Ylläpito asettanut eston larylle jo n. vuosi sitten. Hän pääsee takaisin aina heti, mikään konsti ei häneen tehoa. Välillä hän on aivan ok, mutta yhtä äkkiä sitten käy meidän Luotsien kimppuun, vaikkakaan kukaan meistä EI OLE sanonut hänelle sanaakaan, tai huomauttanut mistään! Toisinaan myös jokunen chattari saa myös osansa larryn kiukkutelusta.
Ymmärrän hyvin, että hän ei ole kunnossa ja takuulla hänen elämäkään ei ole varmasti helpoimmasta päästä, kun mies asuu 12 neliön huoneessa, eikä huoneessa kuulemma edes ikkunaa ja muuta ei ole. Kärsii kuulemma paniikkihäiriöistäkin ( nuo hänen omaa kertomaa ) jotenkin itse tavallaan säälin häntä .
DaraDevil täällä puolustanut aiemmin kovasti larrya ja ilmoittanut, että tuntee larryn vuosien takaa ja että larry on ihan ok, eikä häiritse muka ketään... vaan se on nyt täyttä puppu juttua!
No, hän onkin tavallaan ok muuten, eikä ole sitten mikään tyhmäkään, mitä nyt vähän lapsellinen ikäisekseen, mutta kukapa ei välillä olisi ... kun nyt jättäisi Luotsein solvaamisen ja toisinaan myös, jonkun kohdalleen osuneen chattarin provoamisen. Kukaan meistä ei ole ikinä, koskaan hiljentänyt, banninut, tai muuta vastaavaa häntä suotta! Se on nyt fakta!
Hän muistelee vuoden takaisia hiljennyksiään jne. ikäänkuin ne olisi ollut juuri samana päivänä ... ja silloin n. vuosi sitten hän oli niin mahdoton täällä, että Ylläpito luki hänen jutut lokeistaan ja tuo esto tuli heti silloin. Larryn olemme nyt antaneet olla huoneessa / chatissa määrätyistä estoista huolimatta aivan rauhassa, vaan silti hän ei ymmärrä, että vain rauhassa chattailisi kavereidensa kanssa, eikä aloittaisi taas sitä iänikuista provoamistaan, jota ei kyllä todellakaan enään jaksa. Useita chattaajia myös jatkuvasti valittanut hänestä monet kerrat.
Larry osaa olla erittäin vakuuttava kavereilleen, että häntä on kohdeltu väärin Luotsien taholta ja saa helposti yllytettyä muitakin meitä vastaan, näköjään Luotskinkin ( viittaan DaraDeviliin, eli Cassiin )
Semmoista se on, kun ko. Luotsi sen verran harvoin käy Luotsaamassa ja muutenkin, että ei koskaan osu juuri silloin itse paikalle, kun larry on vauhdissa!
Eipä ole kyse mistään Luotsin vallankäytöstä, vaan huoneiden mukavan ilmapiirin säilyttämisestä, mikä tuntuu olevan välillä ylivoimainen tehtävä jo.
Jatkuu...
Konstit on loppu yleisesti ottaen esim. tällaisten suhteen!
19
149
Vastaukset
* Ylläpitoa pitää kunnioittaa, asiakkaista pitää kunnioittaa* kuka sitten pitää meidän Luotsien puolta ja edes vähän myös arvostaisi meitä ... ei kukaan !?!
Alla näyte, joka on sieltä *kiltimmästä* päästä vielä:
leisuressuitlaarry => Töppönen: lkor etsii ihan selvästi seksijuttua kun siellä seksibaarissa vierailee
leisuressuitlaarry => Töppönen: sinne vaan pokaamaan lkoria kun seuraavan kerran menee eikä se voi bänniä seksihuoneessa saa puhua seksistä ihan vapaasti
Töppönen => lkor, leisuressuitlaarry: kiva tietää. sit pyydän ikorilta peppua
Töppönen => leisuressuitlaarry: en mä sano tohon mitään
Töppönen => lkor: niin et saiskos
Töppönen => lkor:
leisuressuitlaarry => Töppönen: eilen koitin sitä pervomiehelle pimpata mutta lkor meni sanattomaksi
leisuressuitlaarry => Töppönen: pervomies oli kyllä aika innoissaan
leisuressuitlaarry => Töppönen: eipä tarvii ihan laillista se o seksihuoneessa jutella seksijuttuja
leisuressuitlaarry => Inphi: ootko taas ilkeilly muille käyttäjille
Töppönen => leisuressuitlaarry: tietysti on. ja on iha laillista täälläkin jutella seksiasioita
leisuressuitlaarry => Inphi: niinkun tapanasi on
leisuressuitlaarry => Töppönen: ainaki nuo luotsit koittaa siitä bänniä
Töppönen => leisuressuitlaarry: liialliset tuhmuudet sit mieluummin sekspaariin
leisuressuitlaarry => Töppönen: tosiaan kaikesta ne yrittää
leisuressuitlaarry => Inphi: tai seurailla toisia käyttäjiä huoneesta toiseen että pääset vinoilemaan
leisuressuitlaarry => Inphi: miksi toimit näin?
leisuressuitlaarry => Inphi: ois ihan kiva tietää käytöksesi perusta
Töppönen => leisuressuitlaarry: minä olen aina ollu sitä mieltä, et kyllä seksi kuuluu elämään, ja siitä voi keskustella muuallakin kuin seksivonkaamishuoneissa
leisuressuitlaarry => Inphi: vai kissako kielen vie
leisuressuitlaarry => Töppönen: joo joilleki kuuluu ja joillekki ei
Töppönen => leisuressuitlaarry: no jooo, mut jotkus sefut näkee heti, et jos puhut seksistä niin bannia
leisuressuitlaarry => Töppönen: se o vaan kansan rajottamista turhaan jos ei saa luonnollista
leisuressuitlaarry => Töppönen: eine kuitenkaa pahaa tee seksi pitää ihmisen ja mielenterveyden kunnossa
pleasuresuitsaitlarry => riter86: turha vinoilla
Inphi => leisuressuitlaarry: vittuaks siinä möliset
leisuressuitlaarry => Töppönen: silloin oot onnistunut sättäillessä ettei luotsi provoa sua
Töppönen: sitten olen onnistunut kun luotsi provoaa mua
leisuressuitlaarry => Töppönen: ne se pysyy vaan hiljaan jossain omissa tilassa eikä häiritse ihmisiä suotta
leisuressuitlaarry => Töppönen: mua ne ainaki provoaa et sais syyn bänniä
leisuressuitlaarry => Töppönen: nykyään ne menny aika hiljasiks
leisuressuitlaarry => Töppönen: ja hyvä niin
leisuressuitlaarry => Töppönen: ei niiden jatkuvaa provoomista jaksa ja niiden hovia kuten esim luotsien haaremi inphiä
Töppönen => leisuressuitlaarry: se hovi on kyllä lievästi sanoen ärsyttävää
leisuressuitlaarry: sellasta se o
leisuressuitlaarry => Töppönen: no perseennuolijoita aina riittää kun heikko ihminen kaipaa turvaa
leisuressuitlaarry => Töppönen: sitähän se kai loppupeleissä on vaan
leisuressuitlaarry => Töppönen: onhan noissa sefuissa mätämunia
leisuressuitlaarry => Töppönen: tulee taas kuuma päivä
leisuressuitlaarry => Töppönen: niin ja provotakseen muita ja kehittäessään vaan riitaa
leisuressuitlaarry => Töppönen: no mädimmät mun mielestä emrys evilcat ja lkor
leisuressuitlaarry => Töppönen: ihan suoraan uskallan sanoa mielipiteeni sitähän ei voi kieltää
leisuressuitlaarry => Töppönen: siinä o bännikolmikko
Töppönen => leisuressuitlaarry: muita noita en tunne, mu emry on vihan kohde
Jatkuu...leisuressuitlaarry => Töppönen: keneltäkään näistä en oo syytä miksi bännänneet
leisuressuitlaarry => Töppönen: mutta hirveetä liirumlaarumia on tullu sitäki enemmän
Töppönen => leisuressuitlaarry: laittaisin vielä lisäksi, tosin hänen mielentilansa vaihtelee
Inphi:
leisuressuitlaarry => Töppönen: eise luotsien tehtävä täällä ole liirumlaarua vaan puhua
Töppönen => leisuressuitlaarry: milltku, kun saa bannin ja sisäänpääsyn jälkeen kysyy syytä banniin, ni siitä saa bannin
leisuressuitlaarry => Töppönen: kyllä pitää toimia asiallisesti luotsinakin
leisuressuitlaarry => Töppönen: no sekin vielä
leisuressuitlaarry => Töppönen: ne vaan pönkittää noilla bänneillä heikkoa itsetuntoaan
leisuressuitlaarry => Töppönen: ei siinä mitään muuta luotsi ja niiden hovi hyökkää yhen kimppuun että sais tämän ihmisen rikottua
leisuressuitlaarry => Töppönen: se lähinnä niiden tapa toimia
leisuressuitlaarry => Töppönen: sitte ne keksii jälkeen päin selityksiä niiden toimilleen
Töppönen => leisuressuitlaarry: se on aika yleistä. mut on onneks muitakin
leisuressuitlaarry => Töppönen: ikinä oo tuu selityksiä muutenko jälkeenpäin keksittynä mitä ne o keskenään miettineet että mitä sanotaan
leisuressuitlaarry => Töppönen: se tosi noloa
Töppönen => leisuressuitlaarry: ja sit on aina selityksenä heidän sisäiset säännöt. säännöt joita tavalliset sättääjät ei saa nähdä
Töppönen => leisuressuitlaarry: se on ihan jehova tai stasi-juttua
leisuressuitlaarry => Töppönen: esimerkiksi noin
leisuressuitlaarry => Töppönen: pahimpii o noin hovilaiset jotka rääkyy sääntöjä kun oma etu eli vaikka kruunu sitä tarvii
Töppönen => leisuressuitlaarry: mietippä jos oikeassa elämässä poliisit sais tehdä sulle mitä vain, koska heillä on säännöt. niistä ei voi valittaa, koska ne on sisäisiä sääntöjä
leisuressuitlaarry => Töppönen: ne niinko puuttuu luotsin työhön mutta niitä ei bännitä
leisuressuitlaarry => Töppönen: vaikka luotsin työhönhä ei saa puuttua
leisuressuitlaarry => Töppönen: seki on aika erikoista
Töppönen => leisuressuitlaarry: siks mä olen joskus harkinnut alkavani luotsiksi
leisuressuitlaarry => Töppönen: sitte kans perustellaan luotsin päätöksiä siks että joku luotsi on ollu niin ja niin pitkän aikaa luotsina
Töppönen => leisuressuitlaarry: mut on hyviäkin luotseja. useimmat ovat
leisuressuitlaarry => Töppönen: eihä se kerro mitään luotsihan voi toimia välillä hyvin ja välillä huonosti tai silti käyttää väärin valtaansa pieneen osaa käyttäjistä jotka ei valita tai ei edes pysty valittamaan
Töppönen => leisuressuitlaarry: marie_jo tulee ekana mieleen
leisuressuitlaarry => Töppönen: jokainen luotsi joka ruorinsa menettää on surullinen tapaus
Töppönen => leisuressuitlaarry: valta turmelee
leisuressuitlaarry => Töppönen: mutta ollaan tultu siihen pisteeseen ettei kaikki luotsit ole ansainneet ruoriaan
leisuressuitlaarry => Töppönen: ilman ruorien uusjakoa ei tämä sätti voi jatkua
Töppönen => leisuressuitlaarry: se on vaan ikävä totuus, että valta, vaikka vaan luotsin valta, se tekee ihmisestä vallanhimoisen
leissuressuitlarryy => lkor: etsikkö kikkeliä?
leissuressuitlarryy => lkor: vai ihan kimppaa?
leissuressuitlarryy: luotsi katos
leissuressuitlarryy: se vissiin noita seksin vihaajia
leissuressuitlarryy:
leissuressuitlarryy => pervomies1: pokaa toi luotsi
leissuressuitlarryy => pervomies1: aattele jos saisit suihkuttaa spermaa sen silmille
leissuressuitlarryy => lkor: tykkäisitkö jos pervomies suihkuttais spermaa sun naamalle?
leissuressuitlarryy => pervomies1: ehkä se suostuu kohta
leissuressuitlarryy => lkor: olisiko sinusta pervomiehen kassin tyhjentäjää?
leissuressuitlarryy => lkor: vastaa nyt vai oletko seksinvihaaja?
leissuressuitlarryy => lkor: vai kenties uskis joka harrastaa seksiä vaan avioliitossa
leissuressuitlarryy => pervomies1: mä koko ajan yritän houkutella sitä
leissuressuitlarryy => pervomies1: oota kohta se varmaan suostuu
pervomies1 => leissuressuitlarryy: huomaan
leissuressuitlarryy => pervomies1: se miettii kovasti
leissuressuitlarryy => pervomies1: en tajuu miks noin paljon miettii kun ois kuumaa nektaria tarjolla
leissuressuitlarryy => pervomies1: jumalten nektaria
pervomies1 => leissuressuitlarryy: niinpä =)
Jatkuu...EvilCat kirjoitti:
leisuressuitlaarry => Töppönen: keneltäkään näistä en oo syytä miksi bännänneet

Jatkuu...... toivottavasti siis ei jatku :) Tuo vei nyt melkoisesti tilaa, mutta halusin sen tänne, että ei ole aina kovin mukava olla Luotsi ja tuo näyte nyt on vielä pientä, kun ottaa ne huorittelut ym. huutelut huomioon, mitä tuolla välillä saadaan niskaamme.
Välillä ihmettelen, että onko tässä mitään järkeä koko touhussa olla Luotsina... no aikansa kutakin...
Mukavaa kesää kaikille!EvilCat kirjoitti:
... toivottavasti siis ei jatku :) Tuo vei nyt melkoisesti tilaa, mutta halusin sen tänne, että ei ole aina kovin mukava olla Luotsi ja tuo näyte nyt on vielä pientä, kun ottaa ne huorittelut ym. huutelut huomioon, mitä tuolla välillä saadaan niskaamme.
Välillä ihmettelen, että onko tässä mitään järkeä koko touhussa olla Luotsina... no aikansa kutakin...
Mukavaa kesää kaikille!Mun mielestä tollasta ei tarvitse kenenkään kuunnella, tuo teksti meni jo sen verran henkilökohtaisuuksiin ja muutenkin rajojen yli, että miksi tarttis lelliä larrya?
Itse ollut nyt 10 vuotta chatsefuna ja en ole koskaan kuullu että kukaan joutuisi sietämään tuollasta kovin kauaa.
Kyllä on omasta mielestä muten paikka joka kerta kun larry lähtee tolle linjalle, olkoon chateissa jos osaa käyttäytyä.
Bannikin olisi jo mielestäni aiheellinen.
Toit chatin sitte munki ulottuville!!! Ei tunnu että oisin kauheesti menettäny mitään näinä vuosina :D Jotenki hauskakin toi tyyppi, vaikka uskon että TOD. rasittava...
Pystyttekö te chat-luotsit siis tukkimaan nassuja? Vai onko yp:n heiniä?Kyllä me saadaan ne mutelle joka toimii niin kauan kunnes henkilö loggaa ulos ja takas sisään.
No ei se nyt sellaista aina ole sentään, mutta maailmassa riittää siellä sun täällä noita lärrejä :) vaan tuo on kyllä omassa lajissaan melkoinen epeli.
Kuule kyllä meillä hauskaakin tuolla chatissa on välillä ... saa nauraa ihan ääneen tässä koneella, niin että silmämaalit valuu poskipäille :]
Ikävää kyllä on, kun tuolleen mollataan ja ei minusta meidän kuulu missään nimessä jatkuvasti joutua tuollaista kärsimään yhden henkilön aiheuttamana oli se sitten chatti, tai keskustelupalsta, joten kyllä se olisi Arvoisan YP.n asia hoitaa nämä pahimmat häiriköt jollain ihmeen konstilla täältä pois. Tässä on mennyt välillä melko voimakkaastikin *työnilo* pois... ja mielessä ollut moneen kertaa se, että en jatka tätä enää pitkään ja alan tekemään vihdoinkin kesken jääneen lasten saturomaanin korjaukset valmiiksi, että saisin sen kansiinkin vielä joskus.
Kaikki jäi aikoinaan siltä osin minulta kesken, kun *eksyin* tänne Suomi24.ään ja kyllä olin pöllönä täällä ensin, kun en tajunnut alussa yhtään mitään, että miten koko chatti edes toimii.
Tämä 10 vuotta *sefuna* täällä on mennyt niin nopeasti, että ei voi edes käsittää! Joten... ei tämä nyt missään nimessä mikään huono paikka ole, tämä Suomi24 ja sen chatti ym. jutut. Niin vain jäin heti minäkin tänne *koukkuun* silloin aikoinaan. Täällä on paljon mukavia henkilöitä ja paljon kaikkea muutakin katseltavaa. Suomen isoin webbisivusto monipuolisine juttuineen, vaikka useat kutsuu tätä... jopa virkamies sisäministeriössä ... muutama vuosi sitten... Suoli24.si. *reps*
Tsemppiä kaikille kollegoille tässä *hommassa* !
Tämä lärry kiertää kaiken, hänellä on nikkejä valtavasti, myöskin kuulemma useita tietokoneitakin. Tällaista henkilöä ei niin vain pysäytetä. luotsi komennot eivät riitä hänen pysäyttämisekseen. mutesta hän palaa 1min sisällä takaisin ja ärhäkkäämpänä. Tälläistä kuulemme ja pahempaakin evilinkanssa aina, kun lärry on paikalla. Tällainen vaatii luotsilta erittäin kestävää sietokykyä. Tälläisen takia ehdotinkin sitä kestomutea joka olisi ehdoton. Pahemmin muita luotseja ei Noretaikuiset sivulla käy, kuin minä ja evil, satunnaisesti muutamamuu. Äkkiseltään tuo voi tuntua hauskalta, mutta sitä se pitemmänpäälle ei ole. Eräät luotsit poistuvat sivulta, kun lärry aloittaa tai pysvät visusti piilossa varanikkinsä takana. Tämäkään ei ole oikein. Hvää kesää kaikille.
Osanottoni :(((
Unohdin äsken mainita, että minä luotsaan myös Sex Bar2 ja Kinky Bar. Tämä lähinnä tiedoksi luotseille jotka eivät luotsaa chatin puolella. Jättäkäämme siis lärryn sanonnat omaanarvoonsa.
Ei voi olla niin, että julkinen palvelu voidaan tukkia spämmillä muutaman yksittäisen henkilön toimesta. Tehdäänpä listaa:
-Larry (chat)
-Kaaleppi Kauhakauhu (Köyhyys, Tuet, Työttömät)
-Sähköteurastaja (Ilmastonmuutos)
-Kervinen (Kotka)
-
-
-lisää?
Joka palstalla ei ole häirikköä, ei edes kaikilla alueilla. Onko jotakin, mikä voitaisiin tehdä toisin näiden yksittäisten henkilöiden kohdalla?Tässä hetki sitten aloittaneena Helsinki -palstalla oon huomannut FU -nimimerkin pakkomielteenomaisesti toistelevan minun olevan jonkinsortin ruotsalainen (kauhistus sentään ;) ). Jankutti sitä ym asiaankuulumatonta muutamia kertoja, joihin vastasin laittamalla otteita säännöistä ja että sääntörikkomuksen vuoksi tulen poistamaan hänen viestinsä. Annoin viestinsä olla pari päivää ja joitakin niistä poistin. Osa vielä odottelee. Toiveena on ettei ko FU ärsyynny ja ylly liiallisuuksiin.
Somalit ovat myös koko maailman pahuus yhdessä paketissa. Aivan törkeitä tappamisuhkailuja ollut, mutta ne kaikki poistin heti. Joitakin somalivastaisuuksia on vielä siinä rajoilla poistanko vai en.
Kokeilen rasistisiin ym häiriköihin vastata kertomalla säännöistä ja poistamalla ko viestin vasta parin päivän päästä.
Nyt tähän on aikaa, kun olen lomalla, mutta töiden alkaessa luulisin vain poistavani asiattomat viestit.
Palstan viihtyisyys karisee, kun siellä on asiattomuuksia. Palstasta tulee "slummi". Olen kehottanut muitakin kirjoittajia vastaamaan näille joillekin häiriköille niin ehkä häiriöt siitä vähenevät ajan mittaan. Häiriköt ovat saaneet kynsilleen n yt muiltakin ja lisäksi olen saanut tukea näiltä muilta kirjoittajilta.
Ehkä Helsinki -palsta on kuitenkin helpommasta päästä jos häiriköitä ajattelee…traveller111 kirjoitti:
Tässä hetki sitten aloittaneena Helsinki -palstalla oon huomannut FU -nimimerkin pakkomielteenomaisesti toistelevan minun olevan jonkinsortin ruotsalainen (kauhistus sentään ;) ). Jankutti sitä ym asiaankuulumatonta muutamia kertoja, joihin vastasin laittamalla otteita säännöistä ja että sääntörikkomuksen vuoksi tulen poistamaan hänen viestinsä. Annoin viestinsä olla pari päivää ja joitakin niistä poistin. Osa vielä odottelee. Toiveena on ettei ko FU ärsyynny ja ylly liiallisuuksiin.
Somalit ovat myös koko maailman pahuus yhdessä paketissa. Aivan törkeitä tappamisuhkailuja ollut, mutta ne kaikki poistin heti. Joitakin somalivastaisuuksia on vielä siinä rajoilla poistanko vai en.
Kokeilen rasistisiin ym häiriköihin vastata kertomalla säännöistä ja poistamalla ko viestin vasta parin päivän päästä.
Nyt tähän on aikaa, kun olen lomalla, mutta töiden alkaessa luulisin vain poistavani asiattomat viestit.
Palstan viihtyisyys karisee, kun siellä on asiattomuuksia. Palstasta tulee "slummi". Olen kehottanut muitakin kirjoittajia vastaamaan näille joillekin häiriköille niin ehkä häiriöt siitä vähenevät ajan mittaan. Häiriköt ovat saaneet kynsilleen n yt muiltakin ja lisäksi olen saanut tukea näiltä muilta kirjoittajilta.
Ehkä Helsinki -palsta on kuitenkin helpommasta päästä jos häiriköitä ajattelee…Kas, samalla nimimerkillä kirjoittelee muuallakin, mutta ihan hilikulla, että onko poistettavaa tekstiä. Rekisteröimätön nimimerkki, mutta lienee sama hahmo.
komppis kirjoitti:
Kas, samalla nimimerkillä kirjoittelee muuallakin, mutta ihan hilikulla, että onko poistettavaa tekstiä. Rekisteröimätön nimimerkki, mutta lienee sama hahmo.
Jos jokin viesti on asiaton, suosittelen, että poistat sen heti. Kun säännöt ja selitykset ovat kaikille ja kaikkialla samat, ei pitäisi olla kenellekään epäselvää, miksi jokin viesti poistuu. Itse en kannusta minkäänlaiseen keskusteluun rähinöitsijöitten kanssa, päinvastoin, koska kaikki vastaukset ovat surkimuksien kaipaamaa huomiota. Älä provosoidu. Palstan taso ei nouse eikä tyyli kohene sillä, että häiriköinnistä keskustellaan häiriköitsijäitten ehdoilla.
Tällainen päivittäinen häirikkö Vanhimmat sivulla, menee naisten kaappeihin sanomaan seuraavaa.
[23:31] un-ski => anni60: saat ottaa valtavan siittimeni anukseesi jonka jälkeen nuolet sen puhtaaksi paskasta tämän jälkeen saat smegmaista terskaa poskeesi jonka jälkeen huljuttelen siitintäni vasten spermaisia poskiasi
Neuvoin naisia ruksaamaan hänet välittömästi, kun saapuu huoneesee. Hyväpuoli tässä on, hän ei kierrä bannia.Ihana unski...
Eilen mua ihan nauratti oma ajatusmaailmani:
"Tääl on järkky meno, hirveitä häiriköitä"
"Haa! Alan luotsiksi!"
Mitä sitten tapahtui?
"Tääl on järkky meno, hirveitä häiriköitä"
xDD Eli mä halusin tähän hommaan ja nyt sitä mennään!! Ei huvittais olla luotsi missään muuraus-palstallakaan, kun on ihan kuallu meininki.
Mut antakaa mun silti vinkuu ku haluun vinkuu.
Seikkaileeko tää "henrik ijäs" muuallakin kun raksa-aiheisilla sivustoilla...? Hänellä on sivuntäydeltä asiaa millon milssäkin kategoriassa. Ihan ok musamaku, mutta ku haluaisin lukea rakentamisesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3665Henkka vilistää kuin kahdeksanjalkainen saunakauha pitkin palstoja. Olen siis nähnyt muuallakin, mutta on kovin vikkelä vaihtamaan maisemia. -Niinkö? kysyisi JK.
Hehe, hyvä kuvaus. Ja tarkistin että jo vuodesta 2011 ainakin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000544901924h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?112277Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1781404Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja181088- 70904
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41847Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57782Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72774En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37692Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75622