Onko teillä ollut koulussa mitään keskustelua opettajien tai vanhojen oppilaiden kanssa kuinka ovat työllistyneet opintojen jälkeen?.
Tuntuu kyllä kummalta lukea kuinka toiset mollaavat näillä sivuilla amk opetusta, kun taas itse työelässä 20 v:tta olleena tuntuu, että insinööriä arvostetaan hyvinkin korkealle.
insinöörille
2
666
Vastaukset
- Ihan
Riippuu tietysti alasta, mutta tietotekniikasta valmistuneena minulla ja tutuillani on töitä riittänyt.
Tietysti tältäkin alalta työttämiä löytyy ja se näkyy sitten täällä kirjoitteluna.
Tämän palstan juttuja vaan ei voi ottaa kovin kattavana otoksena maamme tilanteesta, koska asiat kärjistyvät turhaan muutamasta kitkerästä viestistä johtuen.
Ja mitä AMK:n mollaamiseen tulee; se taitaa lähinnä kohdistua muille kuin insinöörialoille. Inssit eivät uhkaa maistereita mitenkään ja meillä on hyvä, vakaa ja arvostettu tila työmarkkinoilla. Tuntuu, että mollausta on lähinnä kaupan alalla, jossa tradenomien ja maistereiden välillä on epätietoisuutta ja kisaa työpaikoista.
Älkää hermostuko, tää oli yhden mielipide. - m79
opiskelen kolmatta vuotta insinööriksi, ja kaksi edellistä kesää olen ollut ilman kesätöitä. toivottavasti harjoittelupaikan kanssa natsaa paremmin ;)
vaikea sanoa vakiduuneista, mutta alan kesätyöt ovat vissiin aikalailla kiven alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733