Miksi

Siksi, että en tuu koskaan kelpaamaan läheisilleni tällaisena kuin oon..
Oon pelkkä häpeän aihe.
Tajusin myös sen, että tuun varmaan aina olemaan yksin.

Sellaisen oivalluksen minäkin olen tehnyt.

ja ahdistuin ettei tästä koskaan tule tulemaan mitään, etenee liian hitaasti...tai ei ollenkaan

Yksinäisyys se kosketti minuakin. Mielikuvituksissa voin luoda kokonaisen elämän jossa on naurua, syvää yhteyttä, hapuilua, hämmennystä, itkuakin. Mikään ei lähennä niinkuin yhdessä itkeminen. Mutta tuntuu niin kaukaiselta se ajatus. Taas on yksi kesä mennyt ja vierelläni istuu vain yksinäisyyden tuttu hahmo. Haluaisin jakaa ajatuksiani jonkun toisen kanssa tai vain istua ja pitää kädestä kiinni, laskea pään olalle tai tutkia miten iiriksen väri vaihtuu silmissäsi auringon säteissä. Sinä joku joka haluaisit olla vierelläni, niin kuin minä haluaisin jäädä istumaan siihen sinun kanssasi. Koska olet siinä. Koska olen siinä. Ja sinä tahdot vaikka näet minun suuttuvan, häpeävän, olevan lapsellinen, raivoissani, pelkuri.... Kestäisit sen. Ja minä tahdon sanoa tahdon.

Kun kaikki meni väärin. Kun en koskaan saanut rakastaa sitä jonka halusin ja VITTU KOSTAN SILLE NIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

perusfiilis. ollut jo useita vuosia.
periksiantamista. luovuttamista. ei vain kiinnosta.
joo. onnen voi löytää pienistä asioista. mut se tekee laiskaksi se pienistä asioista nauttiminen. sitä siirtyy yhä pienempiin, kunnes tuijottaa ikkunastaan ulos ja ihailee jotain horsmaa ilta-auringossa. ällöää itseään, kun tarkemmin miettii.
horsman vieressä on nokkosta ja pajua. aamulla ne kaikki on oikeasti ihan p..stä .

olen henkisesti sairas,enkä tule parantuu ikinä.