Mulla tarina alkaa peruskoulun ekasta päivästä. Menin kouluun iloisena ja innokkaana ja mulle alettiin huudella "läski"-sanaa. Parissa vuodessa kiusaajat oli saanu puolet koulusta mukaan siihen paskaan ja siedin halveksivia katseita ja naurua kaikkialla mihin menin. Kerran kokonainen luokka tuli kiusaamaan mua.
Neljännelle luokalle siirryttäessä paras ystäväni, joka oli aina ollut mun tukena, jätti mut kokonaan yksin. Pojat kun ei muhun katsonut ja mulla oli jo muutenkin huono maine. Jäin kokonaan yksin ja kiusattuna, ja siihen aikaan kun mun perheessä oli vielä pahoja ongelmia ja mulle vielä vittuiltiin siitä, musta tuntui kuin elämäni olis merkityksetöntä.
Siinä vaiheessa kun siirryin kuudennelle luokalle, aggressiivisuuteni kasvoi. Aloin hakata kiusaajiani ja lopulta kaikki alkoi olla mulle vain hiljaa, kiusaaminen lopultakin loppui. Yläasteelle siirryttäessä homma tietenkin jatkui. Olin hetken ns. koviksien jengissä, kun siellä sain olla rauhassa. Koulussa en paljon seiskalla naamaani näyttänyt kun siellä oli aina ne samat ilkeät muijat joilla oli jo valmiiks kaverinsa. puhumattakaan siitä kusipäästä, joka sai koko koulun mua vastaan. Näytin lopultakin, että minäkin osaan.
Yläasteen lopuille asti jonkinasteista vittuilua jatkui, kunnes siirryin lukioon. Jäätäviä kasvoja ja pinnallisia ihmisiä täysin maahan sorretulle sielulle. Tekeepä todella hyvää. Joten tässä on mun tarina! Ja tunnustanpa loppuun, ettei Sibelius-lukio ole todellakaan se unelmien paikka vaan paikka, jossa et ole mitään jos olet sydämellinen ja avoin.
Neljännelle luokalle siirryttäessä paras ystäväni, joka oli aina ollut mun tukena, jätti mut kokonaan yksin. Pojat kun ei muhun katsonut ja mulla oli jo muutenkin huono maine. Jäin kokonaan yksin ja kiusattuna, ja siihen aikaan kun mun perheessä oli vielä pahoja ongelmia ja mulle vielä vittuiltiin siitä, musta tuntui kuin elämäni olis merkityksetöntä.
Siinä vaiheessa kun siirryin kuudennelle luokalle, aggressiivisuuteni kasvoi. Aloin hakata kiusaajiani ja lopulta kaikki alkoi olla mulle vain hiljaa, kiusaaminen lopultakin loppui. Yläasteelle siirryttäessä homma tietenkin jatkui. Olin hetken ns. koviksien jengissä, kun siellä sain olla rauhassa. Koulussa en paljon seiskalla naamaani näyttänyt kun siellä oli aina ne samat ilkeät muijat joilla oli jo valmiiks kaverinsa. puhumattakaan siitä kusipäästä, joka sai koko koulun mua vastaan. Näytin lopultakin, että minäkin osaan.
Yläasteen lopuille asti jonkinasteista vittuilua jatkui, kunnes siirryin lukioon. Jäätäviä kasvoja ja pinnallisia ihmisiä täysin maahan sorretulle sielulle. Tekeepä todella hyvää. Joten tässä on mun tarina! Ja tunnustanpa loppuun, ettei Sibelius-lukio ole todellakaan se unelmien paikka vaan paikka, jossa et ole mitään jos olet sydämellinen ja avoin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
niin eipä niille kiusaajille mee jakeluu jos sanoo, LOPETA TOI,aina pitäis vetää turpaa niin kovaa et sen puheest ei saa parii viikkoo selvää ja jos menee kertoo opelle ni eihän sekää auta ku korkeintaa pariks päiväks jumalauta! Et turpaa vaa mut mä sain siit aina jälkkärii ja siitähän ne sai uuden aiheen yks jäi jälkkään et kyl vituttaa!