kuustoc

ensi vuoden kuustokki voidaan järjestää ruskon kaatopaikalla
portit kiinni niinkauan kuin festari kestää-
Ei tarvi meidän veronmaksajien maksaa siivousta.
aamulla oli kaupungin ympäristö kuin kaatopaikka.
Kamerat kuvaamaan paikkoja missä oleillaan ja laskut sotkijan kotiin.
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muuten hyvä idea, mutta se helvetillinen meteli kuuluu sieltäkin ihmisten ilmoille. Olen yrittänyt soittaa 112:en, että poliisit hoitaisivat virkaansa ja huolehtisivat, ettei häiritsevä tarpeeton meteli haittaisi ihmisten kotirauhaa. Ja taajamissahan on jo lakien ja asetusten mukaankin hiljaisuus klo 22-6 välisenä aikana. Ainakin eilen illalla se helvetillinen pauke ja ulina kuului puolille öin, ehkä pitemmällekin. Neljännen unilääkkeen jälkeen minäkin nukahdin...
Torilla tepastelevan kukon kiinniottoon Oulun Pollisilla riittää resursseja ihan kahdeksi päiväksikin, mutta ei häirikköjen kiinniottoon eikä häiriökäytösten estoon. Miksi meidän pitää näille sinisille paskasäkeille vielä palkkaa maksaa, kun eivät hoida hommaansa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vero-maksu kirjoitti:

ensi vuoden kuustokki voidaan järjestää ruskon kaatopaikalla
portit kiinni niinkauan kuin festari kestää-
Ei tarvi meidän veronmaksajien maksaa siivousta.
aamulla oli kaupungin ympäristö kuin kaatopaikka.
Kamerat kuvaamaan paikkoja missä oleillaan ja laskut sotkijan kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu