Tosiaan en ole perheriitojen takia nähnyt mm mummoani 10 vuoteen. Olen nyt 18v ja juuri kortin sekä oman auton saanut. Nyt pitäisi keksiä vanhemmille syy miksi olen poissa kotoa koko päivä. Pelkästään ajomatkoihin menee 5h 2.5h suuntaan. Toki kun lähden aamulla 9 aikaan matkaan niin voitan sillä useamman tunnin koska vanhemmat ovat töistä klo 15 asti. Olen miettinyt että valehtelen menevän kaverille esim koska kaverin auto on hajonnut ja tarvii auttaa sitä. Ideoita otetaan vastaan mitä valehtelen vanhemmille.
Ikävä mummoa
jyrkkiii
13379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinä poika ole 18-vuotias täysikäinen mies,enpä päätäni vaivais,tollasilla asiolla. Nostan sulle hattua,kun uskallat mennä 10-vuoden päästä tapaamaan mummoasi,joka sulta on riisttetty. On tämän maailman ihmiset häiriinyneet vai hullujako lie,kun aikuiset ihmiset,tekevät omista lapsistaan kiista/kostonkapuloita, omien riitojensa vuoksi.Kerro mummille terkkuja, aja varovasti.
Voi hyvänen aika :D 18v on täysi-ikäinen. Vapaa menemään vaikka baariin, ei siihen lupaa tai valehtelua tarvita. Luultavasti tapaaminen mummon kanssa tulee olemaan pettymys. Ruusunpunaisilla lasien läpi luulet kohtaavasi mukavan mummon. Todellisuudessa siellä odottaa rääväsuu harakka, joka haukkuu sinut ja perheesi... voi jyrki poikaa, joudut palaamaan äitisi helmoihin.
Jospa se onkin toisinpäin,Jyrki poikaa odottaa siellä lämmin lupsakka mummi. Kylläkai 8-vuotias muistaa jotakin mummistaan. Ei ne aina asiat ole niinkuin katkerat vanhemmat sanovat. On ikävää jos jollakin on rääväsuu harakka mummo.... Minulla on mukava mummi.
Kukaan ei katkaise välejä monen vuoden ajaksi omaan lupsakkaan herttaiseen äitiin/anoppiin. Joten v-mäinen ämmä siellä odottaa.
Minulla oli mukava mummi.Kyllä se on nähty,kuinka äidit/anopit /appi-ukot avopesevät/myrkyttävät omien lastensa päät. Yksinhän ihminen ei riitele,kyllä siihen tarvitaan kaksi. Joku ei vaan huomaa,että isoin malka omassa silmässä......Sitten huomataan,jos huomataan ,kun muorilla/papalla kaksi metriä multaa päällä,silloin se on jo myöhästä. Ei ne yksinäiset mummit/papat jotka unohutetaan,kaupunkikäppään,hoitolaitokseen yhteiskunnanhoidettavaksi kaikki pahoja ole. Nykyihmiset on vain itsekeskeisiä,vastuuntunnottomia,ei se minulle kuulu,jne. Helpollahan sitä pääsee,kuin ei välitä eikä osata etes hävetä....30-vuotta työnipuolesta seurannut tätäpuolta.
Kyllä ihminen osaa olla niin hankala, ettei kukaan halua pitää yhteyttä. Ei lapset, ei niiden puolisot, ei edes omat siskot ja sisarusten lapset eikä naapurit. Hyvä vain, että paha saa palkkansa ja jää yksin.
Minä olen huomannut pitkän työurani aikana. On vanhuksia, joita muistaa lapset ja lastenlapset. Ystävät ja naapurit soittelee ja käy niin kauan, kuin oma kunto sen sallii. Sitten on vanhukset, joita ei muista kukaan. Minusta tämä kertoo, minkälainen vanhus on aikaisemmin ollut. Usen 80v vanhuksen lapsenlapset on perheellisiä ja hänellä on jo lapsenlapsenlapsia ja kukaan ei käy.
Minkälainen ihminen on paha hankala vaikee,miten se ihmisessä ilmenee? Olen toiminut vuosikymmeniä hoitajana. Dementia asukit on kyllä joskus vaikeita,nehän onkin lapsentasolla. Mutta onko ihminen tahallaan ilkee. ? Hänen täytyy olla tunnevammainen,sekin on sairaus? Paha saa palkkansa???? Mutta jos sinulle joku toivoo/sanoo paha saa palkkansa? Eikö se tunnu pahalta?
Millainen on paha ihminen? Ota ne ruusunpunaiset lasit pois päästä. Jos mukava ihminen dementoituu ja luonne muuttuu, tuskin kukaan pahana tai hankalana pitää. Eiköhän nykyään moni ymmärrä, että ihminen voi dementoitua. Lapset, ystävät ja naapurit ei unohda. Pahansuopaisen pahaa puhuvan ja ilkeitä tekevän ihmisen ei tarvitse edes dementoitua, kun kukaan ei sen seurassa viihdy. Kukaan ei halua sitä kylään jne. Ja luetko sinä iltalehtiä? Alibia? Mieti sitten uudelleen, onko pahoja ihmisiä.
Ei sitten kukaan hoksannut antaa neuvoja miten vanhemmille narrataan. Katso netistä jokin musiikki- tms. tapahtuma, jota menet kasomaan. Ota vähän selvää jos kyselevät jälkeenpäin. Tai entä jos kertoisit että haluat vain lähteä käymään jossakin kaupungissa/pitäjässä/paikassa/nähtävyydessä, jossa et ole käynyt lainkaan tai pitkään aikaan. Nokkeluutta vähän, hyvä siitä tulee.
Ajat muuttuu! 18v ei enää lupia kysele vanhemmilta, koska on täysi-ikäinen.Moni asuu jo opiskelun takia omillaan. Kaverit on tuossa vaiheessa tärkeitä, ei vanhemmat tai mummot. Apua ei enää kysellä suomi24, vaan facessa erilaisissa suljetuissa ryhmissä :)
Oma auto, oma ajokortti, oma aika. Lähdet lauantai-aamuna aikaisin, ajelet mummolaan, ilmoitat hänelle tulostasi ajoissa, viet kahvipaketin ja kukkia, olet perillä vain hetken, jos tilanne on ankea. Kysyt saatko pitää yhteyttä, koska sinä et ole riidoissa kenenkään kanssa.
Älä mene mukaan riidan historiaan, kuuntele, mutta älä kommentoi, koska asioitten aikana olet ollut alle 8 vee. Et voi ottaa kantaa, ja sano se.
Kerropa nyt aloittaja miten vierailu sujui. Kiinnostaa.