Olen 14 -vuotias tyttö. Tulin tänne sattumalta, ja päätin pyytää apuanne minun perheongelmaani.
Ne paljon puhutut rajat... En tajua vanhempia, jotka eivät muista minkä värinen lapsen tukka nyt tällä hetkellä olikaan, tai että "olikohan se ollenkaan kotona viime yönä? No, ei väliä". Mutta kun puhutaan liian vähästä kurista, niin useasti unohdetaan mainita liian tiukka kuri. Voin sanoa, että se on aivan yhtä rasittavaa.
Vanhempani estävät minulta kaikki ne riemut, mihin muut ikäiseni pääsevät. En väitä todellakaan olevani ihannelapsi, mutta sanoisinko, että en mikään ongelmakaan. Olen vähän sotkuinen, muistini on huono ja olen vähän huolimaton sekä herkkä, mutta kaikenkaikkiaan ystäväni ovat mallikelpoisia, numerot todistuksissa hyviä, urheilen erittäin aktiivisesti ja käyttäydyn aina kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Jotenkin viimeisen vuoden aikana kaikki tämä on tuntunut tukahduttavalta. Olen miettinyt, että sitten kun joskus muutan pois kotoa, olen aivan avuton. Minulta on kielletty ja estetty niin paljon, että kaikki on minulle uutta. Voin vain kuvitella, kuinka innoissani kokeilen, miltä kalja maistuu. Haluan tietää, mitä seksi on. Haluan elää villisti ja vapaasti, kokeile kaikkea koska minulle ei ole annettu mahdollisuutta tehdä sitä turvallisesti aikuisten kätten alla silloin, kun muut ovat ne kokeilleet. "Vau, tämä on kännäämistä, mahtavaa!" Minä kiljun joskus 18-vuotiaana. Silloin, kun pitäisi alkaa kypsymään ja suuntamaan työpaikkaan ja opiskeluun, minä alan vasta kasvamaan.
En tiedä olenko ihan naurettava, mutta tälläiseltä minusta tuntuu. Vanhempani ohjailevat minua mielestäni turhan tiukalla kädellä. "Älä tee sitä, älä tee tätä. Älä sano noin. Älä mene sinne." plaaplaaplaa. Ymmärrän täysin, että he haluavat vain suojella minua, mutta eivätkö he ymmärrä että joskus nekin on koettava. Vähitellen, ohjauksessa ja tietoisesti minun pitää vähän totutella aikuisten elämään, ja mielestäni paras paikka tehdä se on kotona.
En ole ikinä esim. maistanut alkoholia tai kokeillut tupakkaa. Vietän kaiket päiväni kotona, paitsi jos käyn tapaamassa ystävää jossain välissä. Silloinkin vielä iltapäivällä, koska vanhempani haluavat minun olevan kotona kahdeksaan mennessä. Ja jos luulette heidän löysäävän viikonloppuna, niin olette väärässä. Silloin minun pitää olla kotona kuudelta, koska kuuden jälkeen kokoontuvat nuoret keskustaan juhlimaan, ja he haluavat varjella minua moiselta.
Kaikkein ärsyttävintä on, että heidän käytöksensä on vaikuttanut syvemmälle kuin vain kotiintuloaikoihin. Minä olen täysin nitistetty ja pelokas heidän katseensa alla. Koulussa olen iloinen, energinen ja riehakas, mutta kotona pillahdan itkuun pienimmästäkin asiasta ja vietän aikaani tietokoneella, tv:n edessä ja lueskellen. Kiitos vanhempieni tiukan kasvatuksen, en uskalla ikinä vastustaa heitä. Pelkään heitä hiukan. Jos he sanovat jotain, se on silloin piste ja vastaan ei väitetä!!! Jos yritän heikosti sanoa jotain että olen eri mieltä, niin sitten he karjuvat ja huutavat ja minä alan itkemään. 14 vuotias!! Ja tätä sattuu päivittäin.
Ja sitten joku sanoo, että kyllä he hellittävät ajan mittaan. Kerronpa teille: isoveljeni on 16½ vuotias, ja hän oli toissapäivänä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen ulkona. Minä en jaksa odottaa siihen asti! Minä en jaksa istua joka päivä yksin kotona tekemättä mitään vielä kahden vuoden ajan! Minä haluan olla nuori, joka ei aina ole kurinalainen!
En tiedä vielä ihan varmasti mitä odotan kommenteilta, mutta toivon että edes joku viitsisi kertoa minulle puhunko sekavia. Ei kannata yrittää kertoa, että puhuminen auttaa, koska pelkään vanhempiani liikaa. En ikinä voisi puhua heille tästä. Ajatuskin on naurettava. Mutta voisiko edes joku ystävällinen sielu sanoa, että en ole yksin ja ainoana tämän typerän ongelman kanssa, ja että olen ihan oikeassa, he pitävät liian tiukkaa kuria. Se tekisi minut paljon onnellisemmaksi.
Paljon, paljon kommenteja kaivataan. Kiitos kaikille jotka vaivautuivat lukemaan.
Ne paljon puhutut rajat... En tajua vanhempia, jotka eivät muista minkä värinen lapsen tukka nyt tällä hetkellä olikaan, tai että "olikohan se ollenkaan kotona viime yönä? No, ei väliä". Mutta kun puhutaan liian vähästä kurista, niin useasti unohdetaan mainita liian tiukka kuri. Voin sanoa, että se on aivan yhtä rasittavaa.
Vanhempani estävät minulta kaikki ne riemut, mihin muut ikäiseni pääsevät. En väitä todellakaan olevani ihannelapsi, mutta sanoisinko, että en mikään ongelmakaan. Olen vähän sotkuinen, muistini on huono ja olen vähän huolimaton sekä herkkä, mutta kaikenkaikkiaan ystäväni ovat mallikelpoisia, numerot todistuksissa hyviä, urheilen erittäin aktiivisesti ja käyttäydyn aina kohteliaasti ja kunnioittavasti.
Jotenkin viimeisen vuoden aikana kaikki tämä on tuntunut tukahduttavalta. Olen miettinyt, että sitten kun joskus muutan pois kotoa, olen aivan avuton. Minulta on kielletty ja estetty niin paljon, että kaikki on minulle uutta. Voin vain kuvitella, kuinka innoissani kokeilen, miltä kalja maistuu. Haluan tietää, mitä seksi on. Haluan elää villisti ja vapaasti, kokeile kaikkea koska minulle ei ole annettu mahdollisuutta tehdä sitä turvallisesti aikuisten kätten alla silloin, kun muut ovat ne kokeilleet. "Vau, tämä on kännäämistä, mahtavaa!" Minä kiljun joskus 18-vuotiaana. Silloin, kun pitäisi alkaa kypsymään ja suuntamaan työpaikkaan ja opiskeluun, minä alan vasta kasvamaan.
En tiedä olenko ihan naurettava, mutta tälläiseltä minusta tuntuu. Vanhempani ohjailevat minua mielestäni turhan tiukalla kädellä. "Älä tee sitä, älä tee tätä. Älä sano noin. Älä mene sinne." plaaplaaplaa. Ymmärrän täysin, että he haluavat vain suojella minua, mutta eivätkö he ymmärrä että joskus nekin on koettava. Vähitellen, ohjauksessa ja tietoisesti minun pitää vähän totutella aikuisten elämään, ja mielestäni paras paikka tehdä se on kotona.
En ole ikinä esim. maistanut alkoholia tai kokeillut tupakkaa. Vietän kaiket päiväni kotona, paitsi jos käyn tapaamassa ystävää jossain välissä. Silloinkin vielä iltapäivällä, koska vanhempani haluavat minun olevan kotona kahdeksaan mennessä. Ja jos luulette heidän löysäävän viikonloppuna, niin olette väärässä. Silloin minun pitää olla kotona kuudelta, koska kuuden jälkeen kokoontuvat nuoret keskustaan juhlimaan, ja he haluavat varjella minua moiselta.
Kaikkein ärsyttävintä on, että heidän käytöksensä on vaikuttanut syvemmälle kuin vain kotiintuloaikoihin. Minä olen täysin nitistetty ja pelokas heidän katseensa alla. Koulussa olen iloinen, energinen ja riehakas, mutta kotona pillahdan itkuun pienimmästäkin asiasta ja vietän aikaani tietokoneella, tv:n edessä ja lueskellen. Kiitos vanhempieni tiukan kasvatuksen, en uskalla ikinä vastustaa heitä. Pelkään heitä hiukan. Jos he sanovat jotain, se on silloin piste ja vastaan ei väitetä!!! Jos yritän heikosti sanoa jotain että olen eri mieltä, niin sitten he karjuvat ja huutavat ja minä alan itkemään. 14 vuotias!! Ja tätä sattuu päivittäin.
Ja sitten joku sanoo, että kyllä he hellittävät ajan mittaan. Kerronpa teille: isoveljeni on 16½ vuotias, ja hän oli toissapäivänä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen ulkona. Minä en jaksa odottaa siihen asti! Minä en jaksa istua joka päivä yksin kotona tekemättä mitään vielä kahden vuoden ajan! Minä haluan olla nuori, joka ei aina ole kurinalainen!
En tiedä vielä ihan varmasti mitä odotan kommenteilta, mutta toivon että edes joku viitsisi kertoa minulle puhunko sekavia. Ei kannata yrittää kertoa, että puhuminen auttaa, koska pelkään vanhempiani liikaa. En ikinä voisi puhua heille tästä. Ajatuskin on naurettava. Mutta voisiko edes joku ystävällinen sielu sanoa, että en ole yksin ja ainoana tämän typerän ongelman kanssa, ja että olen ihan oikeassa, he pitävät liian tiukkaa kuria. Se tekisi minut paljon onnellisemmaksi.
Paljon, paljon kommenteja kaivataan. Kiitos kaikille jotka vaivautuivat lukemaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ymmärrän hyvin vanhempiasi ja heidän huoltaan Sinusta. Vielä et ole menettänyt mitään oleellista, vaikket ole saanutkaan kokeilla viina, seksiä yms asioita, joita mainitsit. Ehdit hyvin parin vuoden kuluttua aloittaa kokeilut (jos ne nyt ylipäätään ovat välttämättömiä).
Alkoholi ei sovi 14-vuotiaalle, jonka elimistö on vielä kehittymätön ja siksi mietojenkin alkoholijuomien käyttö ennenkuin elimistö on kypsynyt valmiiksi saattaa aiheuttaa pysyviä, vasta aikuisiällä esiin tulevia vaurioita.
Sama on seksin kanssa. Ennenkuin nuori on kypsynyt muuhunkin kuin vain ruumiillisesti seksiin valmiiksi, ei pitäisi aloittaa kokeiluja. Seksuaalisuudessa on henkinen yhdessäolo aina tärkeämpää. Valitettavan usein alaikäisten seksileikeissä unohtuu ehkäisy joko alkoholin takia tai siksi, ettei ilkeä ottaa asiaa puheeksi. Ja epätoivottu raskaus ei koskaan ole hyväksi sen paremmin kuin aborttikaan.
Siis kannattaa odotella vielä muutama vuosi, ennenkuin näitä "riemuja" aloittaa.
Olen hieman eri mieltä!
Olen nyt 22 vuotias nuori nainen.
Olin ainut lapsi 19:sta vuotiaaksi.
Vanhempani saivat minut aika nuorina, äiti oli 19 ja 20 isä .
Nyt he ovat jo 41 ja 42-vuotiaita, ja siis pienen tytön, 3v. vanhempia myös.
Haluankin suojella siskonikin tältä kohtalolta.
Eli, minua pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, ettei mikään vain voisi vahingoittaa minua.
Kun menin kouluun, joka aamu isä vei minut ja iltapäivällä äiti haki. Ei tullut kysymykseenkään, että olisin edes 12-vuotiaana, 6:lla luokalla, kävellyt kotiin kahden kilometrin matkaa kavereideni kanssa.
Asuimme silloin pienessä kaupungissa nimeltä Kurikka, Etelä-Pohjanmaalla.
Kun siirryin yläasteelle, me muutimme hieman suurempaan kaupunkiin, Seinäjoelle.
Minun olisi täytynyt mennä linja-autolla kouluun, eiköhän isäni vienyt joka aamu ja äiti oli vastassa koiran kanssa pysäkillä.
Olin silloin sinun ikäisesi.
Ja Seinäjoki sentään oli ja on kyllä vieläkin turvallinen kaupunki.
Vapaa-aikana en saanut olla ulkona kavereiden kanssa, kuin hetken koulun jälkeen, en kuitenkaan kaupungilla.
Ja minua pidettiin kotonani kuin vankina.
Miten olisinkaan tiennyt mistään ulkomaailmassa. Pahinta oli, että minun ei annettu katsoa teevetäkään sinun iässäsi kahdeksan jälkeen, koska sarjat olisivat olleet vaaraksi kehitykselleni.
Entäs sitten. Minulla ei ollut harrastuksia, koska vanhempani eivät uskaltaneet päästää minua minnekkään.
Ustäviä oli tasan yksi. Luokallani oli uskovainen tyttö ja hän ei siis kokeillut mitään viinoja ja muuta, eli elin koko nuoruusikäni, 18-vuotiaaksi saakka hirveässä lasipalatsissa.
Kun olin saanut valkolakin päähäni kuuden L:n kera, tuli ongelma. Halusin opiskelemaan Tampereelle.
No, vanhempani ostivat kämpän keskustan tuntumasta.
Olin ihan onnessani, mutta ihan pelokas. En tiennyt, miten linkkoja käytetään, saati sitten, miten ostetaan kaupasta tarvittavia asioita, koska en ollut käynyt koskaan yksin kaupassa.
Olin aivan ulkona kaikesta. Mutta sain ystäviä ja aloin kokeilla viinaa. Nämä ystäväni olivat tehneet omat kokeilunsa jo nuorina ja siis kestivät ja tiesivät enemmän.
Join ja jäin siihen hirmuihanaan kännitunteeseen kiinni. Mutta älysin lopettaa ajoissa, kun numerot laskivat.
Löysin pojan, josta välitän ja nyt vasta vuoden tuntemisen jälkeen olemme olleet sängyssä, koska en edes osannut suudella tms.
Nyt odotan "vahinkoraskautena" lasta miehelle, mutta aiomme kasvattaa lapsestamme sosiaalisen ja pärjäävän ihmisen.
Toivottavasti vanhempasi ymmärtävät tämän asian.
Tulostappa tämä kirjoitus heille luettavaksi, jos on tarvetta.
Ehkä tämä saa heidät heräämään.
Onnea yritykselle, että saisit jollain konstilla ymmärtämään myös vanhempasi, että elämä ei ole ruusuista ja ketään ei voi suojella ikuisesti.
lastaan voi ja täytyy suojella!lasta ei pidä vangita,kahlita!kun jättää suojelematta voi tehdä todella väärin,kun vangitsee/kahlitsee voi aiheuttaa todella pahoja seuraumuksia!Vanhemmuuden kultaisen keskitien löytyminen on vaikeaa,siltikin antakaamme lastemme kuulla,nähdä,kokeilla,maistaa elämää!
Ajattelin nyt itsekin kantaa korteni kekoon..
Minulla on seitsemän lasta, joista kaksi jo maailmalla.
Meillä ei ole lapset saaneet kulkea kylällä yhdeksän jälkeen eikä katsoa kauhuleffoja tms. vielä neljätoistavuotiaanakaan. Viinasta ei puhettakaan.
Nyt minulla on 14 vuotias tytär, joka yrittää parhaansa mukaan uhmata rajoja, mutta emme anna periksi, ehkä vähän vanhanaikaista sanoa, mutta emme mekään mieheni kanssa ole nuorena päässeet rilluttelemaan ja olenkin kiitollinen vanhemmilleni.
Mitä minustakin olisi tullut.
Kuitenkaan en pidä lapsiani mitenkään vankina omassa kodissaan tai muuta.
Heillä on vain tarkat rajat, joita ei ylitetä eikä aliteta!
hei,,,,olen todellakin samaa mieltä kanssasi,,vaikka minulla onkin vasta 9 ja 10 v pojat...mut olen itse 39 v kiitollinen omalle äidilleni, kun hän piti rajat...ja määrättyyn aikaan piti olla kotona.....ja kun lähti johonkin niin viimeisellä bussilla oli tultava kotiin....
meillä on omilla lapsillakin on tiukat rajat ja he ymmärtävät sen että se on vain rakkautta. ja suojelemista...toivomme mieheni kans että pystymme pitämään rajat mahdollisimman pitkälle ja niinhän se on että kun lapsena oppii jotain sen myös haluaa pitää nuorena ja aikuisena ja osaa antaa arvoa sille.
kerronpa sulle, jos yhtään lohdutta....itse olen nyt kohta nelikymppinen ja kahden pojan onnelinen äiti. Silloin kun mä olin ikäisesi, minusta tuntui juuri tuolta. "kun muut saa, miksi en minä" nyt olen iloinen ja kiitollinen omalle äidilleni, kun hänellä oli rajat.
Kerran 10 v poikani, kysyi "mitä tarkottaa rajat on rakkautta", kun hän näki sellaisen julisteen terveydenhoitajan aulassa. Kerroin, että juuri siksi teilläkin on rajat, kun Isi ja äiti rakstaa teitä, eikä halua että teille mitään pahaa sattuu.
Kuulepas neitonen, nykymailma on niin "paha" että ymmärrän täysin vanhempiasi, että eivät laske sua keskutaan "hillumaan" kavereiden kanssa...he rakastavat sua niin paljon, etteivät halua että sulle tapahtuu mitään pahaa. Sinä tulet vielä kiittämään vanhempiasi k.o asiasta. Minä puhun kokemusesta.
Niin ja tosta kaljan juomisesta, sä voit vanhemmillesi sanoa, että saisinko maistaa vähän kaljaa tai siideriä kotona. Mutta tyttökulta, kyllä sinä kerkiät....ja tuohon seksiin,,,,älä hyvä tyttö vielä...minä olin 17 v kun menetin neitsyyteni, että kyllä kerkiät.
kun luet tämän ja tuon edellisen vastauksen, niin kylläpä toivon, että mietit asioita toiselta kantilta...turhaan sä vanhempiasi pelkäät....puhu heidän kanssa, että josko saisit kotona maistaa.
Napurissani on kohta 17 v poika, jonka vanhemmat ovat sanoneet, että maista mielummin meidän nähden kun nurkan takana.
lähdin sinun ikäisenä itse(maailmaa valloittamaan)ja oli sitä niin sinisilmäinen,et uskoi kaikkia,teki kaikkea!monasti olen ajatellut et jos oisin jättänyt monet teot tekemättä,monet kännit juomatta!hävettää joskus vieläkin 30 kymppisenä.Mutta asiaasi,kuulostaa aika tiukalta kurilta.silti on totta että huumeet ja väkivalta pelottaa vanhempia.jokin vaihtoehto kuitenkin ikäiselläsi tulisi olla,varmasti turhaannut kotona?pääsetkö elokuviin?mäkkäriin kavereide kans höpöttelemään?kaverit tulla teille?vanhempia ei pitäisi pelätä!mutta mieti vaik niin,et jos kysyt jotakin,ni mitä sitten?huutoako?sekin satuttaa!ota ns:ote ja sano vanhemmilles että sä et voi keskustella tai kysyä mitään,josseivat he aikuisina osaa keskustella huutamatta!Kerro että sinulla on pahaolla!ehkä on pelottavaa puhua,mutta saat vanhempasi ainakin ajattelemaan jos rauhassa=motivoit itsesi pysymään rauhallisena,tapahtui tai sanottii mitä vain!meillä 12 vuotias saa tavata kavereita iltaisinkin,mutta haemme hänet jos on ilta,voisiko vanhempasi tehdä samoin?mistä johtuu ettei vanhempas luota yhtään?täytyy sitä joustoa vanhempienkin puolelta olla,ja tietysti nuorella jotaki omaa,itsenäisii juttui!mutta ulos ryyppäämään,rälläämään,sitä en voi suositella sinun ikäselle,olet kuitenkin vielä(lapsi)ja kännis tulee tehtyy kaikenlaista!
itkeminen ja muu.no 14 vuotias on hyvin herkkä yleensäki kaikelle,ja itku herkäs,se osoittaa vain että olet tunteva ihminen,sehän on hyvä?usko pois,kyllä ne kyyneleet kuivuvat vanhemmite,mikä on säälikin.Voisitko silti yrittää jutella vanhempies kanssa?ja sanoilla et sua pelottaa puhua heille,voit saada paljon aikaan.jos vanhempasi eivät ymmärrä pelkoasi,pahaa oloasi silloinkaan,niin sitten tilanne on kinkkisempi!toivon sinulle rohkeutta!
HEI,
luin viestisi ja jotenkin siitä paistoi aikamoinen ahdistus.
Olen itse 13-vuotiaan äiti, ja toisaalta minusta tuntuu kuin olisi vain hetki siitä, kun itse olin murrosiässä.
Tiedätkö, että me vahemmatkin olemme usein ihan hukassa. Emme tiedä mistä päin tulleita ohjeita ja neuvoja meidän pitäisi noudattaa, miten olla ja rajoittaa. Niin paljon puhutaan nykyisin siitä rajojen laittamiseta ja siitä että vanhemmuus on hukassa meiltä nykyvanhemmilta, että ei oikein tiedä miten pitäisi olla ja elää.
Siinä avuttomuudessa sitä tulee helposti otettua tiukka linja ja oltua vaativa ja tiukka, ettei vaan pääse sosiaalitädit uhkailemaan huonolla vanhemmuudella.
Jaksamista sinulle vaikeaan tilanteeseen,
leena
Siltä se vaikuttaa. Mutta toivoisin jotain kompromissia. Saisitko neuvoteltua viikonlopun kotiintuloajan esimerkiksi yhdeksään?