Kuvittelin aikoinaan, kuinka iän karttuessa ihmiset viisastuvat vanhoista käsityksistä, mikä on oikein. Olen joutunut toteamaan, kuinka ikä ei tee ihmisestä yhtään viisaampaa kuin mitä hän on ollut nuorempanakaan monen kohdalla.
Tätä nyt ei pidä yleistää, mutta olisin toivonut mm. löytäväni hyviä ystäviä iän karttuessa, mutta ihmiset ei näytä muuttuvan koskaan. Olisin toivonut kypsään ikään ehtineiden arvomaailman muuttuvan terveellisempään suuntaan. Terveellisellä suunnalla tarkoitan toisten hyväksyksymistä ilman yleisen käsityksen mukaan olevia arvoja riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta, varallisuudesta tai koulutuksesta.
Miksi seniori-ikäisillekin tuottaa vaikeuksia antaa tilaa kanssakulkijalle ilman yhteiskunnan luomia arvoja? Miten voi olla vaikeaa hyväksyä toiset ilman kaavamaisia ehtoja?
Mielestäni vain se, kuinka elämme ja kuinka kohtelemme toisiamme, tai vahingoitammeko toisamme sanoin tai teoin, määrittelee todellisen arvomme.
Ajatukset aiheesta olisivat tervetulleita. Eipä olisi pahitteeksi, jos huumorin kieltä taitavatkin heittäisivät tästä aiheesta mukavia kommentteja.
Tätä nyt ei pidä yleistää, mutta olisin toivonut mm. löytäväni hyviä ystäviä iän karttuessa, mutta ihmiset ei näytä muuttuvan koskaan. Olisin toivonut kypsään ikään ehtineiden arvomaailman muuttuvan terveellisempään suuntaan. Terveellisellä suunnalla tarkoitan toisten hyväksyksymistä ilman yleisen käsityksen mukaan olevia arvoja riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta, varallisuudesta tai koulutuksesta.
Miksi seniori-ikäisillekin tuottaa vaikeuksia antaa tilaa kanssakulkijalle ilman yhteiskunnan luomia arvoja? Miten voi olla vaikeaa hyväksyä toiset ilman kaavamaisia ehtoja?
Mielestäni vain se, kuinka elämme ja kuinka kohtelemme toisiamme, tai vahingoitammeko toisamme sanoin tai teoin, määrittelee todellisen arvomme.
Ajatukset aiheesta olisivat tervetulleita. Eipä olisi pahitteeksi, jos huumorin kieltä taitavatkin heittäisivät tästä aiheesta mukavia kommentteja.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Sellaset ihmiset jotka kattoo miestä eikä nuttua,kuten tapsa laulaa, niin ne on nykykäsityksen mukaan omituisia.
Ne kun ei koko ajan suorita ja uraputkikin on ruostees, luusereina tunnetaan.
Omia touhujaan kun miettii niin ainakin mä olen muuttunu paljon suvaitsevammaks likan kuoleman jälkeen.
Siperia opetti ja ehkä se opettaa toisiakin mut ne koittaa viel olla menossa mukana ja voittajia .
Täält valtavirran sivusta on oikeestaan hyvä katella kiireisempiä,
En osaa sanoa ovatko arvot muuttuneet, mutta ehkä syventyneet. Armollisemmaksi olen tullut toisia sekä itseäni kohtaan. Kyllähän sitä elämän kokemusta ja sen mukana viisauttakin tulee. Myös tietoa ehtii lappamaan kaaliin vuosien varrella.
Onhan tässä melkoinen tekninen ja yhteiskunnallinen muutos koettu 50-luvun puolivälistä tähän päivään.
En ole muuttunut yhden asian suhteen, katsoa toljotan ja ihmettelen mitä täysin mustaan burkaan hunnutettu nainen tekee Korvessa.
No mitä sinä näet hänen tekevän?
Jospa hän on 86v-kaappijuoppo, jonka harrastus kotimaassaan osoittautunut hengenvaralliseksi?
Kävelee pari askelta miehensä jäljessä ja työntää lastenvaunuja.
Tai Lidlin myymäläesimies katsoo häntä sillä silmällä kun hän pyllistelee pakastealtaalla ja sehän on sopimatonta.
Voihan tietty olla, että hänellä on paha akne.
Kiva, että harvinaislaatuisia perinnöllisiä sairauksia poteva kansamme saa tervettä verta.
NIin harvoja oli aikoinaan sukuja, jotka elämää jatkoivat.
Kauteuttako tunnet, nuorelle naiselle?
Taitaa Korvessa olla harvinaisia lastenvaunut?
No on teillä siellä Korvessa tyylit. Joku pukeutuu mustaan burkaan ja joku toinen peittää pelkästään nenänsä ja suunsa valkoisella kuonokopalla. Kumpikin varmaan töllistelee yhtä ihmetellen toistaan.
Ikää en pystynyt arvioimaan. Kateutta, liian vanha vitsi, keksi jo muuta.
Näin tänään myös toisen äimistelyn ja toljottamisen kohteen. Suomalaisen noin 55 - 60-vuotiaan naisen ilmeisesti jostain pääkaupunkiseudulta.
Teki mieleni kysyä hienolta rouvalta kotelopuvussaan, että oletko tulossa riihestä puimareissulta vaiko savusaunasta. Silmät oli maalattu ympyrkäiseksi mustalla maalilla ihan kulmakarvoihin asti.
Muuten ihan sivistyneen näköinen.
Jos hän oli pandanaaras, bambua syövä? Onnekseni olen nähnyt maailmaa, ei tarvi äimistellä kaikkea tuulipukukansasta poikkeavaa.
Mutta nyt iltauinnille.
Korvessa on tietyistä syistä runsaasti lastenvaunuja. Toljotin sitä mustaa burkaa. Mietin syitä miksi sellaista pitää täällä käyttää, eihän Korven miehet ihan seisovilta jaloilta naista raiskaa jos näkevät vartalon ääriviivat.
Ne mustat burgat tuovat mieleeni hautajaiset.
New Yorkissa, Manhattanilla joka on eri kansalaisuuksien sulatusuuni ei tullut kertaakaan vastaani mustaa burkaa joten se siitä maailman kiertämisestä. Kumisaappaat olivat muotia ja niitä vähän toljottelin.
Minna Parikan taitavat olla suositumpia, mutta kummatkin tarpeen mukaan.
New Yorkissa.
Kuonokoppa on hyvin tärkeä suojautumisväline kun siivoaa ulkovarastoa. (Myyräkuume ei tartu kirkolta) Olen usein ajatellut kokeilla jotain ihan pöljää vaatetusta ja lähteä Lidliin siellä kun Korven kansainvälinen luonne korostuu. Sekalaista sakkia sinne vaan mukaan toljotettavaksi.
Toljottaisin minäkin, ihan tahallani ja tavallaan mielenosoituksellisesti, ja sen miehen yrittäisin haastaa katsekontaktiin johon lataisin tuntemani vastenmielisyyden ja ehkä myös halveksunnan, tapauksesta riippuen.
Ehdoton ei burkalle, on minun mielipiteeni.
Googletin. Onko joku kuuskymppinen valmis maksamaan maltaita kengän ronttosista.
Jess, onneksi on Bessie, joka tajuaa burkan mielettömyyden.
Lähinnä tunnen sääliä naisia kohtaan, jotka on alistettu käyttämään sitä hurstuukia.
Ehkä hän on ollut liian myöhällä ulkona. Eräs japanilainen kertoi, että heilläpäin lapset muuttuvat pandaksi, jos menevät yksinänsä iltamyöhällä ulos.
Meinaatko, että se burkanainen sikiää siihen tahtiin, jotta suomalaisten sydän ja verisuonitaudit häviää?
Nehän eivät suinkaan kuulu meidän harvinaislaatuisiin sairauksiimme.
Moni sirojalkainen ja varakas.
Sirojalkainen varakas kuuskymppinen. Pölkkyjalkaiset trendikkäät, varakkaat kuuskymppiset kumisaapasosastolle.
No, en tiedä harvinaisista perinnöllisistä sairauksista Suomessa koska ne ovat harvinaisia, mutta kerro. Ollaanpahan sitten ikäryhmäämme kiinnostavassa aiheessa sairautemme.
Pitkäselkäiset ja lyhytjalkaiset me, saamme Kontioista ihan jalan pituiset saapikkaat.
:))))
sääliä tunnen minäkin niitä naisia kohtaan
joita määrätään käyttämään jotain tiettyä vaatetta
peittämään hiuksensa ja kasvonsa
enpä usko että he kovin onnellisia ovat
kun joutuvat sellaiseen alistumaan
ja yllätyin itsekkin siellä kainuussa vierailullani
kuinka paljon näitä siellä kulkee
mutta sainhan mää sulta siihen vastauksen kun en tiennyt
mutta olihan siellä se kummallinen musta mies
joka oli pukeutunu roolivaatteisiin niin ettei
nenänpäätäkään näkyny olioli
melko kansainvälinen kaupunki täytyy sanoa :)
Hän oli Dark Father. Niin ja kehtaavat vielä ihmetellä, että Korpi olisi tylsä paikka asua ; )) Äimisteltävää riittää.
Kyllä aika monet vielä sinun ikäisesi voivat. Ota yhteyttä lääkäriin, niin ehkä selviää miksi sinä et voi.
Tottakai ovat muuttuneet iän myötä, muutenhan olisin jäänyt kehittymättömäksi ainakin aivotoiminnaltani.
Nuoruudenen into on saanut kolauksia, aika on viilannut ajatusmaailman kulmakiviä.
Nuoruuden hurman ja turhan kuvitelman sijaan ovat uudet arvot saaneet tilaa, arvottomuus useinkin.
Kauneuden ja komeuden tärkeyden on ohittanut hyvinvointi ja terveys.
Myös uusi aika on aurannut pois tiellä olleita ihanteita, karuudessa ja maailman pahuudessa on hyvin vähän sanottavaa pikkuihmisillä. Vaikkei niin uskonut nuoruuden jaloudessaan ja maailmaasyleilevyydessään.
Heh.
Osa ihmisistä muuttuu omiksi karikatyyreikseen vanhemmiten. Siis pilakuviksi itsestään. Ulkonäkökin korostaa perimmäisiä ulkonäköpiireteitä, joita nuorempana sai häivytetyksi vaikkapa pukeutumisella ja naiset meikeillä, alkaa lärvi näyttämään todelliselta passikuvalta :D
Mutta ihan sama luonteessa ja muussakin sisäisessä habituksessa. Mielipiteet korostuvat ja muuttuvat mustavalkoisemmiksi. Päänaikominenn lisääntyy, koska vanhemmiten ihmisten ei tarvitse niin enää pelailla toisten kanssa prjäilläkseen, se kylläkin kostautuu. Mutta siis, jos huumorintajua ei ole nuorempana, sen vähemmän vanhempana. Samaten äkkipikaisuus, etenkin mielipiteet, ne tulevat paljon selvemmin esiin.
Huipentuma kai on sitten, kun on tarpeeksi dementoitunut.
Mutta sam toisinkin päin. Osa jengistä kehittyy tietysti salla lailla. Mutta raknetavassa mielessä. Käyttävät hyväkseen elon aikana kertynyttä tietoa ja kokemusta ja koittavat kehittyä ns. "ihmisiä" edelleen. Ei niitä niin kovin paljoa ole, erottuvat kuitenkin porukoista hyvin.
Niettä ikääntyminen tapahtuu kaikille, osalle se hyvä asia, osalle ei(ainakaaan ympäristön mielestä) ja pitää muistaa, ei se älykkyysosamäärä iän myötä kasva, jotkut ehkä oppii paremmin käyttämään sitä, kuin nuorempana, osalla tapahtuu pelkästään taantumaa.
=DW=
Juu, tuota mie pelkäänkin omalle kohdalleni että musta tulee vanhemmuuttani liian kärks ilmaisemaan mielipiteeni niistäkin asioita, jotka mulle ei kuulu. Nytkin on pitönyt ihan harjoitella että ei tarvitse sekaantua joka asiaan :).
Joko taas kerran pitää ihan eri aihealoituksesta kehittää jokin halveksimisketju, voisinpa sanoa halutessani pahemminkin.
Tuijottakaa omia ensiluokkaisia peilikuvianne, älkää muiden rumuutta.
Hee, omistatko itse muuten peiliä ollenkaan ?
=DW=
Huumorie,,, huumorie ekkö nää ällyy.
Tuollako lausahduksella on kaikki luvallista?
Ei tartte edes tuota lausahdusta, jos laittaa sen hymiön viestin perään, niin vaikka miten rankka vittuilu on sallittua.
Tälleen näin ;)
Ihminen on hauras ja vanhemmiten elämä kaventuu kun raihnaisuuden aste kasvaa. Ainut suoja on se mitä korviensa välissä antaa ja sen aseena on luonteesta riippuen joko terävä kieli ja sanojen luodit tai sitten lipevä kieli ja matonreunoihin helposti tarraavat sormet .. ja sitten nykäys. Kai ne viidenkympin villitys ja kuudenkympin ktkutus ovat tarkoitettu herättämään uusille urille koko ihmisenäolemisen kokemusta. Ensin sokaistutaan ja samaistutaan nuoruuden malleihin ja temppuihin, sitten kompastutaan, tulee tunteiden myllerrys takapakkina, taistellaan tuulimyllyjä vastaan ja lopulta ehkä arvotkin ovat muuttuneet, tai pikemminkin suhteellistuneet ja löysät on lähteneet. Aina on väliinputoajia ja aina on niitä jotka pysyvät tynnyrissä.
Eilisestä asti oli niin nettiyhteys kuin television lähetyksetkin poissa ukkosen tuhojen vuoksi. Pääsin vasta nyt kurkkaamaan vastauksianne. Kiva huomata, kuinka paljon ihmiset kykenevät muuttamaan asenteitaan, siis kommenteistanne päätellen, ajan kuluessa.
Omat arvoni ovat muuttuneet valtavasti sitten nuoruudenpäivien jolloin ei nähnyt metsää puilta, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen. Enää ei merkitse ulkoiset seikat paljonkaan. Toivoisin ympärilleni onnellisia ihmisiä, olipa kyseessä sitten sukulainen tai naapuri, rikas tai köyhä, ruma tai kaunis.
Monesti olen huomannut, kuinka kaunis ihminen muuttuu rumaksi, kun hänet oppii tuntemaan. Ja sitten taas toisinpäin. Kun oppii tuntemaan ensin rumannäköiseltä näyttäneen ihmisen todella, hän saattaa muuttua silmissä todella kauniiksi tai komeaksi paljon puhutun, mutta vähän ymmärretyn sisäisen olemuksen tullessa esiin.
Totta, aina on niitä, jotka pysyvät tynnyrissä. Olen ehkä tavannut liikaa juuri heidän kaltaisiaan, koska nykyään pysyttelen paljon yksikseni, vaikka seurallinen olenkin.
Ehkä oma arvomaailmani on niin kummallinen, ettei sitä toiset voi ymmärtää. Vika on ehkä itsessäni.
Elämä on kohdellut aloittajaakin melkoisen kovalla kouralla. Kun sellaisesta selviää, elämän arvojen on melkein pakko muuttua. Ainakin omalla kohdallani on käynyt niin.
Otsikon kysymykseen: rahan arvo vain laskee koko ajan.
Kuin ihmisarvokin.
Ihmisarvo on nousussa, ennen vuotta 1948 ei ollut ihmisoikeuksien julistustakaan. Islamilaisilla mailla sellainen on ollut vasta vuodesta 1990, kommunisteilla ei vieläkään.
Monet arvot kärsineet kolauksen, niin raskas on elämäni ollut.
Oleellinen jäi jäljelle.
Siitä olen tosi kiitollnen.
ystävien löytyminen iän karttuessa
on ihan itsestä kiinni
jos sulkeutuu sinne omaan pieneen maailmaansa
ja pitää kaikki luukut tiukasti kiinni
ei ne ystävät tuu koputteleen oville
pitää itse olla valmis vastaanottamaan
helpommin se onnistuu kun elää siinä hetkessä
eikä mieti että nyt en kerkee ehkä sit ens kuussa
meillä kaikilla on aikaa ystäville
ja mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin
se on itsestä kiinni
mutta jos ei uskalla päästää ketään
sisimpäänsä vaan kulkee ympäriinsä
suojakilvellä varustettuna niin hankalaa tulee olemaan.
Tuo on totta, että itsestä kiinni.
Minusta tuntuu että minä en sillain kaipaakkaan uusia varsinaisia ystäviä, kun saisi edes vielä pitää nämä entiset. Eli luukku tuntuu olevan kiinni tässä oman piirin ulkopuolella. Tutut jää sinne, ystävät on sisäpuolella.
Niinpä niin, Tiinainen.
Jos tuntisit minut todella, haluaisitko olla ystäväni?
Monta on ystävää matkan varrella ollut, mutta parhaimmat ovat kadonneet pitkien välimatkojen vuoksi.
Puukoniskut selkään ystäviksi kuvittelemieni taholta, ovat tuoneet varovaisuutta lähestyä enää juuri ketään.
Tulen kyllä toimeen itseksenikin, mutta joskus toivoisin hyvää ystävää, jonka kanssa olisi mukava mennä yhdessä jonnekin kivaan tapahtumaan. Saisi vaihtaa mielipiteitä laidasta laitaan asioista niin, ettei syntyisi erimielisyyksiä arvomaailmojen vuoksi, vaan rakentavaa keskustelua, joista voisi puolin ja toisin ottaa vinkkejä itselleen, jos hyvältä tuntuu.
Ennen ystävystyin todella helposti.
Tämäkin foorumin kautta voi löytyä hyviä ystäviä. Tiina ja minä olemme ystäviä. Olemme tutustuneet keskustelupalstan kautta ja tykästyneet toisistamme. ja olemme tavanneet toisemme.
Onhan minulla muitakin ystäviä täällä. Kirjoittelemme privaatisti toisillemma ja olisin valmis tapaamaan heitä. Tiedä vaikka tapaammekin.
Demeter pistä korvan taakse olen tulossa Hesaan joskus ensikuun lopulla.
Joku kirjoitti minun olevan ilkeä ja paha ihminen.
En ole paha enkä ilkeä. Olen liian suorasanainen mikä ei sinänsä ole hyve. Meillä oli perheen kanssa turpakäräjät, jossa teimme itsellemme tavoitteet kehittyä ihmisenä.
Tulimme lopputulokseen:
1. Minun pitää opetella sanomaan asiani kiertoilmaisuin, kohteliaasti ja välttää töksäyttäviä ns. omia totuuksiani.
2. Esikoisen pitää avautua enempi ja opetella olemaan suorempi.
3. Kuopus opettelee kuuntelemaan toisia.
Petze tykkää suorasanaisuudestani eikä toivo muutosta sillä hollantilaiset ystävämme tykkäävät minusta juuri tämän luonteenpiirteeni vuoksi.
Täällä palstakeskusteluissa ei uskalleta nauraa itselle, minä osaan sen taidon.
No, eihän se tietty näy, mutta lukijat voisivat arvuutella onko tuo nyt tosissaan vai heittääkö huulta. harvemmin olen tosissani.
Oikeastaan aloittajan kysymykseen on jo vastattu niin monipuolisesti, ettei minulla ole siihen paljon lisättävää.
Minusta arvot eivät juuri muutu, niiden ilmeneminen voi muuttua vanhetessa. Eli kuten sanottu, ihminen voi muuttua kitkerämmäksi tai lempeämmäksi, mutta rehellinen ei juuri muutu epärehelliseksi eikä luotettava epäluotettavaksi.
Suorasanaisuus, rehellisyys, taitaa olla melkein kaikkien arvo, mutta harva sitä sietää, kun se sattuu omaan nilkkaan.
Suorasanaiset ihmiset ovat usein intuitiivisia nopeita temperamentiltaan
ja siksi he helposti hallitsevat kenttää, missä sitten ovatkin.
Heille ikä voi tehdä hyvää..)) Kun ikä yleensä hidastuttaa reaktioita, se tarjoaa
samalla lisää peliaikaa, tulee ehkä kuunnelleeksi tarkemmin muita, ehkä harkitsee enemmän, ehkä jättää asioita sanomatta... Näin on käynyt ainakin minulle.
Mutta eihän kaikkien tarvitse samoja polkuja kulkea.
Laitan korvan taakse, korppis. Arvaa, miten kauan on yritetty järjestää tapaamista toisen palstakaverin kanssa ? Elokuun lopulla olen passaamassa sukuani, heinäkuulle kaavailtu tapaaminen siirtyi sinne. Mutta pannaan katsoen nyt..))
Heh, jos sinä olet paha ja ilkeä ihminen, korppis, niin minä olen niiden lisäksi vielä itsekäs ja puhun aina rahasta..)) Palstan kertomaa...
sissinen
mikä ettei etten haluaisi olla
ei kenessäkään voi sellasta olla minkä takia
hänen kanssaan vois ystävystyä
tietysti ystävystyminen vaatii tietynlaista kemiaa
mutta ei ihmisten elämän arvot eikä muutkaan
tarvii olla samanlaisia vaikka ovatkin ystäviä keskenään
ja ne parhaat ystävät löytyvät
keskustelun kautta ihmistä ei tarvitse edes tavata
kun vaan jostain kumman syystä tietää että
tässä on se ihminen jonka haluaa elämäänsä
se juttu kuvaa hyvin että tämä mitä kirjoitan on totta
tutustuin mieheeni puhelimessa työasioissa
puoli vuotta puhuttiin puhuttiin ja puhuttiin
ja sen jälkeen oltiin jo niin umpirakastuneita
ettei sillä ollu enää mitään merkitystä
vaikka ei oltu koskaan tavattu
vaan ainoastaan tunnettiin toisemme
ja kemiat kohtas ja kohtaa vieläkin.
Sain juuri luetuksi loppuun serkkustani Pirkko Luomasta kertovan kirjan Kotona viidakkokylässä.
Heimoissa syvällä viidakoissa on on omat vaikenemisen lait. Vaikka heimoveljesi valehtelee, ihmiset eivät nouse sukua vastaan vaan muuntavat totuuden.
Muunnettua totuutta ei kaikki ymmärrä ennenkuin joutuvat petetyksi.
Nii-in, korppis. "puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa".
Kehumassani Victoria Hislopin "Saari"- kirjassa kuvattiin hienosti suvun voimaa ja toisaalta myös sitä, miten paljon pahaa vaikeneminen voi saada aikaan - silloinkin kun se tehdään toisen suojelemistarkoituksessa. Tarinahan sijoittui Kreetalle.
Mulla on tuttu, tai ystävä, joka kertoo vihaavansa ihmisiä ja katsoo, ettei kehenkään pidä luottaa. Äkkiseltään kuulostaa karmealta, mutta kaveri on uskollinen ystävä ja suosittu seuramies. Tuo "ihmisviha" hänessä on mielestäni tarkkanäköisyyttä ja tiettyä itseriittoisuutta, ei hän mitenkään aggressiivinen ole.
Se, ettei luota toisiin ihmisiin on kai jonkinlainen suojamekanismi, ei pety, kun ei odota mitään. Ja itseenhän kai sitä lopulta pettyy kun toisiin pettyy. Itse arvioi toisen ja tilanteen väärin.
Pettyessään toiseen pettyy myös itseensä, jäin tuota miettimään. Lähiaikoina olen kokenut tilanteen jossa minua on syytetty aiheettomasti, sellaisesta mitä en ole tehnyt. Ovatko välit tuon "ystävän" kanssa rikkoutuneet lopullisesti, aika näyttää. Loukkaannuin syvästi koska en ole mitään sellaista tehnyt mistä hän minua syyttää.
Kun olen itse luottavainen ja luotan ystäviini, tuntuu pahalle, kun ystävänä pitämäni ei niin teekään.
Ehkä hänkin on pohjimmiltaan ihmisvihaaja, joka vain esittää ystävää ja mukavaa ihmistä.
Niinpä, tulee tunne että on päästänyt vääränlaisen ihmisen ystävyytensä piiriin. Joillain on tapana syyllistää muita, jopa omista virheistään ja anteeksipyyntöä ei kuulu koskaan. Tuon olen itsekin kokenut.
Onkohan näin jotta iän myötä sitä seuloo entistä tarkemmin jyvät akanoista ja piiri pienenee? Ei ehkä tietoisesti aina mutta tiedostamattaan.
Kertomaasi on tietysti aika vaikea unohtaa (tämä puskasta). Jotakin selvitystä ainakin itse kaipaisin tuollaiseen käytökseen, oletko ottanut asian puheeksi ?
Kai se niin on, että myös ystävillä on oma varjonsa ja joskus se tulee meille yllätyksenä. Myös tahaton väärinymmärrys on mahdollista, erilaisia kun ollaan.
Ihmisvihan kohdalla taitaa olla samoin kuin luottamuksenkin kanssa: ihmisvihaaja vihaa lopulta itseään ja sijoittaa vihansa toisiin.
Eikä minusta mikään ominaisuus ole ihmisessä pysyvää, ellei hän itse sitä tahdo. Kaikissa meissä on vihaa siinä kuin rakkauttakin, eivät ne sulje toisiaan pois.
tämä puskasta
voin sanoo että syyttömästi syyttely satuttaa ensin
olin siinä tilanteessa seitsemäntoista vuotta
aina olin syyllinen kaikkeen kaikkien niiden mielestä
joilla itsellään oli paha olla
se kesti vuosia ennen kun tajusin että
ihmisellä itsellään joka toisia syyttää on paha olo elämässä
tällä hetkellä olen tilanteessa etten tiedä mitä ajattelisin
yhdestä ystävästä koska meille tuli erimielisyyksiä asiasta
mun mielestä asia pitäs selvittää ja puhua
ja hän voisi kertoa mulle minkä takia hän käyttäytyi niinkun käyttäytyi
hänen mielestään kaikki on ok
ollaanhan me hengissä mitään pahaa ei oo tapahtunu
olen kumminkin huomannut että emme osaa olla enää
luontevasti toistemme seurassa
ja se luontevuus on hyvin tärkeetä viihtyvyyden kannalta
tiedän että hän kärsii kovasta stressistä
mutta hymyillä pitää väkinäisesti kumminkin
ei oo mun ongelma mutta kaipaan kumminkin
niitä mukavia hetkiä joita yhdessä vietettiin
jos ei asioita selvitä niin suhteet kärsii
ja kannattaako sellaisia suhteita edes pitää yllä
mää en ainakaan jaksa koska
on ihan tarpeeksi työtä että saa oman elämänsä
pidettyä elämisen arvoisena.
Samaa mieltä, taas, ollakovaiei1..)) Ja iän myötä tulee myös itseriittoisemmaksi kun huomaa, että pärjää omillaankin...
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kiinnostus toisiin ihmisiin säilyisi.
Joskus aika hoitaa asioita yllättävästi tiinainen. Sukset voivat mennä ristiin pahastikin juuri noista syistä, mitä mainitsit.
Mutta kun toisen asiat selviävät ja jos hän on niistä oppinut, entinen yhteys voi löytyä taas. Tai sitten ei.
Ajan kanssa oppii, mitä asioita toinen ei halua käsitellä ja tyytyy siihen. Kaventaahan se yhdessäolon kenttää, mutta jos "turvallisia" aiheitakin on riittävästi, niin so what ? Kukaan ei ole täydellinen..))
Tuo on muuten hyvä oivallus..............itseriittoiseksi nimenomaan.
Vapauttava tunne kun oivaltaa entistä paremmin että pärjätäkseen ei tarvitse enää niin miellyttää muita. Saa olla vapaammin oma itsensä ja miettiä, mitä minulle kuuluu ja mitä minä haluan, kuka minä oikeastaan olenkaan :). Ja miten tähän pisteeseen on tultu. Siitä sitten eteenpäin jotta mitä haluan nähdä tulevaisuudessa elämäni olevan.
Oisko arvojenkin päivitystä?
Välttämättä tämä ystäväsikään ei edes itse tiedä tai uskalla tunnustaa itselleen miksi käyttäytyi kuin käyttäytyi. Ehkä selviää ajan myötä ensin itselleen ja sitten myös sinulle. Minulla vähän samanlainen tilanne läheiseni kanssa. Asiasta ei päästä puhumaan, ehkä liian kipeäkin vielä. Mutta .....luotan että aika parantaa ja lopulta taas kaikki on kunnossa. Kuten demeterkin tuossa kirjoitti, aika näyttää miten käy. Etäisyyden otaminen välillä voi olla ihan hyväkin.
Tuollainen syyllistävä ihminen haluaa laittaa toisen mieleiseensä muottiin, olisiko jopa narsismia. Itseään arvostava ei moiseen suostu, olipa se sitten ystävyyden ja liekö edes ystävyyttä, menetys.
"heleen uuvittama"
Nyt en oikein ymmärtänyt. Syyllistävä ihminen, minuako tarkoitit kun osoitit viestisi minulle?JOs niin perusteles hieman, helpompi vastata.
se voi olla että pari vuotta sitten
en olis ollu asiasta moksiskaan
en olis kerenny kun oli niin paljon stressiä
mutta nyt kun on ollut aikaa ajatella
niin oon tullut siihen tulokseen
ettei mun tartte pakosta niinkun ennen oli pakko
katsella stressaantuneita ihmisiä jotka ei voi
itse asiaa myöntää itselleen eikä muille
koska mää oon sellanen todella joka välitän
niin en jaksa enää miettiä toisten pahaa oloo
jos hän ei itsekkään halua myöntää sitä
kyllä sen sit hymystä näkee
kun se ylettyy silmiin asti :)
Ei tokikaan sinulle, vaan lähinnä jatkona tuolla ylempänä kirjoittamaani ja ajatuksiisi itsensä arvostamisesta. Olen hyvinkin samoilla linjoilla kuin sinä.
Olen aikoinani vapautunut syyllistävän ihmisen lieasta, palasivat ne ajat mieleeni.
Uuvelleen ketjuun, luulen ymmärtäväni nyt.
"syyllistävällä" ihmisellä voi olla paha olla itsellään henkisesti. Jota voisi itse paremmin, pitää nähdä vika muissa, jotta kykenee nostamaan itseään ylemmäs huonon itsetunnon syövereistä, ehkä?
mulla oli veljen kanssa sellanen juttu
että useesti otettiin yhteen ja koskaan ei sovittu
viimeinen yhteenotto yhtenä kesäisenä iltana
sai hänet itkemään
lähdin asiaa hänen kanssaan selvittämään
keskustelin kerroin mitä tunsin ja miksi sanoin niin kun sanoin
hän vaan sanoi että kaikki on ihan ok
kaikki ei ollu ok
varmaan hänen paha olonsa
purkautui aina niinkin helpolle ihmiselle kun pikkusiskolle
mun puolesta asia selvitettiin
veljen ajatuksista en tiedä vieläkään
hän nukkui pois seuraavan kesän elokuussa
mulle jäi hyvä mieli että olin kertonut hänelle tunteistani...
Narsisimi ja erilaiset luonnehäiriöt ovat minusta arkipäivää nykyisin (helteen uuvuttama). Kai niitä on aina ollut, mutta nyt ne tiedostetaan paremmin ja kyllä tämä aikakin niitä ruokkii.
Mutta kun narsisteissakin on ihan kivoja tai ainakin viihdyttäviä ihmisiä ja narsismiakin on niin montaa astetta. Luonnevikakin voi olla vähäinen tai mittava. Ja aina tulee kysyneeksi, kuka meistä on lopulta itsensä tehnyt ?..))
Juu vastasin uudelleen tuossa alempana :) Olin niin ajatuksissani aiheessa, jotta en muistanut enää mitä ylempänä oli kirjoitettu, anteeksi.
Samoin, minkäin olen jollain tasolla tuon "liean" saanut katkaistua.
Jotain itsensä ja oman paremmuutensa korostamista toisen aiheetta syyllistäminen on. Ehkä kyseinen henkilö kuvittelee ja haluaa olla muita ylempänä ja sen vuoksi on toisia painettava alemmas. Fiksu hyvän itsetunnon omaava ei tuohon suostu.
Narsistilla on aina se mukava puoli jonka suojissa hän ihmisiä manipuloi, vastaan hangoittelevia käsitellään syyllistävästikin.
Niinpä, tiinainen, omat rajat tarkentuvat, eikä päästä kaikkia omaan "auraansa" kun on huomannut, ettei se välttämättä palvele ketään.
Varhaisessa vaiheessa olet tuon läksyn oppinut, minä olen oppinut sen paljon vanhempana...
Sitä juuri, miksi esim minusta on tullut tämmöinen. Mikä on vaikuttanut valintoihini elämässä ja olenko oppinut niistä mitään. Mihin olen kokemuksiani tarvinnut. Ovatko ne muokanneet omaa arvomaailmaani ja mihin suuntaan, avarakatseisemmaksi va tiukkapipisemmaksi. Miät voisin tehdä että samat virheet eivät toistu, tosin jotkut asiathan iän myötä putoavat pois kelkasta :).
Narsismi-diagnoosin asettajia on nykysin niin paljon. Terve itseriittoisuus on pelkästään hyvä asia Jos haluaa että on ihmisiä ympärillään, täytyy kuitenkin ottaa uomioon toisetkin ja olla heistä ja hyvinvoinnisaankin kiinnostunut. Tavoitteenahan kuitenkin on että meillä lähipiirissä olisi keskenämme hyvä olla.
Totta, helteen uuvuttama, eivät narsistit ole pelkästään rakastettavia.
Onneksi heitä ei kuulu omaan tuttavapiiriin...
Toisaalta, narsistiksi leimaaminen on aika suosittua nykyisin. Onhan heillä oma järjestönsäkin "narsistien uhrit". .
Minulla on taas sellainen käsitys että yllättävän moni itseään suhteellisen fiksuna pitäväkin suostuu. Ja moni toisia syyllistävä on itse niin alemmuudentuntoinen että sietääkseen omaa heikkouttaan ja pahanolontunnettaan täytyy syyllistää muita. Helpompaa nähdä syy omaan pahaan oloo muissa kuin itsessä.
Heh, ollakovaiei1, taas me puhutaan samoin. Meinaan tuota narsismia..))
Aivan, vaikka toinen ei puhuisikaan, helpottaa usein kun saa itse sanoa sanottavansa. Epäselvyydet tuollaisissa asioissa, "syövät naista". Minusta tällä hetkellä oikeastaan alkujärkytyksen jälkeen tuntuu hyvältä pitää etäisyyttä. Ehkä minua nyt vaan hänen elämässään ei tarvita :).
Nii, joidenkin kanssa vaan ajatellaan useista asioista samalla tavoin. Kivaa huomata että heitäkin on, täälläkin :).
Vaikutat onnelliselta ihmiseltä, tiinainen. Olen iloinen puolestasi, koska olet löytänyt miehen, jonka kanssa elämäsi näyttää olevan hanskassa.
Mielipiteitä vaihtamalla vaikka kirjoitellen oppii vähitellen tuntemaan toista ihmistä paremmin.
Elämänarvot ei tarvitse olla samanlaiset, jos antaa tilaa toistenkin mielipiteille.
Olen nyt lukenut enemmän noita korppiksen kommentteja. En pidä sinua pahana ja ilkeänä ihmisenä ja joskus täytyykin sanoa sanottavansa hiukan terävämmin tullakseen kuulluksi. Niinhän teen itsekin, vaikka en haluakaan loukata ketään. Tässä maailmassa on kuitenkin pidettävä puolensa ettei joutuisi kynnysmatoksi.
Epäoikeudenmukaisuus ja toisten ihmisten vahingoittaminen saa kyllä omat niskakarvani pystyyn.
olen aina välittänyt ihmisistä
ja saanut vastakaikua minusta on myös välitetty
mutta mulla on se paha tapa ei kyllä omasta mielestäni
niin metsä vastaa kun sinne huudetaan
mua on helppo lähestyä
mutta osaan myös tarpeen tullen
muuttaa olemustani sellaiseksi
ettei mua uskalla lähestyä
se on hyvä jossain tilanteessa kun ei yksinkertaisesti
kiinnosta jotkut turhan tärkeilijät ihmiset
mää en voi sanoo ettenkö haluais loukata ihmisiä
nimittäin jos mua loukataan annan täysillä takaisin
mutta tieten tahtoen en rupee loukkaamaan
ketään pelkän loukkaamisen halusta
epäoikeudenmukaisuutta suorastaan inhoan
ja jos huomaan ja olen paikalla sanon kyllä suorat sanat
vaikkei asia mua koskettaisikaan
tosta onnellisuudesta
onnellisin olin tietenkin sillon kun olin
lapsi ja nuori ja nuori äiti
sain hyvän miehen avioiduin
löytyi vielä parempi
ja pystyin repimään itseni irti siitä avioliitosta
jossa mun mies ei ollu mun paras kaveri nyt on
mutten ensimmäisessäkään avioliitossa
kokenut mitään pahaa
isä kuoli varhain kun tyttäreni oli pieni
äiti sen kesän jäkeen kun oltiin vietetty rippijuhlat
silloin putosin omilleni ja sen jälkeen
olen huolehtinut perheestäni kun kanaemo
haaveillen siitä ajasta että joku joskus huolehtis musta
no nyt on tullut se aika
että musta pidetään hyvää huolta
ei kahlita ei laiteta palloo jalkaan
mutta ollaan kiinnostuneita että mulla todellakin on hyvä olla
tätä olotilaa oon oottanu kakskyt vuotta
ja nyt se on totta
elämä on vaatimatonta
mutta ehkä tää on just sitä mitä mää oon aina kaivannu
ei tarvi olla mitään saa vaan olla oma itsensä
kukaan ei kadehdi koska ei ole mitään kadehdittavaa
mää en oo muuttunu siitä ihmisestä mikskään mikä oon aina ollu
onko ihmiset mun ympärillä muuttunu
sitä en tiedä mutta kaikki on mennyt parempaan suuntaan
voi sanoa että oon tyytyväinen olotilaani :)
korppikselle tiedoksi
että tän tekstin kirjoittamiseen
ei mennyt yhtään sen enempää aikaa
kun olis menny sen puhumiseen
tästähän oli puhetta
siellä korven keskellä :)
Hitaita muutoksia.
Puolue- ja ay-poliittinen kantani on liukunut vasemmalle. Olen uskotellut itselleni sen johtuvan muutoksista ko. kentissä.
Kommarit eivät enää hillu.
Materian arvostus ( tavoittelu ) on menettänyt merkityksensä. Viime vuosikymmeninä olen todennut omien resurssieni rajallisuuden ja hyväksynyt tilanteen.
Ihmisuuhteeni ovat kärjistyneet. En edes yritä olla "pakkososiaalinen" vaan suhteissa on tapahtunut jako kahteen. Ystänät ja ne joiden kanssa en välitä olla tekemisissä olipa kyse sitten langostani tai omasta veljestäni.
Uskoni kanssaihmisten hyväntahtoisuuteen ja rehellisyyteen on lisääntynyt. Pettymyksetkään eivät sitä järkytä.
Itsestäni on tullut avoin hölöttäjä. Jos se häiritsee joitakin niin se ei ole minun päänsärkyni.
Joskus avoimuuteni saatetaan tulkita ilkeilyksi mutta sekin on tulkitsijan murhe.
Suunnittelun aikajänne on lyhentynyt. En kuvittele olevani kuolematon enkä juurikaan suunnittele asioita vuotta tai kahta pitemmälle.