ymmärsinkö oikein

mane

Löysin tiedon jonka mukaan nokian osakekohtainen tulos viimesi oli 0,06,Ymmärsinkö oikein että 6euron osake hinnalla se tarkoittaa pe lukua 100.Silloinhan nokia on erittäin kallis yhtiö.Tiedän tietysti ettei se merkitse aina sitä että sijoitus olisi huono,mutta ymmrsinkö oikein tuon pe luvun.

4

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiantuntija.

      P/E-luku on koko vuodeksi, mikäli Nokia kilauttaa pari kertaa vielä 0,06 eps, niin kokonaistulokseksi tulee jotakin 0,20 EPS. Q1:lla tuli vähän tappiota. Kyllä se on niin että vähänkään kasvuodotuksia omaavalla firmalla arvotetaan P/E-kertoimella 30, mikä on Nokian tämänhetkinen tilanne. Mikäli NSN:n tulosteko valahtaa tappiolle, on edessä toki tuntuva romahdus,,eli sijoituksena Nokia on näillä hinnoilla melko korkeariskinen.

      • Ohi meni

        Vuosi sitten oltiin ihan samaa mieltä, kun kurssi oli 3 euroa ja samoin kaksi vuotta sitten, kun osaketta sai alle kahdella eurolla. Korkea riski tarkoittaa sitä, että tulevaa tuottoa on vaikea ennustaa. Se voi yllättää myös positiivisesti.

        Esimerkiksi minä en uskaltanut ostaa Nokiaa pohjahinnoilla, koska pelkäsin että firma voi romahtaa kokonaan. Se vaara on nyt muutamaksi vuodeksi ohitettu ja siinähän on täysin pätevä peruste nousulle. Mutta samalla rahalla saa enää kolmasosan osakemäärästä.


    • etnetyh

      Pörssistä löytyy paljon järkevämmin hinnoiteltuja ja paremmat kasvuedellytykset omaavia yhtiöitä. Nokiassa rakennellaan taas hyvää vauhtia kiimakuplaa. Stopparit täytyy pitää ajan tasalla jos siihen kyytiin lähtee vasta nyt.

    • you got it right

      Holdata voi niin kauan kun uskoo että nousee. Lisää ostaminen on jo aika riskiä. Ainakin kauppalehden riski viisari on aika punaiseen kallellaan niin pitää nyt sitten olla myös sitä riskinottokykyä ja sormi kyllä kannattaa pitää sillä myy napin päällä. Se nähtiin silloin kun nokia putosi että se rojahtaa ja nopeasti jos niikseen tulee. Eikös nikia ole tullut alas tänäänkin melkein 2% kysyn vaan et montako päivää sinä pidät rahojasi kiinni osakkeessa joka putoaa tuota vauhtia? Ei se minun mielestäni ainakaan pien sijoittajalle ole kannattavaa. Eri asia jos on 100.000 osaketta tai miljoona.
      Aloittaja ymmärsit täysin oikein. Toivottavasti myit jo tai jätin ainakin ostamatta. Kannattaa sitten ostaa kun kurssi kääntyy nousuun. Mahdollisimman alhaalta niin saa maximi määrän osakkeita.
      Tiliä tässä kai on tarkoitus tehdä? Vai.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2505
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1867
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1631
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1585
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1538
    8. 73
      1446
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      100
      1355
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe