David Wilcock : Lähdekenttä

Moniko on lukenut teoksen?
Kysyn, jotta kirjoittajaa ei teilattaisi, tutustumatta itse sanomaan mitenkään.
Suosittelen lukemaan!

Sisällysluetteloa:

- Alkusanat: Tulevaisuus jollaista emme osaa kuvitellakaan.

- Backster-ilmiö, vapaa energia ja niiden seuraukset.

- Tietoisuus, ikuisuus ja universaali mieli.

- Käpylisäke ja kolmas silmä.

- Lähdekentässä ajatteleminen ja elämän tärkeät syklit.

- Elämmekö selkounessa?

- Profetioiden prekessio.

- Kheopsin pyramidi uusin silmin.

- Onko "pyramidivoima" avain kulta-aikaan?

- Lähdekentän lähde.

- Energeettisesti ohjattu evoluutio.

- Kulta-ajan kynnyksellä.

- Lähdekentän painovoima.

- Aineettomuus, teleportaatio ja aikamatkustus.

- Tilanteen painovoima ja noste.

- Kiehtova geometria.

- Mayojen kalenteri ja portti älylliseen äärettömyyteen.

- Aikasiirtymät, aikavääristymät ja pyörreilmiö.

- Linnunradan kello lyö.

- Enemmän kuin pelkkä kulta-aika.

- Paljastus.

Olen lueskellut nyt yli puoleenväliin ja kirja "parantaa kuin sika juoksuaan" vaikka meinasin viskata pois jo alkumetreillä.
Aivan uskomattomia tiedemiesten tutkimustuloksia, muutamia mainitakseni:

Kozyrev, Swanson, Hausdorf, Nairz, Larson, Ginzburg, DePalma, Penrosen, Puthoff, Dimitrijev, Cerveny, Alexandersson, Schauberger, Wagner, Grebennikov.

80

3044

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfgdfgd

      En ole lukenut tuota kirjaa, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta:

      "näkemyksensä kaiken olevaisen taustalla olevasta elävästä energiakentästä eli "alkukentästä" tukeutuu mitä moninaisimpiin biologian, psykologian, fysiikan ja historian tutkimuksiin. Wilcock kutoo yhteen vaikuttavan ajatusverkon, joka kytkee koko inhimillisen olemassaolon yhdeksi kaiken kattavaksi kentäksi. Hän näyttää alkukentän olevan kaiken elämän lähde, joka itsenäisesti tuottaa elämän perusrakenteen, eli DNA:n kaksoiskierteen, niin avaruuden syvyydessä kuin steriloidun veden täyttämässä koeputkessakin"(Lainaus: Ultra-lehden kirjaesittely).

      Panteistinen jumalakuva vahvistuu (Alkulähde, Korkein Luova Voima), mutta luonnollisesti myöskin persoonallinen Jumala (Korkein Luoja) ja jumalat ovat todellisuutta Taivaan laajoissa Hierarkioissa.

      • "En tiedä: siis Jumala" -ajattelua.

      • Kameli projekti.

        Katos vaan.

        David Wilcock,entinen huumeaddikti,on siis kirjoittanut jopa kirjankin?

        Mutta eipä kiinnosta kirjakaan koska sillä Yhden laki-nimisellä hömppäsivustolla tämä entinen huumeddikti puhuu myös pelkkää puuta heinää.

    • Herra uskoo olevansa Edgar Caycen reinkarnaatio.
      http://en.wikipedia.org/wiki/David_Wilcock

      Tiedemiehen arvostelu kirjasta (linkkisivulla review nro 2):
      http://www.amazon.com/gp/cdp/member-reviews/A22HM33I5DSCLG/ref=cm_cr_pr_auth_rev?ie=UTF8&sort_by=MostRecentReview

      "As a scientist myself, I can tell you that without a doubt, this book is pure PSEUDOSCIENCE."

      "One last note: by the end of the book he was talking about his belief that aliens would finally present themselves to everyone in the world in the year 2012 and that they would coach us on how to "spirtually evolve". I write this review on 7/6/2013..."

      Tuliko ne alieenit 2012?

      • Toivossa hyvä elää

        Jep kirjakin suomennettiin vasta tuon päivämäärän jälkeen.

      • Toivossa hyvä elää kirjoitti:

        Jep kirjakin suomennettiin vasta tuon päivämäärän jälkeen.

        Ei, kyllä kirja on suomeksi julkaistu v. 2012 ennen SITÄ päivää.

    • dgdfgdfg

      No, tieto tuon yhtenäiskentän olemassaolosta on kyllä enemmän kuin pelkkää teoriaa tai luuloa. Kenttä on todellinen ja se sisältää korkeinta olemassa olevaa energiaa - ja ilmeisesti tietoista energiaa. Se on kaiken olemassa olevan perusta.

      Jos joku täällä on perehtynyt aiheeseen, niin olisi hienoa, jos voisi valaista asiaa hieman. Mistä kenttä on saanut alkunsa, vai onko se saanut mistään, koska se on kaikki mitä on (absoluutti ja täydellinen itsessään)?

      • dgfgfgfgfd

        ...eli, jos tuo kenttä todella on TIETOINEN ja täydellinen absoluutti, niin eikö kyseessä ole silloin jonkinlainen Henki - tai ainakin henkienergia?

      • Pöh.

      • köh-köh
        kekek-kekek kirjoitti:

        Pöh.

        Luotsimainen kommentti?

      • köh-köh kirjoitti:

        Luotsimainen kommentti?

        Nimimerkin dgdfgdfg 26.7.2014 12:36 new-age hölinä ei muuta ansaitse.

      • henkitiede
        dgfgfgfgfd kirjoitti:

        ...eli, jos tuo kenttä todella on TIETOINEN ja täydellinen absoluutti, niin eikö kyseessä ole silloin jonkinlainen Henki - tai ainakin henkienergia?

        Ainakin henki.

    • Kirja pohjautuu kerättyyn tutkimusaineistoon.
      Olisi joskus hyväksi tutkia mitä kerrotaan,
      eikä takertua siihen,
      kuka kertoo.

      • $$$$$$$$$$$$$$$$$$$$

        Kyseinen hemmo on kerännyt kaiken tutkimussaineiston omasta päästään.

        Voi tosin olla niinkin,että David on kerännyt kaiken "tutkimusaineiston" oman tiiminsä kanssa eli "aineistoa" on useammasta päänupista.

        Ja lopputuloshan on sitä perinteistä,uudelleen päivitettyä "Yhden laki"-hömppää.

        Mutta hömppähän on miljoonien dollarien arvoista bisnestä!

    • "Kyseinen hemmo on kerännyt kaiken tutkimussaineiston omasta päästään."

      -Väite yksi, todista tai laita linkki. Et ole tutustunut lähdeluetteloon.

      "Voi tosin olla niinkin,että David on kerännyt kaiken "tutkimusaineiston" oman tiiminsä kanssa eli "aineistoa" on useammasta päänupista"

      -Väite kaksi, mutu-tuntuman pohjalta, todista tai laita linkki ja katso edellinen vastaus.

      "Ja lopputuloshan on sitä perinteistä,uudelleen päivitettyä "Yhden laki"-hömppää"

      -Väite kolme. Et ole lukenut kirjaa, kunhan puhut, väitteesi perustuu vain ja ainoastaan ennakkoasenteeseen ja siltä pohjalta laadittuun mielipiteeseen joka ei ole edes oikea mielipide koska et ole kirjaa selvästikään lukenut. En usko että voit tietää sisältöä lukematta.

      "Mutta hömppähän on miljoonien dollarien arvoista bisnestä"

      -Väite neljä. Pelkkä surkea heitto taas kerran ikuisen debunkkauksen opaskirjan iänikuisimmalla, karrelle pohjaanpalaneella loputtoman katkeran ja kateellisen kuuloisella ylimielisellä fraasilla, jonka ovat moneen kertaan kuulleet jo Amazonin viidakoissa eristyksissä asuvien alkukantaisten heimojen kuurotkin jäsenet iltanuotiolla.

      Ennakkoasenteellinen ja ihan muuhun kuin itse kirjaan pohjautuva välinpitämättömän lapsekas väite ja tutustumatta kirjaan et voi sano kirjasta etkä sen aiheesta yhtään minäkään.

      Jos mukamas ei aihe tai kirja kiinnosta, ja silti jaksaa sitä koettaa aktiivisesti debunkata ilman minkäänlaista asiasisältöä pelkin heitoin niin herää yksi todella suuri kysymys, miksi? Ketä palvelet?

      En ole kirjaa vielä lukenut mutta kirjastosta näytti löytyvän joten varasin sen iltalukemiseksi. Sitten voin kommentoida sitä.

      Näinpäin sen homman kuuluisi toimia: -Ensin tieto, sitten kommentit ja analyysit.

      Mainitse yksi asia joka ei ole miljoonien arvoista bisnestä. Ilman rahaa kun on melkoisen vaikeaa toimia markkinataloudessa.

      Millaisen painoarvon lasket henkilölle joka kaupan nurkalla julistaa kyltti kaulassa ja kattila päässä jotakin sanomaa?
      Hänkö siis on se oikea profeetta sen minimaalisen tai olemattoman kaupallisuuden vuoksi?

      • KGB.

        Tässäkin asiassa,ja siihen perinteiseen tapaan,esille nostetaan ne mahdolliset negatiivisen eliitin palkkaamat debunkkarit vai mitä?

      • FPS
        KGB. kirjoitti:

        Tässäkin asiassa,ja siihen perinteiseen tapaan,esille nostetaan ne mahdolliset negatiivisen eliitin palkkaamat debunkkarit vai mitä?

        Ne on paranormaaleja ne debunkkarit kun ne voi tietää lukematta ja tietämättä ja kommentoida tajuamatta lainkaan mitä ne kommentoi. Se on se mysteeri mitä hellis yritti tuossa avata. Onkos KGB:n profeetat juuri niitä kaupan edessä käyskenteleviä ei-kaupallisia kattilapäitä jotka tuossa mainittiin? :) Ei noissa teidän jutuissa ole mitään järkeä. Minä en viitsisi ainakaan edes maksusta esiintyä kuspäänä päivästä toiseen.

      • Päskuu.
        FPS kirjoitti:

        Eli siis esiinnyt täysin maksutta kuspäänä päivästä toiseen?

    • hdhdfhdf
    • tefrwtye

      Aloittaja, nuo otsikos ovat täysin harmoaniassa adonai.fi:n julkaisemien kavavointien kanssa.

    • No, piti käydä sivustolla kurkkaamassa,
      ihan mielenkiintoinen.

      Jossain kirjassa oli hämmentävä(kin) ajatus siitä,
      miksi kaiken "todellisen" tiedon pitäisi olla saatavilla vain vanhoissa kirjoituksissa ja kirjoista.....

      Silloinhan ei olisi esim tuhansiin vuosiin tullut enää yhtikäs mitään merkittävää tietoa mistäänpäin,
      ja se ei tunnu sitten niin mitenkään loogiselta.

      Emmekö pysty löytämään tietoa uudemmista kirjoituksista?

    • sdfsdfsdf

      >>Emmekö pysty löytämään tietoa uudemmista kirjoituksista?

      • 1917.

        Nyt tarvittaisiin shokkiherätys.......saavuttaa yhteisymmärrystä ja vapautua mm.ideologioiden vahingollisesta vaikutuksesta...

        Pelkästään jo noissa lauseissa piilee koko homman perusajatus eli eräänlainen uuden ajan uskonnollinen ja poliittinen haavekuva täydellisestä maailmasta.

        Tällaisen "maailmanvalllankumouksen",vuoden 1917 tyyliin,tekijäksi jotkin kohderyhmät odottavat sitä kuvitteellista Valon Galaktista Liittoa ja valotyöntekjöitä.

        Tällaisesta tapahtumasta,jota ei koskaan tule tapahtumaan,on erityisesti "kanavoija" Sheldan Nidle levittänyt omaa epistolaansa ainakin jo vuodesta 1996 lähtien.

        Ja hän jatkaa sitä niin kauan kun niitä sinisilmäisiä,herkkäuskoisia höynäytettäviä maailmassa riittää.

      • Anonyymi
        1917. kirjoitti:

        Sheldan nidle ei valitetettavasti enää välitä valon galaktisen liiton ja hengellisen hierarkian tiedotteita. Onko muuten joku teistä tutustunut hänen kirjoihinsa?

    • dgdfgdfgdg

      >>Nyt tarvittaisiin shokkiherätys.......saavuttaa yhteisymmärrystä ja vapautua mm.ideologioiden vahingollisesta vaikutuksesta...

      Pelkästään jo noissa lauseissa piilee koko homman perusajatus eli eräänlainen uuden ajan uskonnollinen ja poliittinen haavekuva täydellisestä maailmasta

      • Epistola

        Joko se shokkiherätys on tapahtunut?

      • herännäinen

        Minun osaltani shokkiherätys on tapahtunut !
        Kersantti Jim Pennistonin neljännen Rendlesham- hieroglyfin sisältö valkeni minulle
        kanavoinnin kautta, kuvaannollisesti sanoen, salamaniskun lailla !
        Valitettavasti en voi paljastaa sen sisältöä.
        Kosmoksen lakien mukaisesti olen vaitioloon sitoutunut, kuten ovat sitoutuneet
        FBI, NSA, CIA, NASA ja monet muut yhteisöt , jotka ufojen olemuksesta tietävät kaiken oleellisen, mutta joilta kosmoksen lait epäävät tiedon kaikkinaisen, niin tieteellisen kuin taloudellisenkin hyödyntämisen.

      • Karmeaherätys
        herännäinen kirjoitti:

        Helskutin hienoa että edes yksi on kokenut shokkiherätyksen!!

        Se on jotain se!

        Tai no,kyllähän minäkin viime viikolla koin shokkiherätyksen.

        Heräsin nimittäin ravintolaillan jälkeisenä aamuna ihan vieraan dooriksen vierestä!

        Huh,onneksi muija ei tiedä tästä!

    • Lukijatar

      Vanha kysymys, mutta näkyy olevan melko tuoreita kommentteja.
      Kannattaa lukea tämä kirja. Ihan vaikka uteliaisuudesta.
      Lukeminen tosin vaatii ennakkoTIEDOSTAMISTA, ainakin osaan näistä tutkituista asioista.
      Osa tutkimuksista on monelle tuttuja, kuten Rupertin Sheldraken aikoinaan tekemät (valitettavan vähän silti Suomessa niitä esille tuotuja), mutta kirjassa ne punotaan hyvin muihin läheltä liippaaviin tutkimuksiin.
      Tässä on siis todella tiedemiehet ja -naiset näitä tutkineet o i k e a s t i.
      Syntymäskeptikotkin saattavat saada tiedoista jopa merkitystä elämälleen...

      • Anonyymi

        Lynn McTaggart on kirjoittanut teoksen "The Field", jonka luin jo monta vuotta sitten. David Wilcockia olen lukenut ja luultavasti hän itse uskoo vahvasti omiin kanvointeihinsa. Tällä hetkellä suhtaudun hyvin skeptisesti kaikkiin kanavointeihin. Harrastin "huuhaata" laidasta laitaan yli 20 vuotta, mutta en enää jaksa. Ihan hyvä vaihe oli. Asiat pitää ensin tutkia ennen kuin niitä alkaa hutkia!

    • kahvitauolla_kirjoitettu

      Suoraan sanottuna ei kiinnosta lukea edes pelkästä uteliaisuudesta.Näin siitä syystä,että mitäpä muuta tuon kirjan sisältö on kuin hömppää.Tarkemmin sanottuna uudelleen lämmitettyä ja eri tavalla kirjoitettua perushömppää josta vain hörhöt saattavat saada jopa merkitystä elämälleen.

      • kaikuluotainx

        Oletko kenties selvännäkijä, kun hömpänkin tunnistat perehtymättä yhtään mihinkään?

      • liiterinpojat
        kaikuluotainx kirjoitti:

        Oletko kenties selvännäkijä, kun hömpänkin tunnistat perehtymättä yhtään mihinkään?

        Nuo liiterinpojat ovat just tollasia umpiluu tolloja!

      • Paholainenviettelee

        Juuri näin. Raamattu ei ole hömppää. Se on pyhän hengen sanelemaa ja sitä pitää lukea Pyhän Hengen johdatuksessa! Totuus ei ole vaikea asia ja se yhdistää meitä kaikkia kristittyjä. Raamattu kertoo myös toduuden ufoista. "Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan." Kirje efesolaisille 6:12.

        Juuri näin, avaruuden pahat henget ovat ufoja. Ilmoituksen aika on ohi, kaikki sen jälkeen ja nykyään tulevat kanavoinnit ovat paholaisesta. Ihminen on Jumalan kuva ja muuta ei ole. Tähtitaivas on luotu ihmisen iloksi.

    • luk.ija

      Kysymys kirjan lukeneille; mikä on tuo "Lähdekentän lähde", joka on yhden luvun nimi avauksen mukaan. Olen lukenut kirjasta osan, mutta tuo osa jäi lukematta.

    • ColexAllier

      Niin että mikä on "Lähdekentän lähde?" Kirjaa lukematta voin sanoa,että se lähde on sellainen jonne ei päivä paista ei kuu kuumota.Tästä samasta "Lähteestä" kanavoinnitkin ovat peräisin.

      • asennevamma

        Taitaa sinua vaivata tuo vakava asennevamma, joka on niin monella skepolla vahvasti esillä.

    • OtatkoTikkarin

      Kun puhutaan asennevammasta,niin se on hyvin yleinen hörhöjen parissa.Se tulee esille aina silloin,mikäli jotkut eivät usko heidän juttujaan.Tästä on seurauksena asennevamma joka on samantyylinen reaktio kuin se,että pihistää pikkulapselta tikkarin.

    • trollinhillot

      Miten suuren korvauksen nuo trollaavat "skepot" mahtaa saada??
      Jos on hyväkin tienesti niin voisin harkita "takinkääntöä".

      Eihän nyt kukaan järkevä ihminen ufoja enää pysty kieltämään.

    • HugoMoon

      Luin Wilcockin Lähdekentän jo vuosia sitten. Wilcockin, samoin kun monen muunkin ns. "vaihtoehtoisen" tieteen piirissä työskentelevän henkilön kirjat voivat monen korvissa kuullostaa pseudotieteelliseltä hömpältä, varsinkin jos lukijalla on vahvoja ennakkokäsityksiä kirjailijaa kohtaan.

      Suosittelen kuitenkin tutustumaan Wilcockiin, samoin kuin moniin muihinkin valtavirran ulkopuolella työskentelevien kirjailijoiden/puhujien tuotantoon. He uhraavat valtavan määrän ajastaan työlleen ja omistavat sille monesti koko elämänsä. Eivät kai he ansaitse sitä, että heidät tuomitaan ennenkuin heitä on edes kuunneltu?

      Olen itse tutustunut koko elämäni kaikenlaiseen tietoon perinteisestä tiedeopista ja historiasta aina astrologiaan ja enkelihoitoihin, jopa kanavoituihin viesteihin saakka.

      Kaikkien näiden kirjojen, artikkelien, videoiden ja dokumenttien jälkeen olen tullut ainakin yhteen päätelmään: Ketään ei ole pakko uskoa, mutta kannattaa kuunnella kaikkia ja muodostaa vasta sitten oma mielipide. Ottaa vastaan se tieto mikä resonoi itsessä ja olla mahdollisimman avoin. Jos joku tieto ei miellytä, niin sen voi antaa olla, ehkä se ei ole tarpeellista. Ei ole tarpeen hyökätä viestintuojaa kohtaan, oli hän sitten kuinka "hörhö" tahansa. Miksei saisi olla? Emmekö me kaikki ole toisinaan vähän hörhöjä?

      • ei.vakuuta

        Onhan noiden valtavirran ulkopuolella työskentelevien tuotantoon,mielipiteisiiin ja dokkareihin tullut vuosien varrella tutustuttua.

        Alkaen jo ennen vuotta 2012 ja myös sen jälkeen.

        Minua ne eivät tosin vakuuta millään tavoin koska minun mielestäni kyse on aina pseudotieteellisestä hömpästä.Mutta jokainen saa halutessaan kirjoittaa/puhua millaista poikkitieteellistä tarinaa tahansa koska ei sellainen kiellettyä ole.

      • Olemassaolo, tietoisuus ja painovoima muun muassa ovat edelleen hyvin pitkälti mysteerejä. Tunnemme niiden vaikutukset muttemme mekanismia jotka ne mahdollistaa. Niistä on vain teorioita. Joillekin tuottaa suuria vaikeuksia myöntää ihmisen vajavaisuus.

        Joo massa tekee aika-avaruuteen reiän joka on yhtä suuri kuin massa ja sitten muut massan omaavat jutskat joutuu tottelemaan sitä massaa etäisyydestä ja koostaan riippuen vuorovaikutuksessa. Kuinka paljon viisaammaksi tulet tuosta informaatiosta? Et yhtään. Ilmaan jää tuhat kysymystä.

        Vajavaisuus on kuitenkin hyve, joka pitää mielenkiinnon ja aktiivisuuden yllä. Tuleen ei saa jäädä makaamaan ja kehityksellä ei ole rajoja. Ei yksilöllisesti eikä yhteisönä.

      • hellunavaruusreikä
        HerraHellakoukku67 kirjoitti:

        Olemassaolo, tietoisuus ja painovoima muun muassa ovat edelleen hyvin pitkälti mysteerejä. Tunnemme niiden vaikutukset muttemme mekanismia jotka ne mahdollistaa. Niistä on vain teorioita. Joillekin tuottaa suuria vaikeuksia myöntää ihmisen vajavaisuus.

        Joo massa tekee aika-avaruuteen reiän joka on yhtä suuri kuin massa ja sitten muut massan omaavat jutskat joutuu tottelemaan sitä massaa etäisyydestä ja koostaan riippuen vuorovaikutuksessa. Kuinka paljon viisaammaksi tulet tuosta informaatiosta? Et yhtään. Ilmaan jää tuhat kysymystä.

        Vajavaisuus on kuitenkin hyve, joka pitää mielenkiinnon ja aktiivisuuden yllä. Tuleen ei saa jäädä makaamaan ja kehityksellä ei ole rajoja. Ei yksilöllisesti eikä yhteisönä.

        Sinulla on vaikeuksia ymmärtää jo tieteellisen teorian merkitys, joka ei ole sama kuin maallikoiden arkikielessä käsittämä teoria. Esimerkiksi suhteellisuusteoria ei ole "vain" teoria, jos edes ymmärrät mistä on kyse, ethän hiljattain vielä edes tiennyt että on yleinen ja erityinen suhtis, joista jälkimmäisen nauroit olevan "skepojen hätäselitys" ennen kuin sinut näyttävästi oikaistiin.

        "Joo massa tekee aika-avaruuteen reiän"

        Ei tee reikää, ei. Opettele.

      • onkomyös
        hellunavaruusreikä kirjoitti:

        Tuo iso alkuräjähdys on vain teroria muiden oletusten joukossa tiedemaailmassa.

      • Jessee12
        onkomyös kirjoitti:

        Tuo iso alkuräjähdys on vain teroria muiden oletusten joukossa tiedemaailmassa.

        Et ymmärrä mitä teoria on tieteessä. Vain kristitty puhuu samassa lauseessa evoluutioteorista ja luomisteoriasta. Sillä voi olla jopa akateeminen tutkinto. Miten voi valmistua eikä ymmärrä mikä on teoria.

      • teoriaa
        Jessee12 kirjoitti:

        Et ymmärrä mitä teoria on tieteessä. Vain kristitty puhuu samassa lauseessa evoluutioteorista ja luomisteoriasta. Sillä voi olla jopa akateeminen tutkinto. Miten voi valmistua eikä ymmärrä mikä on teoria.

        Tiedemaailmassa teroria on teroriaa kunnes toisin todistetaan. TiedeYhteisö on "demokraattisesti"- yhtämieltä.

        Teoria on mietiskelevä ja rationaalinen tyyppi abstrahoidusta tai yleistävästä ajattelusta, tai sellaisen ajattelun lopputulos

    • valoenergisti

      Puhutaanko siinä kirjassa valoköysistä, joilla ufon sieppaavat karjaa ?

      • RefJense

        Tuskinpa siinä kirjassa valoköysistä ja niiden käytöstä karjasieppauksiin puhutaan koska eihän sen entisen huumeaddiktin mielikuvitus kaikkeen voi riittää.

      • KunnanLindi

        Täytyy myöntää se,että David Wilcockilla on melkoinen mielikuvitus.

        Mutta se on melko yleistä joidenkin hörhöjen keskuudessa.

        Heistä voisi esimerkiksi mainita Alex Collierin ja hänen höpinänsä.

        Hänen alkuperäinen nimensä on Ralph Amagram ja hän on entinen linnankundi.

    • olen.lukenut

      Wilcock on puhtaasti huijari.

      • olenitsekinlukenut

        Wilcock todellakin on pelkkä huijari.

      • mr.robot
        olenitsekinlukenut kirjoitti:

        Wilcock todellakin on pelkkä huijari.

        Niinkö? Ymmärsitkö lukemaasi?

      • Hui_Ja_Jari
        mr.robot kirjoitti:

        Niinkö? Ymmärsitkö lukemaasi?

        Jokainen lukutaitoinen ymmärtää lukemansa.Tämän kirjan suhteen piti myös sisäistää lukemansa.Sen perusteella oli helppoa päätellä se,että Wilcock on pelkkä huijari.Tämä sama huijari oli äänessä myös vuoden 2012 molemmin puolin.Silloin hänen hurjia kuvitelmiaan sai lukea Yhden Laki ja Tähtiportti-sivustolta.Tähän sivustoon olivat varsinkin sutilaiset ihan lätkässä.Vuoden 2012 jälkeen tämä sivusto häipyi netistä,ja nyt se kuulemma on tehnyt paluun uutena versiona.

      • ookkonnatosissas
        Hui_Ja_Jari kirjoitti:

        Hehhehheh.... "jokainen ymmärtää lukemansa", "piti myös sisäistää lukemansa" , "oli helppo päätellä että Wilcock on pelkkä huijari" hahhah.........!
        tuo oli niin hätäisesti koottu selilseli, joten näyttäisi siltä,
        ettei tyyppi ole todellakaan kyseistä kirjaa edes avannut!

        Kukas kirjailija teilataa seuraavaksi kun kirjoituksensa ensin "sisäistetään"
        Aloittakaa Timothy Goodista, tai vaikka ihan Tapani Koivulasta,
        senjälkeen on taas helpompi todeta......jos ei muuta niin huijareiksi.
        Mut älkää unohtako ekana "sisäistämistä" :D

      • EheEheEheHee
        ookkonnatosissas kirjoitti:

        Vuodesta 1947 lähtien on ollut monenlaista tarinan kertojaa ja kirjailijaa.

        Ensimmäinen todella tunnetuksi tullut oli ufohuijari George Adamski.

        Yli kymmenen vuoden ajan hän viilasi ihmisiä linssiin tekaistuilla ufojutuillaan ja rikastui ihan mukavasti.

        Hänen jälkeensä on ollut monia ufokirjalijoita joka ovat säveltäneet omia juttujaan ilman mitään kritiikkiä.

        Eräinä esimerkkeinä Frank Edwards ja K.Göstä Rehn.Muitakin vastaavia kirjailijoita,myös kotimaisia,on,mutta lista niistä olisi aika pitkä.

        Internetin aikana niitä säveltäjiä riittää.

        Kuten Alex Collier (a.k.a Ralp Amagram,entinen linnankundi),David Wilcock,entinen huumeaddikti,Steven Greer,Gorey Coode ja herra ties mitä muita hörhöjä.

        Hekin ovat tajunneet sen yksinkertaisen perusjutun eli hömpällä tienaa.

      • ei-mitään-ihmeellistä
        EheEheEheHee kirjoitti:

        Onhan meitä kaikenlaisia. Voisin luetella tähän sata väärennettyä tieteellistä tutkimusta joiden tarkoituksena oli tehdä rahaa. Se lienee kuitenkin turhaa, koska asia on kaikkien tiedossa että väärentäjiä on kaikissa taiteen ja tieteenlajeissa.

      • kumpionpahempi

        Laitetaan nyt yksi esimerkki. Tiedemiehet on koettaneet muun muassa kiristää valitsemiltaan yhtiöiltä jättimäisiä rahoja tai julkaisevat valheellisen tieteellisen raportin joka asettaisi kyseiset yhtiöt pannaan. Adamskin satukirjat on sentään ostettu vapaaehtoisesti, eikä kiristämällä.
        https://principia-scientific.org/biggest-science-scam-history/

      • Rahantekijät
        ei-mitään-ihmeellistä kirjoitti:

        Onhan meitä kaikenlaisia. Voisin luetella tähän sata väärennettyä tieteellistä tutkimusta joiden tarkoituksena oli tehdä rahaa. Se lienee kuitenkin turhaa, koska asia on kaikkien tiedossa että väärentäjiä on kaikissa taiteen ja tieteenlajeissa.

        Luettele nyt edes muutama väärennetty tieteellinen tarina joilla oli tarkoitus nyhtää rahaa.

        No,oli miten oli mutta maailmassa on aina ollut huijareita.Eräs huijarien "lahko" aloitti toimintansa vuonna 1947.

        Se toimii edelleenkin ja nyhtää rahaa herkkäuskoisilta minkä kerkiää.

      • Rahantekijät kirjoitti:

        Lue nyt noi sata kpl ensin niin palataan aiheeseen.

        http://tieku.fi/menneisyys/historia/tieteen-historia/5-petosta-tieteen-maailmasta

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tiedehuijaukset

        https://www.mediuutiset.fi/uutiset/taas-uusi-tiedehuijaus-saksalaiskustantaja-veti-64-artikkelia-lehdistaan/d0ef7108-58fe-39c2-a274-b1bb8aa6f344

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004362726.html

        https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/korealainen-kantasolututkija-tuomittiin-tiedehuijauksesta/

        Ulkomaankielisiä linkkejä ei voi käyttää S24:llä ja palstan hupaisat veijarit poistattelee muutkin näköjään.

      • Rahantekijät kirjoitti:

        Luettele nyt edes muutama väärennetty tieteellinen tarina joilla oli tarkoitus nyhtää rahaa.

        No,oli miten oli mutta maailmassa on aina ollut huijareita.Eräs huijarien "lahko" aloitti toimintansa vuonna 1947.

        Se toimii edelleenkin ja nyhtää rahaa herkkäuskoisilta minkä kerkiää.

        Ufoaihepiirin kanssa työskentelevien motiiviksi arvioidaan raha. Minä sanoisin että rahaa ennemmin tulee vastauksen hakeminen ihmiskunnan kaikkien aikojen suurimpaan kysymykseen.

        Tiedemiehetkään eivät työskentele ilmaiseksi ja ovat epärehellisiä toisilleen ja itselleen. Tiedekirjallisuudessa ja julkaisuissa liikkuu isot rahat. Jokin vaikutusvaltainen taho ohjailee tutkimusten suuntaviivoja ja kertoo mitä saa tutkia ja mitä ei saa tutkia.

        Raha on kuulema aina syynä ufoiluun. Katsotaanpa tätä tiedepuolta ja herätetäänpäs kysymys toisinpäin.

        Mikä siis motivoi tekemään osaksi turhaa ja epärehellistä tiedettä? No suurimmaksi osaksi raha, maine ja taas vain raha. Mittakaavat ovat valtaisia tiedehuijauksissa ja tiedebisneksessä. Ufoilu on näiden rinnalla näpertelyä rahallisessa mielessä ja moraalisesti.

        Pienet tieteentekijät ja kilpailijat tykätään alistaa tai polkea maan rakoon. He tarvitsevat isot pääomat taakseen tullakseen kuulluiksi painokelpoisissa tieteellisissä julkaisuissa. Kauniissa tapauksessa saattavat saada kelpo vakanssin, huonossa tapauksessa käy rumemmin.

        Se on samankaltainen tilanne, kuin esimerkiksi suomalaisessa putkiurakoinnissa.
        Alueelle kun tulee nuoret nälkäiset yrittäjät ja tekijät, jotka ovat tehokkuutensa ja pienten hallintokulujensa vuoksi kustannustehokkaampia ja edullisempia, niin isot kilpailijat järjestävät heidät pois markkinoilta joko ostamalla firman pois tai järkkäämällä heille ikävyyksiä.

        Jatkuvia riitoja ja taisteluita esimerkiksi ilmastonmuutoksen syistä ja lääketehtaiden etiikasta sekä tarkoitusperistä.

        PS: Voitte poistella näitä, mutta tallennan ne tuohon sivumuistiin ja laitan uudestaan.

        http://www.cracked.com/article_22712_6-ways-modern-science-has-turned-into-giant-scam.html

        Eräässä rikosteknisessä tutkimuksessa haluttiin vapauttaa syylliset poliittisista syistä. Siispä laboratoriolle annettiin tutkittavaksi vain se materiaali, joka osoitti syytetyt syyttömiksi. Muuta materiaalia ei annettu tutkittavaksi lainkaan. Samaa harrastetaan kaikkialla. Aina syynä raha tai epärehellisyys.

        Tiede on hieno työkalu oikein käytettynä, mutta se on joutunut samojen erheellisten voimien kouriin kuin kaikki muukin tässä maailmantilanteessa.

        Väitteidensä mukaan tieteellisesti orientoituneiden "kriitikkojen" (kieltäjien) on siksi aivan turhaa lähteä syyllistämään ufotutkimusta rahanahneudesta tai epärehellisyydestä, koska ufotutkimus eikä ufoviihdekään ole murto-osaksikaan bisnestä verrattuna tiedemaailman seikkailuihin.

      • Rahantekijät kirjoitti:

        Luettele nyt edes muutama väärennetty tieteellinen tarina joilla oli tarkoitus nyhtää rahaa.

        No,oli miten oli mutta maailmassa on aina ollut huijareita.Eräs huijarien "lahko" aloitti toimintansa vuonna 1947.

        Se toimii edelleenkin ja nyhtää rahaa herkkäuskoisilta minkä kerkiää.

        (Sama ilman enKlantilaisia linkkejä)

        Terveydenhuollon (lue sairaudenhuollon) parissa työskentelee suurimmat tiedehuijarit
        http://www.hankalapotilas.net/2016/02/nih-coyne-tuller-ja-pace-oikeutta-tiedehuijauksien-uhreille/

      • Monet tiedehuijaukset sisältää lyhytnäköistä komiikkaa. "Parhaimmat" tiedehuijaukset ovat niitä, joiden tiedämme olevan täyttä tuubaa mutta emme voi tehdä asialle mitään koska asialla on globaalit korporaatiot. Esimerkiksi juuri sai lääketehtaat nootin siitä että on järkyttävän moraalitonta rahastaa tietyillä lääkkeillä hirvittäviä profiitteja lääketehtaille valtioiden kustannuksella, joka raha on taas muualta pois.

        https://www.washingtonpost.com/national/health-science/five-of-the-most-famous-scientific-hoaxes/2015/03/02/a0b64f9e-b6cd-11e4-9423-f3d0a1ec335c_story.html?utm_term=.70f055145980

        Sota on paras bisnes. Sitten tulee jälleenrakentamisen rahoitus, pankkiiritoiminta, lääkitseminen, kansallisomaisuuden jälleenmyynti ja avustusrahojen kavaltaminen. Tiedettä käytetään perusteluna rahastamiselle kuin halpaa huoraa.

    • fyffeeeee

      Kuis pal kieltäjät tienaa? Jos hyvin, nii voisin harkita....

      • kymppiperlause

        Niin paljon kuin kehtaa pyytää....

    • Uhmot

      Mikä loistaa taivaalla, housut ufohörhöllä alhaalla
      Uhmo, uhmo, uhmo
      Mikä on oman näppiksen pomo, tahmanäppinen homo
      Uhmo, uhmo, uhmo
      Kenen silmä liiteristä pilkistää, tahmat ympäriinsä tiristää.
      Uhmo, uhmo, uhmo

      On aika kvasitoduuden, sitä etsin alati hörhöillen. Uskon vain oman totuuden tahmanäppien, sitä kohden kuljen korvat sulkien!

      Uhmo, uhmo uhmo

    • Kosminentahma

      Täydellinen kuvaus, vie muistojen maailmaan. Jäin kaipaamaan säettä ufotytön pimppikarvoista.

      • KarvoitustaPukkaa

        On pimppikarva kultainen,
        ihanan naisen Venuksen.
        Vaan Zorgin naisten raavaiden,
        on karva okaan kaltainen.
        Jos vastakarvaan silittää,
        ikuiset arvet käteen jää.
        Siks Zorgis naimakarkelot,
        on kuin siilin hommelot.
        Ei kuumin kiihkein liikkehin,
        vaan paremminkin verkkaisin.

      • skepon.lapsuus

        Tuossa pari esimerkkiä mikä vaikutus sillä on skepoille, kun nuoruus meni liiterin parvella.
        Nykyinen avohoito ei enää kykene noille mitään.

      • Ähkäisypilleri
        KarvoitustaPukkaa kirjoitti:

        On pimppikarva kultainen,
        ihanan naisen Venuksen.
        Vaan Zorgin naisten raavaiden,
        on karva okaan kaltainen.
        Jos vastakarvaan silittää,
        ikuiset arvet käteen jää.
        Siks Zorgis naimakarkelot,
        on kuin siilin hommelot.
        Ei kuumin kiihkein liikkehin,
        vaan paremminkin verkkaisin.

        Tuo oli hyvä, osaat kirjoittaa. Onko se Ylva? Tuo on käännetty suomenruotsista, muuten ei voi olla tuollaista herkkyyttä suomenkielessä.

      • henoilijarullis
        KarvoitustaPukkaa kirjoitti:

        On pimppikarva kultainen,
        ihanan naisen Venuksen.
        Vaan Zorgin naisten raavaiden,
        on karva okaan kaltainen.
        Jos vastakarvaan silittää,
        ikuiset arvet käteen jää.
        Siks Zorgis naimakarkelot,
        on kuin siilin hommelot.
        Ei kuumin kiihkein liikkehin,
        vaan paremminkin verkkaisin.

        Tässä runossa kuvaillaan hieman peitellen ufo-ja alienhörhöjen murrosikää jolloin ääni mataloitui ja hormoonit alkoivat hyrrätä.

      • PurvoitustaKakkaa
        Ähkäisypilleri kirjoitti:

        Tuo oli hyvä, osaat kirjoittaa. Onko se Ylva? Tuo on käännetty suomenruotsista, muuten ei voi olla tuollaista herkkyyttä suomenkielessä.

        Et hurria minusta saa,
        et Ylvaa etkä Monicaa.
        On mulla munat miehiset,
        ja pallit isot karvaiset.
        Mua pimppakarvat kiinnostaa,
        on nussiminen ihanaa.

        En betre folkeen kuulu mä,
        oon tavallinen eläjä.
        Mä luen Leinot, Leskiset,
        vaan ruotsin kirjaa näe et,
        mun käsissäni kantavan,
        sen vannon kautta taivahan.

      • ViinarahatLoppu
        PurvoitustaKakkaa kirjoitti:

        Et hurria minusta saa,
        et Ylvaa etkä Monicaa.
        On mulla munat miehiset,
        ja pallit isot karvaiset.
        Mua pimppakarvat kiinnostaa,
        on nussiminen ihanaa.

        En betre folkeen kuulu mä,
        oon tavallinen eläjä.
        Mä luen Leinot, Leskiset,
        vaan ruotsin kirjaa näe et,
        mun käsissäni kantavan,
        sen vannon kautta taivahan.

        Miehinen runo, täytyy myöntää.
        Sekä Leino että Leskinen olivat oikeita sanataitureita, mutta samalla niitä, joihin naiset aina rakastuvat ainakin laulun mukaan.

        " Liirum laarum kappalainen
        haista paska kappalainen
        siinä sulle paras keino
        ystäväsi Eino Leino"

      • senioriuffomies

        Kiitän Herra Hellakoukkua kun sai nämä tollot taas mäin sekaisin. Kiitos. Siihen ei moni jaksa ei pysty.

      • ShapinLamaani
        senioriuffomies kirjoitti:

        Kiitän Herra Hellakoukkua kun sai nämä tollot taas mäin sekaisin. Kiitos. Siihen ei moni jaksa ei pysty.

        Hän taitaa olla samanlainen kuin Lapin shamaani.Eli kun hän lankeaa loveen,niin siitä on seurauksena outoja möngerryksiä,loitsuja,lurituksia ja hämärän rajamailta olevia tarinoita.

      • JaskaEiPysty
        senioriuffomies kirjoitti:

        Kiitän Herra Hellakoukkua kun sai nämä tollot taas mäin sekaisin. Kiitos. Siihen ei moni jaksa ei pysty.

        Miten niin sekaisin. Hyviä runoja, joskin Leinon kohdalla on kirjoitusvirhe.
        Se kuuluu "Liirum laarun lappalainen...."

        Onko Eino Leinokin mielestäsi sekaisin ja vielä Hellakoukun takia? Siinä on rikottu kausaliteetin invarianssia tavalla, joka saa koko fysiikkamme arveluttavaan valoon.

        Ps Mitä tarkoittaa lause: "Siihen ei moni jaksa ei pysty. " Pilkku oikeaan paikkaan olisi tehnyt siitä ymmärrettävää suomea, mutta tuollaisessa muodossa se on jotain muuta.

      • HemaaniShaikki
        ShapinLamaani kirjoitti:

        Hän taitaa olla samanlainen kuin Lapin shamaani.Eli kun hän lankeaa loveen,niin siitä on seurauksena outoja möngerryksiä,loitsuja,lurituksia ja hämärän rajamailta olevia tarinoita.

        Siitä ei hyvää seuraa kun joku ei shamaani kuvittelee olevansa shamaani.

      • Hutkiusmakoilija
        HemaaniShaikki kirjoitti:

        Siitä ei hyvää seuraa kun joku ei shamaani kuvittelee olevansa shamaani.

        Mutta kun joku ei tutkija kuvittelee olevansa tutkija, siitä saattaa seurata usein hyvääkin. Olen saanut sellaisten tekstejä lukemalla useat hyvät naurut.

      • SauruNaari
        Hutkiusmakoilija kirjoitti:

        Mutta kun joku ei tutkija kuvittelee olevansa tutkija, siitä saattaa seurata usein hyvääkin. Olen saanut sellaisten tekstejä lukemalla useat hyvät naurut.

        Olen itsekin monet kerrat saanut hyvät naurut noiden tutkijoiden tekstejä lukiessa.Mutta ainahan nauru pidentää lisää..äsh,eikun siis ikää.

      • AperSundro
        SauruNaari kirjoitti:

        Olen itsekin monet kerrat saanut hyvät naurut noiden tutkijoiden tekstejä lukiessa.Mutta ainahan nauru pidentää lisää..äsh,eikun siis ikää.

        Eipä niitä sutturan keskustelufoorumin "tutkijoidenkaan" jorinoita aina voinut nauramatta lukea.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3471
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1538
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1287
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1154
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      47
      782
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe