arcturus

Kun saavuin arcturuslaiselle tähtialukselle navigoituani "vahingossa" tutkimusalustani mielellä, yhteiskuntamme Plejadeilla oli samassa ylösnousemusvaiheessa kuin maayhteiskuntanne nyt. Kuitenkin saapuessani pystyin kertomaan arcturuslaisille vain, että planeettamme oli hyökkäyksen kohteena. Pian sen jälkeen minut vietiin palautumiskammioon.

Haluaisin aloittaa tämä viestin kertomalla teille kokemuksestani tuossa kammiossa. Heti kun olin tuolissa ja ovi oli suljettu, täydellinen pimeys ympäröi minut. Ensin pimeys vähän hämmensi minua, mutta hitaasti sisäinen valo alkoi herätä sisälläni. Minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut kokemusta tämän valon havaitsemisesta. Se näytti tulevan päälaeltani.

Valo alkoi kulkea aivoissani, ikään kuin etsien jotain. Tuntemattoman aikajakson jälkeen valolähde näytti asettuvan aivojen keskelle. Sieltä se heijasti säteen sisäiseen otsaani, missä kohtaa menetin tajuntani.

Kun heräsin, saatoin nähdä pimeässä. Tiesin huoneen olevan edelleen pimeä, koska näin korkeamman näkötaajuuden kautta. Pystyin zoomaamaan lähemmäs tai kauemmas liikuttamatta päätäni. Käsitin myös, että pystyin näkemään kummallekin puolelle ja myös taakseni liikuttamatta päätäni. Käsitän nyt, että näin kolmannella silmälläni.

Kun minulla oli tilaisuus "leikkiä" uudella näkökyvylläni, aloin tuntea valtavaa poltetta aivan sydämen yläpuolella. Polttava tunne oli niin voimakas, että halvaannuin tuskasta. Jos liikutin kehoani jollain tavalla, kipu yltyi. Toisaalta jos rentouduin täysin tyyneen ja hitaaseen hengitykseen, kipu väheni. Näin ollen pysyin täysin hiljaa paikallani tuntemattoman ajan.

Luulen nukahtaneeni, sillä se ei ollut sama tunne kuin aiemmin menetettyäni tajunnan. Joka tapauksessa, sitten kun palasin valvetilaan, kipu oli poissa ja tunsin olevani uskomattoman täynnä rakkautta. Vaimoni ja tyttäreni tulivat ajatuksiini ja näin heistä välittömästi kuvan mielessäni. Myöhemmin, paljon myöhemmin, opin, että olin todella nähnyt heidät.

Keskityin mielellä kyläämme nähdäkseni jotain, mutta pystyin vastaanottamaan vain voimakasta väsymystä ja pelkoa. Myöhemmin opin, että rakkauden etsiminen oli helpompi tehtävä kuin pelon ja väkivallan näkeminen. Opin myös, että syynä tähän eroon oli oppia seuraamaan rakkauden tunnetta ulottuvuuksien välisillä matkoilla. Tuolloin minulla ei tietysti ollut aavistustakaan siitä, millaista loistoa tulevaisuuteni pitäisi sisällään.

Pohdiskeluni keskeytti kammion oven avautuminen - se avautui aivan itsestään. Myöhemmin opin, että silloin kun tuolissa istuja resonoi tiettyyn taajuuteen, ovi avautuu automaattisesti. Kun astuin hitaasti alas tuolilta, koin täysin ainutlaatuisen tunteen kiertävän koko kehossani.

Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä tuo tunne oli, mutta se oli täysin autuas. Myöhemmin opin, että koko kehoni oli uudelleenkalibroitu viidennen taajuuden värähtelyyn. Pystyin kuitenkin säilyttämään tämän korkeamman värähtelylahjan, minkä arcturuslaiset olivat antaneet minulle, vain oppimalla hallitsemaan kaikkia ajatuksiani ja tunteitani. Tämä mestaruus ei ollut helppo tehtävä, mutta saavutin sen, koska palkkio oli valtava.

Kun keksin, miten tasapainotetaan uudet jalkani, kävelin hitaasti kammion ovesta ulos. Sitten astuin hiljaiseen käytävään. Lattia tuntui enemmän pilveltä kuin maalta, mutta en ollut varma, oliko kyse lattiasta vai uudesta kehostani. Myöhemmin havaitsin, että kyse oli kummastakin. Käytävä oli tyhjä, mutta tunsin miehistön jäsenten ajatukset, ikään kuin he olisivat siellä kanssani.

Kun niin monien ihmisten ajatukset pyörivät mieleni läpi, päätäni alkoi särkeä ja minulle tuli huono olo. Laitoin käteni seinää vasten pysyäkseni tasapainossa ja pakahduin välittömästi kaikesta aluksen toimintaa koskevasta informaatiosta. Onneksi kuulin sydämestäni tulevan hiljaisen ohjeen - mikä oli yksi uusi kokemus - joka opasti minua sulkemaan silmäni ja menemään syvälle omaan ytimeeni.

En ollut varma, mitä "ytimeeni meneminen" merkitsi, mutta kuvittelin oikein sen merkitsevän oman keskukseni löytämistä. Kun keskityin keskukseeni, pystyin löytämään rauhallisen ja hiljaisen paikan. Tuossa hiljaisuudessa käsitin, että kuulin näitä ääniä sisältäni enkä fyysisten korvien kautta.

Löysin taas keskukseni, niin että saatoin tasapainottaa kehoni riittävästi, jotta pystyin seisomaan omin voimin. Avasin sitten vähitellen silmäni ja näin arcturuslaisen hymyilevät kasvot. "Erittäin hyvä", se sanoi. (Arcturuslaiset ovat androgyynejä, vaikka heillä onkin muoto.) "Seuraa minua", se sanoi johtaessaan tietä. Se tiesi, että suuntavaistoni oli vielä heikko, ja piti hidasta tahtia.

Ensin en nähnyt paljon aluksesta, kun minun täytyi pitää silmäni keskitettynä arcturuslaiseen välttääkseni lisähuimausta. Kuitenkin jatkaessani kävelemistä, minusta tuli vakaampi uusilla jaloillani. Minulla oli miljoona kysymystä esitettävänä, mutta tiesin, että minun oli kunnioitettava heidän opetustapojaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yllä olevan on kirjoittanut "tapa ittes" kirjoittaja.

Äänestä
  • Vitut, kopiopaskaa. Laita vaikka sitä tehaspaskaukkoo mieluummin. Tai muurarilistoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tähtiarcturuskansala kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu