Ihan vain järjen äänenä meinasin toimia ja toivoa, että kaikki kirjastoalaa ammatikseen harkitsevat henkilöt lukevat tämän. Eli mikäli harkitset kirjastotädiksi tai sedäksi alkamista niin älä vaivaudu. Opiskele sen sijaan itsellesi ammatti, josta on oikeasti hyötyä.
Syyksi kerron maailman parhaimman: Töitä ei ole!
Kaikkihan nyt tässä vaiheessa jo tietää, että tämä on kuoleva ala. Siis jos kirjastonjohtajatkin ovat ajamassa palveluja alas, niin se kertoo jo jotain.
Toiseksi syyksi voin sanoa jo ihan sen, että vaikka työ onkin niin lupsakkaa yms. niin kouluttautumalla alalle et kyllä opi juuri mitään. Pahimmassa tapauksessa hukkaat melkein 4 vuotta. tyhjänpäiväisiin höpinöihin. Sanonta "apinakin osaisi" pitää ihan oikeasti myös paikkaansa, koska alalle valmistuneiden arvostus on samaa luokkaa kuin jos kilpailisit apinan kanssa.
#kirjastoala #kirjastonhoitaja #ei töitä #työttömyys #työtön #forlife
Kirjastoalalle ei kannata lähteä
11
1271
Vastaukset
- ei niin huono
Kirjastoalaa harkitsevan on hyvä tietää ja ottaa huomioon sekin, että alan palkat ovat surkeat verrattuna muihin vastaavan tasoisen koulutuksen vaativiin aloihin.
Mutta muuten ala on mukava. Isoista kirjastoista löytyy sopivia tehtäviä hiukan ujommallekin. Kirjastot eivät Suomesta toistaiseksi katoa. Kirjastoja on ollut antiikin ajoista ja niitä tulee olemaan edelleen kaikkialla maailmassa. Siis alan hommiin voi suunnata ulkomaille myös.- käsittämätöntä
> Kirjastot eivät Suomesta toistaiseksi katoa.
Hassua. Minä se vaan olen jo pitkään nähnyt kirjastokatoa kuntien sivupisteistä Helsingin yliopiston laitoskirjastoihin. Mut joo, jotkut ei vaan näe todellisuutta...
- austerism1
Juu, kirjastoalan pätevyysvaatimukset kieltämättä hieman harmittavat. Joskus on ollut aikeena näet pätevöityä alalle ja tullut suoritettua FM-tutkinnon jälkeen informaatiotutkimuksen opintoja, mutta ei nyt sitten kuitenkaan aineopintojen loppuun asti. Onhan se hieman kumma, että ylemmän kk-tutkinnon oheen (tai osaksi) vaaditaan tuo 60 op:n aineopintopaketti. Ainakaan perusopintojen ja osan aineopintojen aikana ei tullut vastaan oikein mitään sellaista, mitä ei oppisi paremmin olemalla töissä kirjastossa.
- No ei todellakaan
No kuka nyt jaksaa jossakin kirjastossa istua.
- Todellakin näin
Kuka nyt jaksaisi kaiket päivät töissä tai opiskelemassa olla? Pelailu, tsillailu ja bilettäminen on oikeaa elämää.
- Anonyymi
On totta, että kirjastoalan koulutuksessa on pieni osa alan ammattiopintoja. Suuri osa koulutuksesta on niin sanottua täydennystä kaikella puuhastelulla. Jos saisin päättää, lisäisin tiedonhaun ja -hankinnan opetusta, vaikka tosin siihenkin löytyy muuta kautta laaja-alaista opetusta. Pitäisi alkaa tehdä täsmäkoulutusta nimenomaan tiedonhaun ammattilaiseksi pätevöitymiseen ja silloin jo aletaankin työllistyä ihan eri tavalla.
p s. kirjastoalan koulutuksessa ei opeteta edes kirjastoluokituksia - Anonyymi
KIrjastoalalle ei mennä hyvän palkan takia eikä oppimaan uutta.
Alalle mennään siksi että rakkaus kirjoihin on palava intohimo.
Addiktio ja huume jota ilman ei voi olla. Pääsee hyväälä tuurilla isoon kirjastoon jossa on kilometrikaupalla kirjahyllyjä pullollansa ihania kirjoja. Työpäivän jälkeen ei ole kiire kotiin. Asiakkaiden lähdettyä kirjasto on sinun omasi. Voi imeä kaikilla aisteillansa kirjojen tuoksua sisään, Kukaan ei ole näkemässä mitä kirjojen kanssa puuhailet. - Anonyymi
Aloittajan havainnot pätevät tänäänkin. Tilanne vieläpä huonontunut. Ylenemismahdollisuudet ovat aivan mitättömät. 3,5 vuotta AMK:ssa ja saat seuraavat 10 vuotta hyllyttää kirjoja ja tehdä uusia kirjastokortteja. Mitään vaativampaa et pääse tekemään.
- Anonyymi
Kirjastonhoitajan homma on asiakaspalvelua eläkeikään asti. Yliopiston käynyt maisteri voi edetä niin halutessansa kirjastonjohtajaksi. Siihen sekin ura pysähtyy. Kirjastoalalle hakeutuu byrokratiasta ja säännöistä tykkäävät ihmiset jotka arvostavat että työpäivät toistuvat samanlaisina aina yhä uudestansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjastonhoitajan homma on asiakaspalvelua eläkeikään asti. Yliopiston käynyt maisteri voi edetä niin halutessansa kirjastonjohtajaksi. Siihen sekin ura pysähtyy. Kirjastoalalle hakeutuu byrokratiasta ja säännöistä tykkäävät ihmiset jotka arvostavat että työpäivät toistuvat samanlaisina aina yhä uudestansa.
Osaatko kuvitella, kaikki eivät todellakaan halua uraputkea kiipeämään! Monelle riittää, että työstä saa juuri kohtuulliseen elämään tarvittavan palkan ja työpäivät toistuvat aika stressittöminä päivästä toiseen. Tarkoitan nyt yliopistotutkinnon suorittaneita kirjastonhoitajia. Ammattikorkeasta valmistuneet ovat kai jotain kirjastotradenomeja, palkka ja työ ei ole kovin kaksinen, mutta silläkin tulee toimeen.
Se joka tavoittelee lennokasta uraa ja kovaa palkkaa, ei hakeudu kirjasto-opintoihin alkuunkaan.
- Anonyymi
Melkein neljä vuotta, eli amk. Olisiko kannattanut mennä yliopistoon?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979