käsitys että paikkakuntalaisia ei liiemmin ollut, nähneet jo tarpeeksi. Itelläkin on aikaa vuosikymmeniä, kun olen viimeksi käynyt, liian kalliit liput paikkakuntalaisille.

    • Paikalla ollut jämpp

      Jämijärvellä on tosi ihmeellinen tyyli, porataan ettei mitään järjestetä ja jos järjestetään on "liput liian kallita". Kaikki järjestettävä toiminta pitäisi olla ilmaista! HALOO! Jos jotain järjestetään niin aina siitä on kuluja, ne on täytettävä ja monessakin yhdistyksessä talkootyötä tehdään sen vuoksi että yhdistys saisi rahaa toimintojensa ylläpitoon.
      En todellakaan pidä Fly in.in lippuja kalliina siihen nähden mitä tapahtuma on.
      Osan ottamattomuus on sitä valitettavaa kuulua paikallista kateutta "jos ne nyt jotain siitä hyötyy kun menen ja maksan pääsylipun"

    • putput3

      Lentäviä saksalaisia tai venäläisiä sotakoneita ei ole paljon ja nekin ovat kaukana Suomesta. Saattaisi olla melkoisen kallista puuhaa jos niitä jostain briteistä alettaisiin paikalle kuskaamaan kun nytkin jo itketään lippujen hintaa niin kuin näkyy.

    • Opaskoira

      Ja paikalliset kiertää aitoja kun "kuuluu päästä ilmaiseksi" tee siinä sitten jotain.
      Reilua? Ei todellakaan. Hävetä saisivat.

      Luce on vielä mukana, joskin taitaa se ikä painaa. Oli kesällä Jämillä, mutta flyin jäi väliin.

    • LuhWaffe

      Yleensä isommilla perheellisillä ei ole varaa kuin yhteen tapahtumaan kesällä ja ne menevät sitten muualle lasten kanssa. Jämille tulevat paremmassa taloudellisessa asemassa olevat ihmiset, jotka käyvät muissakin tapahtumissa. Ei ne liput kalliita ole, mutta rahat on tiukassa monessa perheessä ja menoja joudutaan laskemaan tarkasti, mihin on varaa.

    • nnnnllkkjjjjj
    • nii-i

      Käytiin, tykättiin ja viihdyttiin ja ollaan paikallisia lapsellisia

    • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjj

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      909
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      198
      695
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      639
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      624
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      571
    Aihe