hei
Vetelemme perheemme kanssa viimeisiä oljenkorsia ongelmamme kanssa joten ajattelin nyt keskustelupalstalta saada vielä näkemyksiä, kokemuksia vastaavaan tilanteeseen.
Meitä on perheessä viisi lasta ja vanhemmat, olemme kaikki lapset jo aikuisia. Yhdellä meistä on ollut mielenterveysongelmia viimeiset 15 vuotta. Kaikki alkoi psykoosista. Sen jälkeen hänen elämänsä on ollut hidasta, hyvin hidasta kohenemista: hän kykenee jollain tasolla huolehtimaan itsestään. Saa pätkätöitä ja käy treffeillä, mutta ystäviä ei ole enkä tiedä miten pitkään niitä töitäkään saa pätkissä..... Hygieniastakin on hänelle jouduttu huomauttamaan...
Mutta varsinainen ongelma on se, että tämä ihminen ei itse ilmeisesti tiedosta ongelmiaan. Hänelle on vuosien mittaan puhuttu aiheesta, lähes aina tuloksetta. Meidän sisarusten lähestymisen hän kokee mielestäni ehkä uhkana enemmän kuin huolestuneisuutena. (hänellä on erittäin huono itsetunto) Hän on sosiaalisesti suorastaan surkea, hän antaa itsestään epäkohteliaan, välinpitämättömän ja töykeän kuvan. en tiedä miten hän itse näkee käytöksensä. Hän ei osaa auttaa, antaa mitään ihmissuhteisiin, olla vuorovaikutuksessa, olla oma-aloitteinen, hän on kuin tyhjä ihminen. Hänen käytöstään seuraamalla olen päätynyt siihen mielipiteeseen, että hänellä ei ole tunne-elämää. En usko hänen rakastavan ketään, tai edes välittävän kenestäkään.
Olemme miettineet päämme puhki miten tätä ihmistä voi auttaa, koska 15 vuotta on mennyt hukkaan ja tätä menoa sama jatkuu. Äitimme päätti nyt varata taas ajan psykiatrille ja viedä siskomme sinne. Pelkäänpä ettei hän kuitenkaan puhu mitään eikä istunto etene mihinkään. Kukaan meistä ei jaksa enää. hän on niiiiin raskasta seuraa ... Otan hänet juhliin ym. mukaan vain koska tiedän hänen olevan muuten yksin kotona, mutta se on aina minulle suuri rasite koska hänen käytöksensä on niin loukkaavaa. Hän ei osaa seurustella ihmisten kanssa. yhden lauseen tuottaminen kestää kolme kertaa pidempään kuin "normaalilla" ihmisellä.
Residuaali skitsofrenia pätee häneen kaikin puolin. Toisaalta myös aspergerissa on hyvin paljon häntä muistuttavaa.... Se tosin ei selittäisi psykoosia...
Miten voi läheiset toimia tilanteessa kun ihminen on niin raskasta seuraa, tiedämme että hänellä menee huonosti mutta tuntuu ettemme me pysty auttaa? mitä meidän pitäisi tehdä? jos hän ei koe olevansa hoidon tarpeessa? mä en jaksa olla ihmisen kanssa jonka käytös saa mut kiehumaan raivosta. En koe saavani häneltä mitään mitä isosiskolta kuuluisi saada: välittämistä, kiinnostusta... toisaalta itsekästä nähdä tilanne näin. Hänellähän se suurin ongelma on eikä minulla...... ei tule saamaan miestä tai ystäviä tuota menoa.
miten me voidaan auttaa? en tiedä onko hän riskissä satuttaa itseään...
Vetelemme perheemme kanssa viimeisiä oljenkorsia ongelmamme kanssa joten ajattelin nyt keskustelupalstalta saada vielä näkemyksiä, kokemuksia vastaavaan tilanteeseen.
Meitä on perheessä viisi lasta ja vanhemmat, olemme kaikki lapset jo aikuisia. Yhdellä meistä on ollut mielenterveysongelmia viimeiset 15 vuotta. Kaikki alkoi psykoosista. Sen jälkeen hänen elämänsä on ollut hidasta, hyvin hidasta kohenemista: hän kykenee jollain tasolla huolehtimaan itsestään. Saa pätkätöitä ja käy treffeillä, mutta ystäviä ei ole enkä tiedä miten pitkään niitä töitäkään saa pätkissä..... Hygieniastakin on hänelle jouduttu huomauttamaan...
Mutta varsinainen ongelma on se, että tämä ihminen ei itse ilmeisesti tiedosta ongelmiaan. Hänelle on vuosien mittaan puhuttu aiheesta, lähes aina tuloksetta. Meidän sisarusten lähestymisen hän kokee mielestäni ehkä uhkana enemmän kuin huolestuneisuutena. (hänellä on erittäin huono itsetunto) Hän on sosiaalisesti suorastaan surkea, hän antaa itsestään epäkohteliaan, välinpitämättömän ja töykeän kuvan. en tiedä miten hän itse näkee käytöksensä. Hän ei osaa auttaa, antaa mitään ihmissuhteisiin, olla vuorovaikutuksessa, olla oma-aloitteinen, hän on kuin tyhjä ihminen. Hänen käytöstään seuraamalla olen päätynyt siihen mielipiteeseen, että hänellä ei ole tunne-elämää. En usko hänen rakastavan ketään, tai edes välittävän kenestäkään.
Olemme miettineet päämme puhki miten tätä ihmistä voi auttaa, koska 15 vuotta on mennyt hukkaan ja tätä menoa sama jatkuu. Äitimme päätti nyt varata taas ajan psykiatrille ja viedä siskomme sinne. Pelkäänpä ettei hän kuitenkaan puhu mitään eikä istunto etene mihinkään. Kukaan meistä ei jaksa enää. hän on niiiiin raskasta seuraa ... Otan hänet juhliin ym. mukaan vain koska tiedän hänen olevan muuten yksin kotona, mutta se on aina minulle suuri rasite koska hänen käytöksensä on niin loukkaavaa. Hän ei osaa seurustella ihmisten kanssa. yhden lauseen tuottaminen kestää kolme kertaa pidempään kuin "normaalilla" ihmisellä.
Residuaali skitsofrenia pätee häneen kaikin puolin. Toisaalta myös aspergerissa on hyvin paljon häntä muistuttavaa.... Se tosin ei selittäisi psykoosia...
Miten voi läheiset toimia tilanteessa kun ihminen on niin raskasta seuraa, tiedämme että hänellä menee huonosti mutta tuntuu ettemme me pysty auttaa? mitä meidän pitäisi tehdä? jos hän ei koe olevansa hoidon tarpeessa? mä en jaksa olla ihmisen kanssa jonka käytös saa mut kiehumaan raivosta. En koe saavani häneltä mitään mitä isosiskolta kuuluisi saada: välittämistä, kiinnostusta... toisaalta itsekästä nähdä tilanne näin. Hänellähän se suurin ongelma on eikä minulla...... ei tule saamaan miestä tai ystäviä tuota menoa.
miten me voidaan auttaa? en tiedä onko hän riskissä satuttaa itseään...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos hän ei koe että hänellä on ongelmaa ja sinä koet ettet pysty auttamaan häntä ongelmissaan niin, kannattaako yrittää? Läheisriippuvuudesta on molemmille osapuolille vain haittaa. Hyväksy hänet outona äläkä anna sen loukata. Loukkaantuisitko jos halvaantunut ei nouse seisomaan kätellessään?