Onko totta, että lestadiolaiset käyttävät vain päältä täytettävää pesukonetta? Edestä täytettävässähän voi näkyä alusvaatteet.
Pyykin pesukone
Utelias
152107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyva etta uskalsit kysya, koska kysymyksesi ei todellakaan ole totta. Ihan uskomattomia ajatuksia sita onkin liikkeella. En tieda muista suunnista yhtaan mitaan, mutta sen voin sanoa etta vanhoillislestadiolaisilla tuo ei ainakaan ole totta, ei missaan nimessa!
Me mennoniitit sallimme vain pyykkisoikon ja pyykkilaudan käytön. Pesukoneinamme hyrräävät waimomme ja tyttäremme.
Ja pyykin peseminen mielellään tehdään hämärässä ympäristössä, ettei mahdollisesti pyykissä olevat alusvaatteet herätä miesten hurjia mielikuvia. Pesukone, lasiluukulla tai ilman, on viimeisen maailmanlopun ajan viettelyksiä. Pysykäämme vahvana pyykkilautojemme kanssa.
pehmittämiseen ns. loukutus menetelmää jossa kovettunut pyykki loukutetaan pehmeäksi vanhanaikaisella pellavaloukulla.
Pikkulasten pyykissä ulostesirpaleet sinkoilevat monen metrin alueelle, joten loukuttajalla suojalasit ovat välttämättömät. Luonnollisesti pyykki on huolellisesti kuivattava esimerkiksi lämmityspattereiden avulla. Varsinaisia tarkoitukseen soveltuvia riihiä ei lesdadiolaisaluellakaan juurikaan enää ole.
Menetelmä on erittäin luontoystävällinen eikä kuluta vesivaroja suuremmassakaan perheessä.
Tämä on nykyään jo taaksejäänyttä elämää. Herkimmät kyllä edelleenkin liimaavat luukkuun rautakaupoista saatavaa himmennyskalvoa, tai sitten esimerkiksi enkelitarroja. Niitä vain on vaikea saada pysymään muottoillulla osalla. Joskus varsinkin vanhemmat ihmiset lisäksi käyttävät tällaista ikkunallista konetta luukku seinään päin käännettynä, mutta onneksi sekin on vähenemään päin. Varsinkin ahtaissa tiloissa koneen yli kiipeäminen on vaarallista ja tiedetäänpä tapauksia, joissa vanhus on murtanut ranteensa ja saanut virua pesukoneen ja seinän välissä päiväkausia.
Ennen oli pyykkäri yleinen ammatti. Näin Monacon ruhtinaan esiäitikin tuli hoviin "kyökin kautta".
Jatkuvaa naljailua lestaadiolaisista. Miksi te ette annan olla niitten rauhassa. Ne on ihan kunnon ihmisiä.
mikä siinä on että niitä pitää muka syrjiä,ne on parempia ihmisiä kuin muut..ne ei tee pahaaa...
kaikista paras on sellanen kone, joka täyttää itse itsensä, ja luukku on koneen ja seinän välissä, jottei missään vaiheessa näy mitään.
Samaten, jos olet kaupungilla ylittämässä katua, ja huomaatkin, että vastapuolella katua on alusvaateliike, tulee sinun heti sulkea silmäsi ja hapuilla suojatien yli ja liikkeen ohi (toivoen tietysti, ettet jää auton alle).
Taas yksi legenda, tosin kai joku voi olla niin tosikko, että tuotakin tottelee, jos joku ihminen niin on käskenyt. Turhia ihmiskäskyjä, jos on totta (ei voi olla).
Asia on kuitenkin niin, ettei ketään kannata syrjiä nimen takia, ja varsinkaan tuollaisen lahkolaisuuden vuoksi. Tiedän, että niistä löytyy ihan hyviä ja huonojakin ihmisiä. Se ei ole mikään ihmeellinen paikka omasta mielestäni, ei positiivisessa eikä kielteisessäkään. Jos on usko sydämessä, niin sieltä varmasti löytää samankaltaisia ihmisiä. Se, että osa porukasta luulee, että he lahkona ovat jotenkin erityisiä, tekee siitä jotenkin epäaidon. Mutta ihmiset ovat yksilöitä, ja jokainen tuomitaan yksilönä.
No semmonen kone kyl kelpais varmaan itse kellekki joka itse täyttäisi itsensä ja toivottavasti viel tyhjentäisikin, menis pyykin pesu helpoksi.
höpönlöpö..kaikkee pöppöö sitä kuuleekin.ei tod.ole totta..
ei toi ole totta... joillaki esikoisilla on noin... kaikkea sitä kuuleee;)
siis ei tod. oo totta (siis oon el), en ainakaa tunne ketää joka tollee uskois! (paitsi tietty käytännöllisist syist)
Me saatiin katsoo skidinä kuumimmatkin ohjelmat. en tiedä ehkä se on näitä ajan ilmiöitä ollut sekin. Naapurin lapset sai kuulemma silleen et ku oli riparin käyny ni neljääkymppiä sai kattoo.