Olipa kerran

Pöljän kulttuurin jälkeinen kylä nimeltä Lieksa. Lieksassa asui paljon afrikkalaisia vanhenevan kantaväestön kanssa. Pöljän kulttuurin jälkeläisen ruokailivat soppajonoissa ja olivat herttasen osattomiksi jääneitä. Niin elämä soljui muutamia vuosikymmeniä entisen Pöljälän kulttuurin kylässä, kunnes alkuperäisväestö oli muuttanut pois tai kuollut vanhuuteen.
Nykyään kylää asuttavat lisääntymiskykyiset samat afrikkalaiset.
Lieksalaisista on jäljellä enää muutama kymmenen vanhaa poikaa ja mummoa sekä ruostuneita BMW:n raatoja.
7149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kiitos päättäjien hölmöyden.

Aamen

Äänestä

Kunnallispolitiikka on osa demokratiaa jossa oman etunsa valvojana ovat kansalaiset. Jos kansalaiset eivät tee muuta kun häröilevät ja ryyppäävät ei etujen valvomisesta tule mitään.
Terästä selkärankaan saatananlampaat!! (Lainattu tuntemattoman sotilaan everstiluutnantin sanomisesta)

Äänestä
  • Lieksan demari virkamiehet ovat sopan keittäneet valtuutettujensa avustuksella. Samassa köörissä vasurit.

    Äänestä

Aloittaja unohti juhlapuheestaan Suomen historian upeimman fossiiligalleria, jonne on arkistoitu paikallisia kuuluja kuntapoliitikkoja.
Parhaimmat ja idiotismin saralla paraiten rypeneille on varattu ykköspaikat. Tai oikeammin on yksi ylitse muiden. Ompa suunnitelmissa jopa patsashankekkin kyseiselle, ehken Suomen PARHAALLE tulevalle fossiilille.

Äänestä
  • S. S. Hurtta vaikuttanut idiotismiin ja sisäsiittoisuuteen, jopa jalkapalloseuraan. Vielä siellä jumaloidaan kyseistä herraa ja muita persuja.

    Äänestä

  • selvitys tälle kirjoitti:

    S. S. Hurtta vaikuttanut idiotismiin ja sisäsiittoisuuteen, jopa jalkapalloseuraan. Vielä siellä jumaloidaan kyseistä herraa ja muita persuja.

    Simo Hurtan siemen on vasta pienen aikaa kytkeytynyt ristiin ja saanut aikaan kaiken maailman sairauksia.
    Kunhan väki vielä vähenee niin alkaa syntymään todellisia ydinfyysikoita ja finanssineroja Lieksassa.

    Äänestä

Mannerheikit sotivat keskenään ja terroirisoivat toisiaan elävät nälässä ja kurjuudessa. Huuli pitkällä toljottavat, tuumaten.....Ka kuka elatta mua,kun ei kukaan teke tuotava tya.Me purra katti ja nukuva reunatie varela, harava tanterela,ja oota parempa huomine.Taita tula muutto muanne,josa rittä uusi lypsetävä kyläpahane.Ja taas minu hjyvä ja kyllane olla, eikä tarvi miätti tyonteko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sen pituinen se kirjoitti:

Pöljän kulttuurin jälkeinen kylä nimeltä Lieksa. Lieksassa asui paljon afrikkalaisia vanhenevan kantaväestön kanssa. Pöljän kulttuurin jälkeläisen ruokailivat soppajonoissa ja olivat herttasen osattomiksi jääneitä. Niin elämä soljui muutamia vuosikymmeniä entisen Pöljälän kulttuurin kylässä, kunnes alkuperäisväestö oli muuttanut pois tai kuollut vanhuuteen.
Nykyään kylää asuttavat lisääntymiskykyiset samat afrikkalaiset.
Lieksalaisista on jäljellä enää muutama kymmenen vanhaa poikaa ja mummoa sekä ruostuneita BMW:n raatoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu