Pääsin osalliseksi mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa magdeburgilaiset erilaisia kristillisyyden suuntia edustavat ihmiset toivat julki käsityksiään omantunnon toiminnasta.
Asia jäi askarruttamaan mieltäni. Oma äitini (vanhoillislestadiolaisuutta lähellä olevan käsittelyn nuoruudessaan saanut) hoki usein huonon omantunnon painavan, isäni (kaukana vl-opeista) sanoi huonon omantunnon vaivaavan.
Rippikoulumuistiinpanoistani UT:n tyhjiltä takasivuilta keksin omantunnon *kolkuttavan* KRS-piireissä.
Muuan keskustelukumppani kertoi hänelle paljastuneen, ettei Lars Levi Laestadiuksen kannattajilla ole omaatuntoa, vaan yhteistunto (samvete), joka säädetään yhdenmukaiseksi toimissa, joita vl-piireissä kutsutaan opetukseksi.
Ihmisille luodaan siis mielikuvia siitä, mikä on pahasta (etyylialkoholia sisältävien juomien nauttiminen, itsensä liikuttelu muun kuin marssimusiikin tahdissa, korvalehtien tärvääminen jne jne)
Jotta minulla olisi viemisiä keskusteluun sen mahdollisesti jatkuessa, kysynkin teiltä kaikilta vl-oppineilta, mitä yhteistunto tekee teillä (painaa, vaivaa, kolisee, riivaa jne). Lyhyehkö kuvaus riittää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei avaaja! Sinäkös se käyt Kokkolan-palstalla jakamassa satoja plussapeukkuja itsellesi mieluisille palstoille? Taidatpa käydä ja eihän siinä mitään, jos tykkää moisesta leikkimisestä tietävätpähän muutkin lukea niitä enemmän vaikka lukijalaskurin määrähän se on ainoa mikä herättää kunnioitusta yleisössä eikös vain? Mukavaa kesänjatkoa harrastuksesi parissa :D XD
Vinkuu korvissa
Onko avaaja rantahurri,eikä tiedä,että ruotsinkielen sana samvete on suomeksi
omatunto. Avauksesi meni metsään,koska kielitaitosi ja ymmärryksesi ontuu.
###Jotta minulla olisi viemisiä keskusteluun sen mahdollisesti jatkuessa, kysynkin teiltä kaikilta vl-oppineilta, mitä yhteistunto tekee teillä (painaa, vaivaa, kolisee, riivaa jne). Lyhyehkö kuvaus riittää. ###
Kyllä se painaa. Isoisäni oli aikoinaan hoitajana hoitokokouksissa parin ystävänsä kanssa ja jälkeenpäin häntä vaivasi näitten hoitokokousten tuomiot ja järjestämiset siinä määrin, että olisi halunnut myöntää tehdyt virheet ja korjata ne, mutta "yhteinen rakkaus" siionia kohtaan tai erehtymättömyys ja oikeassa oleminen oli niin voimakas, että henkilökohtainen omatunto ja sen painaminen ja syyllisyyden tunteminen jäi sen alle.
Sitä kutsutaan kollektiiviseksi omaksitunnoksi. Mitään uudissanoja tähän tarvita.
Itselläni omatunto ilmoittaa asioita, jotka vien rukouksessa kiireesti suoraan Jeesuksen kannettaviksi. Tämä on uskovan taviskristityn tapa toimia.
Kollektiivinen omatunto herättää itsessäni lähes kauhun tunteen, koska se on hmislähtöinen. Raamatussa on sanottu kaikki, mikä on hyvä tietää ja laittaa toimeen elämänsä ohjeiksi.
Vapauteen Kristus meidät vapautti, ei ihmisorjuuteen omia tekoja korostaen.
Olemme yksilöitä ja sellaisina Herramme näkee meidät. Hän ei vaadi kaikilta samaa suoritusta.
noh...