Valvontakameroiden julkinen jako laillista?

9+12

Itseäni on viimeaikoina alkanut mietityttämään kaikenmaailman turhaakin turhempien tositv ohjelmien kuten poliisit ja vartijat materiaalin TV-levityksen laillisuus.

http://www.poliisihallitus.fi/poliisi/hallitus/home.nsf/files/Kameravalvontaopas_2010/$file/Kameravalvontaopas_2010.pdf

mainitsee mm. seuraavaa:

"Tallenteita käytetään lähtökohtaisesti vain niihin tarkoituksiin, joita varten valvontaa on suoritettu. Tallenteiden käsittelyssä on noudatettava henkilötietolain periaatteita.

Lähtökohtaisesti valvontakameramateriaalia saa luovuttaa vain järjestelmän henkilörekisteriselosteen mukaisiin tarkoituksiin. "

- Haluaisin nähdä rekisteriselosteen, jossa valvonnan asianmukaiseksi tarkoitukseksi määritetään tositv-viihde.


"Normaalia ja avointa kameravalvontaa, jossa tarkkailtavat joutuvat valvonnan kohteeksi vain ohimennen siihen varautuen, ei yleensä pidetä yksityisyyttä loukkaavana. Tosin tiettyjen henkilöiden pitkäaikainen tarkkailu esimerkiksi työpaikalla, voi olla yksityisyyttä loukkaavaa ja siten rangaistavaa salakatselua.

Rikoslain 24 luvun 8 §:ssä säädetään yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Siinä loukkaavan tiedon levittämiseen syyllistyy se,
joka oikeudettomasti joukkotiedostusvälinettä käyttämällä tai muutoin toimittamalla lukuisten ihmisten saataville toisen yksityiselämää
koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. . .”

-Tässä kai liikutaan vähän harmaalla alueella. Ymmärrän kyllä tallentamisen ja materiaalin seuraamisen lainvalvonnan ja häirilöiden ehkäisemisen kannalta. Mutta esim. kännisen ihmisen toilailujen seuraaminen useiden minuuttien ajan ja sen esittäminen TV:ssä ei oikein mielestäni vastaa tätä tarkoitusta. Toki kasvot on sutattu, mutta varmasti tutun tunnistaa silti ja tuntematonta ei tunnistaisi vaikka kasvot näkyisi.


"Yksilöiden on hyväksyttävä julkisilla paikoilla erilainen tarkkailu kuin kotonaan. Avointa kameravalvontaa, jonka kohteeksi henkilöt joutuvat satunnaisesti julkisilla paikoilla, ei pidetä yksityisyyttä loukkaavana. "

-Onko se satunnaista, jos kerätään "parhaat palat" ja laitetaan jakoon viihteeksi? Parhaassa tapauksessa jopa kuvausryhmä paikalle pelkästään viihdettä "valvonnan" sijaan.


"Teknisiä apuvälineitä käytettäessä korostuvat tarkoitussidonnaisuus- ja objektiivisuusperiaate. Välineitä ei saa käyttää työtehtävien kannalta perusteettomaan seurailuun tai kenenkään yksityisyyttä loukkaavaan tallentamiseen.

Katselun peruste ei kuitenkaan saa olla syrjivä tai loukkaava. Katselun ajallista kestoa ei ole ohjeessa tarkasti määritelty, mutta se on lopetettava välittömästi, jos perusteita toiminnalle ei ole "

-Koko ohjelmien idea on ainoastaan ihmisiä nolaavan materiaalin jakaminen. Tätä vartenko niitä turvakameroita asennettiin alunperin?

Huomioitavaa on myös, että kuvaamista (ja materiaalin esittämistä) jatketaan minuuttikaupalla varsinaisen valvontatilanteen jälkeen. Eikö se tarkoitus kuitenkin ollut havaita esim. liian humalainen ihminen julkisella paikalla, ei ylimääräisen shown esittäminen vartijoiden paikallesaapumisen jälkeen?


Ja ennenkuin joku kysyy niin en ainakaan tietääkseni ole joutunut ko. ohjelmien tähdeksi. Mielestäni moinen viihde on vaan hieman kyseenalaista ja liikkuu todella lähellä yksityisyyden loukkaamista.

3

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sieriously

      Käsittääkseni rekisteriselosteessa mainitut materiaalin haltijat saavat käyttää materiaalia parhaaksi katsomallaan tavalla.

      Jos kaupan omistaja haluaa luovuttaa materiaalia ohjelman tekoa varten, hän saa niin tehdä. Luulen kuitenkin että tässä "vartijat"-ohjelman tapauksessa on varmasti menty jonkin juridisesti korrektin "nintendon" läpi ettei kenenkään ykstyisyyttä loukattaisi.

      Joten voit olla rauhassa. Jos jotakuta sinun kauppareissusi kiinnostaa, niin hän kyllä saa materiaalia muutenkin kuin televisiosta.

    • 7h5tgr

      Käytetäänkö näissä tosiTV-ohjelmissa materiaalina tosiaankin valvontakameroiden nauhoituksia vai sekoitatko vain TV-ohjelman kuvaamisen kameravalvontaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2803
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      262
      2449
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1442
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1172
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1133
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1002
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      896
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      867
    Aihe